Tekisitkö lapsen, jonka isästä et tiedä kuin hiusten ja silmien värin?
"Pojan isällä on tumma tukka ja harmaat silmät, muuta ei tiedetä" kerrotaan Ylen jutussa hedelmöityshoidolla hankitusta lapsesta.
Hedelmöityshoitoja tarjoavat puljut toivottavasti nykyään toimivat vastuullisemmin, mutta ainakaan Väestöliitossa sukusolujen luovuttajien taustoja ei tarkastettu. Tiedän itse tapauksen, jossa työtä ikänsä kaihtanut taparikollinen luovutti siittiöitään, ja oman kertomansa mukaan saikin useamman lapsen tuntemattomiin perheisiin.
Valitettavasti en voi kertoa mitään yksityiskohtia, koska eräs tapauksesta julkisesti kertonut sai tuomion kunnianloukkauksesta, enkä halua kohdalleni samaa.
Voisitko tehdä lapsen sellaisen miehen kanssa, josta et mitään tiedä? Olettaisitko, että luovuttajat on lääketieteen kandeja, kuten kaupunkilegendoissa kerrotaan.
Linkki juttuun: https://yle.fi/uutiset/3-11698451
Kommentit (119)
Osa naisista lisääntyy ihan normaalilla tavalla isästä tietämättömänä..tai salaa raskauden.
Ei perustu huhupuheeseen, itsekin olen nähnyt tuon kaiffarin rikosrekisterin. Lapsien syntymästä ei tietenkään ole muuta tietoa kuin miehen oma väite.
Tämä on yksi syy, miksi olen hedelmöityshoitoja vastaan.
Cocco kirjoitti:
Osa naisista lisääntyy ihan normaalilla tavalla isästä tietämättömänä..tai salaa raskauden.
Tarkoitatko että baarituttavuudesta tulee isä? Silloinhan on luonnonvalinta kyseessä. 5
Luonnotonta. Ei lapsia "tehdä" ja tehtailla. Suhtautuminen kuin lahjaan on kadonnut. Minun pitää saada lapsi.
Tulevaisuudessa sisarukset voivat mennä naimisiin keskenään kun eivät tiedä olevansa sisaruksia. Ihan outoa. Puhumattakaan muista ongelmista joita tämä tehtailu aiheuttaa.
Haluaisin tietää ihon- silmien- ja hiusten luonnolliset värit, hiusten paksuuden, vartalotyypin, kasvojen mallin, älykkyysosamäärän, onko perinnöllisiä sairauksia/ taipumusta mielenterveysongelmiin. Minun ei tarvitsisi tietää siviilisäätyä, ammattia ym. Ulkoiset seikat ratkaisevat. Mutta en kyllä haluaisi siittiöitä esim seksuaalirikolliselta...
En. Olisin voinut hankkia lapsen jonkun järjestelyn kautta kyllä. Eräs tuttu mies lupasi auttaa jos en löytäisi ketään 35-ikävuoteen mennessä. Tuollainen sokkoisän valitseminen ei kuulosta kovin hyvältä.
Meinaatko että taideteollisuus periytyy? Ja eihän spermanluovuttajilla ole mitään oikeuksia / vastuuta lapsen suhteen joten lopeta noi höpinät.
Vierailija kirjoitti:
Luonnotonta. Ei lapsia "tehdä" ja tehtailla. Suhtautuminen kuin lahjaan on kadonnut. Minun pitää saada lapsi.
Tulevaisuudessa sisarukset voivat mennä naimisiin keskenään kun eivät tiedä olevansa sisaruksia. Ihan outoa. Puhumattakaan muista ongelmista joita tämä tehtailu aiheuttaa.
Jos lapsi saadaan luovutetuilla soluilla hedelmöityshoitojen kautta, niin kyse on edelleen lahjasta. Itsellä takana vuosien lapsettomuus, koska mies ei suostunut hoitoihin. Olen nyt itsellisenä hoidossa ja ei ole mikään itsestäänselvyys, että saisin lasta näinkään.
Jos sun sydän ei vaikka enää jaksaisi pumpata kunnolla, niin pitäisikö se jättää hoitamatta lääkkeillä ja tahdistimella, koska se on luonnotonta?
Siis taparikollisuus, ei taideteollisuus, tää ennakoiva tekstinsyöttö 🙈
En. Eniten huolestuttaisi mielenterveys, joka on osittain periytyvää, ainakin alttius.
Miettikää jotain komeaa psykoa, joka on keksinyt spermanluovutuksesta keinon levittää siementään mahdollisimman laajalle.
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko että taideteollisuus periytyy? Ja eihän spermanluovuttajilla ole mitään oikeuksia / vastuuta lapsen suhteen joten lopeta noi höpinät.
Entä lapsen oikeus isään? Itsekästä ajatella minä haluan lapsen.
Tiesin myös pituuden, mutta tosiaan olen hankkinut lapseni juuri noin klinikalla yksin. Toki aikana, kun ei vielä ollut uutta lakimuutosta ja piti käydä yksityisellä sekä maksaa hoidot yksin.
Vierailija kirjoitti:
En. Eniten huolestuttaisi mielenterveys, joka on osittain periytyvää, ainakin alttius.
Miettikää jotain komeaa psykoa, joka on keksinyt spermanluovutuksesta keinon levittää siementään mahdollisimman laajalle.
Komea psyko kyllä pystyy levittämään siementään ihan luonnonmenetelmälläkin. Ei siellä hedelmöitysklinikalla ulkonäköä katsota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko että taideteollisuus periytyy? Ja eihän spermanluovuttajilla ole mitään oikeuksia / vastuuta lapsen suhteen joten lopeta noi höpinät.
Entä lapsen oikeus isään? Itsekästä ajatella minä haluan lapsen.
Tavallaan samaa mieltä, mutta toisaalta jos kyseisen lapsen ainoa mahdollisuus päästä elämään on tämä, niin sitten...
Mitä mieltä olet muuten lesbo- ja homopareista, jotka hankkivat lapsen hedelmöityshoidoilla tai muumimukimenetelmällä? Henk.koht. minulle tulee myös siinä mieleen ihan sama juttu eli lapsen oikeus isään. Siltikin äiti on se, joka lapsen maailmaan varsinaisesti "tekee" omalla kehollaan.
Vierailija kirjoitti:
Luonnotonta. Ei lapsia "tehdä" ja tehtailla. Suhtautuminen kuin lahjaan on kadonnut. Minun pitää saada lapsi.
Tulevaisuudessa sisarukset voivat mennä naimisiin keskenään kun eivät tiedä olevansa sisaruksia. Ihan outoa. Puhumattakaan muista ongelmista joita tämä tehtailu aiheuttaa.
Minä olen joutunut käyttämään luovutettuja munasoluja. Minä todellakin suhtaudun lapsiini suurimpina lahjoina mitä voi saada
Aina nää joille lapset tulleet itsestään jaksavat tuomita muut mutta kumma kyllä asenne olisi eri jos oikeasti olisivat samassa tilanteessa ja lasta ei vaan kuuluisi.
Oksettaa ihmiset jotka itkevät että vain heidän helposti lisääntyvien keinoin saa saada lapsia.
Ja vastauksena ap:lle: voisin! Tiedän toki munasolun luovuttajasta hiusten ja silmien värin lisäksi pituuden ja sen ettei suvussa ole tiettyjä sairauksia.
Lapsemme ovat toivottuja rakastettuja onnellisia lapsia. Kaikki hoidot olemme maksaneet itse ulkomailla.
Meidän perheessä kaikki on hyvin mutta jollekin meidän perhe sitten kai on ongelma :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Eniten huolestuttaisi mielenterveys, joka on osittain periytyvää, ainakin alttius.
Miettikää jotain komeaa psykoa, joka on keksinyt spermanluovutuksesta keinon levittää siementään mahdollisimman laajalle.
Komea psyko kyllä pystyy levittämään siementään ihan luonnonmenetelmälläkin. Ei siellä hedelmöitysklinikalla ulkonäköä katsota.
Komea psyko voi olla homo.
Seksi voi olla myös vastenmielinen toimitus psykolle. Paljon helpommalla pääsee suunnitelmassaan yhdellä käteenvedolla.
Onko tämä se sama Ari, joka ei saanut extratonnia? Kuvassa näyttää samalta!
Nimetön 1 (vanhemmat.com)
Perustuu huhu puheeseen. Mitään todellista näyttöä ei ole joten tämän aloituksen voi poistaa asiattomana.