Pahimmat kuulemasi aivopierut?
Mikä on käsittämättömin juttu, jonka olet kuullut jonkun toisen sanovan aivan tosissaan? Minä olin tänään Kajaanilaisessa ruokakaupassa kuulemassa seuraavanlaista. Puhujana oli teinityttö:
"Siis Jyväskylä? Onko se joku ihan pikkunen paikkakunta? Onko se jossakin Kajaania pohjosemmassa?"
Ai kamala, en ole vieläkään toipunut järkytyksestä.
Kommentit (584)
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Muutamia vuosia sitten koulussa opiskeli nyt jo peruskoulunsa päättänyt nuori tyttö, joka huomattavasti tekeytyi tarkoituksella tyhmäksi. Olisi tehnyt niin mieli puuttua siihen tyhjänpäiväiseen bimboiluun paremmin, mutta en jaksanut vaivautua muuten kuin korjaamalla ne typerät väitteet/kysymykset asiallisesti.
"Mikä on Hitlerin sukunimi?" ja kovaäänistä hihittelyä siihen perään, vaikka oli kirjoittanut kokeeseen nimen täysin oikein reilu viikko ennen tuon kysymistä.
"Stalin oli suomalainen, eikö ollutkin?"
"Ketkä on Suomen kuningas ja kuningatar? Pakko Suomessakin on olla kuningaspari, kun Ruotsissakin on! Ei kun ainiin, Ruotsissa on presidentti!"
Tuollaista huomionhakuista tyhmän esittämistä. Jokaisella oppitunnilla. No, kokeiden perusteella tyttö olisi ansainnut arvosanaksi kasin, mutta päätin laskea numeron seiskaan juuri noiden typerien heittojen vuoksi.
Joko luntannut tai sitten joutunut leikkimään tyhmää. Aika surullista jos on pakko esittää tyhmempää kuin on, vain muiden hyväksynnän takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateltiin javerin kanssa jotain seksifetissidokkaria joskus, kun kaverini sitten pohdiskeli, että mahtuukohan nyrkki pilluun.
Minä: "joo kyllähän se mahtuu, sitä kutsutaan fistaamiseks"
Kaverini: "Ai... Mut mitäs se naruilla hyppely on?"
Minä: "No se taas on twistaamista..."Tästä on aina muistuteltu kyllä ;-D
Let's fist again, like we did last summer.... :-)
"Juu meidänki lapset fistaa päivät pitkat pihalla! Juu sulassa sovussa isommallakin porukalla!"
Joskus kasiluokalla historian tunnilla käsittelimme natsi-Saksan ihanteita. Siinä mainittiin saksalainen ihannenainen, johon eräs vaaleatukkainen, sporttisen hoikka ja sinisilmäinen varsin kaunis ystävättäreni sopi kuin nakutettu. Naureskelimme sitä kaksistaan sillä tunnilla.
Tämä ystävä kertoi sitten tämän rinnakkaisluokalla olevalle yhteiselle kaverillemme (rintava ja leveälanteinen tyttö kyseessä), joka sitten tokaisi todella happamasti: "Niin, paitsi, ettei sulla ole tissejä eikä persettä".
Tämän tytön suusta on tullut myös paljon muitakin aivopieruja.. Kerran tyttöporukalla leffaa katsoessamme totesi vain yhtäkkiä "Mä tässä pari päivää sitten tajusin, että mulla on miesten unelmavartalo"
Kerran väittelimme viime vuoden putoushahmoista, jossa entinen hieman ylipainoinen ystävä oli mukana (nykyään toipuu anoreksiasta), jossa tämä rintava tyttö selitti, miten läskit on hauskoja, kun ne juoksee tai tekee jotain. Tämä hieman ylipainoinen tyttö sitten totesi, että on tosi halventava ajatusmaailma sull tai vastaavaa.
Ja tämä rintava tyttö sitten möläytti: "Mitäs valitsit olevas läski"
Ylipainoisempi ystävä alkoi hiljaa itkemään matikantunnilla, jolloin lohduttelin häntä lopputunnin. Ei vaan voi käsittää sellaisia ihmisiä, joilla ei tunnu olevan minkäänlaista sensuuria sanomisilleen..
Äitini, joka on muuten fiksu ihminen, ihmetteli kerran jossain Venäjän lipun nähdessämme, että minkähän maan se on. Sanoin, että Venäjän. Äiti tokaisi, että eiköhän Venäjän lippu ole se punainen, jossa on vasara ja sirppi. Huomautin, että se oli kylläkin Neuvostoliiton lippu, ja Venäjällä on nykyisin ihan omansa. Hän ei ollut ensin millään uskoa, mutta kun tarkistimme asian netistä, hän joutui lopulta toteamaan että kyllä näin on.
Tavallaan ymmärrän tuon, kun hän kasvoi Neuvostoliiton mahtikaudella, mutta silti. Eihän sitä lippua ole enää käytetty lähes 30 vuoteen :D
Muuan kaverini luuli valosaasteen olevan kirjaimellisesti saastetta, joka jää pakokaasumaisena pilvenä leijumaan kaupungin ylle senkin jälkeen, kun valot sammutetaan.
Hän myöskin kummasteli kerran keskustellessamme Tokiosta, että missä se sijaitsee. Niin, kaikki eivät ole hyviä maantiedossa, mutta kyllä nyt ainakin pääkaupungit (vähintäänkin Lontoon ja Tokion tapaiset) tulisi jokaisen tietää.
Tämä on minulta itseltäni. Luulin lukioon saakka, että Thaimaa ja Taiwan ovat sama asia. Että Taiwan on vain joku muunkielinen kirjoitusasu. Onneksi en sentään kiljaissut tätä ääneen luokassa, tyydyin vain ihmettelemään vieressäni istuvalle kaverille :)
Oltiin opiskelijaporukalla reissussa Ruotsissa. Päästiin mukaan yliopiston juhliin, jossa monilla oli sinikeltainen juhlanauha. Kaverini ihmetteli minulle:
- Miksihän noilla on meidän (Satakunnan) vaakunan värit juhlanauhoissaan?
Minä: No onhan ne myös esimerkiksi Ruotsin lipun värit.
Kaveri meni ihan noloksi, ja pyysi etten kertoisi tästä aivopierusta ikinä kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Itse väitin tomerana tokaluokkalaisena että päästäinen on lintu.. meni pääskynen ja päästäinen sekasin. .
Eräs tyttö luokallani väitti ympäristöopin tunnilla kivenkovaa, että lumiukko on myös eläin, meinasi siis lumikkoa. Hän oli aina lukenut sen väärin tms... Tosin mekin olimme silloin tokaluokalla, ja sattuuhan näitä.
Vierailija kirjoitti:
Äitini, joka on muuten fiksu ihminen, ihmetteli kerran jossain Venäjän lipun nähdessämme, että minkähän maan se on. Sanoin, että Venäjän. Äiti tokaisi, että eiköhän Venäjän lippu ole se punainen, jossa on vasara ja sirppi. Huomautin, että se oli kylläkin Neuvostoliiton lippu, ja Venäjällä on nykyisin ihan omansa. Hän ei ollut ensin millään uskoa, mutta kun tarkistimme asian netistä, hän joutui lopulta toteamaan että kyllä näin on.
Tavallaan ymmärrän tuon, kun hän kasvoi Neuvostoliiton mahtikaudella, mutta silti. Eihän sitä lippua ole enää käytetty lähes 30 vuoteen :D
Venäjän nykyinen lippu otettiin käyttöön1991 lopulla, joten se on ollut nyt vhän yli 24 vuotta käytössä. Sitä ennen se oli tsaarin aikana.
Mies synnärillä:"Voidaan tehdä isyystesti jos haluat." Ja hymyili.
Halusi siis minulle mustaa valkoisella että hän on isä... Kun suutuin,niin tajusi mitä möläytti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
että oulu on lännenpänä kuin helsinki
Sinänsä paikkaansapitävä juttu vaikka oulu onkin pohjoisempana. Jos helsingistä piirtää suomen kartalla suoran viivan norjan rajalle, oulu jää sen vasemmalle-, eli siis länsipuolelle.
Väärin. Se kummalle puolelle tätä suoraa viivaa Oulu jää riippuu ihan siitä mihin kohtaan Norjan rajaa sen suoran viivan Helsinistä vetää. Jos sen vetää suoraan pohjoiseen niin silloin Oulu jää sen itäpuolelle, koska Oulu on Helsinkiä idempänä.
Eräs ystäväni ansaitsisi kyllä melkein pokaalin aivopieruistaan, ja on tästä ominaisuudessaan tunnettu. Näitä tilanteita tulee ja menee mutta yksi on jäänyt mieleen ylitse muiden. Ajelimme yhdessä Jämsän ja Himoksen ohi. Ystävä pohtii ääneen mäkihyppytorneja katsellessaan, että niin jaa, mitäs ne nuo tuollaiset on. Minä heitän pokkana, että etkö tiedä, että Jämsässä on valtava ulkouimala, nuohan on sen paikan vesiliukumäkiä. Ystäväni jatkaa hiljaisena auton ikkunasta tiirailua ja hetken kuluttua mutisee puoliääneen, jotta herranpieksut, on siinä vesiliukumäellä kyllä kokoa.
Oma pokka piti ehkä muutaman sekunnin, että ehdin tarkastaa onko kaveri vain lähtenyt vitsiin mukaan, vai tosissaan uskonut pähkähullun letkautukseni :D
Ei sillä, kyllä näitä möläytyksiä ja hassuja ajatuksia itsellekin sattuu :) Minulla on add, mikä välillä aiheuttaa hilpeitä tilanteita ihmisten kesken, kun en tule ajatelleeksi miltä sanomani kuulostaa ulospäin. Hiljattain mm. tiedustelin uudelta vieraskieliseltä tuttavuudelta tämän kipsistään, että "Oh, what's wrong with you?" ja vasta tilannetta seuranneen kolmannen henkilön selitettyä jälkikäteen kykenin ymmärtämään missä mentiin vikaan. Sanon muutenkin ääneen tarpeettomia asioita suodattamatta niitä lainkaan, möläyttelen vahingossa vaikka tunnistettuani jonkun ihmisen väkijoukossa, että "Tunnistin sut tuosta isosta luomesta ylähuulessasi", ja tajuan mokani vasta toisen mennessä vaikeaksi.
Kerran yhdelle kivalle miehelle, joka innostui halailemaan, tokaisin taas kerran mitään ajattelematta, että sähän tunnut ihan lapselta. Tyyppi oli aika joikaaja kunnossa useamman kymmenen kiloa ylipainoiseen eksään verrattuna. Loppui muuten se juttu lyhyeen se.
Olen kyllä aina tosi noloissani, kun saan jälkeenpäin kuulla näistä heitoistani, että hei, ei noin vaan voi sanoa 😩

Lehdestä luin kun joku nainen vastasi kysyttäessä, että hänen pahin pelkonsa on pukeutua tylsästi.
WTF
Siskoltani pääsi kyllä sellainen aivopieru että sanattomaksi veti.
Olemme lähdössä reilun viikon päästä lomareissulle Berliiniin, ja puhuimme että mitä kaikkea tarvitsee pakata mukaan. Mietiskelin, että minkälainen keli siellä on, tarvitseeko esim. ottaa mukaan talvikengät, vai pärjääkö kevyemmillä jalkineilla. Siskoni totesi siihen, että näkeehän sieltä Google mapsista säätilan. Kysyin että miten sieltä muka näkee, niin siskoni alkoi selittämään että siellä on joka kadunkulmassa kamerat, jotka välittävät jatkuvaa kuvaa! Oli kyllä naurussa pitelemistä, kun yritin selittää siskolleni että Googlen kuvausauto on joskus vuosia/kuukausia sitten ajanut kadut läpi, ja google mapsin kuvat ovat valokuvia, eivätkä todellakaan mitään reaaliaikaista livekuvaa.

No mapsista et välttämättä näe mutta syötä hakuun sää Berliini ja katso mitä niille teidän reissupäiville luvataan. Padam!
Vierailija kirjoitti:
Tätä on mielestäni TODELLA vaikea enää ylittää
Hahhah! Vielä tuo typo: "eivät ihmiset olisi selvinneet MUNAISUUDESSAKAAN ilman eläinten turkkeja" ;)
Eräs tuntemani ihminen väittää, että hänen autisti veljensä on älykäs ja osaa esimerkiksi kirjoittaa todella hyvin, vaikka hänen veljensä on ilmiselvästi syvästi kehitysvammainen, koska minä en ole koskaan esim. kuullut hänen puhuvan :-D