Lue keskustelun säännöt.
Riitely yhteenmuuton jälkeen
28.12.2020 |
Muutimme miehen kanssa yhteen kaksi kuukautta sitten ja siitä lähtien olemme riidelleet todella paljon. Suhdetta takana entuudestaan kaksi vuotta ja välillä aiemminkin pidempiä pätkiä vietetty saman katon alla olosuhdesyistä, välillä taas asuttu jopa eri paikkakunnilla lyhyen aikaa. Riitelyä tulee arkisista asioista mutta myös kumppanin tietyt piirteet ovat alkaneet häiritä entistä enemmän. Osasin kyllä ennakoida tätä enkä ole oikeastaan yllättynyt, mutta mietin onko muilla tullut jonkinlainen "kriisivaihe" yhteenmuuton jälkeen ja onko kyseessä ollut ohimenevä sopeutumisvaihe?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama, että yhteenmuuton jälkeen riideltiin aika lailla. Olimme seurustellet reilut puoli vuotta ennen yhteenmuuttoa ja muutmme yhteen kenties hiukan liian nopeasti, koska se oli siinä tilanteessa järkevä ratkaisu.
Mielestäni riitely oli tärkeä vaihe suhteen kehittymisessä. Olemme luonteeltamme erilaisia ja taustakin aika tavalla erilainen. Olimme myös oppineet hyvin erilaiset toimintatavat kotoamme. Ilman yhteenottoja emme olisi saaneet sovitettua yhteen kahta erilaista perhekulttuuria. Aina ei ole ollut helppoa, mutta erilaisuus on ollut rikkaus. Kumpikin täydentää toista ja toisesta löytyy ne ominaisuudet, jotka itsellä ovat vaillinaiset.
Riitely ei ole huono asia, kunhan teette sen rakentavasti. Varmaan netistä löytyy ohjeita riitelyyn. Kannattaa katsoa, jotta saatte riitelystä kaiken hyödyn irti.
Riitely on huono asia kun se päättyy aina toisen alistamiseen ja mielenpahoittamiseen. Kannattaa erota nyt kun vielä pääsee ehjänä hengissä suhteesta pois.
ei helvetti teidän juttujanne
On aivan realista odottaa väkivaltaa ja muuta vainoamista miesten taholta suhteen päättyessä. Ei niitä lähestymiskieltoja turhaan haeta niin yleisesti kun haetaan. Jokainen myös tuntee jonkun, jonka on pitänyt lähteä salaa kotoaan ja hakea tavaransa isänsä/ veljensä/ poliisin avulla.
Olisko sun aika ottaa nyt lääkkeet.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/085c5ca9-1ff5-4eeb-a781-26e2e1cdaa1a
Vai perustat väitteesi iltalehden artikkeliin. Laitapa linkiksi nyt joku oikea tutkimus kiitos.
Lähteet artikkelin lopussa
https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/vakivallan-e…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama, että yhteenmuuton jälkeen riideltiin aika lailla. Olimme seurustellet reilut puoli vuotta ennen yhteenmuuttoa ja muutmme yhteen kenties hiukan liian nopeasti, koska se oli siinä tilanteessa järkevä ratkaisu.
Mielestäni riitely oli tärkeä vaihe suhteen kehittymisessä. Olemme luonteeltamme erilaisia ja taustakin aika tavalla erilainen. Olimme myös oppineet hyvin erilaiset toimintatavat kotoamme. Ilman yhteenottoja emme olisi saaneet sovitettua yhteen kahta erilaista perhekulttuuria. Aina ei ole ollut helppoa, mutta erilaisuus on ollut rikkaus. Kumpikin täydentää toista ja toisesta löytyy ne ominaisuudet, jotka itsellä ovat vaillinaiset.
Riitely ei ole huono asia, kunhan teette sen rakentavasti. Varmaan netistä löytyy ohjeita riitelyyn. Kannattaa katsoa, jotta saatte riitelystä kaiken hyödyn irti.
Riitely on huono asia kun se päättyy aina toisen alistamiseen ja mielenpahoittamiseen. Kannattaa erota nyt kun vielä pääsee ehjänä hengissä suhteesta pois.
ei helvetti teidän juttujanne
On aivan realista odottaa väkivaltaa ja muuta vainoamista miesten taholta suhteen päättyessä. Ei niitä lähestymiskieltoja turhaan haeta niin yleisesti kun haetaan. Jokainen myös tuntee jonkun, jonka on pitänyt lähteä salaa kotoaan ja hakea tavaransa isänsä/ veljensä/ poliisin avulla.
Olisko sun aika ottaa nyt lääkkeet.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/085c5ca9-1ff5-4eeb-a781-26e2e1cdaa1a
Vai perustat väitteesi iltalehden artikkeliin. Laitapa linkiksi nyt joku oikea tutkimus kiitos.
https://www.stat.fi/til/rpk/2018/15/rpk_2018_15_2019-06-06_tie_001_fi.h…
Vierailija kirjoitti:
Olen siis todellakin useita kertoja myöntynyt riidoissa, pyytänyt anteeksi ja sanonut ääneen pyrkiväni muuttamaan omia reagointejani. Mutta haluaisin joskus kuulla tämän myös miehen suusta koska mielestäni me molemmat vaikutetaan toisiimme. Sen sijaan päädyn aina miettimään onko vika sittenkin kokonaan minussa ja asetelma tuntuu siltä, että minun täytyy mukautua.
Kaikesta huolimatta meillä on voittopuoleisesti asiat suhteessa hyvin, mutta olen kieltämättä huolissani näistä asioista. Ap
Tuo "meillä on voittopuolisesti asiat hyvin" on se harha, millä näihin suhteisiin jäädään.
Yksi terapeutti kirjoitti, että teidän tähänastinen erillään seurustelu ei ole teidän todellinen suhde eikä sun todellinen mies. Alussa nämä vetävät roolia kunnes saavat sidottua itseensä. Älä arvostele teidän suhdetta sen kahden vuoden perusteella. Katso nyt kriittisesti tätä kahta kuukautta. Onko tämä se miten haluat elää seuraavat kymmenen vuotta? Sillä tämä on vasta alkua. Jos sinun pitäisi tehdä päätös tämän kahden kuukauden perusteella, onko voittopuolisesti hyvä suhde? Vaiko rankka, jossa on jotain hengähdyskohtia.
Jsksat sillä ajatuksella, että se alun rakastunut mies vielä palaa. Ei palaa, koska se oli alkuhuumaa. Tämä mies jonka kanssa nyt elät, se on nyt se arkimies, jonka kanssa tulet elämään. Seuraava kerta kun hän on sellainen kuin hänet tunsit, on se kun hän rakastuu seuraavaan naiseen.
Elin tuollaisen miehen kanssa tuollaisessa suhteessa ja tiedän mistä puhun. Olen myös käynyt itseni kanssa paljon terapiaa sen jälkeen.
Nykyisen mieheni kanssa lasku alkuhuumasta ei ollut tuollainen. Molemmat rauhoittuivat, aloimme palata tekemään omia harrastuksia, ottamaan välillä omaa aikaa, seksin määrä tasaantui. Mutta hän oli edelleen rakastettava, huolehtiva ja pyrimme molemmat yhteiseen hyvään ja kohtelemaan toista hyvin. Jotkut harrastukset tai tavat, jotka oli aloitettu huumassa, jäivät, mutta löysimme toisia, yhteisiä. Alkuhuuman lopun pitäisi tarkoittaa tasaantumista ja mahdottoman symbioosin loppua. Eikä naamion putoamista ja todellisen, armottomamman persoonan paljastumista.
"Kun hän näyttää sinulle, kuka oikeasti on, usko häntä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siis todellakin useita kertoja myöntynyt riidoissa, pyytänyt anteeksi ja sanonut ääneen pyrkiväni muuttamaan omia reagointejani. Mutta haluaisin joskus kuulla tämän myös miehen suusta koska mielestäni me molemmat vaikutetaan toisiimme. Sen sijaan päädyn aina miettimään onko vika sittenkin kokonaan minussa ja asetelma tuntuu siltä, että minun täytyy mukautua.
Kaikesta huolimatta meillä on voittopuoleisesti asiat suhteessa hyvin, mutta olen kieltämättä huolissani näistä asioista. ApTuo "meillä on voittopuolisesti asiat hyvin" on se harha, millä näihin suhteisiin jäädään.
Yksi terapeutti kirjoitti, että teidän tähänastinen erillään seurustelu ei ole teidän todellinen suhde eikä sun todellinen mies. Alussa nämä vetävät roolia kunnes saavat sidottua itseensä. Älä arvostele teidän suhdetta sen kahden vuoden perusteella. Katso nyt kriittisesti tätä kahta kuukautta. Onko tämä se miten haluat elää seuraavat kymmenen vuotta? Sillä tämä on vasta alkua. Jos sinun pitäisi tehdä päätös tämän kahden kuukauden perusteella, onko voittopuolisesti hyvä suhde? Vaiko rankka, jossa on jotain hengähdyskohtia.
Jsksat sillä ajatuksella, että se alun rakastunut mies vielä palaa. Ei palaa, koska se oli alkuhuumaa. Tämä mies jonka kanssa nyt elät, se on nyt se arkimies, jonka kanssa tulet elämään. Seuraava kerta kun hän on sellainen kuin hänet tunsit, on se kun hän rakastuu seuraavaan naiseen.
Elin tuollaisen miehen kanssa tuollaisessa suhteessa ja tiedän mistä puhun. Olen myös käynyt itseni kanssa paljon terapiaa sen jälkeen.
Nykyisen mieheni kanssa lasku alkuhuumasta ei ollut tuollainen. Molemmat rauhoittuivat, aloimme palata tekemään omia harrastuksia, ottamaan välillä omaa aikaa, seksin määrä tasaantui. Mutta hän oli edelleen rakastettava, huolehtiva ja pyrimme molemmat yhteiseen hyvään ja kohtelemaan toista hyvin. Jotkut harrastukset tai tavat, jotka oli aloitettu huumassa, jäivät, mutta löysimme toisia, yhteisiä. Alkuhuuman lopun pitäisi tarkoittaa tasaantumista ja mahdottoman symbioosin loppua. Eikä naamion putoamista ja todellisen, armottomamman persoonan paljastumista.
"Kun hän näyttää sinulle, kuka oikeasti on, usko häntä".
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei ole edes kertonut mistä riidellään, mutta mies on taas jo narsisti.
Jos ap paskoo lattioille ja jättää tampooninsa lavuaariin, niin edelleenkö mies on alistajanarsisti?
Kukaan muu ei ole sanonut narsistista mitään paitsi sinä. Mikäli mies on ankara ja jyrkkä ja AP joutuu aina miehen raivotessa alistumaan ja pyytelemään anteeksi ja hyvittelemään miestä ,kannattaa kyllä erota ihan virallisia diagnooseja odottelematta.
Tai sitten ap on yliherkkä ja normaalit sanomiset tuntuvat jo kauhealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tähän mennessä asiallisesti kommentoineille. Saan tästä paljon ajattelemisen aihetta. Ap
Yhtä hyvin voi olla niin että mies on liian dominoiva ja kontrollointiin taipuvainen, taikka sitten ap ärsyttävä marttyyri-uhriutuja. Näin vähäisillä tiedoilla voi asia olla oikeasti ihan kummin päin vain - tai vaikka molempia. Siksi on oikeastaan turha ottaa kantaa siihen puoleen, mutta ap:n toki kannattaa itse miettiä myös omaa osuuttaan tilanteisiin.
Sen sijaan vastaus kysymykseen onko kokemusta siitä että yhteenmuuton myötä riitely lisääntyy niin ei kummassakaan liitossa. Ekassa riitoja alkoi olla vasta joidenkin vuosien päästä ja ne alkoi olla jo aika pienistäkin jutuista, nykyisessä emme vielä ole oikeastaan ikinä varsinaisesti riidelleet vaikka yhteisiä vuosia on jo 7. Toki tässä nykyisessä liitossa muutama tiukempi keskustelu on ollut jostain ihan oikeasta, isommasta asiasta tai tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei ole edes kertonut mistä riidellään, mutta mies on taas jo narsisti.
Jos ap paskoo lattioille ja jättää tampooninsa lavuaariin, niin edelleenkö mies on alistajanarsisti?
Kukaan muu ei ole sanonut narsistista mitään paitsi sinä. Mikäli mies on ankara ja jyrkkä ja AP joutuu aina miehen raivotessa alistumaan ja pyytelemään anteeksi ja hyvittelemään miestä ,kannattaa kyllä erota ihan virallisia diagnooseja odottelematta.
Tai sitten ap on yliherkkä ja normaalit sanomiset tuntuvat jo kauhealta.
Usko pois olen minä tätäkin pohtinut ja yrittänyt kovettaa itseäni, tuntenut oloni huonoksi kun taas olen tarpeettoman herkkä. Mutta tuota ei ole helppoa muuttaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no miksi hypit miehen silmille?
Anteeksi kuinka?
Syytät ainoastaan miestä, mutta riitaan tarvitaan kaksi. Vaikka oletkin niin kovin herkkä
Tämä on suurin valhe, joka minulle uskoteltiin. Uskoin näin, katsoin peiliin - ja olin henkisesti väkivaltaisessa suhteessa 20 vuotta.
Riitaan ei todellakaan tarvita kahta. Siihen riittää, että yksi tietää miten pitää elää, ja se on hänen tapansa elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no miksi hypit miehen silmille?
Anteeksi kuinka?
Syytät ainoastaan miestä, mutta riitaan tarvitaan kaksi. Vaikka oletkin niin kovin herkkä
Tämä on suurin valhe, joka minulle uskoteltiin. Uskoin näin, katsoin peiliin - ja olin henkisesti väkivaltaisessa suhteessa 20 vuotta.
Riitaan ei todellakaan tarvita kahta. Siihen riittää, että yksi tietää miten pitää elää, ja se on hänen tapansa elää.
No kyllä siihen tarvittiin kaksi, kun jäit siihen tilanteeseen etkä jättänyt miestä yksin riitelemään. Mikä järki jäädä tuollaiseen suhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no miksi hypit miehen silmille?
Anteeksi kuinka?
Syytät ainoastaan miestä, mutta riitaan tarvitaan kaksi. Vaikka oletkin niin kovin herkkä
Tämä on suurin valhe, joka minulle uskoteltiin. Uskoin näin, katsoin peiliin - ja olin henkisesti väkivaltaisessa suhteessa 20 vuotta.
Riitaan ei todellakaan tarvita kahta. Siihen riittää, että yksi tietää miten pitää elää, ja se on hänen tapansa elää.
No kyllä siihen tarvittiin kaksi, kun jäit siihen tilanteeseen etkä jättänyt miestä yksin riitelemään. Mikä järki jäädä tuollaiseen suhteeseen?
Ei se suhde ollut lopulta riitelyä, kun minä katsoin aina peiliin ja annoin periksi. Miksi sitten tein niin? Siksi, että uskoin yllä olevan valheen, että myös minussa on vikaa ja nuorena luulin, että tämä on vain särmien hiomista. Oli se sitäkin, mutta ei ainoastaan. Toisekseen, olin saanut naisen mallin ihan kotoa.
En ehtinyt lukea koko ketjua, mutta jäin miettimään miten jyrkän ihmisen kanssa eläessä asiat muuttuvat mukaviksi sillä, että toinen kasvattaa paksun nahan? Eli toinen saa olla saneleva tyranni ja toinen opettelee alistumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme riidellet yhteenmuuton jälkeen (eikä ennen sitä). Toki joskus ollaan erimieltä mutta sitten neuvotellaan.
Olisi mielenkintoista tietää mistä riitelette? Kotitöistä? Muuttiko toinen toisen asuntoon ja riidat liittyvät esim sisutukseen tai elämisen tapoihin? Vai riitelettkö esim rahan käytöstä ?
Muutimme kokonaan uuteen asuntoon ja itseasiassa uuteen kaupunkiinkin, tosin kyseessä molemmille entuudestaan tuttu paikka. Teemme kotitöitä melko tasaisesti eli riitaa ei tule siitä, että jompikumpi tekisi vähemmän. Enemmänkin riitaa tulee toimintatavoista, miehellä on hyvin vahvat mielipiteet siitä miten asiat tulee tehdä oikein ja saan usein kuulla siitä että olen tehnyt asiat väärin. Ja kyse on todellakin mitättömistä asioista. Yleensä muutenkin konfliktit tulevat siitä, että persoonamme ovat erilaiset. Mies on aika "kova" ja jyrkkä monissa asioissa ja tahtomattaan loukkaa minua usein sanomisillaan, koska olen luonteeltani paljon herkempi. Minun pitäisi olla paksunahkaisempi. Tämä ei tietenkään ole tullut yllätyksenä onhan meillä melko pitkä yhteinen historia jo ollut ennen muuttoakin, mutta nyt yhdessä asuessa nämä on alkaneet tietenkin korostua.
Ihan kuin kertoisit minun ja mieheni tilanteesta vuosia sitten! Yhteen muuttaminen on iso muutos ja pienen kriisin paikka. Meillä meni vuosi-pari kulmien hiomisessa, mutta hyvin siitä selvittiin. Kaikki arvokas ei tule helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme riidellet yhteenmuuton jälkeen (eikä ennen sitä). Toki joskus ollaan erimieltä mutta sitten neuvotellaan.
Olisi mielenkintoista tietää mistä riitelette? Kotitöistä? Muuttiko toinen toisen asuntoon ja riidat liittyvät esim sisutukseen tai elämisen tapoihin? Vai riitelettkö esim rahan käytöstä ?
Muutimme kokonaan uuteen asuntoon ja itseasiassa uuteen kaupunkiinkin, tosin kyseessä molemmille entuudestaan tuttu paikka. Teemme kotitöitä melko tasaisesti eli riitaa ei tule siitä, että jompikumpi tekisi vähemmän. Enemmänkin riitaa tulee toimintatavoista, miehellä on hyvin vahvat mielipiteet siitä miten asiat tulee tehdä oikein ja saan usein kuulla siitä että olen tehnyt asiat väärin. Ja kyse on todellakin mitättömistä asioista. Yleensä muutenkin konfliktit tulevat siitä, että persoonamme ovat erilaiset. Mies on aika "kova" ja jyrkkä monissa asioissa ja tahtomattaan loukkaa minua usein sanomisillaan, koska olen luonteeltani paljon herkempi. Minun pitäisi olla paksunahkaisempi. Tämä ei tietenkään ole tullut yllätyksenä onhan meillä melko pitkä yhteinen historia jo ollut ennen muuttoakin, mutta nyt yhdessä asuessa nämä on alkaneet tietenkin korostua.
Ihan kuin kertoisit minun ja mieheni tilanteesta vuosia sitten! Yhteen muuttaminen on iso muutos ja pienen kriisin paikka. Meillä meni vuosi-pari kulmien hiomisessa, mutta hyvin siitä selvittiin. Kaikki arvokas ei tule helpolla.
Ja tarkennan vielä, että se ei tosiaan vaadi sitä, että se vähemmän jyrkkä alistuu kaikessa tai kasvattaa kovan kuoren. Se on päin vastoin sitä, että pitää puoliaan, selittää toiselle mikä hänen sanomisissaan ja tekemisissään harmittaa, ärsyttää ja satuttaa. Keskustelua ja arvojen ja tarpeiden yhteen sovittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme riidellet yhteenmuuton jälkeen (eikä ennen sitä). Toki joskus ollaan erimieltä mutta sitten neuvotellaan.
Olisi mielenkintoista tietää mistä riitelette? Kotitöistä? Muuttiko toinen toisen asuntoon ja riidat liittyvät esim sisutukseen tai elämisen tapoihin? Vai riitelettkö esim rahan käytöstä ?
Muutimme kokonaan uuteen asuntoon ja itseasiassa uuteen kaupunkiinkin, tosin kyseessä molemmille entuudestaan tuttu paikka. Teemme kotitöitä melko tasaisesti eli riitaa ei tule siitä, että jompikumpi tekisi vähemmän. Enemmänkin riitaa tulee toimintatavoista, miehellä on hyvin vahvat mielipiteet siitä miten asiat tulee tehdä oikein ja saan usein kuulla siitä että olen tehnyt asiat väärin. Ja kyse on todellakin mitättömistä asioista. Yleensä muutenkin konfliktit tulevat siitä, että persoonamme ovat erilaiset. Mies on aika "kova" ja jyrkkä monissa asioissa ja tahtomattaan loukkaa minua usein sanomisillaan, koska olen luonteeltani paljon herkempi. Minun pitäisi olla paksunahkaisempi. Tämä ei tietenkään ole tullut yllätyksenä onhan meillä melko pitkä yhteinen historia jo ollut ennen muuttoakin, mutta nyt yhdessä asuessa nämä on alkaneet tietenkin korostua.
Ihan kuin kertoisit minun ja mieheni tilanteesta vuosia sitten! Yhteen muuttaminen on iso muutos ja pienen kriisin paikka. Meillä meni vuosi-pari kulmien hiomisessa, mutta hyvin siitä selvittiin. Kaikki arvokas ei tule helpolla.
Ja tarkennan vielä, että se ei tosiaan vaadi sitä, että se vähemmän jyrkkä alistuu kaikessa tai kasvattaa kovan kuoren. Se on päin vastoin sitä, että pitää puoliaan, selittää toiselle mikä hänen sanomisissaan ja tekemisissään harmittaa, ärsyttää ja satuttaa. Keskustelua ja arvojen ja tarpeiden yhteen sovittamista.
Tämä on sitä särmien hiomista, joka on normaalia. Epänormaalia sen sijaan on se, ettei tämä vaihe koskaan mene ohi. Toinen osapuoli kertoo sinulle vuosi toisensa jälkeen, että sinun perusteluissasi ei ole mitään järkeä, tunnet väärin koska olet yliherkkä ja hänen tapansa on silti parempi tapa.
71
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei ole edes kertonut mistä riidellään, mutta mies on taas jo narsisti.
Jos ap paskoo lattioille ja jättää tampooninsa lavuaariin, niin edelleenkö mies on alistajanarsisti?
Kukaan muu ei ole sanonut narsistista mitään paitsi sinä. Mikäli mies on ankara ja jyrkkä ja AP joutuu aina miehen raivotessa alistumaan ja pyytelemään anteeksi ja hyvittelemään miestä ,kannattaa kyllä erota ihan virallisia diagnooseja odottelematta.
Tai sitten ap on yliherkkä ja normaalit sanomiset tuntuvat jo kauhealta.
APN ei kuitenkaan tarvitse jäädä tähän suhteeseen kärsimään , alistumaan ja pyytelemään anteeksi olemassaoloaan. Herkälle ihmiselle ei yksinkertaisesti sovi kumppaniksi jyrkkä ja ankara pomottaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme riidellet yhteenmuuton jälkeen (eikä ennen sitä). Toki joskus ollaan erimieltä mutta sitten neuvotellaan.
Olisi mielenkintoista tietää mistä riitelette? Kotitöistä? Muuttiko toinen toisen asuntoon ja riidat liittyvät esim sisutukseen tai elämisen tapoihin? Vai riitelettkö esim rahan käytöstä ?
Muutimme kokonaan uuteen asuntoon ja itseasiassa uuteen kaupunkiinkin, tosin kyseessä molemmille entuudestaan tuttu paikka. Teemme kotitöitä melko tasaisesti eli riitaa ei tule siitä, että jompikumpi tekisi vähemmän. Enemmänkin riitaa tulee toimintatavoista, miehellä on hyvin vahvat mielipiteet siitä miten asiat tulee tehdä oikein ja saan usein kuulla siitä että olen tehnyt asiat väärin. Ja kyse on todellakin mitättömistä asioista. Yleensä muutenkin konfliktit tulevat siitä, että persoonamme ovat erilaiset. Mies on aika "kova" ja jyrkkä monissa asioissa ja tahtomattaan loukkaa minua usein sanomisillaan, koska olen luonteeltani paljon herkempi. Minun pitäisi olla paksunahkaisempi. Tämä ei tietenkään ole tullut yllätyksenä onhan meillä melko pitkä yhteinen historia jo ollut ennen muuttoakin, mutta nyt yhdessä asuessa nämä on alkaneet tietenkin korostua.
Ihan kuin kertoisit minun ja mieheni tilanteesta vuosia sitten! Yhteen muuttaminen on iso muutos ja pienen kriisin paikka. Meillä meni vuosi-pari kulmien hiomisessa, mutta hyvin siitä selvittiin. Kaikki arvokas ei tule helpolla.
Ja tarkennan vielä, että se ei tosiaan vaadi sitä, että se vähemmän jyrkkä alistuu kaikessa tai kasvattaa kovan kuoren. Se on päin vastoin sitä, että pitää puoliaan, selittää toiselle mikä hänen sanomisissaan ja tekemisissään harmittaa, ärsyttää ja satuttaa. Keskustelua ja arvojen ja tarpeiden yhteen sovittamista.
Tämä on sitä särmien hiomista, joka on normaalia. Epänormaalia sen sijaan on se, ettei tämä vaihe koskaan mene ohi. Toinen osapuoli kertoo sinulle vuosi toisensa jälkeen, että sinun perusteluissasi ei ole mitään järkeä, tunnet väärin koska olet yliherkkä ja hänen tapansa on silti parempi tapa.
71
Se että isompi ja vahvempi hioo valmiiksi herkästä vielä alistuvamman ja anteeksipyytelevämmän ei tosiaan ole mitään normaalia.
Tuota särmien hiomista minäkin olen miettinyt. Eli onko tämä tosiaan nyt sitä, kun kahden ihmisen kulmat hioutuu yhteen ja lopputuloksena voi olla vielä tasapainoinen ja hyvä parisuhde. Nimenomaan kun on vaikeaa erottaa sitä mikä voi olla yksi vaihe suhteen kehittymisessä jolloin opetellaan oikeasti elämään yhdessä ja millon ollaan menossa selvästi epäterveeseen suuntaan. Ulkopuoliselle voi kuulostaa ehkä järjettömälle. Mutta kun näiden asioiden keskellä elää ei ole yhtään niin yksinkertaista enää hahmottaa niitä rajoja. Ap
Hyvin te vedätte. Läpyläpy