Lue keskustelun säännöt.
Olen kateellinen miehen menoista.
03.06.2014 |
Niin, meillä pienet lapset ja mies taas jossain kissanristiäisissä, ja minä lasten kanssa kotona. Eilenkin oli jotain menoa töiden jälkeen, ja samoin tulevana viikonloppuna on. Minulla ei ole mahdollisuutta lähteä viikonloppunakaan miehen mukaan erääseen tapahtumaan, kun ei ole hoitopaikkaa juuri silloin lapsille.
Jotenkin vaan tympii niin... Mies ei koskaan suunnittele meille mitään yhteistä menoa meille, vain itselleen. Ja jos minä jotain joskus ehdotan, niin aina on jotenkin nihkeenä ehdotuksistani, joten olen luovuttanut senkin suhteen. Mua taas ei kukaan muu enää edes pyydä minnekään, koska lasten syntymän jälkeen en miehen vaihtelevien töiden takia juuri koskaan pääse lähtemään minnekään... Tuntuu siltä, että kuolen tylsyyteen kohta. Ei edes asu ketään kavereita lähellä, kun mies halusi muuttaa aikoinaan "maaseudulle".
Muita joilla samanlaisia kokemuksia? Ehdotuksia miten voisin piristää itseäni tässä elämäntilanteessa?
Kommentit (25)
Järjestäkääpä itsellenne iltamenoja, vaikka jonkun ystävättären kanssa, jollekin kurssille tai ystävättären syntymäpäiväkutsuille tai tupperwarekutsuille tai vaikka kissanristiäisiin, kunhan on "tärkee" meno! Ja sanotte sen miehelle jo hyvissä ajoin ja sitten vaan lähdette ja jätätte miehen lapsenvahdiksi! Ja jos mies tekee sinä iltana oharit ja jääkin myöhempään "töihin", niin sitten vaan seuraavan kerran, kun tulee ajoissa kotiin, niin ootte heti lähdössä, vaikka mies ämpyttäis mitä!
Ehkäpä alkaa ymmärtää, mitä on olla lasten kanssa kotona ja että Sinäkin olet olemassa tarpeinesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitapa avioero vireille. Viikko ja viikko systeemi niin saat mennä sen yhden viikon että tie on sonnalla jos niinku näin brutaalisti ilmaistaan.
Jaahas, että ero pitäisi pistää vireille! No en ole kyllä sitä tässä lähiaikoina miettinyt.. Kai olen vaan ajatellut, että tämä on ohimenevä vaihe, joka vaan kärsittävä (kyllä se on epäreilua, että itse olen ensisijaisesti se kärsijä). Lapset kasvavat nopeasti isoiksi, ja sitten taas löytyy sitä omaa aikaa ihan eri tavalla. Toisaalta tämä lyhyt aika on maksanut sen, että olen varmaan menettänyt vanhat kaverini lopullisesti, koska eivät pidä enää yhteyttä (ovat suurin osa lapsettomia itse).
Hyvä idea ja varmaan ainoa asia mitä voin tehdä tällä hetkellä, on koittaa järjestää omaa menoa aina kun vaan on vähänkin mahdollista. Mutta ongelmana vähän on, että kenen kanssa? En ole työyhteisössä niin tiiviisti nyt mukana, ja tosiaan ne vanhat kaverit ovat jääneet ja äitikavereista yksi on viimesillään raskaana, toisella on pieni vauva ja kolmatta taas ei edes kiinnosta mitkään menot.
Sitten taas tuntuu tyhmältä sekin, että molemmat vaan menee omia menojaan. Kyllä se ero varmasti sitten jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi jos tämä jatkuu pitkään. Yhteinen aika olisi niin tärkeää, mutta jos toista ei tunnu kiinnostavan, vaikka monet kerrat olet puhunut aiheesta, niin minkäs teet? AP
Mullakin on sama tilanne. Koskaan ei pääse mihinkään ja vaikka pääsisi, ei ole ketään kenen kanssa mennä. :( Heinäkuussa tulee lisäksi vielä tilanne, ettei mieskään ole koskaan arkisin kotona...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko itse soittaa lapsettomille ystävillesi? En minäkään jaksaisi olla ystäväsuhteessa se, joka soittaa. Joten luuri rohkeasti käteen ja sovitte yhteisen menoillan. Ja mies kotiin lapsen kanssa, tarviihan senki välillä levätä kissanristiäisten välissä. Ja kerrot miehellesi hyvissä ajoin suunnitelmistasi ja viet lapsen vaikka miehen menoihin, jos ei muuten suostu omaa lastaan vahtimaan.
"meillä pienet lapset ja mies taas jossain kissanristiäisissä" "Mies ei koskaan suunnittele meille mitään yhteistä menoa meille, vain itselleen."
Puhuit itsesi pussiin, kannattaisi olla tarkempi kun lähtee toista mollaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 21:10"]
Voisitko itse soittaa lapsettomille ystävillesi? En minäkään jaksaisi olla ystäväsuhteessa se, joka soittaa. Joten luuri rohkeasti käteen ja sovitte yhteisen menoillan. Ja mies kotiin lapsen kanssa, tarviihan senki välillä levätä kissanristiäisten välissä. Ja kerrot miehellesi hyvissä ajoin suunnitelmistasi ja viet lapsen vaikka miehen menoihin, jos ei muuten suostu omaa lastaan vahtimaan.
[/quote]
Nokun ongelma on se, että mä aloin lopulta olla se, joka aina soitteli ja mulle tehtiin usein ohareita (tosi ärsyttävää, kun oli saanut lasten hoitokuviot kerrankin säädettyä jne), niin en vaan enää jaksanut pitää yhteyttä. Eipä ole pahemmin kuulunut näistä ystävistäni.. En varmastikaan ole enää kovin kiinnostava tyyppi, jota kannattaisi edes tavata. Mieheni kyllä on, ja sehän tässä ärsyttääkin. AP
Meillä oli ennen sama juttu! Otti niin päähän, kun miehellä oli menoja jatkuvasti ja itse kökötin kotona lasten kanssa. Helpotti paljon, kun aloitin taas työt ja aloitin harrastuksen, josta olen saanut uusia ystäviä. Yritän myös nähdä mahdollisimman usein vanhojakin kavereita. Itse paljon ehdotan treffejä. Kotona on siis asetelmat muuttunut :) Onneksi mies antaa mun nyt mennä mihin haluan ja hoitaa vuorostaan enemmän lapsia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 21:13"]
"meillä pienet lapset ja mies taas jossain kissanristiäisissä" "Mies ei koskaan suunnittele meille mitään yhteistä menoa meille, vain itselleen."
Puhuit itsesi pussiin, kannattaisi olla tarkempi kun lähtee toista mollaamaan.
[/quote]
Sori, en ymmärtänyt. AP
Hanki jokin uusi harrastus itsellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitseko menoihin aina kaverin? Hyvä ihminen, ilmoita ukollesi että huomenna sinulla on meno (kehittelet sitten mitä vaan kodin ulkopuolelle). En itse edes kertoisi mikä meno on, jottei tule typerää arvottamista, että "onko se muka tärkeä meno". Ja alkaisin sinuna virkistelemään sosiaalista verkostoa. Ilmoittaisin myös, että kaipaat yhteisiä koti-iltoja, tehkää yhdessä vaikka ruokaa ja ruvetkaa seuraamaan jotain sarjaa yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 21:02"]
Jaahas, että ero pitäisi pistää vireille! No en ole kyllä sitä tässä lähiaikoina miettinyt.. Kai olen vaan ajatellut, että tämä on ohimenevä vaihe, joka vaan kärsittävä (kyllä se on epäreilua, että itse olen ensisijaisesti se kärsijä). Lapset kasvavat nopeasti isoiksi, ja sitten taas löytyy sitä omaa aikaa ihan eri tavalla. Toisaalta tämä lyhyt aika on maksanut sen, että olen varmaan menettänyt vanhat kaverini lopullisesti, koska eivät pidä enää yhteyttä (ovat suurin osa lapsettomia itse).
Hyvä idea ja varmaan ainoa asia mitä voin tehdä tällä hetkellä, on koittaa järjestää omaa menoa aina kun vaan on vähänkin mahdollista. Mutta ongelmana vähän on, että kenen kanssa? En ole työyhteisössä niin tiiviisti nyt mukana, ja tosiaan ne vanhat kaverit ovat jääneet ja äitikavereista yksi on viimesillään raskaana, toisella on pieni vauva ja kolmatta taas ei edes kiinnosta mitkään menot.
Sitten taas tuntuu tyhmältä sekin, että molemmat vaan menee omia menojaan. Kyllä se ero varmasti sitten jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi jos tämä jatkuu pitkään. Yhteinen aika olisi niin tärkeää, mutta jos toista ei tunnu kiinnostavan, vaikka monet kerrat olet puhunut aiheesta, niin minkäs teet? AP
[/quote]oisko mahdollista että menisitte välillä yhdessä ja joku hoitamaan lapsia, mummot ellei ole menneet jo manan majoille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 21:19"]
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 21:13"]
"meillä pienet lapset ja mies taas jossain kissanristiäisissä" "Mies ei koskaan suunnittele meille mitään yhteistä menoa meille, vain itselleen."
Puhuit itsesi pussiin, kannattaisi olla tarkempi kun lähtee toista mollaamaan.
[/quote]
Sori, en ymmärtänyt. AP
[/quote] Miten suunnittelee vain itselleen kun on juuri lasten kanssa menossa..
Voi hyvänen aika. Mies elää elämää ja nainen istuu kotona ja odottaa, että mies haluaisi tehdä jotain yhdessä.
Miten voi olla mahdollista, että miehillä tuntuu aina olevan kavereita ja naisella ei. Naisella on vain se mies ja sitä odotetaan kotona. Mitään ei osata harrastaa ilman miestä. Minnekään ei osata mennä ilman miestä.
Ja ei, en tarkoita, että yhteistä aikaa ei tarvita. Tarkoitan vain sitä, että naisen ei pitäisi joutua siihen saumaan, että oma mies on ainoa kaveri/ystävä, varsinkaan jos nainen ei osaa tehdä mitään yksin.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 21:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 21:02"]
Jaahas, että ero pitäisi pistää vireille! No en ole kyllä sitä tässä lähiaikoina miettinyt.. Kai olen vaan ajatellut, että tämä on ohimenevä vaihe, joka vaan kärsittävä (kyllä se on epäreilua, että itse olen ensisijaisesti se kärsijä). Lapset kasvavat nopeasti isoiksi, ja sitten taas löytyy sitä omaa aikaa ihan eri tavalla. Toisaalta tämä lyhyt aika on maksanut sen, että olen varmaan menettänyt vanhat kaverini lopullisesti, koska eivät pidä enää yhteyttä (ovat suurin osa lapsettomia itse).
Hyvä idea ja varmaan ainoa asia mitä voin tehdä tällä hetkellä, on koittaa järjestää omaa menoa aina kun vaan on vähänkin mahdollista. Mutta ongelmana vähän on, että kenen kanssa? En ole työyhteisössä niin tiiviisti nyt mukana, ja tosiaan ne vanhat kaverit ovat jääneet ja äitikavereista yksi on viimesillään raskaana, toisella on pieni vauva ja kolmatta taas ei edes kiinnosta mitkään menot.
Sitten taas tuntuu tyhmältä sekin, että molemmat vaan menee omia menojaan. Kyllä se ero varmasti sitten jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi jos tämä jatkuu pitkään. Yhteinen aika olisi niin tärkeää, mutta jos toista ei tunnu kiinnostavan, vaikka monet kerrat olet puhunut aiheesta, niin minkäs teet? AP
[/quote]oisko mahdollista että menisitte välillä yhdessä ja joku hoitamaan lapsia, mummot ellei ole menneet jo manan majoille
[/quote]
On se mahdollista, mutta nyt mummo hoitanut paljon lapsia kun olen itse ollut välillä töissä, ja esim ens viikonlopun tapahtumaan olin itse asiassa alunperin suunnitellutkin meneväni mukaan, mutta silloin ei hoitopaikka nyt natsaakaan. Se oikeastaan alkoikin tässä ärsyttää, ja siksi tein aloituksen. Mies ei menojaan peru, koska on kyse hänelle tärkeästä jutusta, ja tapahtuma on vielä toisella paikkakunnalla, joten koko viikonloppuhan se varmasti siinä menee.. Olen siis yksin lasten kanssa sen ajan. En rehellisesti sanoen tiennyt ennen kuin tein lapsia, että perhe-elämä olisi näin yksinäistä. AP
Mulla sama ongelma. Miehellä on harrastuksia 2krt/vko ja työpaikan saunailtoja tuon tuostakin ja minä istun kaiket illat kotona lasten kanssa. Nuorempi ipana on vähän väliä tississä kiinni (eikä ota pulloa), joten mun on vähän pakkokin olla kotona.
Olen itsekin miettinyt, että joku harrastus pitäisi keksiä. Pohdiskelin työväenopiston iltakursseja (joku kieli, ompelukurssi, pianotunteja, mikä kiinnostais?), liikuntaharrastusta (mikä tahansa jumppa tai ihan vaan salille meno tai vaikka juoksulenkki tai vaikka itsepuolustuskurssi), kuoro, tanssikurssi, ... Onhan noita, eikä tartte välttämättä olla seuraa.
Multa jäi tosin toteuttamatta, kun mies on harrastuksissa maanantaisin ja (lapsen kanssa harrastamassa) keskiviikkoisin, torstaisin tekee säännönmukaisesti ylitöitä ja kerran kuussa on perjantaina työpaikan saunailta tms. Tiistaisin käydään kaupassa koko perheen voimin, mä kun en yksinäni paljoa saa lasten kanssa kaupasta tuotua. Kävin jumpassa sunnuntaisin, mutta nyt sekin hupi loppui, kun tuli kesä.
Noh. Oma ongelmani poistuu pian, kun palaan töihin. Sit ei oo aikaa enää edes harmitella oman ajan puutetta.
Tsemppiä AP! Jos et muuta keksi, varaa itellesi jalkahoito jollekin lauantai-iltapäivälle. Sekin piristää jo edes vähän.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 21:36"]
Voi hyvänen aika. Mies elää elämää ja nainen istuu kotona ja odottaa, että mies haluaisi tehdä jotain yhdessä.
Miten voi olla mahdollista, että miehillä tuntuu aina olevan kavereita ja naisella ei. Naisella on vain se mies ja sitä odotetaan kotona. Mitään ei osata harrastaa ilman miestä. Minnekään ei osata mennä ilman miestä.
Ja ei, en tarkoita, että yhteistä aikaa ei tarvita. Tarkoitan vain sitä, että naisen ei pitäisi joutua siihen saumaan, että oma mies on ainoa kaveri/ystävä, varsinkaan jos nainen ei osaa tehdä mitään yksin.
[/quote]
Ehkä siksi, koska miehen elämä ei välttämättä muutu niin radikaalisti kun saadaan lapsia. Meillä esim tilanne on ollut se, että miehellä oli ensimmäiset vuoden aina viikonloppuisin joko töitä tai töihin liittyvää menoa. En siis itse oikeasti _koskaan_ päässyt viikonloppuisin minnekään. Siinä ne kaverit sitten pikkuhiljaa jäi. Ei kukaan enää pyytänyt minnekään. Ehkä jos olisin tiennyt että tässä käy näin, niin olisin vähän hanakammin yrittänyt pitää kiinni niistä kavereista ja omista menoistani, mutta jotenkin sitä silloin vaan väsyneenä yövalvomisista jne, ei vaan jaksanut. Kyllä mulla edelleen kavereita on, mutta ne on näitä äitikavereita, joita näen arkisin lasten kanssa virttynyt tuulipuku päällä. Se on arkea. Haluan ja tarvin jotain muuta kun arkea, mutta mistä mä nyt sitten yksin jotain juhlia revin? Enkä mä kyllä minnekään "uloskaan" osaa yksin lähteä...
Kylläpä kuulostaa tutulta, valitettavasti. Meillä myös miehellä usein menoja työkavereiden/kavereiden kanssa ja minä hoidan lapsia kotona. Yksinäisyys on liian tuttu tunne.