Sairaalassa pienessä leikkauksessa oli ihanaa

Samaa mieltä, kyllä saa nauttia. Onnellista olla hyvässä hoidossa.

Eikös se ole vaan hyvä että on positiivisiakin sairaalakokemuksia? Voi lievittä monen pelkoja. Itsellä kanssa ihan mukava kokemus eräästä toimenpiteestä. Ennen toimenpidettä makoilin diapam-pöllyssä lehtiä lukien ja telkkaria katsoen, sama operaation jälkeen. Ja vieläkin muistan miten hyvältä ruoka maistui vuorokauden paaston jälkeen.

Minäkin tykkään sairaaloista, siellä on turvallinen olo ja tosiaan tuo että kerrankin hoivataan. Tosin en ole ollut vakavasti sairas enkä liian kovissa kivuissa.

Minä myös nautin sairaalassaolosta. Sain pois elämääni vuosia vaivanneen kivun. Hoito oli hyvää ja henkilökunta ystävällistä. Mutta ennen kaikkea se tunne, kun heräsin nukutuksesta ja vuosia jyllännyt kipu oli pois. Leikkaushaavan kipu oli pientä siihen.

Oli ihana maata pari päivää leikkauksen jälkeen ja syödä kelvollista ruokaa ja yrittää totutella siihen, että ei tarvitse koko aikaa pelätä, koska tuska iskee taas päälle.

Ja minulla on tällä hetkellä ystävä syöpähoidoissa ja hän onnellisena lähtee joka kerta hoitoihin sairaalaan. Juuri siksi, koska se edistää hänen terveyttään. Jokainen sairaalakeikka vie häntä aina eteen päin ja kohti terveyttä.

Mä en ole ollut sairaalassa kuin synnyttämässä ja päiväkirurgisessa operaatiossa lapsen kanssa. Ensimmäisen synnytys oli kamala, synnytysosaston evakkotilanne aiheutti sen että hoitajat olivat töykeitä. Kahden seuraavan kanssa oli mukavaa, vaikka ärsyttikin odotella osastolla synnytysten käynnistymistä, ja vauvan synnyttyä en saanut hetken lepoa, mutta sain sentään ruuan valmiina ja joku muu hoiti pyykit ja siivouksen. Lapsen operaatiossa olin koko ajan huolissani lapsesta, vaikka operaatio oli pieni, mutta lapsikin oli pieni. Tykkäsin kuitenkin siitä, miten sain kerrankin heräämössä vain istua ihan rauhassa odotellessa lapsen heräämistä.

Joskus, kun oikein väsyttää, olen miettinyt, että olisi ihanaa päästä sairaalaan vain olemaan ja lepäämään. Olen joskus mennyt juuri silloin luovuttamaan verta, koska saan silloin maata vartin verran paikoillani, syödä rauhassa ja hoitajat kyselee, miten voin ja onhan kaikki hyvin. Ja mieskin tajuaa kotona antaa vähän huilia, koska tietää itsekin verenluovuttajana, että sinä päivänä voi yllättäen iskeä heikko olo. Muuten hän ei osaa tai muista huomioida mua, hoivaamisesta puhumattakaan. Kaikki hoivaan menevät paukut käyttää töissä vanhuksia hoitaessaan, joten niitä ei mulle tai lapsille enää riitä. Toisaalta, en minäkään jaksa miestä juuri hoivailla, kun hoidan joko omia lapsia tai muiden nuoria päivät pitkät.

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 08:00"]

Ja minulla on tällä hetkellä ystävä syöpähoidoissa ja hän onnellisena lähtee joka kerta hoitoihin sairaalaan. Juuri siksi, koska se edistää hänen terveyttään. Jokainen sairaalakeikka vie häntä aina eteen päin ja kohti terveyttä.

[/quote]

Hyvin sanottu. Voimia ystävällesi.

Hyvä, että pidit ajasta sairaalassa. Toivottavasti toivut hyvin kotona. :)

Sain sisareltani kantasolusiirron sairaalassa. Siirto paransi vaikean ja harvinaisen syöpäni ainakin toistaiseksi. Sisareni oli erittäin tyytyväinen Kolmiosairaalassa saamaansa palveluun: riittävästi lepoa, jonkun toisen kokkaama ruoka ja vaatteiden pesu. Sisarellani on kolme pientä lasta, joilla riittää energiaa. 

Kiitin useampaa hoitajaa sisareni saamasta hyvästä hoidosta ja mainitsin tilanteessa palautteessani. Hematologisella osastolla saamani hoito oli parasta mahdollista hoitoa, mitä voi saada. Kiitos hyville ja ystävällisille hoitajille ja lääkäreille. :) t. 47

Mulle jäi ihan hyvä fiilikset myös reilun viikon sairaalareissusta (rintasyöpä), vaikka se rinta poistettiinkin. Tietty oli kipuja ja kaikki ei mennyt ongelmitta, mutta harvoin sitä saa vain olla ja (mikä parasta) ei enää tarvinnut odotta leikkausta.  Hoitajat ja lääkärit ovat aina olleet todella ihania (HUS).

Niin, juuri ne rennosti nauttivat eivät rasita hoitajia. Ne vaatijat ja juoksuttajat eivät nauti, se kärsii. Siksi ne juoksuttaa! Juuri harvoin lääkärissä / sairaalassa käyvät arvostavat sitä huolenpitoa, ei ne vakioasiakkaat.

Huolenpitoa kaipaa se tietty potilastyyppi, jolta huolenpito on puuttunut.

Tai sitten kiireiset, jotka kerrankin saavat/joutuvat pysähtymään hetkeksi!

Olen maannut monta kuukautta elämästäni sairaalassa ja yhtä tylsää joka kerran. Ei kulu aika eikä saa nukuttua.

Sairaalasängyissä ei ole niin mukava nukkua kuin omassa vuoteessa. Moni joutuu pyytämään unilääkettä pystyäkseen nukkumaan, monta samassa huoneessa. Resursseja tulisi käyttää muuhun kuin nauttimiseen lepäämisestä sairaalassa. 

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 12:41"]

Tai sitten kiireiset, jotka kerrankin saavat/joutuvat pysähtymään hetkeksi!

[/quote]

Juuri noin, ne jpk-potilaat.

Laitetaan nyt sitten terveisiä Seinäjoen keskussairaalaan kun kivoista sairaalakokemuksista on puhe. :) Sain loistavaa hoitoa ollessani viikon verran nielupaiseen takia sängyn omana. Ruokakin oli herkkua siihen verrattuna, että odotin jotain kaameaa laitosmoskaa kaikkien parjausten peruteella. Mulla on erikoisruokavalio (lakto-ovo-kasvis) ja silti annokset oli monipuolisia ja hyviä. 

Kiitos lääkäreille, hoitajille ja muulle henkilökunnalle!

Sain miinuspeukun, kun kiitin saamastani hyvästä hoidosta... Toisinaan tämän palstan kirjoittajat ja etenkin kommentoijat hämmästyttävät minua.

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 10:34"]

Sain miinuspeukun, kun kiitin saamastani hyvästä hoidosta... Toisinaan tämän palstan kirjoittajat ja etenkin kommentoijat hämmästyttävät minua.

[/quote]

Tiedätkö, että terveydenhuollon asiakkaissa ja potilaissa on ihan tietty ihmistyyppi, joka haluaa olla passiivinen hoidon ja huolenpidon kohde, eikä aktiivisen kuntoutuksen osapuoli? Tämä tulee ilmi ihan leikkausten ja muiden jälkeenkin ns. tavallisilla keski-ikäisillä ja nuorillakin toimintakykyisillä ihmisillä. Onkohan kyse jostain lapsuuden vaillinaisuuskokemuksesta? Tämä on ihan yleisesti tiedossa sairaanhoidossa. En lukenut ketjua, joten en puhu ap:sta varsinaisesti.

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 10:37"]

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 10:34"]

Sain miinuspeukun, kun kiitin saamastani hyvästä hoidosta... Toisinaan tämän palstan kirjoittajat ja etenkin kommentoijat hämmästyttävät minua.

[/quote]

Tiedätkö, että terveydenhuollon asiakkaissa ja potilaissa on ihan tietty ihmistyyppi, joka haluaa olla passiivinen hoidon ja huolenpidon kohde, eikä aktiivisen kuntoutuksen osapuoli? Tämä tulee ilmi ihan leikkausten ja muiden jälkeenkin ns. tavallisilla keski-ikäisillä ja nuorillakin toimintakykyisillä ihmisillä. Onkohan kyse jostain lapsuuden vaillinaisuuskokemuksesta? Tämä on ihan yleisesti tiedossa sairaanhoidossa. En lukenut ketjua, joten en puhu ap:sta varsinaisesti.

[/quote]

Ihanaa, vihdoinkin järki puhuu. Näitä huolenpitoa vailla olevia löytyy tästä ketjusta.

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 10:53"]

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 10:37"]

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 10:34"]

Sain miinuspeukun, kun kiitin saamastani hyvästä hoidosta... Toisinaan tämän palstan kirjoittajat ja etenkin kommentoijat hämmästyttävät minua.

[/quote]

Tiedätkö, että terveydenhuollon asiakkaissa ja potilaissa on ihan tietty ihmistyyppi, joka haluaa olla passiivinen hoidon ja huolenpidon kohde, eikä aktiivisen kuntoutuksen osapuoli? Tämä tulee ilmi ihan leikkausten ja muiden jälkeenkin ns. tavallisilla keski-ikäisillä ja nuorillakin toimintakykyisillä ihmisillä. Onkohan kyse jostain lapsuuden vaillinaisuuskokemuksesta? Tämä on ihan yleisesti tiedossa sairaanhoidossa. En lukenut ketjua, joten en puhu ap:sta varsinaisesti.

[/quote]

Ihanaa, vihdoinkin järki puhuu. Näitä huolenpitoa vailla olevia löytyy tästä ketjusta.

[/quote]

Näinhän se on, kuten tässä joku mainitsikin. Tämähän sitten aiheuttaa niitä valituksia ja tyytymättömyyttä hyvinkin paljon, kun ihminen kokee hylkäyskokemuksena sen että esim. leikkauksen jälkeen hoitohenkilökunta pyrkii aktivoimaan potilasta ylös sängystä, hakemaan itse vettä ja toipumaan mahdollisimman nopeasti kotikuntoiseksi. Tällä passiivisella huolenpidon kohteella kun on odotuksia siitä, miten hänestä tulisi "pitää huolta" sairaalassa. Nämä ihmiset rakastavat, kun heidän vointiaan kysellään ja hoitoaan, pientäkin, suunnitellaan. He ovat hyvin hoitajaorientoituneita ja pitävät hoitajista. Lääkäri koetaan auktoriteettina, joka on vain sivuosassa siinä, kun "potilas on saamassa hoitoa sairaalassa". Paitsi tietenkin silloin, kun hoidon tarve perustellaan lääkärin auktoriteetilla. "Leikkauksen jälkeen pitää ehkä ottaa pari päivää rauhallisemmin" lääkärin sanomana kääntyy "pakolliseksi vuodelevoksi" jne.