Ensimmäinen lapsi muuttamassa kotoa, nyyh

Normaalina elämänvaiheena sen koin. Läheiset välit on hyvä asia, eivät ne mihinkään katoa lapsen pois muutettuakaan. Nykyään myös yhteyttä on helppo pitää muutenkin kuin paikan päällä näkemällä, vaikka tietysti nämä livekohtaamiset ihan parhaimpia ovatkin.

Sama tilanne edessä kohta. En oo vielä yhtään nyyh. Saas nähdä kun asia konkretisoituu... Muuttaa kyllä ihan lähelle, joten voidaan nähdä niin usein kun halutaan.

Meilläkin onneks muuttaa vaan toiselle puolelle Helsinkiä, ei sen kauemmaks. Kai käyn läpi sitä, että lapsuusperhe muuttuu ja sitä, että ollaanko nyt neuvottu kaikki arjen asiat, ei varmaan, mut elämä onneks opettaa. Ap

Oma esikoinen muutti puoliksi pois kotoa jo 15 - vuotiaana koulun asuntolaan. Kun koulu loppui niin murrosikä oli täysiä vielä päällä, ja kotona olo oli hankalaa.

Pääsi töihin ja muutti omilleen jo ennen armeijaa. Nyt on armeija käyty ja on muuttamassa opiskelujen vuoksi naapurikaupunkiin. Tuo asuntolaan muutto nuorena oli pelottavaa, mutta poika on aina ollut itsenäinen ja järkevä. Välit oli tuolloin melko huonot. Nykyisin ollaan paremmissa väleissä kuin vuosiin. Murrosiän uhma on häipynyt 20-vuotiaalta.

Mua surettaa tää jo nyt, vaikka esikoisen muuttoon on aikaa vähintään kolmisen vuotta. Ihanaa tietysti, että nuori pääsee omaan kotiin ja saa aloittaa ns. oman elämän. Silti tulee ikävä, ja ydinperheen kutistuminen tuntuu surulliselta. Tiedostan kyllä, että se on väistämätön vaihe elämässä ja uskon ikävän helpottavan pikkuhiljaa.