Miten käsitellä ero erittäin vaikeasta suhteesta?

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 20:14"]

Just pohdin tuossa lenkillä ollessani, että pitääkin kysyä teiltä mitä mieltä olette rakkaudesta ?

[/quote]

Voimakasta ihastumista ainakin oli. Tunnen sitä aina ajoitellen riippuen millainen mies on. Jos hän käyttäytyy törkeästi, VIHAAN häntä. Miksi hän tekee minulle niin? Kun hän on ihana, voisi sanoa että olen edelleen ihastunut, tyytyväinen ja koen että tähän mieheen VOISIN rakastua. Tähän mieheen haluan rakastua, ja tähän mieheen tunnen vetoa. Mutta mieskin on jo tavallaan myöntänyt ettei se ole aitoa. Ei meidän suhde ole aito, kun kumpikin tahtoo vain miellyttää toistaan. Ja kun se ei onnistu niin minä sulkeudun ja mies suuttuu. Tuomme toisistamme huonot puolet esiin. Riippuvuutta se on. Mies on riippuvainen minun statuksestani, ulkonäöstäni ja huolehtivasti luonteestani. Minä olen riippuvainen kauniista sanoista, toivosta parempaan, turvasta, rakkaudesta.. 

Aikapommi tämä on, ei kysettäkään siitä. En vain ole valmis lähtemään, se vapautumisen tunne ei ole tullut. Mies tulee pettämään minua aivan varmasti ja pian. Ja tulen "olemaan parempi kuin se, se oli vaan sellanen, olin vaan vihainen sulle.."

Ja mielessäni pyörii jatkuvasti ajatus että olen tämän ansainnut, vika on minussa, koska yksi kerta on sattuma, kaksi kertaa vaan ei voi olla.. Kummalla meistä on persoonallisuushäiriö? Kummallakin, minulla, miehellä..? En tiedä. En oikeasti enää tiedä mitä ajattelen!

edellinen = 37

Itse elin 4 vuotta vastaavanlaisessa suhteessa ja sain jopa lapsenkin kyseisen miehen kanssa, lapsen paras olikin se voima joka sai minut repimään itseni irti tuosta kusipäästä ja se, että PUHUIN tilanteestani muutamalle hyvälle ystävälle, joiden ansiosta pystyin uskomaan etten Minä ollut se hullu tai kohtuuton tai sairas, joksi mies yritti minua alistaa, kaikki oli aina minun omaa syytäni, kaikki hänen käytöksessään oli hänen mukaansa minun aiheuttamaani. Mies meni ääripäästä toiseen ja osasi totta vieköön manipuloida minua vetoamalla milloin mihinkin tunteeseen, mutta ennen kaikkea osasi saada minut tuntemaan syyllisyyttä ja velvollosuudentuntoa milloin mistäkin. Rakkaus kuoli varmaan jo ensimmäisen vuoden aikana! Lisäksi puhuin perheneuvolassa ihan avoimesti ja sieltä saatu tuki ja vahvistus auttoivat myös. Paras hetki oli se kun asuin vihdoin lapseni kanssa uudessa kodissa ja tiesin päässeeni koukusta irti lopullisesti. Sen jälkeen ei kertaakaan ole ollut ongelma torjua hänen yrityksiään. Sitä tosiaan ihmettelee omaa avuttomuuttaan kun ei olisi ikinä itsestä uskonut että ajautuu jumiin tuollaiseen suhteeseen. No, se on elettyä elämää, oma kasvun paikka myös. Miehellä diagnosoitiin eron jälkeen epävakaa persoonallisuushäiriö, ja käytös on ollut siis sen mukaista varhaisteinin itsekeskeistä kiukuttelua..aikuinen mies jumissa ikuisesti murrosiässään. Onneksi pääsin irti.

Hämmentää miten yks yhteen nämä jutut vaan sopii oman ex-mieheni juttuihin! Kakkonen, itse tein myös tuota oman elämäni aikatauluttamista miehen menojen mukaan, jotta voitaisiin olla enemmän yhdessä. Mies aloitti n. vuosi sitten meidän näkemisten perumisen n. tunnin varoitusajalla. Säännöllisin väliajoin hän perui ja minä jäin kotiin ruikuttamaan. Tätä minä en voinut sietää ollenkaan. Itse odotin yhteistä aikaa, mieskin sanoi odottavansa, mutta sitten jos tulikin parempaa tekemistä, tipuin minä kakkoseksi. Olin itseasiassa aina kuitenkin tärkeysjärjestyksessä tokana tai kolmantena. Mies sanoi, että olen tärkein, mutta silti teoin näytti, etten todellakaan ollut. En aina näyttänyt miehelle suuttumustani, vaikka tunne hyvin voimakas olikin. Aina kuitenkin kerroin, että nyt teki väärin. Perustelin, miksi noin ei tehdä ja aina hän pyysi anteeksi ja LUPASI, ettei enää niin tee. Kunnes taas jonkin ajan päästä sama juttu.. Ja taas keskusteltiin.. Jne. Itse en olisi voinut tehdä hänelle noin. En missään nimessä. Oma aika on tärkeää, mutta sovitusta pitää pitää kiinni. Varsinkin kun toistuvasti rikkoi lupauksensa, niin kyllä se alkoi vaan todella pahasti syömään naista.

Läheisriippuvuutta kun väläyteltiin, niin tämä oma kykenemättömyys muuttaa suunnitelmia, pakonomainen tarve viettää kaikki mahdollinen aika yhdessä, halu jutella ja olla yhteydessä kun ei nähty.. Kuulostan todella riippuvaiselta omaan korvaanikin. Mutta sitä se todellisuus oli. En todella olisi vaatinut, mikäli mies ei olisi ollut niin vtun ristiriitainen! Jos ihminen sanoo, että toinen on tärkein, mutta kohtelee kuin roskaa..? Tai jos kertoo, miten haluaa nähdä ja olla yhdessä, mutta peruukin välittömästi sovitun, kun parempaa tekemistä ilmaantuu..? HALUSIN, että mies olisi tehnyt niinkuin sanoi. Että hän olisi näyttänyt mitä hän tarkoittaa! Miksei hän voinut sanoa niinkuin asiat olivat? "Olet tokana tärkeysjärjestyksessä, et ole tärkein." Sen sijaan syytteli minua ja käski lopettamaan valittamisen, kun toin näitä epäkohtia esille.

Hyvä kakkonen, että olet uskaltanut enemmän avata tilannetta ulkopuoliselle! Siitä se lähtee! Itse koen, että se psyka ei varmaan huonoa tee, mutta toisaalta ei se tilannetta muuta ja olen myös netistä lukenut jo kaiken mitä hänkin tulisi sanomaan. Saatan silti käyttää sen vaihtoehdon vielä. Kävin muutaman kerran pari vuotta sitten, mutta silloin ärsyynnyin, kun psyka kertoi faktat (että mies tulee tekemään minulle samat asiat niin kauan kuin hänen kanssaan olen. Ja että pettymyksiä tulee toinen toisensa perään. Itse uskoin silloin että ASIAT VIELÄ MUUTTUU ja psyka puhuu paskaa :) Shame on me. )

Ap

Ap

Ap, uskomatonta miten samanlaisesti meidän miehet (ja myös me) on toimineet! Minulla vaan toi läheisriippuvuus meni ihan yli. Asuttiin yhdessä, eli illat ja yöt vietettiin automaattisesti yhdessä. Mies ei ravannut baareissa, kävi viihteellä ehkä 4 kertaa vuodessa. Mutta kuitenkin olisin halunnut viettää JOKAISEN hereillä vietetyn sekunnin hänen kanssaan. Hänen olisi pitänyt tulla suoraan töistä kotiin. Olisin halunnut, että hän näkee kavereitaan ja käy salilla kun olen esim iltavuorossa (n.3krt viikossa, vuorotyö). Tuntui, että aina kun olen vapaalla tai aamuvuorossa mies halusi nähdä kavereitaan. Vaikka hän nyt olisi ollutkin poissa vain 1-3h niin silti se teki kipeää ja välillä riideltiikin aiheesta. Iltavuorojen aikaan hän taas oli kotona.. Tai siltä se tuntui, kun olin niin riippuvainen.

Se suututti ja satutti, kun tuntui, että olen ainut joka joustaa menoistaan. Jos mies ilmoitti, että käy kaverilla kahvilla niin minäkin lähdin johonki. Harvassa on ne kerrat, kun minä ilmoitin, että lähden käymään jossain.

Olihan tuo minunkin käytös aivan sairasta kun nyt miettii..

-Kakkonen

Myös tuo omien tunteiden seilaaminen riippuen miehen käytöksestä, on todella enemmän kuin tuttua. Välillä katsoin ihaillen, joskus säälien, toisinaan vihaten ja myös tykäten. Mietin myös miten voin olla niin hirveä ämmä, että voin tuota miestä vihata, kun se nytkin niin kauniisti puhui minusta.. Se syyllisyys omista tunteista on aika kamalaa. Sitten sitä yrittikin tukahduttaa niitä negatiivisia tunteita ja syyttää itseään, kun ei osaa antaa vanhojen asioiden olla. Samalla kuitenkin tiedosti, että ei ne vaikeudet oikeasti siihen yhteen hyvään hetkeen loppuneet. Päässä oli usein hirveä tunteiden sekamelska, todellisuus vs. oma kuvitelma. Todellisuuden halusi kynsin hampain pitää erossa siitä omasta mielikuvasta. Sen hyvän hetken toivoi kestävän ihan loppuun asti.

Meillä myös miellyttämisen halu, puolin ja toisin. Miehellä on äärimmäisen huono itsetunto, josta tuli myös hirveästi ongelmia joka elämän osa-alueelle. Hän koki, ettei riitä minulle. Hän ei tänä päivänäkään usko minua, kun kerron hänen olevan komein ja haluttavin jne. Minä kuulemma valehtelen.

Ap

Päätin, että laitan äitille tämän keskustelun linkkinä..  haluun, että se saa tietää totuuden..

-Kakkonen

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 21:04"]

Meillä myös miellyttämisen halu, puolin ja toisin. Miehellä on äärimmäisen huono itsetunto, josta tuli myös hirveästi ongelmia joka elämän osa-alueelle. Hän koki, ettei riitä minulle. Hän ei tänä päivänäkään usko minua, kun kerron hänen olevan komein ja haluttavin jne. Minä kuulemma valehtelen.

Ap

[/quote]

Meillä oli sama, varsinkin alussa. Mies esitti niin hämmentynyttä siitä, miten on "saanut näin kauniin ja uskomattoman" naisen. Oli kanssa olevinaan kovin epävarma ulkonäöstään ja puhuikin useasti, että olen aivan liian kaunis hänelle..

-Kakkonen

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 21:04"]

Myös tuo omien tunteiden seilaaminen riippuen miehen käytöksestä, on todella enemmän kuin tuttua. Välillä katsoin ihaillen, joskus säälien, toisinaan vihaten ja myös tykäten. Mietin myös miten voin olla niin hirveä ämmä, että voin tuota miestä vihata, kun se nytkin niin kauniisti puhui minusta.. Se syyllisyys omista tunteista on aika kamalaa. Sitten sitä yrittikin tukahduttaa niitä negatiivisia tunteita ja syyttää itseään, kun ei osaa antaa vanhojen asioiden olla. Samalla kuitenkin tiedosti, että ei ne vaikeudet oikeasti siihen yhteen hyvään hetkeen loppuneet. Päässä oli usein hirveä tunteiden sekamelska, todellisuus vs. oma kuvitelma. Todellisuuden halusi kynsin hampain pitää erossa siitä omasta mielikuvasta. Sen hyvän hetken toivoi kestävän ihan loppuun asti.

Meillä myös miellyttämisen halu, puolin ja toisin. Miehellä on äärimmäisen huono itsetunto, josta tuli myös hirveästi ongelmia joka elämän osa-alueelle. Hän koki, ettei riitä minulle. Hän ei tänä päivänäkään usko minua, kun kerron hänen olevan komein ja haluttavin jne. Minä kuulemma valehtelen.

Ap

[/quote]

Täysin samanlaiset fiilikset täällä. Miten kehtaan vihata miestä joka teki mun hyväksi sitä, tätä, tuota, joka sanoi musta näin..? Mulla menee jo sekaisin mikä on totta ja mikä on mun kuvitelmaan. Ja juuri tuo että siitä omasta kuvitelmasta haluaa pitää kiinni loppuun asti. Valehtelee itselleen. "Kulta sano mulle että kaikki järjestyy.. eikö niin?" Ja voi rakas, tietysti ne järjestyy. Sä olet niin rakas mulle, rakkain, kulta tiedäthän sen. Anteeksi, oikeasti, mä rakastan sua..!

Hän halaa mua ja kaikki ongelmat on lakaistu maton alle. Seuraavaan riitaan asti.

37

Vau, todella hieno ja rohkea päätös! Huomaatko, sä otat pikkuhiljaa sun elämää takaisin tekemällä tietoisia valintoja saadaksesi muutoksen aikaan! Ihan mahtavaa! :)

Ap

Kakkonen, Joo.. Niin tuttua tuokin "miten oon saanu noin kauniin, miten voit olla mun kanssa, kukaan ei oo sua parempi sängyssä, JNE." O_O Järkyttävää miten voi olla NÄIN samanlaisia kokemuksia! Seurustelitteko mun miehen kanssa?! Onko näillä persoonallisuushäriöisillä todella näin tunnistettavat tavat toimia? Hullua!

37, niimpä. Itsensä huijaamista koko helvetin juttu. "kyllä kaikki järjestyy" Etenkin "SIT, KUN" !! Aina oli jokin asia huonosti, mutta "Sit, kun" se ja se asia saadaan järjestettyä, niin SITTEN menee hyvin! Oli se työpaikka, asunto, harrastus, mikä ikinä tahansa. Aina oli jokin asia huonosti, millä mies tavallaan selitti huonon tilanteemme.

Omista kuvitelmistani pidin kiinni loppuun asti. Ja tämä todellisuuteen herääminen on aika järkyttävää. Olen monta kertaa lukenut uudelleen tämän ketjun ja järkytyn joka kerta, millaisessa sotkussa olen elänyt pitäen sitä "normaalina" tai ohimenevänä.. Miten olenkaan voinu pitää silmät kiinni ja olla heräämättä millaiseen paskaan itteni ajan!

Ap

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 21:37"]

Vau, todella hieno ja rohkea päätös! Huomaatko, sä otat pikkuhiljaa sun elämää takaisin tekemällä tietoisia valintoja saadaksesi muutoksen aikaan! Ihan mahtavaa! :)

Ap

[/quote]

Tää oli siis sulle, kakkonen siihen et linkkaat äidillesi tämän ketjun!

Ap

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 21:48"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 21:37"]

Vau, todella hieno ja rohkea päätös! Huomaatko, sä otat pikkuhiljaa sun elämää takaisin tekemällä tietoisia valintoja saadaksesi muutoksen aikaan! Ihan mahtavaa! :)

Ap

[/quote]

Tää oli siis sulle, kakkonen siihen et linkkaat äidillesi tämän ketjun!

Ap

[/quote]

joo älysin :) täällä taitaa olla yksi hyvin järkyttynyt lukija..

-Kakkonen

Elämää tämä on. Toiset kulkee vaikeamman polun kuin toiset. Olemme olleet sinisilmäisiä ja uskoneet lupauksia, ei me olla tehty mitään väärää. :/ Korkeintaan itseämme kohtaan sallimalla huonon kohtelun. Toivon oppivani itsestäni tämän myötä paljon..

Ap

Sitten, kun tämä keskustelu hiipuu, niin tulethan joskus AP päivittelemään tilannettasi? Vaikka kävisi miten. Minäkin yritän käydä täällä ja kertoilen tilanteestani ennen muuttoa :)

Heippa! Minulla menee yllättävän hyvin. Huomenna muutto Turkuun ja ensi viikolla alkaa opiskelut! Exästä ei ole kuulunut enää paljon mitään ja hyvä niin. Välillä kaikki palaa mieleen ja ikävöi hyviä hetkiä. Enemmän kuitenkin kaipaan sitä ajatusta, että on elämänkumppani ja turva.

Uusi elämä siis alkaa nyt. Toivottavasti muillakin menee hyvin:)

-Kakkonen

Moikka! Kiva kuulla kakkonen, tosi kiva! :) Kuinka sulla on siellä Turussa rullaillut?? Onko exästä nyt kuulunut mitään?

Itse oli pakko palautella taas ketjua mieleen, koska tunne-elämä on ihan viturallaan suoraan sanottuna. Olen alkanut pyörittämään jopa pakonomaisesti asioita päässäni, jotta pääsisin käsittelemään niitä. Siltikään se ei onnistu. En ole vieläkään sinut exän, itseni tai ylipäätään koko eron osalta :( Niin paljon jäi auki. On kamalaa kun kysyy itseltään "miksi?" -kysymyksiä, joihin ei itse koskaan voi vastata. Enkä tule saamaan vastausta, sillä kyseistä exää en voi, enkä halua enää koskaan nähdä. Itseasiassa edes ajatus näkemisestä saa aikaan turvattoman ja ahdistuneen olon. Taidan olla traumatisoituneempi kuin osasin koskaan uskoakaan. Terapiaa aion taas harkita, sillä tuntuu etten pääse täältä ylös omin avuin.

Pakolliset menot olen kyllä hoitanut kunnialla, mutta kaiken muun ajan olen viettänyt neljän seinän sisällä. Olen myös sairastellut melko paljon viime aikoina. :( Olen toki yrittänyt liikkua ja huolehtinut kunnollisesta ravinnosta, untakin tulee ihan hyvin. Tosin edelleen nukun todella paljon. Arkena tarvitsen myös sen 9h, muuten olen todella väsynyt päivällä. Eihän tämä normaalia ole.

Tiedän, että eron käsittely etenee vaiheittain. Myös suhteen laatu vaikuttaa toipumiseen.. Olen alkanut nyt vasta tajuamaan oikeasti millaisessa helvetissä elin ja miten kieroutunut ajatusmaailmani on ollut noina aikoina, kun sallin oikeastaan kaiken huonon kohtelun. Anteeksipyyntö aina riitti. Turvallisuudentunne on pahoin järkkynyt näiden parin vuoden aikana ja se  taas on tehnyt todella pahaa itsetunnolle ja suoraansanottuna myös maailmankuvalle. 

Joku sanoi jossain, että ne tunteet pitäisi kokea uudelleen, mutta turvallisessa ympäristössä ja hallitusti. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Olen ajatuksissani mennyt niihin hetkiin, mutta en saa niistä enempää irti. En osaa "elää" niitä uudelleen. TAAS jollain kierolla tavalla säälin vain sitä turpaan antanutta miestä, joka peloissaan pyytelee omaa käytöstään anteeksi.. Väitin hänelle aina, että olen "Kova" mimmi. Että Minua ei fyysinen kipu haittaa. Yritin PUOLUSTELLA HÄNELLE HÄNEN TEKOJAAN?! En ymmärrä itseäni enää. Miksi olen ollut noin typerä, miksi vieläkin vellon noissa kamalissa asioissa ja miksi en saa niitä käsittelyyn kunnolla? 

Ap, lauantain ratoksi

Mietiskelen samaa.. suhde oli kamala kun järjellä miettii. mies narsisti ja väkivaltainen, eli onneksi pääsin eroon. Tunteet on silti jäljellä ja tuntuu että kuolen tähän ahdistukseen.. lähimmäiset sanovat, että aika auttaa. Siihen yritän tuudittautua.

Koska jos jäät hautomaan ja murehtimaan sen kusipään juttuja niin katkeruus voittaa. Elämä jatkuu, ota opiksesi ja ota siitä kaikki irti äläkä varsinkaan siirrä vanhan suhteen ongelmia uuden ihmisen niskaan.

lähdetään ja mennään terapiaan.