Kun lapsi jää innoissaan päiväkotiin
Moni toitottaa, että ei voi meillä olla huono päiväkoti, kun lapsi kerran viihtyy siellä, viihtyy niin hyvin, että on innokkaasti menossa eikä lähtisi pois vaan viettäisi siellä mieluusti päivittäin 9 tuntia ja kaikki lomat.
TAJUATTEKO, mitä tämä tarkoittaa? Että lapsen kiintymyssuhde kotiin ja vanhempiin on silloin niin vakavasti vaurioitunut, että hän on alkanut pitää laitosympäristöä parempana kuin kotia. Että lapsi ei enää miellä kotia kodiksi vaan pitää päiväkotia, hoitajia ja kavereita ensisijaisen kiintymyksensä kohteina. Koti on vain nukkumapaikka, vanhemmat vain " niitä joiden kanssa mä elin vauvana" ja jotka nyt antavat ruokaa ja syliä ja Lintsireissuja ja muita bonareita. Lapsi siis mieltää päiväkodin normaalitilanteeksi ja kodin erityistilanteeksi.
(Tosin taitaa tämä suhtautuminen olla aina normaalia vanhempienkin keskuudessa. Lapsi hoitoon vaan kun on kiire " oikeaan" elämään sinne töihin.)
Kommentit (78)
takia päiväkoti on nykyään nimenomaan laitos.
Eli päiväkoti ja lastenkoti ovat laitoksia, joissa lapsia hoidetaan ammattimaisesti maksua vastaan.
t. adoptioäiti, joka on ap:n kanssa samaa mieltä
Tässä on oikea ap, hämmästyneenä:
- vastausten määrästä
- keskustelun kiivaudesta (no joo, sitä osasin kyllä hieman odottaakin)
- joidenkin keskustelijoiden typeristä mielipiteistä.
Huomautan, että siinä on eroa, onko lapsi päiväkotiin jäämisen suhteen luottavainen ja reipas vai vaikuttaako hän riemukkaalta ja helpottuneelta takaisin päästessään. Tapaus A on turvallinen kiintymyssuhde vanhempiin, kuten joku huomauttikin. Tapaus B taas ei.
(Meillä on muuten takana ensimmäinen päivä päiväkotiin tutustumista. Lapseni leikki siellä reippaasti pitkään muiden lasten kanssa mutta kävi aina välillä tarkistamassa, olenko paikalla. Kun lähdettiin pois, hän kysyi, milloin pääsee uudelleen. Tunteet olivat aika ristiriitaiset. Hyvä, että tykkää / Olen huono äiti kun lapseni ei roiku minussa :D )
että jos viet lapsen päiväkotiin niin teini-iässä häntä ei kotona nää. Mun siskon lapset viihtyy kotona ja niiden kaverit saa tulla niille.
koska koti on turvallinen ja vanhemmat (siis me) luotettavia, ettei lapsen tarvitse olla huolissaan tai osoittaa epävarmuutta päiväkodissa ollessaan. Saa keskittyä täysin omiin tarhakavereihin ja puuhiin. Tietävät ja voivat luottaa pääsevänsä taas tarhapäivän jälkeen kotiin omiin piireihin, lapset 4v ja eskarilainen.
...useimmiten iloisesti päiväkotiin jäävät lapset tulevat tasapainoisista perheistä. Tasapainoiset lapset suhtautuvat luottavaisesti hoitopaikkaan ja -päivään. Heillä on hyvä olla " luonnostaan" eikä epäilystäkään siitä, etteikö turvalliset vanhemmat taas hae heidät kotiin.
Vanhempien asenne myös vaikuttaa. Jos vanhemmat suhtautuvat ahdistuneesti ja nurjasti " laitokseen" viemiseen, on kai sanomattakin selvää, että myös lapsi ahdistuu...
Lapsen tempperamentti vaikuttaa myös. Toinen on arempi luonnostaan, mutta hyvä kiintymyssuhde vanhempaan mahdollistaa iloiset hoitopäivät myös aremmalle lapselle.
Minusta asia on aivan päinvastoin kuin kerroit. Kertaus: kun lapsella on hyvä kiintymyssuhde vanhempiin, hän on luottavainen myös kodin ulkopuolella ilman vanhempia, luottaminen muihinkin aikuisiin on silloin helppoa.
Minulla on lukuisia kokemuksia lapsista, joilla on epämääräiset kotiolot ja kyllä he ovat niitä " hankalimpia" tapauksia. Kiintyminen ja luottaminen on todella vaikeata, koska sellaista tapahtuu heikosti omassakin kodissa. Itkuisuutta, levottomuutta yms.
Mä ymmärrän, että ap:n tarkoitus on provosoida, mutta rajansa kaikella. Tää on meinaan silkkaa p*skaa.
Silti minusta tuli " ongelmanuori" . Nyt vuosia vuosia myöhemmin olen kyllä ihan yhteiskuntakelpoinen.
Muista, että olin kavereille aina niiiin kateellinen, kun kertoivat päiväkodista; itse en koskaan päässyt.
Oma lapsi on ollut pph:lla reilun vuoden ikäisestä, enkä yhtään ole huolestunut lapseni ja minun suhteen laadusta, vaikka hoidossa viihtyykin, ja hoitajaansa rakastaa. Huolestuneempi olisin, jos vielä parin vuoden hoitouran jälkeenkin viettäisi hoitopäivät itkien kotiin.
Liisa keltikangas-Järvinen: Temperamentti. s.89
Siinä asiaa mm. persoonallisuussyrjinnästä, jossa perusteetta joitakin synnynnäisiä piirteitä (kuten ujous) luokitellaan sinänsä hyviksi ja toisia huonoiksi ja samalla tehdään elämä toisille helpoksi ja toiset pudotetaan tällä hyvän ihmisen määritelmällä rattailta jo elämän alkumetreillä.
suurimman osan mielipiteistä. Niinkuin nytkin.
Mulla on reipas pieni lapsi, joka aloittaa pian päiväkodin. Odottaa innolla sinne menemistä.
..joten nytpä tässä sitten taas mietin, että mitä olen tehnyt väärin, että lapselle on niin huono olla mun kanssa, että tahtoo mennä hoitoon iloisella mielellä. Lopetan teidän juttujen lukemiset..
Heitänpä lusikkani soppaan minäkin aika montaa äitiä tuolla puistossa ym. seuranneena..
Väittäisin että maassamme on hyvin paljon lapsia, joiden olisi oikeasti parempi olla välillä siellä päiväkodissakin, pois vanhempiensa vaikutuspiiristä. Koti ei todellakaan ole automaattisesti aina ja kaikille se paras paikka. Surullista mutta totta. Väitän myös, että iso osa kotiäideistä on kotona tasan tarkkaan omaa laiskuuttaan ja saamattomuuttaan. Suureen ääneen perustellaan kotona oloa lapsen parhaalla, vaikka todellinen syy kotiäitiydelle on se, että ei ole työpaikkaa, johon menisi. Oletteko työn vieroksujat ikinä miettineet, millaisen mallin tämä antaa lapsillenne?
Ja PS: Päivähoito ei automaattisesti tarkoita 7-17 hoitopäiviä viitenä päivänä viikossa. Henk koht en tunne yhtään tarhalasta, joka olisi päivähoidossa yli 30 h viikossa, omammekin lähempänä 20 tuntia.
tarkoitatko todellakin tätä: arka lapsi = huonot kotiolot...
Hohoijakkaa, perehdypäs asiaan vähän paremmin!
T. aran äiti
toinen juttu taas on se, että monissa olosuhteissa lapsesta kasvaa " normaali" , mutta mun terapeuttini mukaan " normaaliksi kasvaminen" ei todellakaan ole mikään tavoite.
Tavoite on se, että yksilöstä voi tulla se, mihin hänellä on edellytykset ja mahdollisuudet.
Normaaliuden kriteeri on kovin lavea.
Suurimpia ongelmia tai haasteita kouluelämässä aiheuttaa täysin rajattomasti kasvatetut ja liian rajoitetut lapset. Sillä onko lapsi kotona tai " laitoksessa" kasvatettu ei ole merkitystä. Jos lapsi saa kasvaa turvatussa ympäristössä ongelmia ei tule...
Eihän se, että tykkää siellä olla, tarkoita välttämättä mitään muuta kuin että päiväkodissa on kivaa, siellä on kivat hoitajat ja kivat kaverit, kivoja leikkejä jne. Ainakin meidän eskarilaiskaksoset siellä tykkäävät olla eikä meidän perheen kiintymyssuhteissa ole mitään ihmeellistä poikkeamaa normaalista... Joten eipäs pidä mennä yksioikoisesti yleistämään asioita joista ei näköjään kovin paljon edes tiedä...
Vierailija:
eikä niitä saa aikaan kasvatuksella tai sen puutteella, rakkaudella tai sen puutteella. Niiden " lisääntyminen" johtuu diagnosoinnista. Se on hyvä asia koska lapset saavat apua eikä heistä enää tule hiljaisiksi piiskatuja peräkammarin poikia tai kestokoheloita mattinykäsiä tai rivirikollisia vaan he saavat kunnollisen elämän. Jos jotain niin neurologisten ongelmien " lisääntyminen" on siis merkki siitä että lapsista välitetään ENEMMÄN kuin ennen...
..taidan lähteä ampumaan itseni.. taas kerran...
T Dysfasiaa-SAIRASTAVAN lapsen äiti
Ajattelen että lapseni ovat sosiaalisia ja luottavat aikuisiin, muihinkin kuin omiin vanhempiin.
On mukava mennä töihin kun lapset ei jää itkemään minun eikä isänsä perään.
Ymmärsinkö oikein että vanhempien töissäkäynti on jollain lailla väärin?
Olin mielestäni riittävän kauan kotona kun kahden lapsen syntymän jälkeen lähdin opiskelemaan ja sen jälkeen meille syntyi vielä kolme lasta.
Luin tekstisi uudestaan.
Kappaleet 1, 4 ja 5. Miksi syyllistät arkojen lasten äitejä? Laitatko ystävällisesti jotain faktaa syytöstesi perään.
Arka ja ujo lapsi ei ole kasvatuksen (tai huonojen kotiolojen, kuten annat ymmärtää) tulos.
Pyytäisin perehtymään kunnolla ujouden ja arkuuden etiologiaan.
t.37
Kyllä minusta päiväkodit ovat melkoisen kaukana " laitoksista" (ainakin siinä merkityksessä, kuin mitä minä tuon sanan ymmärrän). Jos sinusta päiväkoti on laitos, niin et ole varmaan päiväkodissa koskaan edes käynyt.