Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksipuolinen parisuhde, kohtalontovereita?
31.12.2020 |
Alan suoraan sanottuna olla kyllästynyt yksipuoliseen parisuhteeseeni. Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä yli 2 vuotta ja tuona aikana olisinko kerran kuullut sanat "rakastan sinua". Sekin oli ns. riidan yhteydessä, eli ei mitenkään romanttisesti ole noita sanoja sanonut. Kun aloimme tapailemaan ja päätimme alkaa seurustelemaan, oli poikaystävän puhelimessa pitkään koko nimeni, niinkuin olisin ventovieras tai vain joku tuttava. Sydämen laittoi nimeen ja poisti sukunimen, kun asiasta sanoin. Koko nimi saattaisi olla hänen puhelimessaan vieläkin, jos en olisi sanonut.
Poikaystäväni ei koskaan tee mitään romanttista tai edes romanttiseen viittaavaa, paitsi joskus ottaa telkkaria katsoessa kainaloon. Saattaa mennä viikkoja, ettemme suutele/pussaa ollenkaan. Ei ole ohimennen silittelyä, tai arkisia tekoja joilla kertoisi että välittää minusta.
Ei koskaan edes kehu millään tavalla tai sano mukavia asioita kuten: olet kaunis, olet tärkeä tms.
Meni varmaan vuosi, ennenkuin sanoi "rakastan sinua". Siihen asti kun minä sanoin rakastavani, mies vastasi: "Tykkään minäkin sinusta kovasti". Lopulta kimpaannuin ja sanoin, että etsi nainen jota oikeasti rakastat, vasta silloin sanoi "kyllähän minä sinua rakastan paljonkin". Noita sanoja ei kuitenkaan koskaan sano.
Kun näemme pitkästä aikaa, mies hädin tuskin tulee halaamaan, eikä koskaan sano että "kiva nähdä" tai "oli ikävä". Saan aina kaivella vastaukset hänestä ja jos kysyn, oliko ikävä, usein vastaus on vain: "juu".
En ole saanut häneltä koskaan kukkia tai muitakaan arkipäiväisempiä yllätyksiä. Ostaa vain ja ainoastaan "pakolliset" lahjat.
Usein viikonkin erossa olon jälkeen kun näemme taas, on mennyt suoraan koneelle kun ollut muka jokin tärkeä työasia hoidettavana. Tuntuu että työtään hän rakastaa, mutta ei minua.
Jos muita on samassa huoneessa katsomassa vaikka leffaa kanssamme, voin istua vaikka toisessa päätä sohvaa koko elokuvan ajan eikä mies tee elettäkään että tulisi lähemmäksi. Ei voi muiden nähden ottaa edes jalkojani syliinsä, koska "jokuhan voisi nähdä". Jos otan hänen kätensä käteeni, senkin saattaa vetää pois jos hänen vanhempansa saattaisivat nähdä.
Ennen haaveilin miehestä, joka olisi intohimoinen ja näyttäisi tunteensa. Ei liian romanttinenkaan tarvitsisi olla, mutta alan olla kyllästynyt siihen etten saa juuri koskaan huomiota. Kerran on pussannut otsalle/poskelle kun asiasta valitin, etten saa koskaan pusuja. Mitään en saa oma-aloitteisesti. Ei koskaan anna hyvänyön pusua ellen sitäkin erikseen pyydä.
Kasvatuksesta tuo varmasti johtuu, en ole appivanhempien nähnyt koskaan edes halaavan toisiaan tai pitävän toisiaan kädestä.
Onko suhde tuhoon tuomittu vai annanko sille vielä mahdollisuuden?
Kommentit (28)
Taidat olla aika nuori, onko tämä ensimmäinen suhteesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Been there.
Teidän romanttiset tarpeet eroavat toisistaan.
Ehkä tuolle voisi olla jotain tehtävissä puhumalla, parisuhdeterapialla tmv. Me päädyimme eroon, koska rakkaudenkaipuisena hiillostin tilanteen siihen pisteeseen, että kumpaakin alkoi jo ahdistaa se koko suhde. Nyttemmin näen sen ihan kirkkaasti: olimme ihan väärät toisillemme.
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla aika nuori, onko tämä ensimmäinen suhteesi?
Ei ole ensimmäinen suhde kummallekaan. Molemmat olemme pian 3-kymppisiä, joten emme ole mitään teinejä.
-Ap
Anteeksi kysymykseni, mutta miten olet päätynyt suhteeseen tuollaisen miehen kanssa?
Voi että :( tiedän miten kurjaa tuo on.
Mulla on tällaisesta kokemusta, ja nämä eivät kyllä sitten muutu yhtään lämpimämmiksi.
Ikinä en enää ala muuttua rakkauden kerjäläiseksi parisuhteessa.
Olen yksin vaikka maailman tappiin, tai sitten vastaan tulee samon tunteva ja lämmin mies. Jääkaapin kanssa en enää suhteeseen ala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kokemuksesta sanon, että eroa hyvän sään aikana. Olette liian erilaisia. Lopulta homma menee vaan rumaksi riitelyksi jos tuota jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Been there.
Teidän romanttiset tarpeet eroavat toisistaan.
Ehkä tuolle voisi olla jotain tehtävissä puhumalla, parisuhdeterapialla tmv. Me päädyimme eroon, koska rakkaudenkaipuisena hiillostin tilanteen siihen pisteeseen, että kumpaakin alkoi jo ahdistaa se koko suhde. Nyttemmin näen sen ihan kirkkaasti: olimme ihan väärät toisillemme.
Ei poikaystävä halua mihinkään terapiaan, on niin sanonut. Ja luulenpa, ettei ole maailmassa sellaista naista joka olisi tyytyväinen siihen, ettei saa koskaan huomiota tai osoitusta siitä, että on muutakin kuin kaveri. Joku tunnelukko poikaystävälläni varmastikin on, en tiedä onko niin ujo vai häpeileekö tehdä aloitteita, koska ei ole exänsäkään kanssa puhunut rakkaudesta tai ollut romanttinen koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi että :( tiedän miten kurjaa tuo on.
Mulla on tällaisesta kokemusta, ja nämä eivät kyllä sitten muutu yhtään lämpimämmiksi.
Ikinä en enää ala muuttua rakkauden kerjäläiseksi parisuhteessa.
Olen yksin vaikka maailman tappiin, tai sitten vastaan tulee samon tunteva ja lämmin mies. Jääkaapin kanssa en enää suhteeseen ala.
Rakkauden kerjäläinen taidan ollakin, koska joskus olen puhunut siitä että haluaisin enemmän huomiota ja esim. vaikka kerran vuoteen kukkia, niin poikaystävän mielestä niitä ei saa "kerjäämällä". Millä sitten, jos mies ei koskaan tee mitään oma-aloitteisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla aika nuori, onko tämä ensimmäinen suhteesi?
Ei ole ensimmäinen suhde kummallekaan. Molemmat olemme pian 3-kymppisiä, joten emme ole mitään teinejä.
-Ap
Noh, itsehän tiedät mitä tarvitset ja haluat. Väkivaltaisen parisuhteen jälkeen itselle konkretisoitui mitkä asiat parisuhteessa oikeasti eivät ole ok. Tosin jos et tule kohdatuksi tunnetasolla niin tuo toki voi olla sinulle kärsimystä ymmärrettävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko sanonut ihan suoraan että kaipaat hellyyttä ja rakkaudenosoituksia? Minä olen kans perheestä, jossa rakkautta ei osoitettu sanoin eikä teoin vaan oli tosi kylmä ilmapiiri. Aikuisena sitten jouduin ihan oikeasti opettelemaan näitä - ja hyvä niin, on paljon parempi olla kun näyttää tunteensa. Sano että sinä odotat suhteelta paljon enemmän ja haluat jakaa hellyyttä rakastamasi ihmisen kanssa. Uskon että huomaat kyllä mistä kiikastaa, eikö hänellä vaan ole taitoja vai eikö oikeasti kiinnosta.
Kuulostaa ihan minun mieheltäni. Kahdesti on sanonut yli 20v aikana rakastavansa ja nekin suhteen alkuaikoina, kun itse kyselin. Hellyyttä ei ole, jos minä en ole aloitteellinen. Jos hän huomioi minua, tekee sen, koska haluaa seksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa että alottaja ei tee itse mitään, vaan olettaa olevansa se prinsessa.
Tosiasiahan varmaan on, että mies rakastaa sinua niin kovasti kuin nyt ylipäätään pystyy rakastamaan. Kuulostaa siltä, että hänen lapsuudenperheessään ei ole kosketuksia, huomionosoituksia, rakkautta tai läheisyyttä jaettu, ja niitä on saatettu jopa hävetä. Kaikenlainen fyysisyys voi olla jopa pelottavaa ja saada hänet jähmettymään. Seksikin voi olla lähinnä jonkinlainen suoritus, ilman sen kummempia hellyydenosoituksia. Sellaisesta pois kasvaminen on valtavan työn takana - ja edellyttää ensin, että henkilö itse oivaltaa asian.
Olet kyllä selvästi parhaasi tehnyt ja yrittänyt asiaa hänelle oivalluttaa. En usko, että hän muuttuu, tai jos hän nyt itse oivataisi muutoksen tarpeen (tai edes kokisi tarvetta muutokselle), tuloksia olisi saatavilla 5-10 vuoden sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että hän rakastaa jotain toista..
Joku aika sitten Hesarissa oli juttu tuosta ilmiöstä, ts. ihmisistä joiden tunne-elämä on hyvin rajoittunut tai laimea. Sille on joku nimikin, en muista mikä. Se ei johdu kasvatuksesta eikä se terapialla muutu ainakaan paljon. Mutta ei se johdu myöskään sinusta. Et koskaan saa tuosta miehestä romantikkoa, mutta ehkä se lohduttaa, että ei saa kukaan muukaan.
Vierailija kirjoitti:
Joku aika sitten Hesarissa oli juttu tuosta ilmiöstä, ts. ihmisistä joiden tunne-elämä on hyvin rajoittunut tai laimea. Sille on joku nimikin, en muista mikä. Se ei johdu kasvatuksesta eikä se terapialla muutu ainakaan paljon. Mutta ei se johdu myöskään sinusta. Et koskaan saa tuosta miehestä romantikkoa, mutta ehkä se lohduttaa, että ei saa kukaan muukaan.
Nyt muistin, aleksitymia on nimeltään. Googleta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Been there.
Teidän romanttiset tarpeet eroavat toisistaan.
Ehkä tuolle voisi olla jotain tehtävissä puhumalla, parisuhdeterapialla tmv. Me päädyimme eroon, koska rakkaudenkaipuisena hiillostin tilanteen siihen pisteeseen, että kumpaakin alkoi jo ahdistaa se koko suhde. Nyttemmin näen sen ihan kirkkaasti: olimme ihan väärät toisillemme.
Ei poikaystävä halua mihinkään terapiaan, on niin sanonut. Ja luulenpa, ettei ole maailmassa sellaista naista joka olisi tyytyväinen siihen, ettei saa koskaan huomiota tai osoitusta siitä, että on muutakin kuin kaveri. Joku tunnelukko poikaystävälläni varmastikin on, en tiedä onko niin ujo vai häpeileekö tehdä aloitteita, koska ei ole exänsäkään kanssa puhunut rakkaudesta tai ollut romanttinen koskaan.
Siinä on vaan se juttu, ettei toista voi koskaan "pelastaa" - ainoastaan itsensä voi.
Tämän saman kokeneena tosiaan tiedän - omassa tapauksessa mies elelee näin usean vuoden jälkeenkin tyytyväisenä ihan itsekseen, laittelee joskus randomisti viestiä minulle ja kyselee kuulumisia, mutta ei siis ilmeisesti vain kaipaa/tarvitse "enempää". Toisin kuin minä, joka melkein kuihduin ja menetin naisellisuuteni siihen suhteeseen (meillä kun tilanne oli se, että edes seksi ei oikein kiinnostanut).
Oman kokemukseni pohjalta suosittelisin pohtimaan tarkkaan, mitä itse elämältä haluaa. Jos toinen ei ole valmis kuulemaan niitä tarpeita ja tekemään tarvittavaa työtä suhteen eteen, niin uskallan melko varmaksi luvata, että olisit onnellisempi omillasi tai suhteessa, jossa se rakkauden kieli kohtaa. Kun nyt siis vertailukohtana on suhde, jossa todennäköisesti tunnet jatkuvaa hylkäämistä.
Jos miehen puolelta kyseessä on tunnelukko ja aito halu pelastaa suhde, niin kyllä hän varmasti havahtuu siinä vaiheessa kun otat vähän etäisyyttä ja väläytät mahdollisuutta sille, että ehkä tämä ei sitten toimi kun et saa suhteelta sitä mitä tarvitset.
Mutta voi siinä tosiaan käydä niinkin kuten minun tapauksessani, että mies oli lähinnä helpottunut tajuttuaan, ettei tällä hetkellä halua/tarvitse parisuhteen kaltaista ihmissuhdetta. Sekin oli kuitenkin lopulta onnellinen loppu - molemmat saivat tarvitsemansa, minä löysin itselleni lämpimämmän ja läheisyydenkaipuisen miehen ja hän, no, saa olla vapaa.
- tuon ensimmäien lainatun viestin kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että alottaja ei tee itse mitään, vaan olettaa olevansa se prinsessa.
En kyllä oleta mitään. Juurihan aloituksessa kirjoitin, että olen esim. ottanut hänen kätensä käteeni ja hän saattaa vetää sen pois jos hänen vanhempansa voisivat nähdä. Joskus ihan kahdestaankin ollessamme saattaa kääntää pään pois, kun yritän pussata. Raja se jossain vaiheessa minullakin tulee vastaan, enkä jaksaisi aina olla se aloitteentekijä.
Mies ei tule tuosta muuttumaan, joten sinun on turha valittaa. Joko päätät että tämä on sinulle tarpeeksi etkä yritä epätoivoisesti muuttaa häntä, tai eroat. Ei kannata hakata päätä kiveen.
Alue: Aihe vapaa
Pettää sua.