Riitely yhteenmuuton jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei ole edes kertonut mistä riidellään, mutta mies on taas jo narsisti.

Jos ap paskoo lattioille ja jättää tampooninsa lavuaariin, niin edelleenkö mies on alistajanarsisti? 

Kukaan muu ei ole sanonut narsistista mitään paitsi sinä. Mikäli mies on ankara ja jyrkkä ja AP joutuu aina miehen raivotessa alistumaan ja pyytelemään anteeksi ja hyvittelemään miestä ,kannattaa kyllä erota ihan virallisia diagnooseja odottelematta.

Tai sitten ap on yliherkkä ja normaalit sanomiset tuntuvat jo kauhealta. 

Jos ap on yliherkkä niin sitä suuremmalla syyllä hänen täytyy lähteä tästä epäterveestä suhteesta pois, eikä antaa alistaa itseään. Toinen käyttää röyhkeästi hänen herkkyyttään alistamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me emme riidellet yhteenmuuton jälkeen (eikä ennen sitä). Toki joskus ollaan erimieltä mutta sitten neuvotellaan.

Olisi mielenkintoista tietää mistä riitelette? Kotitöistä? Muuttiko toinen toisen asuntoon ja riidat liittyvät esim sisutukseen tai elämisen tapoihin? Vai riitelettkö esim rahan käytöstä ?

Muutimme kokonaan uuteen asuntoon ja itseasiassa uuteen kaupunkiinkin, tosin kyseessä molemmille entuudestaan tuttu paikka. Teemme kotitöitä melko tasaisesti eli riitaa ei tule siitä, että jompikumpi tekisi vähemmän. Enemmänkin riitaa tulee toimintatavoista, miehellä on hyvin vahvat mielipiteet siitä miten asiat tulee tehdä oikein ja saan usein kuulla siitä että olen tehnyt asiat väärin. Ja kyse on todellakin mitättömistä asioista. Yleensä muutenkin konfliktit tulevat siitä, että persoonamme ovat erilaiset. Mies on aika "kova" ja jyrkkä monissa asioissa ja tahtomattaan loukkaa minua usein sanomisillaan, koska olen luonteeltani paljon herkempi. Minun pitäisi olla paksunahkaisempi. Tämä ei tietenkään ole tullut yllätyksenä onhan meillä melko pitkä yhteinen historia jo ollut ennen muuttoakin, mutta nyt yhdessä asuessa nämä on alkaneet tietenkin korostua.

Ihan kuin kertoisit minun ja mieheni tilanteesta vuosia sitten! Yhteen muuttaminen on iso muutos ja pienen kriisin paikka. Meillä meni vuosi-pari kulmien hiomisessa, mutta hyvin siitä selvittiin. Kaikki arvokas ei tule helpolla.

Ja tarkennan vielä, että se ei tosiaan vaadi sitä, että se vähemmän jyrkkä alistuu kaikessa tai kasvattaa kovan kuoren. Se on päin vastoin sitä, että pitää puoliaan, selittää toiselle mikä hänen sanomisissaan ja tekemisissään harmittaa, ärsyttää ja satuttaa. Keskustelua ja arvojen ja tarpeiden yhteen sovittamista.

Miksi mielestäsi pitäisi jäädä opettamaan jyrkkää ja kovaa tavallisten ihmisten tavoille? Erityisesti herkän ihmisen kannattaa suojella itseään ja herkkyyttä lähteä huonosta ja altistamaan pyrkivästä suhteesta. Kuutiota ei kannata yrittää väkisin survoa pyöreästä reiästä. Taatusti löytyy joustavampia kumppaneita, jotka sopii paremmin herkälle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Tuota särmien hiomista minäkin olen miettinyt. Eli onko tämä tosiaan nyt sitä, kun kahden ihmisen kulmat hioutuu yhteen ja lopputuloksena voi olla vielä tasapainoinen ja hyvä parisuhde. Nimenomaan kun on vaikeaa erottaa sitä mikä voi olla yksi vaihe suhteen kehittymisessä jolloin opetellaan oikeasti elämään yhdessä ja millon ollaan menossa selvästi epäterveeseen suuntaan. Ulkopuoliselle voi kuulostaa ehkä järjettömälle. Mutta kun näiden asioiden keskellä elää ei ole yhtään niin yksinkertaista enää hahmottaa niitä rajoja. Ap

Jos sinä joudut aina joustamaan ja pyytelemään anteeksi jotta mies saa aina tahtonsa läpi niin miten mies sinun mielestäsi tässä hioutuu yhtään mitenkään? Sinä hioudut sopimaan hänen särmiinsä. Ei kuulosta tasapuoliselta ja hyvältä suhteelta.

Nojoo, oli riitelyä yhteenmuuton jälkeen, vaikka sitä edellinen vuosi oli mennyt todella hyvin. Miehen pinna kiristyi joka asiasta.

Kotona oli tosi stressaavaa minullakin.

Jo vuoden päästä harkitsin eroa, mutta yritettiin lopulta 2,5v, kun mies hakeutui hoidon piiriin mielialan vaihteluistaan.

Ei se silti meitä pelastanut, vaikka häntä auttoikin paljon. Luottamus oli jo menetetty monesta asiasta.

Nyt on parempi erillään.

Tärkeää on huomioida, miten riidat päättyvät. Jääkö itselle tai molemmille aina olo, että joutuu aina joustamaan ja päältä kävellään?

Huomaatko miettiväsi, että pitää yrittää puhua varovasti, ettei toinen vain hermostu? Tuntuuko ettet saa tehdä asioita kuten haluasit?

Uskallatko sanoa vastaan???

Noita kannattaa miettiä, jos niitä on, niin suhde ei ole hyvä.

Ota selvää onko miehellä tai suvussa bipoa, kaksisuuntaista..., persoonallisuushäiriö. Tai ihan vain masennus.

Ainakin nuo voivat lisätä hankalaa käytöstä, vaikka eivät ole syy käyttäytyä huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Tuota särmien hiomista minäkin olen miettinyt. Eli onko tämä tosiaan nyt sitä, kun kahden ihmisen kulmat hioutuu yhteen ja lopputuloksena voi olla vielä tasapainoinen ja hyvä parisuhde. Nimenomaan kun on vaikeaa erottaa sitä mikä voi olla yksi vaihe suhteen kehittymisessä jolloin opetellaan oikeasti elämään yhdessä ja millon ollaan menossa selvästi epäterveeseen suuntaan. Ulkopuoliselle voi kuulostaa ehkä järjettömälle. Mutta kun näiden asioiden keskellä elää ei ole yhtään niin yksinkertaista enää hahmottaa niitä rajoja. Ap

Näin jälkiviisaana vastaan näin: jos jostain tulee riitaa, niin riidan tulee liittyä aina tekoon, ei koskaam siihen, millainen toinen on. Vaan siihen, miten toinen toimii. Jos riidassa arvioidaan toisen persoonaa, niin sitten on aika juosta.

Toisekseen minä juoksisin kovaa, jos riidassa tulee aina voittaja-häviäjä -fiilis, eikä winwin-fiilistä, jossa etsitään yhteistä ratkaisua. Jos aina tulee kerta toisensa jälkeen itselle fiilis, että taaskaan en saa sitä, mitä minä haluan, on huono enne. Jos kuitenkin jaksaa tapella omien oikeuksien puolesta, niin kandee miettiä, kuinka pitkään sitä jaksan.

http://vuorovaikutuspakki.blogspot.com/2013/04/omien-oikeuksien-luettel…

71

Jos aloittaja nyt joutuu miettimäen rajojensa pitämistä niin silloin kannattaa ihan todella miettiä miksi sitä asiaa joutuu miettimään.

Silloin rajoja on jo ylitetty tai uhattu.

Aloittaja kertoo olevansa herkkä ja usein myös silloin on empaattinen. Ajattelee enemmän muita kuin itseään.

Mies on joustamaton ja jyrkkä, asiat tehdään hänen tavallaan.

Onko asunto yhteinen? Voiko mies esimerkiksi alkaa uhkailla tai onko jo uhkaillut, että ellet tee (opi tekemään) niinkuin hän haluaa niin saat lähteä?

Kumppanin kouluttaminen, syyllistämine ja itsetunnon vieminen on yleinen keino tämäntyyppisillä miehillä. Myös tietysti naisilla, mutta nyt tässä puhutaan siis miehestä.

Usko tuota ihmistä, joka kertoi, että tämä on nyt se oikea mies jonka kanssa joudut elämään. Ei se mies johon alussa rakastuit.

Usein kuvio menee juuri niin, että silloin kun ei ole vielä jollain tavalla sidottu toiseen niin naamio pysyy, ainakin enemmän.

Kun on joku sitoumus, nyt yhdessä asuminen eli olet luopunut omasta asunnostasi niin naamion voi pudottaa.

Mies on ajoittain mukava, senverran, että saa sinut pysymään ja luulet vanhan minän palanneen, mutta se on vain hetkittäistä.

Ovatko miehen mielialat nopeasti vaihtuvia? Saattaa olla mukava ja hyväntuulinen ja sitten aivan yllättäen tai hetkessä mieliala muuttuu?

Olet aivan ihmeissäsi etkä ymmärrä yhtään. Alat miettiä oletko tehnyt jotain tai jättänyt tekemättä. Täytyykö hyvitellään tai pyytää anteeksi jotain.

No et ole ja ei tarvitse. Tämä on täysin miehen oma taktiikka tai luonteen häilyväisyyttä.

Sekä molempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei ole edes kertonut mistä riidellään, mutta mies on taas jo narsisti.

Jos ap paskoo lattioille ja jättää tampooninsa lavuaariin, niin edelleenkö mies on alistajanarsisti? 

Kukaan muu ei ole sanonut narsistista mitään paitsi sinä. Mikäli mies on ankara ja jyrkkä ja AP joutuu aina miehen raivotessa alistumaan ja pyytelemään anteeksi ja hyvittelemään miestä ,kannattaa kyllä erota ihan virallisia diagnooseja odottelematta.

Tai sitten ap on yliherkkä ja normaalit sanomiset tuntuvat jo kauhealta. 

APN ei kuitenkaan tarvitse jäädä tähän suhteeseen kärsimään , alistumaan ja pyytelemään anteeksi olemassaoloaan. Herkälle ihmiselle ei yksinkertaisesti sovi kumppaniksi jyrkkä ja ankara pomottaja.

Jyrkkä ja ankara pomottaja voi itse olla yliherkkä, joka ei kestä epävarmuutta ja muutoksia. Pomotus ja tarkkojen sääntöjen asettaminen ovat hänen keinojaan selviytyä. Parisuhteessa on tärkeää löytää molempia tyydyttävät kompromissit. Suhde ei toimi, jos puolisot eivät ole tasavertaisia. Jos kokee itsensä toista paremmaksi tai huonommaksi, niin se ei lupaa suhteelle hyvää jatkoa.

Anna miehen tehdä kaikki itse.

Olin kuukauden nuorena suhteessa jossa tyyppi huusi ÄLÄ KAIVA SITÄ VOITA jätti arkihommelit mulle ja puri huuleen että veri roiskui.

Ei enää ongelmatapauksia.

Olen ok kuten olen. Aina voi siirtyä seuraavaan.

Aina voi myös lähteä jonnekin käymään ja antaa toiselle tilaa.

Arvostan sitä kuka olen liian paljon että joku tulisi silmille hyppimään. Arvostan rauhaa ja kiireettömyyttä. Kauneutta ja päikkäreitä.

Zau

Kyllä se joissain tapauksissa voi olla ohimenevä vaihe kun sopeudutaan yhteiseloon mutta se edellyttää sitä, että erimielisyydet osataan ratkaista tasavertaisesti ja rakentavasti eikä niin, että toinen aina joustaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuota särmien hiomista minäkin olen miettinyt. Eli onko tämä tosiaan nyt sitä, kun kahden ihmisen kulmat hioutuu yhteen ja lopputuloksena voi olla vielä tasapainoinen ja hyvä parisuhde. Nimenomaan kun on vaikeaa erottaa sitä mikä voi olla yksi vaihe suhteen kehittymisessä jolloin opetellaan oikeasti elämään yhdessä ja millon ollaan menossa selvästi epäterveeseen suuntaan. Ulkopuoliselle voi kuulostaa ehkä järjettömälle. Mutta kun näiden asioiden keskellä elää ei ole yhtään niin yksinkertaista enää hahmottaa niitä rajoja. Ap

Jos te molemmat opitte, molemmat yritätte paremmin toisen ja yhteiseksi hyväksi, molemmat välillä myönnätte olleenne väärässä, pyydätte anteeksi ja muutatte toimintaanne. Niin silloin se voi olla särmien hiontaa. Mutta jos vain sinun särmiäsi hiotaan, se on alistamista.

Ihan perus, että etsitään rajoja ja opitaan elämään yhteistä arkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei ole edes kertonut mistä riidellään, mutta mies on taas jo narsisti.

Jos ap paskoo lattioille ja jättää tampooninsa lavuaariin, niin edelleenkö mies on alistajanarsisti? 

Kukaan muu ei ole sanonut narsistista mitään paitsi sinä. Mikäli mies on ankara ja jyrkkä ja AP joutuu aina miehen raivotessa alistumaan ja pyytelemään anteeksi ja hyvittelemään miestä ,kannattaa kyllä erota ihan virallisia diagnooseja odottelematta.

Tai sitten ap on yliherkkä ja normaalit sanomiset tuntuvat jo kauhealta. 

Jos ap on yliherkkä niin sitä suuremmalla syyllä hänen täytyy lähteä tästä epäterveestä suhteesta pois, eikä antaa alistaa itseään. Toinen käyttää röyhkeästi hänen herkkyyttään alistamiseen.

Jos on huono oli, niin ilman muuta kannattaa erota, mutta voi käydä lisäksi myös terapiassa. Ainakin itselle se auttoi ja avasi paljonki silmiäni omasta käytöksestä. Oli huono itsetunto ja lisäksi perfektionisti. 

Nyt otan monet asiat ihan eri tavalla kuin ennen. 

En lukenut muiden kommentteja mutta tottakai usein on riitoja tai muuta kitkaa yhteen muuttaessa, kun pitää sopeutua elämään erilaisen ihmisen kanssa ja molemmilla pitää myös olla oikeus elää oman näköistä arkea. Siinä on jouston ja kasvun paikka monelle. Itselleni oli haaste tajuta ettei yhdessä asuminen tarkoita jatkuvaa yhdessäoloa sillä toinen kaipaa paljon omaa aikaa. Toisille haaste voi olla kodin siisteyteen, rahankäyttöön, vieraiden kutsumiseen tms liittyvä. Kompromisseja ja toisen kunnioitusta niin hyvä tulee. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota särmien hiomista minäkin olen miettinyt. Eli onko tämä tosiaan nyt sitä, kun kahden ihmisen kulmat hioutuu yhteen ja lopputuloksena voi olla vielä tasapainoinen ja hyvä parisuhde. Nimenomaan kun on vaikeaa erottaa sitä mikä voi olla yksi vaihe suhteen kehittymisessä jolloin opetellaan oikeasti elämään yhdessä ja millon ollaan menossa selvästi epäterveeseen suuntaan. Ulkopuoliselle voi kuulostaa ehkä järjettömälle. Mutta kun näiden asioiden keskellä elää ei ole yhtään niin yksinkertaista enää hahmottaa niitä rajoja. Ap

Jos te molemmat opitte, molemmat yritätte paremmin toisen ja yhteiseksi hyväksi, molemmat välillä myönnätte olleenne väärässä, pyydätte anteeksi ja muutatte toimintaanne. Niin silloin se voi olla särmien hiontaa. Mutta jos vain sinun särmiäsi hiotaan, se on alistamista.

Meillä meni exän kanssa niin, että alkuun hiottiin vain minun särmiäni. Olin nuori ja epävarma ja pelkäsin kuollakseni yksin jäämistä. Lapsen saatuani itsetuntoni kasvoi roimasti ja aloin laittaa vastaan miehelleni. Koska exä pelkäsi myös kuollakseen yksin jäämistä, alkoivat hänenkin särmänsä hioutua. Pikkuhiljaa tunsin olevani tasa-arvoisessa parisuhteessa. Kunnes exäni rakastui 20 vuotta nuorempaan työkaveriinsa ja oksensi päälleni kaiken paskan, jota oli omasta mielestään lapsen syntymästä asti suhteessamme kokenut. Hän ei kuulemma ollut ollut onnellinen kanssani alkuvuosien jälkeen (jännä sinänsä, että silloin edes oli, kun palautteen perusteella olin silloinkin aivan paska vaimo) ja piti minua täysin itsekeskeisenä paskiaisena. Onneksi hän oli nyt löytänyt naisen, joka palvoi maata hänen jalkojensa alla, joten hän saattoi jättää minut ja lapsemme, jonka olin kuulemma kasvattanut täysin kieroon myös. Nyt muutama vuosi eron jälkeen olemme asiallisissa väleissä, exäni on jopa erittäin miellyttävä minua kohtaan ja tapaa ajoittain yhteistä lastamme. Lapsemme on ihana, mutta muuten toivon, että olisin ollut aikuinen jo silloin suhteemme alkuvaiheessa, ja uskaltanut jäädä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota särmien hiomista minäkin olen miettinyt. Eli onko tämä tosiaan nyt sitä, kun kahden ihmisen kulmat hioutuu yhteen ja lopputuloksena voi olla vielä tasapainoinen ja hyvä parisuhde. Nimenomaan kun on vaikeaa erottaa sitä mikä voi olla yksi vaihe suhteen kehittymisessä jolloin opetellaan oikeasti elämään yhdessä ja millon ollaan menossa selvästi epäterveeseen suuntaan. Ulkopuoliselle voi kuulostaa ehkä järjettömälle. Mutta kun näiden asioiden keskellä elää ei ole yhtään niin yksinkertaista enää hahmottaa niitä rajoja. Ap

Jos te molemmat opitte, molemmat yritätte paremmin toisen ja yhteiseksi hyväksi, molemmat välillä myönnätte olleenne väärässä, pyydätte anteeksi ja muutatte toimintaanne. Niin silloin se voi olla särmien hiontaa. Mutta jos vain sinun särmiäsi hiotaan, se on alistamista.

Meillä meni exän kanssa niin, että alkuun hiottiin vain minun särmiäni. Olin nuori ja epävarma ja pelkäsin kuollakseni yksin jäämistä. Lapsen saatuani itsetuntoni kasvoi roimasti ja aloin laittaa vastaan miehelleni. Koska exä pelkäsi myös kuollakseen yksin jäämistä, alkoivat hänenkin särmänsä hioutua. Pikkuhiljaa tunsin olevani tasa-arvoisessa parisuhteessa. Kunnes exäni rakastui 20 vuotta nuorempaan työkaveriinsa ja oksensi päälleni kaiken paskan, jota oli omasta mielestään lapsen syntymästä asti suhteessamme kokenut. Hän ei kuulemma ollut ollut onnellinen kanssani alkuvuosien jälkeen (jännä sinänsä, että silloin edes oli, kun palautteen perusteella olin silloinkin aivan paska vaimo) ja piti minua täysin itsekeskeisenä paskiaisena. Onneksi hän oli nyt löytänyt naisen, joka palvoi maata hänen jalkojensa alla, joten hän saattoi jättää minut ja lapsemme, jonka olin kuulemma kasvattanut täysin kieroon myös. Nyt muutama vuosi eron jälkeen olemme asiallisissa väleissä, exäni on jopa erittäin miellyttävä minua kohtaan ja tapaa ajoittain yhteistä lastamme. Lapsemme on ihana, mutta muuten toivon, että olisin ollut aikuinen jo silloin suhteemme alkuvaiheessa, ja uskaltanut jäädä yksin.

Just näin, tuollaiseen suhteeseen jää läheisriippuva, se on juuri sitä ettei uskalla jäädä yksin. Kun suhde perustuu siihen että toinen myötäilee, se ei kestä sitä kun se toinen kasvaa myöhemmin vahvaksi. Mulle kävi ero siinä vaiheessa samoin.

Riitely olisi normaalia ihmisillä, joilla on tapana yleensäkin välillä riidellä. Kaikki ihmiset ei kuitenkaan ole sellaisia, vaan selvittää erimielisyydet keskustelemalla. Heidän "riita" kuulostaa muille kuin ei riitaa olisikaan, mutta tuntuu toki rankalta, koska on suuret tunteet silti.

Sen sijaan ap ei kuulosta luontojaan tällaiselta äänekkäältä tai voimalliselta riitelijältä, Jossa molemmat ovat riidassa tasaveroiset. Kuulostaa siltä, että ap:n puoliso jyrää riidassa päälle, ap voi huonosti ja kokee tulevansa jyrätyksi, ja tekee joustoja että saa riidan loppumaan. Kun riidassa ei osapuolet ole tasavahvat, sillä ei päästä kompromissiin, eikä ratkaisuun, vaan tilanne laukeaa sillä että pehmeämpi myöntyy ja vahvempi voittaa. Ongelmaa ei ratkaistu vaan se siirrettiin syrjään, lakaistiin maton alle, kiellettiin olemasta. Vahvempi ajattelee että se ratkaistiin, koska hän sai tahtonsa läpi. Näin ei ole. Kompromissi on että kumpikin antaa jostain myöten, kumpikaan ei voi kokonaan saada tahtoa läpi. Siksi myöskään kulmien hiominen ei voi tapahtua vain toiselle.

Riita ei hyödytä ellei löydetä sellaista tapaa riidellä, jossa molemmat ovat turvassa sanoa mitä mieltä ovat. Sen äänekkäämmän täytyy löytää tapa ilmaista itseään niin että pehmeämpi ei pelästy tai pakene paikalta. Jos ei tätä kiinnosta tehdä, ei kyllä aidosti halua toisen parasta, vain omaansa. Myös pehmeämmän on löydettävä äänensä ja oltava rehellisesti eri mieltä. Ellei koe sitä mahdolliseksi eikä turvalliseksi, ei suhde ole terve.

Riita joka yhdelle ei tunnu missään, on toiselle ihan kauhea kokemus. On meitä jotka menee äänen korottamisesta ihan lukkoon, se tuntuu uhkaavalta, ihan kuin toinen jo kohottaisi nyrkkiä. Se ei ole rakentava lähtökohta sovulle, vaan pelosta alistumiselle. Voi "riidellä" eli olla erimielisiä ja kiihtyneitäkin myös ihan keskustelutyyliin.

niin,kinkki parturi kirkuu miesasiakkaan perässä kuinka rakastaa tätä miesasiakasta, ja parkaisee sitten itkuun ja ryhtyy häiriköimään miesasiakkaalle. todella koskettavaa itkua.

Vierailija kirjoitti:

Riita joka yhdelle ei tunnu missään, on toiselle ihan kauhea kokemus. On meitä jotka menee äänen korottamisesta ihan lukkoon, se tuntuu uhkaavalta, ihan kuin toinen jo kohottaisi nyrkkiä. Se ei ole rakentava lähtökohta sovulle, vaan pelosta alistumiselle. Voi "riidellä" eli olla erimielisiä ja kiihtyneitäkin myös ihan keskustelutyyliin.

Temperamentit ja lapsuuden kodin malli vaikuttavat vahvasti.

Itse pidän suuttuneenakin kylmän bisnesmäisestä neuvottelutyylistä ja minulle kovaääninen tunteiden märehtiminen näyttää lähinnä kehitysvammaisuudelta.

En tiedä voivatko näiden eri tyylien ihmiset asua keskenään tyytyväisenä.

Up