Muita, joita ärsyttää kun hyvän perheen lapset tuhoavat itsensä, vaikka mahdollisuuksia on?

Voitaisiinko edes joskus kyseenalaistaa sitä että sosiaalityöhön hakeutudaan traumataustan motivoimana? Ei se tausta mitään loputonta tarmoa ja oikeamielisyyttä näytä uralle tuovan vaikka nuorena voi siltä tuntua.

Voisko joku kertoa että millanen kasvatus on sillon kun se EI ole ollut pumpulissa kasvamista? Entä millainen kasvatus on sillon kun ihminen ON kasvanut pumpulissa???

Kiinnostaa vaan tietää, ku toi pumpulimääritelmä kuulostaa vähän keksityltä jutulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule ne "hyvät perheet" ei aina ole hyviä vaikka siltä saattaa ulkopuolisille näyttää. Meillä oli lapsuudenkodissa kyllä rahaa vaikka kuinka, mutta ei se onnelliseksi tee. Vanhempani olivat etukäteen suunnitelleet  mun tulevaisuuden kokonaan, harmi vaan että se ei ollut ollenkaan sitä mitä itse halusin. Ahdistunut olin pikkulapsesta asti koska en täyttänyt heidän vaatimuksiaan. Kaikki heidän antamansa "apu" on aina ollut vastikkeellista, eli minun olisi pitänyt tehdä mitä he halusivat. Ei kiitos. 

Tiedän sen kyllä ja näenhän minä sen töissäkin. Puhuin kuitenkin niistä nuorista, joiden vanhemmat tunnen ja tiedän heidänkin tuskansa. He ovat yrittäneet kaikkensa, mutta ei auta. Kun nuori on mikä on. Eikä kyse ole välttämättä narkkaamisesta, muutakin on.

Luulet tuntevasi vanhemmat. Niin se oli meilläkin, minä olin "paha" nuori ja vanhemmat hyviä ja viattomia auttajia. Totuus ihan muuta. On siihen syynsä miksi nuori on mitä on ja erittäin usein se syy löytyy perheen sisältä. Moni nuori ei edes vielä ymmärrä kuinkä väärin heitä on kotona kohdeltu, tuntevat vain epämääräistä pahaa oloa. Joitain asioita voi alkaa ymmärtää vasta aikuisena. 

Kyllä se silmä harjaantuu erottamaan kusipäiset ja kylmät vanhemmat aidoista ja lämpimistä ihmisistä. Usko pois. ap

Minun äidistä kaikki kaverini, psykiatrini jne. sanoo, että vaikuttaa niin ihanalta ihmiseltä. Itseni lisäksi vain siskoni tietää, että hän on myös passiivisaggressiivinen, läheisriippuvainen, puhuu toisten selän takana, saanut raivokohtauksia ym... Ristiriitainen suhde on usein vielä hankalampi kuin sellainen, missä toinen on suoraan paha. Jos vanhempi on alkoholisti, väkivaltainen tmv. ihmisten on helppo ymmärtää, miksei sellainen vanhempi ansaitse lastensa huomiota. Manipuloiva ja epävakaa, toisaalta mukava ja toisaalta vaikea vanhempi on hankala itse käsittää ja vielä hankalampi selittää muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule ne "hyvät perheet" ei aina ole hyviä vaikka siltä saattaa ulkopuolisille näyttää. Meillä oli lapsuudenkodissa kyllä rahaa vaikka kuinka, mutta ei se onnelliseksi tee. Vanhempani olivat etukäteen suunnitelleet  mun tulevaisuuden kokonaan, harmi vaan että se ei ollut ollenkaan sitä mitä itse halusin. Ahdistunut olin pikkulapsesta asti koska en täyttänyt heidän vaatimuksiaan. Kaikki heidän antamansa "apu" on aina ollut vastikkeellista, eli minun olisi pitänyt tehdä mitä he halusivat. Ei kiitos. 

Tiedän sen kyllä ja näenhän minä sen töissäkin. Puhuin kuitenkin niistä nuorista, joiden vanhemmat tunnen ja tiedän heidänkin tuskansa. He ovat yrittäneet kaikkensa, mutta ei auta. Kun nuori on mikä on. Eikä kyse ole välttämättä narkkaamisesta, muutakin on.

Luulet tuntevasi vanhemmat. Niin se oli meilläkin, minä olin "paha" nuori ja vanhemmat hyviä ja viattomia auttajia. Totuus ihan muuta. On siihen syynsä miksi nuori on mitä on ja erittäin usein se syy löytyy perheen sisältä. Moni nuori ei edes vielä ymmärrä kuinkä väärin heitä on kotona kohdeltu, tuntevat vain epämääräistä pahaa oloa. Joitain asioita voi alkaa ymmärtää vasta aikuisena. 

Kyllä se silmä harjaantuu erottamaan kusipäiset ja kylmät vanhemmat aidoista ja lämpimistä ihmisistä. Usko pois. ap

Mun äiti vaikuttaa aivan viimeisen päälle aidolta ja lämpimältä ihmiseltä silloin, kun joku perheen ulkopuolinen on paikalla. On itsekin ammattiauttaja ja osaa kyllä kääntää sen puolen itsestään esiin tarvittaessa. Mutta lapsuudessa käytti muhun henkistä väkivaltaa, hyväksyi hiljaa toisen perheenjäsenen käyttämän fyysisen väkivallan eikä tosiaan piitannut, vaikka poltin itseäni savukkeella. Aikuisiällä henkinen väkivalta on jatkunut ja kohdistunut myös puolisooni. Silti vaikuttaisin silmissäsi varmasti kiittämättömältä ja hemmotellulta, jos tapaisit nyt minut ja äidin, ja niin olisi ollut myös silloin, kun olin nuori.

Itsekin olen tosiaan alalla enkä koe, että tiedän näiden nuorten vanhemmista yhtään mitään. Kuka tahansa osaa feikata palavereissa ja lasta on saatettu kohdella huonosti taaperona, vaikka tilanne olisikin myöhemmin parantunut.

Ei ärsytä, tunnen vahingoniloa kun näen niitä joilla oli kouluaikoina pää täynnä kusta ja nyt ovat narkanneet aivonsa pilalle ja minä senkun menestyn elämässäni.

Ap tuntuu olevan hieman liian itsevarma omista taidoistaan ja havainnointikyvyistään. Ammattilaisen pitää näissä asioissa pitää mielessään aina kaikki vaihtoehdot avoimina, koska usein asiat eivät ole sitä miltä näyttävät. 

Osaisiko aloittaja kertoa, miksi saman perheen lapsista toiset menestyvät ja toiset eivät? Miksi toinen sisarus on onnellinen ja pärjää elämässään, toinen viiltelee itseään? Sitä on yksi tuttuni lapsistaan ihmetellyt monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset keskity omiin tekemisiisi? Miksi pitää kytätä muita noin sairaalloisesti? Ei muiden kotiolot ja vanhemmat ja kasvatus ole sun asiasi ja omapa on elämänsä. 

On vähän pakko kun työhön kuuluu tavata näitä nuoria ja heidän vanhempiaan. 

Jos ne ovat sun asiakkaitas tmv. niin on aika epäammattimaista ottaa niiden asiat tolleen henkilökohtaisesti ja tulla johonkin vauvapalstalle vielä niistä juoruamaan.  Et taida olla oikein soveltuva alalle. 

Tuollaisille aloille hakeutuvat ne joilla on jollain tavalla rikkonainen elämä ollut menneisyydessään. Tuntuvat saavansa outoa tyydytystä siitä auttamisesta mitä ei itse koskaan saanut. Tämä on vain arvailua enkä missään tapauksessa väitä, että oma lapsuus oli helppo. Mutta näinhän se Suomi nimisessä maassa menee, että ne saavat töitä vääriltä aloilta jotka ei sovellu sinne.

Kun omat lapseni olivat teinejä, seurasin aika läheltä myös heidän kavereidensa elämää. Yksi syy, miksi hyvien perheiden lapset sortui huumeisiin, oli se, että heillä oli runsaasti rahaa ostaa niitä. Muutenkin, kun kaikki oli saatu, oli vaikea enää kokea elämyksiä. Piti koko ajan hakea kovempaa ja suurempaa.

Omat teinini välttyivät onneksi näiltä kokeiluilta ja jatkoivat elämää. Mutta moni heidän kaverinsa on sortunut monenlaisiin aineisiin ja aika moni heistä varakkaan perheen lapsi, joilla oikeasti oli ihan hyvät kotiolot. Mutta rahaa oli ja tylsää, kun kaiken sai helposti. Niin oli helppo ostaa aineita, kun ei mennyt viimeiset viikkorahat niihin.

Ap, onko sinulla mahdollisuutta purkaa työkavereiden tai työnohjaajan kanssa niitä tunteita, joita asiakkaat herättää? Sosiaalialalla näkee ja kuulee monenlaisia tarinoita, joista osa on ihastuttavia ja osa ärsyttäviä, surullisia, ahdistavia jne. Jos niiden aiheuttamia tunteita joutuu pitämään jatkuvasti sisällä ilman, että on mahdollisuutta pohtia niitä, se varmasti kuluttaa henkisesti. 

Oma traumatausta voi antaa ihmiselle kykyä myötäelämiseen, jos traumansa on käynyt aidosti läpi. Jos se on hoitamatta, siitä voi olla ihmissuhdetyössä suurta haittaa itselle, työyhteisölle ja ennenkaikkea asiakkaille.

Kunhan kysyn kirjoitti:

Osaisiko aloittaja kertoa, miksi saman perheen lapsista toiset menestyvät ja toiset eivät? Miksi toinen sisarus on onnellinen ja pärjää elämässään, toinen viiltelee itseään? Sitä on yksi tuttuni lapsistaan ihmetellyt monta kertaa.

Sanon tähän että lapset ovat yksilöitä, yksi voi kokea lapsuudenperheen ihanaksi ja toinen kamalaksi. Esimerkki omasta perheestäni: meillä vanhemmat ja siis kasvatus oli todella uskonnollista. Tämä sopi siskolleni joka kasvoikin samanlaiseksi kuin vanhempani, mutta ei todellakaan sopinut minulle vaan koin suurta ahdistusta ja kokemani asiat vaikuttavat minuun vielä aikuisenakin. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen että oma taustani ehkä vaikuttaa taustalla.. se kun etuoikeutetut lapset heittävät kaiken menemään, mutta sinä, joka olet taistellut koko ikäsi ja yrittänyt, et voi sitä hyväksyä. Ei tullut se sulle mieleen? 

Kaikki ns. "hyvät perheet" eivät osaa oikein auttaa lapsiaan. Kotona ei ehkä tarvi pelätä isää ja voi luottaa siihen että vaikkapa opintojen aikana ei tarvi mennä leipäjonoon, mutta siinäpä ne satumaiset "mahdollisuudet" sitten onkin. Mitään extraa ei ole järkätty, muuta kuin kaltaistesi mielikuvituksessa.

Minua puolestaan ärsyttää luonnehäiriöiset, jotka saavat kaikinpuolin hyvän ja upean kumppanin vain tuhotakseen toisen elämän ja aiheuttaakseen vuosikausien emotionaaliset haavat ja traumat. Samaan aikaan moni on yksin. Ärsyttää myös työpaikkakiusaajat ja työnsä huonosti tekevät, kun kunnon paikat on kiven alla. Mutta elämä on. Moni saa joka ei ansaitse ja ne jotka ansaitsee jää ilman. Ei elämä ole reilua.

Traumaperäistä, kuten itsekin totesit aloitusviestissä. Jos kysyt päiväkoti-ikäisiltä lapsilta tulevaisuuden suunnitelmistaan ja mitä heistä tulee isona, kukaan ei varmasti suunnittele traumatisoituvansa ja rupeavansa narkkariksi. Sinun pitäisi ammattilaisena oppia katsomaan asioita enemmän asiakkaan perspektiivistä. Kaikki eivät valitettavasti osaa kääntää traumojaan menestyksekseen, vaikka sinä olisitkin onnistunut elämässäsi vaikeuksista huolimatta.

Tiedän paljon surullisempiakin kohtaloita, kuin vain addiktoituminen.

Itsellä on varakas tausta, lisäksi vanhemmat ovat molemmat erittäin pidettyjä ihmisiä, vaikuttavat ulospäin tosi rakastavilta lapsiaan kohtaan - ja sitä oikeasti ovatkin, tiedän että he välittävät minusta kovasti. He ovat aina olleet valmiita antamaan paljon (ilman vastikkeita ja oman hyvinvointinsa kustannuksella), enkä yhtään epäile sitä että tuska olisi suuri, jos he saisivat tietää minun olevan esimerkiksi masentunut tai edes kokeilleen huumeita.

Todennäköisesti toinen tuossa tilanteessa alkaisikin ryyppäämään stressiinsä ja toinen taas mahdollisesti vahingoittaisi itseään (toki ystäviltä ja yhteisöltä salaa, kukaan ei varmasti arvaisi kummastakaan moista), kuten sain usein alle päiväkoti-ikäisenäkin todistaa. Mullakin lapsuus vaikuttaa ulospäin aivan täydelliseltä (ellei sitten vanhempien ero tuo pientä säröä) ja olen kyllä rakastettu, mutta tuollainen rakkaus vain tukahduttaa ja ahdistaa. Osittain tuon takia mm. peittelin melkein henkeni uhalla koulukiusaamistakin aikoinaan - sekin on muuten asia, jota "hyväosaistenkin" taustassa voi vaikuttaa, hyväksikäytön ja itsestä riippumattomien mt-ongelmien tai neurologisten oireiden ohessa.

Olen myös kasvanut ja noussut perhehelvetistä auttamisammattiin. Olen sisarusparveni ainoa, joka on jaloillaan ja selvisi ilman mielenterveys- tai päihdeongelmia.

Mulle oli aika varhain selvää, että olen älykäs ja temperamenttini on erittäin edullinen vaikeissa oloissa selviämiseen, se on geeneissäni jostain syystä, vaikkeivät vanhempani olleet tällaisia. Perimäni on pelastanut minut, olen resilientti ilman riippuvuustaipumuksia. Sille ei itse voi oikein mitään, kuten varmasti tiedät. Nuoret, joita autan, ovat hyvin harvoin sinun tai minun kaltaisia, sinnikkäitä ja riittävän älykkäitä. Ihan älyn puutteen huomaa usein heidän kanssaan puhuessa. He eivät voi sille mitään, ja se on hyvin surullista.

Minä olen ainoastaan kiitollinen, että saan olla tässä asemassa, heitä tukemassa. En ole katuojassa kuten moni samoissa oloissa kasvanut. Näen, ja myös sinä näet aivan varmasti, ettei rappiolla olevien nuorten elämästä koskaan tule henkisesti eikä muutenkaan niin ehjää ja rikasta kuin itselläsi. Olet etuoikeutettu.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös kasvanut ja noussut perhehelvetistä auttamisammattiin. Olen sisarusparveni ainoa, joka on jaloillaan ja selvisi ilman mielenterveys- tai päihdeongelmia.

Mulle oli aika varhain selvää, että olen älykäs ja temperamenttini on erittäin edullinen vaikeissa oloissa selviämiseen, se on geeneissäni jostain syystä, vaikkeivät vanhempani olleet tällaisia. Perimäni on pelastanut minut, olen resilientti ilman riippuvuustaipumuksia. Sille ei itse voi oikein mitään, kuten varmasti tiedät. Nuoret, joita autan, ovat hyvin harvoin sinun tai minun kaltaisia, sinnikkäitä ja riittävän älykkäitä. Ihan älyn puutteen huomaa usein heidän kanssaan puhuessa. He eivät voi sille mitään, ja se on hyvin surullista.

Minä olen ainoastaan kiitollinen, että saan olla tässä asemassa, heitä tukemassa. En ole katuojassa kuten moni samoissa oloissa kasvanut. Näen, ja myös sinä näet aivan varmasti, ettei rappiolla olevien nuorten elämästä koskaan tule henkisesti eikä muutenkaan niin ehjää ja rikasta kuin itselläsi. Olet etuoikeutettu.

Tähän pitää kyllä tulla sanomaan, ettei mielenterveys- ja päihdeongelmien puhkeaminen ole suoranaisesti kytköksissä älykkyysosamäärään. Erittäin monella älykkäällä ja koulutetulla ihmisellä on mt-ongelmia, minkä lisäksi pahasti ongelmainen ihminen saattaa vaikuttaa ulospäin vähemmän fiksulta kuin oikeasti onkaan. Toki nuorten kohdalla sekin on surullinen fakta, että varhain aloitettu päihderalli vaikuttaa aivojen kehittymiseen.

Ei kuulosta siltä että ala on oikea sulle, ensin käsitellään traumat ja vasta sitten otetaan vastuuta muista. Sun asenne varmasti vaikuttaa nuoriin, vaikka itse aattelet ettei se näy ulospäin.

Nuoruudessa aivokemia on usein sekaisin, murrosiän kuohuntaa, ei harkintakykyä.Siihen lisäksi huono kaveripiiri tai ulkopuolisuutta kaveripiirissä. Helposti jää koukkuun päihteisiin eikä sieltä ole helppo nousta takaisin. Kannabispyskoosi tai vielä pahempaa...

Vierailija kirjoitti:

Ei ärsytä, tunnen vahingoniloa kun näen niitä joilla oli kouluaikoina pää täynnä kusta ja nyt ovat narkanneet aivonsa pilalle ja minä senkun menestyn elämässäni.

Näetkö heitä useinkin?