Virkistävää katsoa vanhoja Suomi-filmejä ja niissä olevaa eläväistä näyttelemistä, kun nykyajan suomalaiset draamat ovat täynnä monotonista mutinaa.
Etenkin mustavalkofilmien teatterimainen "yli"näytteleminen on niin ihanaa, ja tylsäkin elokuva muuttuu mielenkiintoiseksi kun tunnen olevani teatterissa. Nykyajan (ehkäpä 90-luvulta tähän päivään?) masentunut meno on niin puuduttavaa. Kuka edes oikeassa elämässä puhuu niin monotonisesti ja kasvot ilmeettömänä, kuin kotimaisissa sarjoissa puhutaan? "Rakastan sinua koko sydämestäni" ja "lapseni kuoli tänään" tulee samalla äänensävyllä ja ilmeellä. Vanhoissa filmeissä näyttelijät kai myös pääsivät rooleihinsa paremmin kiinni, kun koko kohtaus kuvattiin yhdellä otolla, vrt. nykyään kuvakulma vaihtuu joka repliikin jälkeen. Ja se mutina, arrgh, haluaisin välillä tekstitykset nykysarjoihin. Vanhoissa elokuvissa puhutaan selkeästi ja painotetaan sanoja, joidenkin korviin humoristisen vanhanaikaisesti.
Mielipiteitä suuntaan tai toiseen?
Kommentit (33)
No, kyllä se ylinäytteleminen oli joissain yhteyksissä kiusallista.
Sopi toki johonkin rillumarei-tyyliin.
Mukava nähdä etten ole ainoa joka noita vanhoja kotimaisia katsoo.
Eipä siinä mitään, tykkään vanhojakin kuvia katsella.
Ittte inhoanvihaan väkivaltaa elokuvissa jos sitä ei ole oikealla tyylikeinolla osattu esittää (tai en tiedä onko se inhoa vai mitä mutta mä en jaksa sitä kattoa jos se on sillä mässäilyä). Hyvän viihteellisemmän elokuvan pystyy katsomaan helpostikin useapaan kertaan.
Tyyli taisi muuttua joskus 60-luvulla. Oikein aitoa se ei ole ollut koskaan. Lakattiin puhumasta ja tuijotettiin, sitä kesti varmaan 90- luvulle asti. Kyllä se vanhojen leffojen puhetyyli joskus ärsyttää mutta kyllähän ne puhuvat enemmän ja ovat välillä iloisia, hauskoja ja onnellisiakin. Sitä kun ei saa nykyelokuvissa olla. Se on viihteellistä puppua eikä kantaaottavaa jos joku on hyvällä tuulella.
Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa jaksaa aina ihmetyttää kuvan laatu, parempi kuin nykyisissä. Ja vaikka joskus näytteleminen voi olla vähän teennäistä niin osasivat puhua niin että saa selvää, toisin kuin nykyään.
Onnen maa oli ihan hyvä elokuva ja näkyy nyt Areenassa.
Vierailija kirjoitti:
Ittte inhoanvihaan väkivaltaa elokuvissa jos sitä ei ole oikealla tyylikeinolla osattu esittää (tai en tiedä onko se inhoa vai mitä mutta mä en jaksa sitä kattoa jos se on sillä mässäilyä). Hyvän viihteellisemmän elokuvan pystyy katsomaan helpostikin useapaan kertaan.
Esiim bruce willisin leffat monet on hyviä ja viihdyttäviä vaikka väkivaltaakin on. Varmaan valkkaaa aika hyvin ne leffat joihin sopii hyvä tyylikeino väkivallan suhteeen tai onhan hän myös sen olonen näyttelijä että sellasta dragikoomisuutta on hänessä.
Vanhat kotimaiset on niiiin ihania. Niin viattomia. Muistan kun pienenä leikittiin "hienoja rouvia", siinä kuului puhua sellaisella kiekuvalla ja kimeähköllä äänellä. Luultiin oikeasti hienojen naisten puhuvan siten. Ehkä puhuivatkin.
Rakastan vanhoja suomifilmejä! Näyttelijät artikuloivat kunnolla, naiset livertävät ihania lauluja ja miehet käyttää hattuja. Lempirepliikkini on ”oleteko te hyullu”, joka sanotaan kimeällä äänellä lemmenkipeälle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa jaksaa aina ihmetyttää kuvan laatu, parempi kuin nykyisissä. Ja vaikka joskus näytteleminen voi olla vähän teennäistä niin osasivat puhua niin että saa selvää, toisin kuin nykyään.
Kyllä selvemmin puhuivat aiemmin. Nykyään on nopeaa ja sanojen loppuja nieleskelevää puhetta, varsinkin nuorempien näyttelijöiden kohdalla.. Äänitekniikka kuitenkin ko ajoista mennyt paljon eteenpäin.
Vanhat elokuvat ovat niin hienoja ajan kuvia, katselen aina pukeutumista ja maisemia. Kiva katsella myös esim Helsingin katunäkymiä ja yritän tunnistella, missä paikassa on kuvattu.
Suomi-Filmien lisäksi kannattaa katsoa Suomen Filmiteollisuuden, Fenno Filmin, Fennadan jne elokuvia.
Vierailija kirjoitti:
Vanhat kotimaiset on niiiin ihania. Niin viattomia. Muistan kun pienenä leikittiin "hienoja rouvia", siinä kuului puhua sellaisella kiekuvalla ja kimeähköllä äänellä. Luultiin oikeasti hienojen naisten puhuvan siten. Ehkä puhuivatkin.
Ehkä ei niinkään "hienot naiset", mutta amerikkalaiset akat puhuu.
Tämä on sikäli mielenkiintoinen aihe, että tosiaan, suomalaisissa leffoissa ei olla oikeastaan koskaan onnistuttu puhumaan luotevasti. Varhaisissa leffoissa se tyyli oli tosiaan kiekuvaa, kuten joku tuossa edellä kuvasikin mutta nykyleffoissa se on luonnotonta sitten muulla tavoin. Kirjakielen käyttö edelleen ihmetyttää. Jopa lasten leffoissa saatetaan käyttää sellaista muodollista kieltä ja sanoja, joita lapset eivät oikeasti ikinä puhekielessä käyttäisi. Kummallista miksi näistä ongelmista saadaan puhua vuosi toisensa jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa jaksaa aina ihmetyttää kuvan laatu, parempi kuin nykyisissä. Ja vaikka joskus näytteleminen voi olla vähän teennäistä niin osasivat puhua niin että saa selvää, toisin kuin nykyään.
Äänitystekniikka (optinen ääniraita) aiheutti sen, että piti osata artikuloida, eikö puheen tempo ei saanut olla liian nopea. Tarinan mukaan Siiri Angerkoski puhua papatti nopeammin kuin tallennin pystyi ääntä filmille piirtämään.
Kaverille ei jätetä. Asessorin mieshuolet. Yle Areena:
Itse tykkään myös elokuvien historiallisesta puolesta. Komisario Palmu ja Pekka Puupäät kuvaa vanhaa Helsinkiä hyvin.
Ja se kiroilu!!! Voi hyvänen aika sentään kuinka se on innostavaa, mieltä kohottavaa, rehellistä, antoisaa, mielenkiintoista, fiksua, myyvää, tärkeää ja suorastaan nautinto kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Ja se kiroilu!!! Voi hyvänen aika sentään kuinka se on innostavaa, mieltä kohottavaa, rehellistä, antoisaa, mielenkiintoista, fiksua, myyvää, tärkeää ja suorastaan nautinto kuunnella.
Kiroilu siis nykytuotannossa!
Jotkut näyttelijät puhuvat niin tasaista pötköä että hirvittää. Esimerkiksi Iina Kuustonen Sykkeessä. Oikeastaan suurin osa nuorista näyttelijöistä, veteraaneilla on pikkuisen elävämpää näyttelemistä.