Miksi aitoja ja hyviä ihmisiä on niin vaikea löytää?

Sairas alkaa väkisin vääntää ja satuttaa.

Sairas ihminen rikkoo lähipiirinsä ihmiset tuolla lailla kun yrittää saada heitä mieleisekseen.

Jos minkäänlaista oikeaa empatiaa kokee tai välittää niin ei riko kavereita.

Meidän kaverin äiti on tuollainen.

Aitous ja hyvyys ei riitä, täytyy olla myös tarpeeksi samankaltainen ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Useimmat eivät ole aitoja tai lue lehtiä.

Etsit, jotta saisit tuhota?

Mun mielestä aito Ihminen ei välttämättä ole täälläkin esitetty rauhallinen, söpöilevä ja kaikkea rakastava ihminen. Aito ihminen voi tunnustaa myös ne paskat tunteensa ja turhautumisensa jne. Se että jollain on erilainen temperamentti ei tee hänestä epäaitoa tai huonoa ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä aito Ihminen ei välttämättä ole täälläkin esitetty rauhallinen, söpöilevä ja kaikkea rakastava ihminen. Aito ihminen voi tunnustaa myös ne paskat tunteensa ja turhautumisensa jne. Se että jollain on erilainen temperamentti ei tee hänestä epäaitoa tai huonoa ihmistä.

Päinvastoin. Aina söpöilevä ja kaikkea rakastava lässyttäjä kuulostaa erittäin epäaidolta, tai sitten äärimmäisen naiivilta ihmiseltä. Rauhallinen voi toki olla ulkoisesti vaikka sisällä tunteet kiehuisikin.

Siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä ei ole olemassa.

Kaikki enemmän tai vähemmän pahoja, jotkut läpikotaisin saastuneita.

Ehkä kannattaisi katsoa peiliin, jos tuntuu että jokainen hyväkin ihminen muuttuu omassa seurassa jotenkin vähemmän mukavaksi. Itse lähtökohtaisesti haluan vaan hyvää ja pyrin olemaan kiltti, mutta rajat ne on minullakin enkä siedä mitä tahansa paskaa jatkuvasti.

Tässä maailmassa kasvattaa pettymysten myötä suojakuoren ja oppii vähän kylmäksi. Kun tarpeeksi monta kertaa huomaa toisen hyvyyden ja aitouden olleen vain teatteria ja tulee itse hyväsydämisenä ja luottavaisena käytetyksi hyväksi, alkaa muut ihmiset nähdä aika pahoina. Siksipä en enää luottanutkaan kenenkään olevan aito tai hyvä, ennen kuin tutustuin nykyiseen mieheeni eikä hänen hyvyytensä haihtunutkaan heti seuraavassa kulmassa.

Voisiko olla niin, että ku on todella vaikea tilanne elämässä, niin tällainen ihminen siunaantuu. 🙏

Itse olen kohtuullisesti aloittajan mainitsemanlainen. Mutta en pidä hyväksikäytöstä, jos sitä hyvyyttä mitataan sillä, että kuinka täyttää muiden tarpeita. Ei sellainen ole kivaa.

AP. Etsi vääristä paikoista, mutta et ole vielä yrittänyt mua löytää. virn.

Monikaan ei varmaan uskalla olla aito tai kokee sen liian elämää hankaloittavana. Varsinkin jos oma aito itse ei ole useimpien mieleen ja aiheuttaa jatkuvasti negatiivista palautetta. Ei sitä varmasti jaksa.

Aito saa paskaa niskaan tietynlaisilta ihmisiltä. Minuakin on haukuttu teennäiseksi pelleksi, kun olen oma itseni. Että sellasen palkan saa, kun avaa sielunsa muille! En kyllä välitä enää sellaisesta, sillä suurin osa rentoutuu ja avautuu itse seurassani, se on parasta siinä kun on oma itsensä :)

Miten korkealle aitouden ja hyvyyden kriteerit asetetaan? Kukaan ei voi olla täysin peittelemätön olematta samalla joskus ärsyttävä.

Ja miten hyvyys määritellään? Jonkun mielestä hyvyydeksi riittää hyvä olemus - sitä, että on kiva, lämmin, helposti lähestyttävä -, toisen mielestä taas hyvyys vaatii olemuksen ulkopuolella konkreettisia hyviä aikaansaannoksia, kuten toisten elämän parantamista (toki kiva olemuskin vähintään ilahduttaa muita). Mutta yleisfiilis jostain ihmisestä voi olla aivan eri kuin mitä hän on "paperilla".

Ja miten paljon hyvyydestä saa joskus poiketa, jotta yhä lasketaan hyväksi? Jos ei luota ihmisiin, niin pienikin epätäydellisyys jonkun hyvyydessä vain vahvistaa käsitystä ihmisten ikävyydestä. Täydellisyyttä ei ole, eikä sitä kannata siis odottaakaan.

Siksi koska niitä on niin harvassa.

Vierailija kirjoitti:

Miten korkealle aitouden ja hyvyyden kriteerit asetetaan? Kukaan ei voi olla täysin peittelemätön olematta samalla joskus ärsyttävä.

Ja miten hyvyys määritellään? Jonkun mielestä hyvyydeksi riittää hyvä olemus - sitä, että on kiva, lämmin, helposti lähestyttävä -, toisen mielestä taas hyvyys vaatii olemuksen ulkopuolella konkreettisia hyviä aikaansaannoksia, kuten toisten elämän parantamista (toki kiva olemuskin vähintään ilahduttaa muita). Mutta yleisfiilis jostain ihmisestä voi olla aivan eri kuin mitä hän on "paperilla".

Ja miten paljon hyvyydestä saa joskus poiketa, jotta yhä lasketaan hyväksi? Jos ei luota ihmisiin, niin pienikin epätäydellisyys jonkun hyvyydessä vain vahvistaa käsitystä ihmisten ikävyydestä. Täydellisyyttä ei ole, eikä sitä kannata siis odottaakaan.

Mielestäni hyvä ihminen ei teeskentele saadakseen toisilta haluamiaan asioita tai ole kasvotusten kiva ja sitten hauku ja juorua takanapäin. Ei tarvitse olla aktiivisesti parantamassa maailmaa, vaan riittää, että on rehellinen ja peruskohtelias.