Koronarokote-jonossa pitäisi huomioida yksinhuoltajuus, yleinen terveydentila yms jatkuvaa vastuuta sisältävät elämäntilanteet

Pienen lapsen yksinhuoltaja ei vaan voi sairastua koronaan.

Sillä jos hän sairastuu, jonkun on otettava lapsi/lapset hoitaakseen. Ja lapsi kantaa siinä tapauksessa suurella todennäköisyydellä virusta tai on itsekin sairas. (Pientä lasta hoidetaan koko ajan sen verran pienellä lähietäisyydellä, että on varmaan hyvin pieni todennäköisyys sille, ettei lapsi kantaisi virusta > tartuttaisi seuraavaa hoitajaansa.)

Myös yksinhuoltajan mahdollinen kuolema olisi astetta suurempi käytännön tragedia kuin jonkun muun. En tarkoita, etteikö kenen hyvänsä kuolema olisi tismalleen yhtä suuri tragedia, mutta käytännössä ykisnhuoltajan kuollessa on lapsi/lapset orpona. Jos iäkäs tai lapseton tai aikuisten lasten isä/äiri kuolee, se on tietysti tismalleen yhtä surullista, mutta käytännössä silloin ei jää pieni lapsi orvoksi. Oli tunnemaisema mikä hyvänsä, niin yksinhuoltajan kuollessa lapsen/lasten elämä on taattava ja turvattava eikä sitä asiaa voi siirtää hetkeäkään.

(Toivon, että tähän ei tule perinteisiä julmuuksia siitä, että mitäs valitsi huonon tyypin toiseksi vanhemmaksi. Jos on pakko jotain kritisoida, voidaan kritisoida sitä vanhempaa, joka ei kanna vastuuta lapsensa arjesta. Mutta ykisnhuoltajuudelle ylipäänsä on monia syitä ja käytännössä se on aina haastavaa.)

Vastaavasti pitäisi katsa esim ammattia, työpaikkaa ja vastuun astetta. Että siis vaikka opettaja ja vanhempi saisi rokotteen ennen kuin lapseton some-influensseri. Ihmisinä olemme kaikki yhtä tärkeitä, mutta lapsista on kannettava vastuu ja sitten jonkun työtä on olla vastuussa isommista ihmisryhmistä. Minusta esim joku yritysjohtaja ja kaupan kassahenkilö ja roskakuski ovat tärkeitä ammatteja tässä, heidän työnsä vaikuttaa laajoihin kuvioihin, monien elämään ja työtilanteeseen.

Sitten kolmannkesi ihmiset, joilla on krooninen sairaus, mutta ei sinänsä riskiryhmäsairaus. Esim joku, joka on työkyvyttömyyseläkkeellä ja selviää arkensa vastuusta ilman apua, mutta sairaus huonontaisi mahdollisesti kokonaisterveyttä ja suoriutumista. Juuri tää, että jos tulee päänsärkyä ja väsymystä ja neurologisia oireita, niin joku, joka nyt selviytyy arjestaan ilman apua, ei ehkä koronan sairastettuaan enää selviä. Vaikka ei olisi empatiaa toisen tilannetta kohtaan, niin voi sitten miettiä, mitä ne tukitoimet ja esim vaikka henkilökohtainen avsuataja maksavat yhteiskunnalle. Yksi rokote voisi säilyttää tällaisen ihmisen (ja kenties hänen perheensä) toimintakyvyn vielä vuosikymmeniä.

Nää ajatukset tulleet mieleen tuttuja yksinhuoltajia ja pitkäaikaissairaita ajatellessa. Yksinhuoltajat ovat laittaneet kaikki kontaktit minimiin tästä syystä ja esim yksi ihminenl jolla on ihan vain paha migreeni suht usein, ei uskalla mennä mihinkään, jotta voi minimoida altistumisensa, sillä yhtään lisää päänsäryn mahdollisuutta ei vain ole vaijhtoehto. Haluaa pysyä työkykyisenä ja migreenihän todella ajoittain syö työkykyä.

Toivon asiallista kommentointia. Vakavia asioita. Itse en olis näitä nuorempana tajunnut vaan oisin jotenkin ehkä jopa pahoittanut mieleni. Siksi haluan avata tätä asiaa niille, joiden tutttavapiirissä ei ole tällaisia tilanteita eli ei tule mieleen.