Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tasapuolisuus lasten kanssa?

Vierailija
30.12.2020 |

Miten toimisitte, jotta olisitte tasapuolinen? Suvussa on liikaa kertomuksia sisaruksista, jotka ovat riidoissa keskenään vanhempien epätasapuolisuuden vuoksi.

Meillä on teini-ikäiset lapset. Toinen on paljon kotona, lukee kirjastokirjoja ja katsoo telkkaa. Kulkuvälineeksi riittää peruspyörä. Toinen harrastaa vaikka mitä. Tarvitaan harrastuvälineitä, kausimaksuja, syömisiä pikaruokapaikoissa jne. Hän myös on kiinnostunut elektroniikasta ja peleistä. Pitäisi saada aina uutta näihin liittyen. Kulkuvälineitä tietenkin.

Olemme mielestämme ihan järkeviä tämän jälkimmäisen lapsen toiveiden suhteen. Ei siis saa mielenjohteesta mitä tahansa, vaan perustellusti. Ihan oikeasti myös hyödyntää niitä saamiaan asioita, eivät jää kaappiin. Useinkaan ei osteta sitä kalleinta mahdollista, vaan voidaan aluksi ostaa käytetty tai perustuote. Meillä on ihan hyvin varaa tähän, joten tuntuisi hassulta sanoa, että mitään ei saa tehdä tai ostaa.

Joka tapauksessa tämä ensiksi mainittu lapsi tulee todella paljon halvemmaksi kuin toinen. Hän ei kerta kaikkiaan halua oikein mitään. Tai haluaa, mutta kovin pientä. Juuri joulun alla hänen kanssaan sovin, että koska sisaruksensa joululahjat (harrastusväline) maksavat niin paljon enemmän, niin laitetaan vastaava summa hänen tililleen.

Joulu siis oli helppo, mutta miten hoitaa tämä kokonaisuus rahallisesti tasapuolisesti?

Kommentit (49)

Vierailija
41/49 |
31.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossa tilanteessa ottaisin teinit keskusteluun, ja kertoisin heille, mikä ongelma minulla on. Korostaisin, että haluan olla tasapuolinen, mutten ole varma, miten ongelma pitäisi ratkaista. Kysyisin teinien ehdotuksia.

Vaikka päätösvalta ei tietysti heillä olekaan, sieltä voi tulla yllättävän fiksuja vastauksia, ja mikä parasta, jos he saavat olla luomassa itse pelisääntöjä, myöhemmin eivät voi urputtaa, että miks toi sai....

Vierailija
42/49 |
31.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

 Ongelma on narsistinen vaativa sisarus joka vie kaiken muilta jättäen ne itsekkyydellään toisarvoiseksi. Sairaalloinen mustasukkaisuus kuuluu siihen luonteeseen. Muut eivät saisi saada mitään vaan minä itse ihan kaikki. Hän laskelmoi ihan kaiken että saa varmasti enemmän kuin muut ja muut eivät saisi saada yhtään mitään eikä olla olemassakaan. Vanhemmat epäonnistuneita asettamaan rajoja ja sanomaan ei. Ottaa ylivallan vanhemmista ja haluaa hallita ihan kaikki. Näitä näkee paljon sukujen perintöriidoissa. Osa nielee tappionsa jotta vanhempien narsistinen suosikki saa haluamansa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/49 |
31.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei materia ja raha ole se isoin syy siihen, miksi sisarukset kokevat heitä kohdelleen epätasa-arvoisesti. Siitä on vain helpompi tapella. Usein oikea syy on se, että toinen kokee sisaruksen olleen tärkeämpi vanhemmille. Tärkeämpää on se, miten aikasi ja välittämisesi jaat.

Tässä toivottavasti olen onnistunut paremmin kuin rahan jakamisen kanssa. Lasten kanssa olemme jutelleet tästä raha-asiasta. "Halvan" lapsen mielestä ei mitenkään ollut tarpeellista, että joululahjoja ostetaan samalla rahalla. Hänelle oli ihan ok, että hänen lahjansa maksavat 40 e ja toisen lapsen 240 e. Ei kokenut tuota mutenkään epäreiluna.

Ap

Niin mäkin vakuutin vanhemmilleni, mutta katkeruus jäi. Lopulta katkaisin välit kokonaan.

Vierailija
44/49 |

Siis sä olit katkera ja katkaisit välit, mutta et sanonut että asia haittasi? Oma vika, sanoisin. Harmittaa vanhempiesi puolesta.

Vierailija
45/49 |
31.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sisarusten huonot välit johtuvat vanhempien kyvyttömyydestä kohdella tasapuolisesti lapsiaan. Suvussani on ihan sairas suosimisen kuvio ja lähes kaikki välit poikki. Puolisollani normaalit suku kuviot ja ketään ei ole suosittu eikä nostettu paremmaksi muita, kaikkia kohdeltu tasapuolisesti niin ettei mitään epäilystä ole jäänyt kenellekkään. 

Kaikkien ei tarvitsisi tehdä lapsia ollenkaan, ei ainakaan ennen kuin järki kasvaa päähän.  

Jotkut vetävät herneet nenään ihan kummistakin asioista ja "kokevat" epäsuosiota,vaikka mitään perää tuolla ei ole. Joku pitää sitäkin epäreiluna, kun vanhemmat maksavat jonkun harrastuksen kamoineen ja kuskauksineen, vaikka lapsena eivät missään nimessä halua itse harrastaa.

Vierailija
46/49 |
31.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olin teininä kirppareista ja kirjastoista tykkäävä tyttö. Sisareni tykkäsivät shoppaila, ja ovat yhä vieläkin kiinnostuneempia materiasta ja ulkoisista puitteista. Muistan että äiti oikein yritti maanitella minua vaatekaupoille kanssaan, kun käytin muuten niin vähän rahaa. Sain harrastaa kuitenkin mitä halusin (kuvataidekoulu), joten en kyllä kokenut jääneeni mitenkään paitsioon, eikä vieläkään ole katkeruutta.

Se että joulu- ja synttärilahjat ovat yhtä arvokkaita, ja ylipäänsä asiaan vähän kiinnitetään huomiota, on mielestäni hyvä. Mutta varmaan ne vanhemmat, jotka kohtelevat lapsiaan eriarvoisesti, eivät tajua niin tekevänsä kuitenkaan. Ihan sama mitä kukaan sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/49 |
31.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei materia ja raha ole se isoin syy siihen, miksi sisarukset kokevat heitä kohdelleen epätasa-arvoisesti. Siitä on vain helpompi tapella. Usein oikea syy on se, että toinen kokee sisaruksen olleen tärkeämpi vanhemmille. Tärkeämpää on se, miten aikasi ja välittämisesi jaat.

Tässä toivottavasti olen onnistunut paremmin kuin rahan jakamisen kanssa. Lasten kanssa olemme jutelleet tästä raha-asiasta. "Halvan" lapsen mielestä ei mitenkään ollut tarpeellista, että joululahjoja ostetaan samalla rahalla. Hänelle oli ihan ok, että hänen lahjansa maksavat 40 e ja toisen lapsen 240 e. Ei kokenut tuota mutenkään epäreiluna.

Ap

Niin mäkin vakuutin vanhemmilleni, mutta katkeruus jäi. Lopulta katkaisin välit kokonaan.

Siis sä olit katkera ja katkaisit välit, mutta et sanonut että asia haittasi? Oma vika, sanoisin. Harmittaa vanhempiesi puolesta.

En sanonut, en. Koin, etten oikeasti saa sanoa, mitä mieltä olin. Hyväksytty vastaus oli jo valmiina tyrkyllä. En ollut tarpeeksi hyvä ja arvokas ansaitakseni samoja tai samanarvoisia asioita kuin vanhempi sisarus..

Olin silloin lapsi, en ota syytä vanhempien väärästä käytöksestä vastuulleni.

Vierailija
48/49 |
01.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

 Ongelma on narsistinen vaativa sisarus joka vie kaiken muilta jättäen ne itsekkyydellään toisarvoiseksi. Sairaalloinen mustasukkaisuus kuuluu siihen luonteeseen. Muut eivät saisi saada mitään vaan minä itse ihan kaikki. Hän laskelmoi ihan kaiken että saa varmasti enemmän kuin muut ja muut eivät saisi saada yhtään mitään eikä olla olemassakaan. Vanhemmat epäonnistuneita asettamaan rajoja ja sanomaan ei. Ottaa ylivallan vanhemmista ja haluaa hallita ihan kaikki. Näitä näkee paljon sukujen perintöriidoissa. Osa nielee tappionsa jotta vanhempien narsistinen suosikki saa haluamansa. 

Miten se on narsistista, jos haluaa harrastaa ja saada tavallisia asioita? Pitäisikö kaikkien kökkiä kotona lukemassa? Jotkut meistä haluavat tehdä asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/49 |
01.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menee ohi aiheen, mutta moni on käyttänyt täällä jopa omista lapsistaan tätä ilmaisua, niin kerron.

Ilmaisu ”kökkiä kotona”, ”nyhjöttäö kotona” tai ”se on aina vaik kotona”. Myöskin ”ei koskaan halua mihinkään”. Näitä sain ja saan edelleen kolmikymppisenäkin kuulla etenkin isäni suusta mutta myös esimerkiksi pikkusiskoni suusta. Tuo ilmaisu on kaikista loukkaavinta mitä muistan lapsuudestani. En ole loukkaantunut siitä, että veljelle ostettiin mopo, kevari ja moottorikelkka samalla kun minulle ei mitään. Mutta se loukkasi että minua ei ole hyväksytty omana itsenäni vaan aina annettu ymmärtää että se menevä, harrastava, kylillä hilluva ekstroverttisisarus on se joka elää elämää oikein ja paremmin. Etenkin siitä 16-19 iässä tuo korostui todella paljon ja olen joutunut tekemään lopulta paljon työtä että hyväksyn edes itseni.

Pitkään luulin että minussa oli oikeasti vikaa. Mutta ei ole. Kotoilu ja muutaman läheisen ihmisen kanssa oleminen on yhtä hyvä tapa viettää elämää kun jatkuva meneminen. Mutta varokaa että ette arvota lapsianne sen mukaan, kehen samaistutte eniten ja hauku sitä joka on teidän luonteenne vastakohta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä seitsemän