Hyvä synnytyskokemus

Esikoiseni. En tuntenut avautumis vaiheessa kipeitä supistuksia ollenkaan. Tajusin lähteä synnärille paria tuntia ennen kun mukula oli pihalla. Tämäkin kaverin suosituksesta kun oli vatsa laskeutunut todella alas. Vasta 1,5h ennen syntymää alkoi kipeät supistukset autossa, niiden väliaika oli oikein rauhallista silti. Ajattelin että tästä se viikon kestävä synnytys nyt sitte alkaa. Ei keretty mitään puudutuksia laittamaan, vaikka niiden perään huutelin moneen kertaan kun päivystyksen puolella kätilö ilmoitti heti että saliin ponnistamaan :D. Olin ihan äimän käkenä että "tässäkö tämä nyt oli" kun viimein sisäistin mitä mulle jankutettiin. Vähän repesin, ja tikkaukseen pyysin kaikki mahdolliset puudutukset :D. Kätilö oli ihana ja kaikki meni tosi hyvin. Toisen kanssa tajusin sen vatsassakiertämisen olevan mahdollisesti ennakoiva supistus joten päästiin hyvissä ajain synnärille.

Varaudu pahimpaan niin yllätyt positiivisesti sitte kun ihan kaikki kauhu skenaariot ei toteudukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette synnyttäneet sekä epiduraalilla ja ilman sitä, olisi mukava jos vertailisitte miten synnytykset meni? Entä onko joku synnyttänyt esikoisen ilman epiduraalia? Itse olen ensimmäistä kertaa raskaana nyt. Onko niin, että epiduraalin kanssa kivut kyllä lievittyy mutta ponnistus voi olla huomattavasti vaikeampaa tai kestää pidempään? Itse en osaa pelätä niin paljon kipuja, vaan enemmän sitä että minulle tai vauvalle aiheutuu pysyviä vaurioita ponnistusvaiheen aikana.

Minä ajattelin synnyttäväni esikoisen ilman epiduraali, mutta kivut kävivät avautumisvaiheessa (joka kesti pitkään) niin koviksi, että jaloista lähti tunto, enkä voinut kuin maata ja täristä. Pelkään myös neuloja ihan kamalasti, mutta siinä kohtaa tahtoi kivun pois keinolla millä hyvänsä. Auttoi hyvin, kipu katosi lähes kokonaan mutta ponnistustarve tuntui silti. Epiduraalin jälkeen sain vähän levättyä ja synnytyskin lähti etenemään hieman myöhemmin, meni ongelmitta loppuun asti vaikka pieniä repeämiä tulikin.

Oi mulla on hyvä kokemus! Synnytin esikoisen alkuvuodesta ja kokemus oli sen verran hyvä, että uus pulla on jo hyvällä mallilla tulossa uunissa ja ens kesänä pääsee taas synnyttämään :D Pikkutyyppi viihtyi masussa pitkään, lähti itsekseen käynnistymään 41+2 illalla (syntyi sitten seuraavana päivänä 41+3).

Olin syönyt päivälliseksi miehen chilillä maustamaa kanaa, käytiin illalla miehen kanssa lenkillä ja kotiin palatessa hissin sijaan menin raput neljänteen kerrokseen. Sitten vielä saunottiin. En tiedä millä näistä, vai oliko millään, vaikutusta synnytyksen käynnistymiseen, mutta heti ekasta supistuksesta tiesin laittaa supistuslaskurin päälle kännykästä. Supparit tuli heti aika kovina ja 5min välein, siitä tunnin päästä jo 2min välein ja lämpimässä suihkussa odottelin, että auto lämpiää tolpassa... :D 2,5h ekasta supistuksesta oltiin synnärillä ja olin jo 2cm auki, supparit kipeitä, muttei niin kipeitä, että ois huutaa tarvinnu ja käveleen pystyin. Sitten ilokaasua, kunnes sain epiduraalin ja ai että! Katos kaikki kivut, olin ku uudestisyntynyt, ja ihan innoissani sanoin miehelle, et voitas mennä käveleen käytäville ja katseleen TAYSin uudehkoja tiloja. Mies ei innostunut, toki kello oli jotain aamuyöllä... :D Siinä sitten pompottelin pallon päällä ja kiikuin kiikkustuolissa, kunnes menin siihen synnytyssängylle torkkumaan.

Välillä kun supparit alkoi tuntua taas, vetelin ilokaasua, kunnes sain uuden annoksen epiduraalia (ja hirveän kiva ja uusi tieto mulle oli se, ettei sitä pistetä kuin vain kerran, mikä ei sekään mua sattunut, vaan loput lisäannokset menee suoraan letkusta sinne ekaan reikään). 1/2 LIIAN PITKÄ TEKSTI, JATKUU...

2/2 PITKÄ TEKSTI JATKUU

Monta tuntia siinä vierähti, mutta mulla oli tosi hyvä olo koko ajan ja kävin itse vessassakin, kunnes vauva oli niin alhaalla, että vaikka kuinka tiristi, oli virtsaputki vissiin sen verran lytyssä, ettei pissaa tullut pyttyyn. Kaksi kertaa mut sitten kertakatetroitiin ennen ponnistusvaihetta, en tuntenut mitään, kiitos sen katetrointipuudutteen ja epiduraalin. Sitten kerrottiin, että oon 10cm auki ja saa alkaa ponnistelemaan. Ei yhtään ponnistuttanut, mutta kätilön mieliksi ähisin. Tai siltä musta tuntui koko ajan, että vaan ähisen ja ponnistan, mutta en tuntenu minkään liikkuvan :D Ihana kätilö kuitenkin tsemppas kokoajan ja sanoi että sieltä se kuule tulee, tukka näkyy, hyvähyvä, vieeeeelä vähän tätä ponnistusta! En ois uskonu et sieltä on mitään tulossa, ellei kätilö ois kertonut ja mieskin siinä vakuutellut, että hänkin näkee hiuksia :D istuivat siis melko vierekkäin jalkopäässä kätilön kanssa, ah aika ennen koronaa. Siinä kohtaa kun vauva jäi tasan puolivälistä päätä kiinni jalkoväliin supistusten välissä olevaksi ajaksi, tunsin vihdoin, että on sieltä jotain ulos tulossa, ja miehelle totesin korkealla äänellä puuskuttaen "huuuuh jooooh nyt mä tunnen sen!" :D Silloin tosiaan tuntui paine ja kipua, muttei tosiaan edelleenkään niin pahaa, että ois huutamaan tai vaikeroimaan pistäny. Ja tähän on pakko lisätä, että mulla ei todellakaan oo mikään korkea kipukynnys :D

10min kesti ponnistusvaihe (tuntui lyhyemmältä) ja vauva oli pihalla. Jos kätilö ois kysynyt, että arvaa repesitkö, oisin vastannu että en. No toisen asteen repeämä ja jokusia pienempiä oli, mutta niiden kokoon kursiminenkaan ei tuntunut yhtään (laittoivat vielä siinä jotain puudutetta lisää suoraa piikillä alapäähän). Siinä, vauva sylissä ja neula ja lankaa jalkovälissä mietin, että nyt jos sais hyvät yöunet tähän väliin, niin voisin huomenna tehdä saman tempun :D Ja repeämistä huolimatta pystyin istumaan, vaikka vähän hellänä paikat olikin ja asentoa piti hetki hakea. 2pv synnytyksestä ei ollut enää mitään kipuja, vaan kotiin päästessä pompin sohvalla perseelläni ja naureskelin vauvaa katsomaan tulleille sukulaisille, että ei tunnu missään :D Aivan superhyvä synnytyskokemus siis! Jos jotain sais toivoa, niin kaikille naisille samanlaista :D

Ainiin, lisäys vielä edelliseen pitkään tarinaan, että paras tapa valmistautua, on "olla valmistautumatta", eli ei mitään ennakko-odotuksia, vaan tavallaan henkinen varautuminen kaikkeen, että tulee mitä tulee, siitä selvitään! Se klassinen "kroppa kyllä tietää, mitä tehdä" ja siihen luottaminen, että asiat etenee omalla painollaan! Mulla vauva oli kokoajan tosi alhaalla ja kun olin 5-6 cm auki, kätilö totes että "Toivottavasti tää ei oo vielä täältä tulossa, tuntuu vähän siltä, että vois karmit kaulassa puskea pihalle". Tästähän ois joku voinut järkyttyä, et monille tekee kipeetä puskea se 10cm reiästä, saati sit puolet pienemmästä :D En panikoitunut ja turhaan olisin panikoitunut, kun vauva jaksoi hyvin odotella sinne 10cm asti, eikä tosiaan silloinkaan ponnistuttanut :) ja Epäilivät vatsan päältä tunnustellen jossain kohtaa myös, että vauva syntyisi/olisi niin päin, että kasvot on ylöspäin (joka on ilmeisesti hankalampi synnyttää kuin oikeaoppisessa raivotarjonnassa kasvot selällään makaavaan äitiin nähden alaspäin, vissiin voi tulla enemmän repeämiä ym.) mutta en tätäkään pelästynyt, ja ihan oppikirja-asennossa se vauva sieltä tuli :)

Toisen lapsen syntymä. Tiistai päivän supisteli hiljaksiin, mutta laantuivat iltaa kohti, kävin normaalisti nukkumaan ja kolmelta aamuyöstä heräsin kovempiin supistuksiin. Kuuden maissa aamulla lähdettiin sairaalalle (supistukset oli vielä oikein siedettvät, mutta lähdettiin ajoissa sairaalalle, koska anoppi tuli meille kotiin vahtimaan esikoista, niin en halunnut kotona ähkiä ja hyräillä). Sairaalalla 4 cm auki, menin kuumaan suihkuun ja sen jälkeen hengittelin ilokaasua. Päätin ottaa epiduraalin, joka vei kivut pois. Lepäsin tunnin verran ja sen jälkeen kävelitiin miehen kanssa synnärin käytäviä ja istuin keinutuolissa. Epiduraali alkoi haihtumaan ja supistukset koveni ja alkoi tulla ponnistamisen tarvetta. Ponnistamisvaihe kesti muistaakseni kymmenisen minuuttia, ja siitäkin vain kaksi kunnon raivokasta ja kivuliasta ponnistusta. Vauva syntyi virkeänä ja kaikki hyvin :) Repeämien paikkaus oli kivutonta ja hoitohenkilökunta oli asiallista ja mukavaa.

Oikein hyvä ja oikeasti hieno kokemus tuo synnytys. Ja mullakin oli taustalla pelkoa, koska koin esikoisen syntymän tosi kauheana (vaikka mitään dramaattista ei tapahtunutkaan). En sen jälkeen käynyt pelkopolilla, enkä missään juttelemassa, koska luottamus kätilöihin ja koko terveydenhuoltoon oli niin huono. Mutta toinen synntys oli niin positiivinen kokemus, että olin synnytyksen jälkeen ihan hölmistynyt, voiko kaikki niin hyvin mennäkään.

Eli etukäteen on vaikea arvioida kuinka epiduraali vaikuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette synnyttäneet sekä epiduraalilla ja ilman sitä, olisi mukava jos vertailisitte miten synnytykset meni? Entä onko joku synnyttänyt esikoisen ilman epiduraalia? Itse olen ensimmäistä kertaa raskaana nyt. Onko niin, että epiduraalin kanssa kivut kyllä lievittyy mutta ponnistus voi olla huomattavasti vaikeampaa tai kestää pidempään? Itse en osaa pelätä niin paljon kipuja, vaan enemmän sitä että minulle tai vauvalle aiheutuu pysyviä vaurioita ponnistusvaiheen aikana.

Eka synnytys kesti 40 tuntia ja viimeiset 12 tuntia olin epiduraalin kanssa. Omasta mielestä se auttoi synnytyksen etenemistä, kun sai vähän rentoutua kivuilta. Mulla kävin niin hyvin, että ponnistusvaiheessa epiduraalin teho alkoi jo loppua niin, että ponnistustarve tuntui selkeästi, mutta kipua ei tuntunut. Ja vain 10 min kesti saada vauva ulos. Vauvan sydänäänet alkoi laskea ponnistuksen aikana ja sen takia tehtiin episiotomia (joka parani hyvin, ei mitään ongelmia). Tämä saattoi johtua epiduraalista tai vain pitkästä synnytyksestä.

Toinen synnytys oli sitten vain 8 tuntia ja vaikka olikin tosi kivulias, niin jos vielä synnyttäisin, tekisin sen ilman puudutteita. Olo oli paljon parempi jälkeenpäin (tai sitten johtuu vain lyhyestä synnytyksestä). Tässä synnytyksessä en tuntenut ponnistustarvetta ollenkaan vauvan virheasennon vuoksi, mutta onneksi ei ollut ensimmäinen synnytys, niin tiesi mitä tehdä. Sain myös kohdunkaulan puudutteen, mutta se ei toiminut.

Mutta siis epiduraali vai ei, riippuu niin paljon synnytyksestä. Tuossa pitkässä se oli ilman muuta tarpeellinen, mutta itse pitäisin puudutteiden oton kynnyksen suht korkealla omalla kohdalla.

Minulla on hyvä kokemus. Supistukset alkoivat aamuviideltä, siinä päivällä kävin kävelemässä ystäväni kanssa ja odottelin, että supistusten väli muuttuisi tiheämmäksi.  En tahtonut mennä liian aikaisin sairaalaan. Kun sitten illalla yhdeksän aikaan menimme sairaalaan tympeä kätilö katsoi minua nenänvarttaan pitkin ( en tiedä johtuiko siitä, että olin melko nuori) ja sanoi, että tuskinpa synnytys on käynnissä kunnolla, kun olen niin ok. No tutkittuaan totesi, että saankin lähteä suoraan synnytyssaliin.  Hän itse onneksi lähti kotiin ja sain mukavan kätilön ja opiskelijan.

Mitään epiduraaleja ei ehtinyt siinä vaiheessa enää antaa, joten mitään kivunlievennyksiäkään en käyttänyt.

Ponnistusvaihe kesti minulla kyllä pitkään, pitkälti toista tuntia, mutta mitenkään kauheana en sitäkään kokenut.  Neljä tuntia sairaalaan saapumisen jälkeen, oli lapsi maailmassa.

Täällä. Menin ekan lapsen synnytykseen ikäänkuin huumattuna, olin niin innoissani. Otin kaikki kivunlievitykset mitä sain ja ponnistusvaiheessa avustettiin imukupilla. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Tuo ” huumaus” johtui kaiketi hormoneista. Pahinta oli dagen efter, kun tyhjä maha heilui kuin kamelin kyttyrä ja episiotomia oli kipeä. Ei olis kannattanut katsoa peiliin silloin. Toinen lapsukainen syntyi vauhdikkaasti mutta ehdin saada epiduraalin.Vähän oli murjottu tunne seuraavana päivänä mutta eipä juuri muuta. Synnytystä ei kannata pelätä!

Vierailija kirjoitti:

Kumman vaiheen kipu on pahempaa, avautumisen vai ponnistuksen? Itselleni veri, neulat, haavat tekevät todella pahaa. Tuntuu että ”pelkän” kivun voi kestää jos siihen ei liity fyysisiä vammoja, siis haavoja tai synnytyksessä kudosten repeämistä ja verta.

Avautumisen ehdottomasti. Ilman kivunlievitystä kahdesti synnyttäneenä voisin sanoa että ponnistusvaihe on suht kivuton, toki se pään popsahtaminen sattuu mutta vain sekunnin sadasosan. Toki toisille tulee pahoja repeämiä enkä halua sitå vähätellä.

On muitakin kuin epiduraali.

Minulla oli ensin pelkkä ilokaasu (toimi oikein hyvin loppuetreille saakka). Synnytyksen kulussa tulee sellainen vaihe, jolloin äiti saa hetken hengähtää. Meni ainakin 10-15 minuuttia ilman supistuksia. Olo oli raukea ja melkein torkahdin. Tämän jälkeen alkoikin sitten etenemään rytinällä. Otin jonkun nopean piikin, paraservikaali tms. Tämänkin kanssa tuli vauvan sydänääniin laskua ym. Mutta tunsin oikein hyvin ponnistustarpeen. 20 minuuttia ja vauva syntyi.

Neljä synnytystä ja 2 viimeistä olleet hyviä. Varsinkin viimeinen.

Viimeisessä oli ihana kätilö ja paha synnytyspelkoni otettiin huomioon. Sain heti epiduraalin. En kärsinyt kovista supistuksista ollenkaan. Ponnistusvaiheessa otin vielä pudendaalipuuditteen.

Pelkäsin siis kipua. Ja rennompana ei tule repeämiäkään niin herkästi.

Kuulin myös että välilihaa ja sitä seutua voi "hautoa" lämpimällä pyyhkeellä. Siitä ei kokemusta kylläkään miten auttaa.

Ja nämä 2 vikaa synnytystä on käynnistetty. Jos vielä synnyttäisin niin en suostuisi muuhun kun käynnistykseen. Omalla kohdallani se on ollut lempeämpi tapa.

En ole synnyttänyt enkä aio, mutta nauratti tuo vadelmanlehtitee. :D

Mä olen käsittänyt että synnytys on vähän eri kaliiberin rasite kuin joku joka paranee teetä juomalla.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette synnyttäneet sekä epiduraalilla ja ilman sitä, olisi mukava jos vertailisitte miten synnytykset meni? Entä onko joku synnyttänyt esikoisen ilman epiduraalia? Itse olen ensimmäistä kertaa raskaana nyt. Onko niin, että epiduraalin kanssa kivut kyllä lievittyy mutta ponnistus voi olla huomattavasti vaikeampaa tai kestää pidempään? Itse en osaa pelätä niin paljon kipuja, vaan enemmän sitä että minulle tai vauvalle aiheutuu pysyviä vaurioita ponnistusvaiheen aikana.

Synnytin esikoisen ja molemmat seuraavatkin lapseni ilman epiduraalia tai muita puudutteita. Käytin lääkkeettöntä kivunlievitystä (Tens, amme, ääntely, asennot, liikkuminen...) ja lisäksi ilokaasu. Ponnistus meni ”oppikirjamaisesti” eikä kätilö ollut uskoa ensikertalaiseksi. Eihän se helppoa toki ollut. Ykkösvinkkini on hankkia doula, sellainen varsinkin joka on myös kätilö. Onneksi paikkakunnaltani löytyi. Googlaa doulayhdistyksen kautta. Doulaamiseen kuuluu myös synnytysvalmennusta itsellesi ja isälle (tukihenkilölle), voit ottaa yhteyttä vaikka heti.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette synnyttäneet sekä epiduraalilla ja ilman sitä, olisi mukava jos vertailisitte miten synnytykset meni? Entä onko joku synnyttänyt esikoisen ilman epiduraalia? Itse olen ensimmäistä kertaa raskaana nyt. Onko niin, että epiduraalin kanssa kivut kyllä lievittyy mutta ponnistus voi olla huomattavasti vaikeampaa tai kestää pidempään? Itse en osaa pelätä niin paljon kipuja, vaan enemmän sitä että minulle tai vauvalle aiheutuu pysyviä vaurioita ponnistusvaiheen aikana.

Olen synnyttänyt vain kerran, joten en osaa sanoa tuohon vertailuun mitään. Pidän kuitenkin aika epätodennäköisenä, että Suomessa epiduraalia annettaisiin, jos siitä olisi tilastollisesti merkittävää haittaa vauvoille. Se olisi eettisesti arveluttavaa mutta ennen kaikkea myös sairaanhoidon kustannusten kannalta pöljää. Tulee kalliiksi hoitaa vauvan synnytyksessä saamia vammoja läpi hänen elämänsä.

Oma synnytyskokemukseni 2020 oli hyvä. Koin, että minua kuunneltiin ja sain aina sen kivunlievityksen, mitä pyysin. Kätilöt olivat ystävällisiä ja tsemppasivat loppuun asti. Aluksi käytin vain Tens- laitetta ja ilokaasua ja sitten, kun supistukset kävivät itselleni liian voimakkaiksi, pyysin epiduraalin, joka vei kivut kokonaan pois. Uskon, että epiduraali hidasti avautumisvaihetta, mutta ottaisin sen myös uudestaan, koska se vaikutus kipuun oli niin huima. Ponnistus kesti vajaan tunnin, mutta minulla ei ole siitäkään huonoja muistoja. Se aika ei tuntunut siinä tilanteessa pitkältä. Sain toisen asteen repeämän (oli vähän siinä rajalla, onko ensimmäisen vai toisen asteen), joka ommeltiin, eikä siitä jäänyt mitään pysyvää.

Vaihtoehtoja on hyvä miettiä, mutta ei kannata käsikirjoittaa synnytystä valmiiksi, ettei joudu pettymään. Voit ihan hyvin tehdä päätökset epiduraalista vasta sairaalassa tilanteen ja omien tuntemusten mukaan. Itse synnytin yliopistollisessa sairaalassa ja siellä tarjottiin ensiksi lääkkeettömiä vaihtoehtoja, joten ei kannata myöskään pelätä lääkkeellisen kivunlievityksen "tuputusta".

Pian taas synnyttämään, jee! kirjoitti:

Ainiin, lisäys vielä edelliseen pitkään tarinaan, että paras tapa valmistautua, on "olla valmistautumatta", eli ei mitään ennakko-odotuksia, vaan tavallaan henkinen varautuminen kaikkeen, että tulee mitä tulee, siitä selvitään! Se klassinen "kroppa kyllä tietää, mitä tehdä" ja siihen luottaminen, että asiat etenee omalla painollaan! Mulla vauva oli kokoajan tosi alhaalla ja kun olin 5-6 cm auki, kätilö totes että "Toivottavasti tää ei oo vielä täältä tulossa, tuntuu vähän siltä, että vois karmit kaulassa puskea pihalle". Tästähän ois joku voinut järkyttyä, et monille tekee kipeetä puskea se 10cm reiästä, saati sit puolet pienemmästä :D En panikoitunut ja turhaan olisin panikoitunut, kun vauva jaksoi hyvin odotella sinne 10cm asti, eikä tosiaan silloinkaan ponnistuttanut :) ja Epäilivät vatsan päältä tunnustellen jossain kohtaa myös, että vauva syntyisi/olisi niin päin, että kasvot on ylöspäin (joka on ilmeisesti hankalampi synnyttää kuin oikeaoppisessa raivotarjonnassa kasvot selällään makaavaan äitiin nähden alaspäin, vissiin voi tulla enemmän repeämiä ym.) mutta en tätäkään pelästynyt, ja ihan oppikirja-asennossa se vauva sieltä tuli :)

Huomiona, paras tapa valmistautua on kyllä valmistautua. Tutustua synnytyksen eri vaiheisiin, sen käynnistymiseen, hormoneihin, vauvan liikkeisiin synnytyksen aikana, ponnistusasentoihin jne faktatietoon. ”Henkinen valmistautuminen” sitten päälle. Mutta se ei korvaa valmennusta. Kun tilanne on päällä, ei näitä ehdi enää ymmärtää.

Oma painajaiseni olisi ollut ponnistaa ilman tuntoa tai ponnistustarvetta. Erilaisia ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette synnyttäneet sekä epiduraalilla ja ilman sitä, olisi mukava jos vertailisitte miten synnytykset meni? Entä onko joku synnyttänyt esikoisen ilman epiduraalia? Itse olen ensimmäistä kertaa raskaana nyt. Onko niin, että epiduraalin kanssa kivut kyllä lievittyy mutta ponnistus voi olla huomattavasti vaikeampaa tai kestää pidempään? Itse en osaa pelätä niin paljon kipuja, vaan enemmän sitä että minulle tai vauvalle aiheutuu pysyviä vaurioita ponnistusvaiheen aikana.

Pakko kommentoida sen verran, että tätä on vähän hankala verrata objektiivisesti, koska toinen synnytys on yleensä nopeampi kuin ensimmäinen. Paikat ovat valmiimmat hommaan riippumatta siitä, millaista kivunlievitystä käyttää.

Kaksi hyvin erilaista, mutta positiivista kokemusta. Ensimmäinen alkoi vesien menolla 37+ jotain, mutta ei alkanut itsekseen käynnistyä vaan jouduin olemaan kaksi vuorokautta sairaalassa ja käynnisteltiin lääkkeellisesti. Elämäni pisimmät kaksi vuorokautta, pahinta siinä oli varmasti epävarmuus kun ei oikein tiennyt kauanko menee ja mitä tapahtuu. Sitten kun pääsin lopulta saliin ja sain epiduraalin ja oksitosiinitipan niin homma alkoi edetä kunnolla, epiduraali oli aivan huippujuttu, sain jopa nukuttua hetken vähän ennen ponnistusvaihetta! Luulen, että tuo käynnistelyvaihe olisi sujunut mukavammin jos olisi ymmärtänyt liikkua enemmän ja jos olisi saanut olla kotona tutussa ympäristössä. Supistukset olivat myös jotenkin tosi kivuliaita, ehkä siksi että lapsivesi oli mennyt? Loppujen lopuksi kokemus oli kuitenkin myönteinen, kun itse synnytys sujui niin mukavasti.

Toinen oli sitten aivan toista maata, ennakoivaa supistelua oli vuorokauden verran, ne ei olleet kovin kivuliaita mutta sen verran kuitenkin, että vietiin esikoinen hoitoon saatesanoilla "saa nähdä syntyykö se nyt vielä". Arveltiin, että kyllä tässä vielä aikaa menee, kunnes mentiin saunaan illalla ja supistukset muuttui ihan yhtäkkiä kunnolla voimakkaiksi eikä taukoja ollut juuri ollenkaan. Kotona ihmeteltiin ehkä tunnin verran vielä, hengittelyllä pärjäsi eikä tarvinnut kivunlievitystä, sitten lähdettiin sairaalaan ja parin tunnin päästä vauva jo syntyikin. Ehdin juuri ja juuri saada jonkun kohdunkaulapuudutteen ja hieman ilokaasua, varmaan ilmankin olisi pärjännyt. Tämä toinen vauva oli syntyessään paljon virkeämpi, ehkä siksi kun synnytys oli nopea ja lähes lääkkeetön?

Pienet repeämät tuli molemmista ja muutamia tikkejä, vertakin meni sen verran reilusti ettei heti meinannut tolpillaan pysyä. Ompelu ei siinä kohtaa kuitenkaan tuntunut miltään, repeämät parani kuitenkin nopeasti ja minulle tuli molempien kohdalla "baby bluesin" sijaan oikein kunnon energiapiikki pari päivää synnytyksestä, olisin voinut lähteä vaikka lenkille saman tien ja sairaalassa oli mahdottoman tylsää olla.

Vierailija kirjoitti:

Kumman vaiheen kipu on pahempaa, avautumisen vai ponnistuksen? Itselleni veri, neulat, haavat tekevät todella pahaa. Tuntuu että ”pelkän” kivun voi kestää jos siihen ei liity fyysisiä vammoja, siis haavoja tai synnytyksessä kudosten repeämistä ja verta.

Tätä ei sulle kukaan voi sanoa. Mulla ainakin 2 ekassa ponnistusvaihe oli jotain niin hirveetä et emmin kolmosta todella pitkään. Ja avautumisvaihe meni molemmissa tosi hyvin. Kolmannen kohdalla kävi täysin päinvastoin. Ei voi tietää. Se mikä ehkä vois lohduttaa et ani harvoin kellään menee kaikki totaalisen pieleen. Mitä olen kokenut ja muilta kuullut, kaikkiin kokemuksiin on sisältynyt ne omat hyvät ja huonot puolensa. Ja pelkopolia kannattaa hyödyntää!