Päiväkodin aikuisia ihmetyttää, kuinka vanhemmat eivät usein jaksa olla vanhempia lapsilleen

Vierailija kirjoitti:

No, minä en jaksa haastavan ja aggressiivisen nelivuotiaan kanssa. Lapsi ei saa pomottaa kotona, päinvastoin, istuu kymmenkunta kertaa päivässä jäähyyllä kun on lyönyt pikkusiskoa, rikkonut tavaroita tms. Oma ääni nousee huutovolyymiin monta kertaa tunnissa. Lasten nukkumaanmenon jälkeen istun vaan sohvalla ja itken. Lapsi käy muutaman tunnin päivässä päiväkodissa, ei se mitään lepoa ole kun täällä on kaksi pikkusiskoa hoidettavana.

Joo, olisi pitänyt miettiä ikäeroja ja lapsilukua ja monta muutakin asiaa aiemmin. Olisi viisastelijoiden mukaan pitänyt varmaan arvata sekin, että tulee korona eikä mihinkään kerhoihin, sisäleikkipaikkoihin yms pääse. Olisi pitänyt ennustaa parisuhde- ja rahavaikeudet. Olisi pitänyt ennustaa se, että sairastun kolmannen kohdalla raskaudenjälkeiseen masennukseen vaikkei kahden ensimmäisen kanssa ollut mitään ongelmia. No, en ennustanut ja nyt on kolme lasta ja väsyttää ja v*tuttaa. Jälkiviisaus on iloinen asia mutta nyt ollaan tässä eikä näitä poiskaan voi antaa. Eikä halua, kun ne on ihan valtavan rakkaita siitä huolimatta että väsyttää, ahdistaa ja v*tuttaa.

Ja tuohon joululomaan. Kyllä, lapsi on kotona nyt kolme viikkoa kun annettiin ymmärtää että näin kuuluu tehdä. Saa nähdä mitä lapsen käytösongelmille ja minun masennukselleni kuuluu tammikuussa. Ja täydet päivähoitomaksut tietysti juoksee. Jos halutaan että ihmiset pitää lapset kotona, niin olisiko kohtuullista saada edes pieni alennus niihin maksuihin? Ihan naurettavaa, että painostetaan olemaan käyttämättä palveluita joista kuitenkin pitää maksaa.

Minusta nämä jaksamattomuudesta syyllistävät kirjoitukset ovat typeriä. Ei sillä ole väliä miksi se vanhempi ei jaksa tai onko hänellä jonkun ulkopuolisen mielestä oikeutta olla jaksamatta vai ei. Jos vanhempi ei jaksa, niin on parempi sille lapselle olla muutama tunti päivässä hoidossa kuin 24/7 kotona sen jaksamattoman vanhemman kanssa. Kun ei se taivastelu tai syyllistäminen sitä jaksamista paranna. Toki sen päivähoitajan näkökulmasta kotiin painostaminen korjaisi kaiken, kun ei tarvitse enää nähdä niitä jaksamattomia vanhempia ongelmalapsineen. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Päiväkotimaksut ei juokse täysimääräisenä jos lapsi on 11pv tai enemmän poissa kuukaudessa. Kannattaa laskea päivät niin että saa hyvityksen.

Olipas kaksinaismoralistinen juttu, ”en tarkoita korona-aikana työttömäksi jääneitä vanhempia”. Nyt katsokaas on keksitty kastijärjestelmä työttömienkin kategoriointiin. Samoin tuo työssäkäyvät viettävät loma-aikana aikaa lastensa kanssa. Joopa joo. Miksi nämä jutut kirjoitetaan niin, että halutaan yleistää, ei nähdä yksilöitä. Satavarmaa on, että niitä hukassa olevia vanhempia on niin työttömissä kuin työllisissä.

Ai nyt varhaiskasvatus ”asiantuntijat” sitten ihmettelevät, kun lapsia tuodaan varhaiskasvatuksen piiriin, kun tähän asti on mollattu niitä, jotka haluavat hoitaa lapsensa kotona, jos siihen on mahdollisuus, kun ”Voi, voi, lapset ei saa tarpeeksi virikkeitä kotona, koska niiden täytyy sosialisteiksi lapsilaumoissa”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksaisi näitä besserwissereitä ja toisten elämisen asiantuntijoita.

Olisi kiitollinen kun on vanhempien mahdollistama työpaikka.

Vanhempien mahdollistama työpaikka? : ), hus takaisin yhteiskunta-opin tunnille, eiköhän se kunta mahdollista paitsi hoitajien työpaikan myös vanhempien työssäkäynnin.

Ei noilla turhilla tädeillä olisi ensimmäistäkään työpaikkaa ilman vanhempien lapsia tai vanhempien verotuloja.

Idiootti.

Turhilla? Tässäpä näkyy se arvostus mitä saamme. Ja silti oli iskät koronakeväänä hätää kärsimässä kun piti pitää piltti kotona. Nolona sitten tuotiin vaivihkaa hoitoon ja mutistiin ettei onnista kun metelöi ja vaatii huomiota. Emme ole turhia, olemme töissä juuri siksi, että vanhempien työssäkäynti on mahdollista. Yhteiskunta pyörii siten, että jokainen tekee osuutensa. Mutta voidaan me laittaa hanskat tiskiin ja siirtyä muihin töihin ja opisleluhin, rahoita hoitaja kotiin. Problem solved.

Määrittelettekö te ketkä lapset saavat olla hoidossa ja ketkä eivät? Tai kuka on turhaan ja kuka ihan tarpeellisesti hoidossa? Yhteiskunta pyörii, kun jokainen tekee omat hommansa.

Eihän tuossa sellaista sanottu? Vaan että tarpeellisia ne täditkin on, vaikka toisin toitotetaan.

Aiheen sivusta:

Elämä on oppimista koko ajan. Kaupassa käyntikin muuttuu. Minä olen ihan varhaisessa lapsuudessani käynyt kaupassa, jossa seisottiin tiskin takana ja lueteltiin mitä halutaan ja myyjä haki ne. Sitten tuli aika pian valintamyymälät. Sittemmin on pitänyt opetella maksamaan pankkikortilla ja sekin systeemi on muuttunut moneen kertaan. Nyt on vielä itsepalvelukassat. 

Väitän siis, että se lapsi kyllä oppii elämänsä aikana käymään kaupassa vaikkei sitä sinne raahattaisiinkin mukana.

Sama koskee ravintoloita. Monesti väitetään, ettei lapsi opi käyttäytymään ravintolassa, ellei häntä viedä sinne pienestä pitäen. Minä olen käynyt ravintolassa syömässä  ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Jostain syystä osasin kuitenkin käyttäytyä. En juossut ympäriinsä, en häirinnyt muita ruokailijoita, en heitellyt ruokaa lattialle. 

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksaisi näitä besserwissereitä ja toisten elämisen asiantuntijoita.

Olisi kiitollinen kun on vanhempien mahdollistama työpaikka.

Eiköhän me nettomaksajat sinunkin lasten hoito kusranneta :))

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kun mulle aina sanotaan että kaupassa ei sit käydä lapsen hoitoajalla. Ok. No lähdetään lapsen kanssa taksilla päivähoitopäivän jälkeen kauppaan kun bussit ei enää siihen aikaan liiku. Siihne reissuun uppoaa 60e pelkkiin taksikuluihin. Jos saisin käydä kaupassa töistä tullessa niin siihen ei menisi yhtään enempää aikaa mut hoitajat näkisi ruokakassit. Joskus kuitnekin salaa käyn kaupassa kun joudun välillä tunninkin odottamaan bussia. Jemmaan ruokaostokset ojaan siksi ajaksi kun haen lapsen.

Minäkin ihmettelen tuota ettei hoitopäivän aikana saa käydä kaupassa. Onneksi itsellä on auto niin kukaan ei näe ostoksia. Paljon mieluummin käyn itse 10 minuutissa kaupassa ilman lasta kuin väsyneen lapsen kanssa, jolloin aikaa ja hermoja menee paljon enemmän. Kun ei sitä väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta hyvällä katsota kaupassa.

Silloin kun vielä julkisilla liikuin, niin töistä lähtiessä olin pysäkillä n. 15-20min ennen bussin tuloa.

Pysäkin vieressä oli ruokakauppa.

Omasta mielestäni nyt oli aika itsestäänselviä arjenhallintaa, että tuon vartin käytin ruokakaupassa käymiseen sen sijaan, että olisin pyöritellyt peukaloitani ja mennyt päiväkotipäivästä väsyneen lapsen kanssa ruokakauppatungokseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalityöntekijä ja työssäni jatkuvasti ihan samojen asioiden äärellä kuin tämän kirjoituksen kirjoittanut varhaiskasvatuksen työntekijä. Toki itse puolustan subjektiivista päivähoito-oikeutta, koska monissa näennäisen tavallisissakin perheissä on huomattavasti pas*empi kasvaa kuin päiväkodissa, mutta ydinviestistä olen samaa mieltä. 

Valitettavasti sosiaalipalveluihinkin on pikkuhiljaa hiipimässä sellainen ajatus, että "ei saa syyllistää ketään". Se johtaa kärjistyneimmissä tilanteissa siihen, että lapsia jopa huostaanotetaan ilman, että vanhemmille on selvästi ja suoraan sanottu, että asiat X, Y ja Z:t ovat vialla ja ne viat ovat teissä vanhemmissa. En tietenkään tarkoita, että ihmisiä pitää sananmukaisesti syyllistää, mutta vanhempia pitää aivan ehdottomasti vastuuttaa ja heille on pystyttävä puhumaan ikävistäkin asioista, vaikka ensireaktiona onkin suuttumus, järkytys tai paha mieli. Minkäänlainen muutos kun ei valitettavasti ala siitä, että ammattilaiset vanhempien rinnalla myhäilee, että joo-o on kyllä tosi vaikea lapsi, joo-o varmasti on rankkaa, joo-o eihän tuossa olisi ollut mitään muuta mahdollisuutta toimia. Muutos alkaa siitä, kun puhutaan suoraan. 

Toisaalta yritäpä saada päiväkodin hoitajat vastuuseen siitä, että he eivät tee työtään. Vaikka sanoisi miten, että lastani purraan hoitopäivän aikana, estäkää se, niin hoitajat vain hymivtelevät, että täällä sitä vasta opetellaan tulemaan muiden kanssa toimeen eikä kukaan tee mitään, vaikka 4v ikäinen menee ja haukkaa palan toisen korvasta. Hoitajien rekationa tuollaiseen huomautukseen on suuttumus, järkytys tai paha mieli, koska he ovat ammattilaisia, ei siellä kotonakaan taida kaksisesti mennä, kun lapsi ei osaa pitää puoliaan ja äidin pitää puuttua lastenväliseen toimintaan.

Kerrohan, miten aikuinen pystyy estämään sen aina, ettei  lapsi pure toista lasta? Et taida elää ihan todellisuudessa.

Pureminen mahdollistetaan sallimalla väkivalta. Päiväkodissa lyöminen, potkiminen ja pureminen on sallittua, hoitajat ei siihen puutu, koska ei ehditä. Ja hankalahan siihen on toimistosta ja taukotiloista puuttua, helpompi antaa väkivaltaisen lapsen toteuttaa viettejään kuin mennä estämään moinen. Laki tosin edellyttää, että hoitajat mahdollistavat turvallisen päivähoidon, mutta kun eivät viitsi niin eivät viitsi.

Ihan vinkkinä: lapsiryhmän kanssa oleminen mahdollistaa estämisen paljon paremmin kuin uppoutuminen työkaverin puhelimen kuvien ihasteluun.

Kyllä meillekin kuuluu tauot. Jopa 12 min pv. Kyllä sen mieluusti viettää pois metelistä ja ryhmästä. Yksi kerrallaan ryhmästä pois. Väkivaltaa ei kyllä hyväksytä missään muodossa, on eri asia onko kiinni esim. pesemässä kakat pois tms. ja toinen jo rauhoittelee toista tilannetta.

Esimerkkiruokailu on lasten kanssa, muissa töissä ei taida tällaista olla?

Vierailija kirjoitti:

Aiheen sivusta:

Elämä on oppimista koko ajan. Kaupassa käyntikin muuttuu. Minä olen ihan varhaisessa lapsuudessani käynyt kaupassa, jossa seisottiin tiskin takana ja lueteltiin mitä halutaan ja myyjä haki ne. Sitten tuli aika pian valintamyymälät. Sittemmin on pitänyt opetella maksamaan pankkikortilla ja sekin systeemi on muuttunut moneen kertaan. Nyt on vielä itsepalvelukassat. 

Väitän siis, että se lapsi kyllä oppii elämänsä aikana käymään kaupassa vaikkei sitä sinne raahattaisiinkin mukana.

Sama koskee ravintoloita. Monesti väitetään, ettei lapsi opi käyttäytymään ravintolassa, ellei häntä viedä sinne pienestä pitäen. Minä olen käynyt ravintolassa syömässä  ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Jostain syystä osasin kuitenkin käyttäytyä. En juossut ympäriinsä, en häirinnyt muita ruokailijoita, en heitellyt ruokaa lattialle. 

Niin, että perheelliset panevat ravintoloissa käynnit jäihin kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä? Aika erikoinen näkemys. Vai kotiinko ne jätettäisiin, kun vanhemmat lähtevät syömään?

Voi kun tästä asiasta voisi keskustella kiihkottomasti ja rauhassa. Ihan ensin pitäisi erotella keskustelussa lapset iän mukaan, 1-2 vuotiaat ei todellakaan (harvoin edes 3 vuotiaat) tarvitse normaalitilanteessa päivähoitoa saadakseen virikkeitä ja seuraa, oman perheen seura riittää ja on se mitä lapsi eniten tarvitsee ja virikkeeksi kelpaa mikä vaan yhteinen tekeminen vanhemman kanssa. Tämän jälkeen pitäisikin eritellä se, miksi lapsi tarvitsee hoitoa. Jos huoltajat on töissä tai opiskelee niin lapsi tietenkin tarvitsee hoitoa. Tämän lisäksi tarpeen hoitopaikalle voi luoda esim vanhemman sairaus tai perheen tarve tukeen. Ja tämä on ihan ok mutta tähän pitäisi oikeasti saada nykyistä enemmän resursseja niin että päivähoito ei koskaan ole yhdenkään perheen ainoa tuki, jos perheessä koetaan että tarvitaan päivähoitoa koska vanhempien jaksaminen on koetuksella niin perhe tarvitsee muutakin tukea kun sen että voi viedä lapsen päiväksi muiden hoidettavaksi. Haastava lapsi ei sillä helpommaksi muutu että äiti ja isä kärrää sen 8 tunniksi lapsilauman keskelle vaan käsittelyyn pitää ottaa koko perheen tilanne ja etsiä vanhemmille uusia tapoja käsitellä lasta. Ja sitten hoitopaikan tarpeen voi luoda lapsen oma sairaus, tuen tarve tai muu diagnoosi, nämä onkin sitten oma lukunsa ja näissä on nykyisinkin jo useimmiten mukana neuvola tai lääkärit ja muu terveydenhuolto. 

Subjektiivinen hoito-oikeus on hyvä asia eikä sitä pidä poistaa. Sen sijaan sitä voisi kyllä ihan aidosti rajottaa. Missään tapauksessa lapsen jonka hoitotunnit riippuvat vain vanhempien toiveista ei pitäisi saada olla hoidossa aamun ja iltapäivän kahdella ääritunnilla, ne on ajat jolloin henkilökuntaresurssit on pakostakin pienimmillään ja hoitoa pitää saada tarjota vain niille jotka sitä työn/opiskelun vuoksi siihen aikaan tarvitsevat. Jos hoitoaika klo 8-15 ei riitä perheelle jossa vanhempi on kotona niin on aika kääntyä muiden tukimuotojen puoleen. Tuohon sisältyy lapselle kolme ateriaa, aamun ohjatut toiminnat, ulkoilu ja päivälepo. Tuon ulkopuolella päiväkodissa on usein vapaata leikkiä ja ulkoilua, jos ne ei onnistu kotona niin, jälleen - aika kääntyä muiden tukimuotojen puoleen. 

Meidän ala on kriisissä, päteviä työntekijöitä on vaikea, joskus jopa mahdoton löytää ja samaan aikaan työtahtia pitäisi kiristää, lisätä vielä pari kirjallista hommaa päivään ja ottaa kontollemme osa siivouspalvelun töistä koska he eivät ehdi kaikkea. Lapsimäärät kasvaa, aina vaan täysiin ryhmiin taiotaan lisää tilaa kikkailemalla ja vielä yksi lapsi ympätään mukaan selittelemällä osa-aikaisuudella. Kaksivuotiaat siirretään isojen ryhmiin että pienten ryhmään saadaan tilaa alle vuoden vanhoille. Aina vaan haastavammat erityislapset ovat samoissa isoissa ryhmissä kuin muutkin. Ja ilman avustajia. Apukäsiä emme saa mistään, sijaisten saanti on epävarmaa ja henkilökunta uupuu. Jotain olisi pakko tehdä jos tämä varhaiskavatuksen taso halutaan säilyttää. Yksi tapa olisi rajoittaa sitä aikaa tai tuntimäärää jonka lapsi saa olla hoidossa mikäli hän on hoidossa "vain" subjektiivisen oikeuden nojalla. 

Olisi ihana sanoa että laadukas varhaiskasvatus kuuluu kaikille mutta tosi harvassa paikassa siihen on tällä hetkellä mahdollisuuksia, liian monessa ryhmässä vaan räpiköidään ja selviydytään päivästä toiseen. Mutta onpa hoito-oikeus kaikilla sitten ja perheissä nautitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette tainneet lukea kirjoitusta? Päiväkodin työntekijä on huolissaan perheistä joissa taapero saa päättää kaikesta. Hän on myös oikeassa siinä, jos 3 vuotias päättää mitä kaupasta ostetaan niin vanhemmat ovat epäonnistuneet.

Jos minä kysyn lapselta kaupassa, että otetaanko tätä vai tuota pastaa, niin lapsiko saa päättää, mitä kaupasta ostetaan? Enemmänkin kyse on siitä, että lapsi opettelee tekemään valintoja tilanteessa, jossa ei ole oikeaa tai väärää, on vain se valinta. Kauheinta on kohdata aikuisia, jotka eivät ole koskaan saaneet päättää mistään, jolloin he kokevat valinnan ja päätöksen uhkaaviksi ja soittavat äidille, että ostanko tätä vai tuota maitojuomaa.

Meillä lapset onsaaneet kaupassa päättää vaikka mitä hurjia asioita, mutta niinpä ne mahdollet virheet on tehty pienellä budjetilla.

Nimenomaan, tämä on se mitä monen kasvatusoppaatkin sanovat. Lapsi harjoittelee päättämistä ikätason mukaisesti pienissä, vanhemman rajaamissa tilanteissa. Lapsi voi esimerkiksi päättää laitetaanko punaiset vai siniset housut, mutta ei voi päättää laitetaanko pakkasella kesämekko tai toppahaalari. Lapsi voi myös päättää ostetaanko mansikka- vai banaanijugurttia, mutta lapsi ei voi päättää ostetaanko perunoita vai karkkia. Ja kyllä lapselta voi kysyä avoimillakin kysymyksillä toiveita ja aikuinen sitten arvioi onko ne toteutettavissa. Jos minä kysyn lapselta mitä hän haluaisi päivälliseksi ja hän vastaa "pullaa", niin toive ei toteudu ja minä päähän ruuan. Jos hän pyytää nakkikeittoa niin en näe syytä miksei sitä voisi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kun mulle aina sanotaan että kaupassa ei sit käydä lapsen hoitoajalla. Ok. No lähdetään lapsen kanssa taksilla päivähoitopäivän jälkeen kauppaan kun bussit ei enää siihen aikaan liiku. Siihne reissuun uppoaa 60e pelkkiin taksikuluihin. Jos saisin käydä kaupassa töistä tullessa niin siihen ei menisi yhtään enempää aikaa mut hoitajat näkisi ruokakassit. Joskus kuitnekin salaa käyn kaupassa kun joudun välillä tunninkin odottamaan bussia. Jemmaan ruokaostokset ojaan siksi ajaksi kun haen lapsen.

Minäkin ihmettelen tuota ettei hoitopäivän aikana saa käydä kaupassa. Onneksi itsellä on auto niin kukaan ei näe ostoksia. Paljon mieluummin käyn itse 10 minuutissa kaupassa ilman lasta kuin väsyneen lapsen kanssa, jolloin aikaa ja hermoja menee paljon enemmän. Kun ei sitä väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta hyvällä katsota kaupassa.

Silloin kun vielä julkisilla liikuin, niin töistä lähtiessä olin pysäkillä n. 15-20min ennen bussin tuloa.

Pysäkin vieressä oli ruokakauppa.

Omasta mielestäni nyt oli aika itsestäänselviä arjenhallintaa, että tuon vartin käytin ruokakaupassa käymiseen sen sijaan, että olisin pyöritellyt peukaloitani ja mennyt päiväkotipäivästä väsyneen lapsen kanssa ruokakauppatungokseen.

Niin ja ymmärrät varmaan ettei näillä avautumisilla tarkoiteta sinua? Vaan tyyppejä jotka lähtevät töistä ja sen sijaan että ajavat päiväkotiin ajavatkin automarkettiin tekemään tunnin ostokset ja tulevat sitten vasta hakemaan lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä näkökulma, mutta vähän sinisilmäisesti kirjoitettu. On toki vanhempia, jotka laiskuuttaan ja virikkeiden toivossa vievät lapsiaan päiväkotiin mutta sitten on myös uupuneita vanhempia joiden viimeinen oljenkorsi saattaa olla juuri päivähoito. Näitä asioita pitää siksi katsoa jokainen tapaus ja perhe kerrallaan.

Ja puhun kokemuksesta. Olen itse töissä varhaiskasvatuksessa. Minulla on myös hyvin haasteellinen lapsi, joka syö paljon voimavaroja. Tukiverkkoa ei ole, joten arki pyörii omien voimien puitteissa.

Omasta mielestäni lapsen paras paikka on turvallinen ja tuttu kotiympäristö, eikä päiväkoti tarjoa mitään mitä kotona ei voisi saada. Monille lapsille vaikutukset ovat jopa negatiivisia. Siitä huolimatta, välillä on pohdittava myös vanhempien jaksamista. Toki päiväkoti ei silloin pitäisi olla ainut "auttava" taho, vaan esim. kotipalvelu tms.

Olet niin oikeassa! Tuossa olisi kehitettävää, että lapsen voisi viedä päiväkotiin/ kotipalvelu perheen tarpeiden mukaan eikä sääntöjen mukaan. Arvaako kukaan millaista on käydä gynellä/ hammaslääkärissä pienet lapset mukana? Tai kun itse on kuumeessa ja sitä ennen lapset sairastaneet kuumeflunssan vuoronperään.

Kaikilla kun ei ole sukua auttamassa laiskottelevaa kotiäitiä ja mieskin reissutöissä.

Tässä voidaan ajatella sitä aikuisen elämänhallintaakin. Onko järkevää tehdä liuta lapsia pienellä ikäerolla tietäen, että puoliso ei ole kotona osallistumassa niiden hoitoon?

Nykyään vanhemmat, erityisesti äidit eivät muuta teekään kuin ovat lastensa kanssa ja tämä ilmiö rantautui Suomeen 90-luvulla, kun pitkät perhevapaat tulivat.

Sitä ennen lasten kanssa oli vähemmän työkykyiset isovanhemmat, tädit ja sedät, serkut, vanhemmat sisarukset. Ja lapset leikkivät pihaleikkejä jo muutaman vuoden ikäisenä keskenään ja talonmiehet ja siivoojat antoivat huutia, jos lapset tekivät kolttosia. Ja lapset menivät hoitoon 3-6kk ikäisenä, niin kuin nykyään vielä monessa maassa.

Tämä ei ole kannanotto, että ihailisin mallia.

Jotenkin ihmettelen, tätä vanhempien jatkuvaa syyllistämistä, ettei olla lasten kanssa, kun todellisuudessa lapset ovat vanhempiensa seurassa enemmän, kuin leikkisivät ikäistensä seurassa.

Mikä motiivi on ainaisella syyllistämillä ja nalkuttamisella ja mitä hyötyä siitä on. Ja vielä alan ammattilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksaisi näitä besserwissereitä ja toisten elämisen asiantuntijoita.

Olisi kiitollinen kun on vanhempien mahdollistama työpaikka.

Vanhempien mahdollistama työpaikka? : ), hus takaisin yhteiskunta-opin tunnille, eiköhän se kunta mahdollista paitsi hoitajien työpaikan myös vanhempien työssäkäynnin.

Ei noilla turhilla tädeillä olisi ensimmäistäkään työpaikkaa ilman vanhempien lapsia tai vanhempien verotuloja.

Idiootti.

Turhilla? Tässäpä näkyy se arvostus mitä saamme. Ja silti oli iskät koronakeväänä hätää kärsimässä kun piti pitää piltti kotona. Nolona sitten tuotiin vaivihkaa hoitoon ja mutistiin ettei onnista kun metelöi ja vaatii huomiota. Emme ole turhia, olemme töissä juuri siksi, että vanhempien työssäkäynti on mahdollista. Yhteiskunta pyörii siten, että jokainen tekee osuutensa. Mutta voidaan me laittaa hanskat tiskiin ja siirtyä muihin töihin ja opisleluhin, rahoita hoitaja kotiin. Problem solved.

Määrittelettekö te ketkä lapset saavat olla hoidossa ja ketkä eivät? Tai kuka on turhaan ja kuka ihan tarpeellisesti hoidossa? Yhteiskunta pyörii, kun jokainen tekee omat hommansa.

Eihän tuossa sellaista sanottu? Vaan että tarpeellisia ne täditkin on, vaikka toisin toitotetaan.

Tädit ovat korvattavissa. Eli täysin turha on isotella, miten muka he olisi korvaamattomia.

Omani eivät olleet päivähoidossa. Tädit korvattiin kerhoilla, maksetulla kotiavulla ja au pairilla.

Ja sillä että limitimme työmme.

Ja kun lapsiluku koko ajan laskee, yhä enemmän jää tätejä turhiksi. Ja ekana sieltä karsiudutte te, osaamattomat henkselinpaukuttajat.

Vierailija kirjoitti:

Särähti korvaan tuo, että lapsi saa päättää mitä kotona tehdään, mitä syödään, tai syödäänkö, mitä puetaan, vai puetaanko, jopa siitä imuroidaanko kotona.

Näistä lapsista ( kotityranneista) kasvaa sitten aikuisia, jotka terrorisoivat omissa yhteisöissään. Kaiken pitää mennä heidän mieleisellä tavalla, tai tilanteesta saattaa kehkeytyä äärimmäisen hankala.

Jos joku puuttuu tähän terroriin, puuttuja on pilannut heidän elämänsä. ( aivan kuten se vanhempi, joka yrittää sanoa, että päivävaatteet päälle) Se ei olekaan heidän oma käytös, joka sen elämän pilasi. Heillä on se harhakäsitys, että he saavat tehdä mitä vaan, ja jos joku puuttuu, nostaa asiat esiin, on HEIDÄN elämänsä pilalla. Kyseessä on jo lapsena vääristynyt maailmankuva.

Meillä ei lapset ole päättäneet tuollaisia asioita, mutta joskus sain kritiikkiä sukulaiselta, koska sanoin ettei meille sovi klo 20 jälkeen kyläily, koska lapset syövät iltapalan klo 19 ja klo 20 menevät nukkumaan. Sain kritiikkiä, kuinka annamme lasten rytmin vaikuttaa liikaa elämäämme, että lasten pitäisi vain sopeutua aikuisten menoihin ja laittaa nukkumaan vaikka vieras olisi samalla iltakahveilla. Toinen lapsi oli siis pieni taapero. Mielestäni aikuiset päättävät lapsen rytmin, ruokailun ym., mutta luovat sen pitkälti myös lasten tarpeiden (ei halujen) mukaan. Ei lapset saisi mitään heittopussejakaan olla, joiden unen- ja ruuan tarvetta ei huomioida. Samoin myös jollekin nirsolle syöjälle on minun mielestä ihan ok, että suurin osa syötävää ruokaa ja pari kertaa viikossa tehdään päivälliseksi sitä epämieluisampaa ruokaa. Joidenkin mielestä tämäkin on sitä, että antaa lasten pompotella. Minun mielestäni ei, kun kyllä minä miehen ja vieraidenkin ruokatoiveita huomioin.

Mutta kyllä tällaisiakin perheitä on. Yhdessä tuttavaperheessä todella lapset päättävät milloin syödään, mennäänkö jonnekin kylään ja milloin mennään vaikkapa nukkumaan. Samoin tiedän perheen, jossa yhden lapsen annetaan pompotella sisaruksiaan, eikä lapselle oikeasti koskaan sanota kavereiden kanssa riidellessä tms. että noin ei saa tehdä. Aina "neuvotellaan" ja yritetään jotenkin saada lapsi oivaltamaan asia itse. On tärkeää, että lapsi oppii miksi jollain tavalla ei saa tehdä, mutta kyllä lapsen pitää oppia ei-sana ja hyväksymään, että aikuisen ei pätee ilman selvityksiä.

Sitten on niitäkin perheitä, joissa kaikkeen huudetaan ei ja lapsi on jo oppinut "pahan" roolin. Minun mielestäni jos lapsi tekee kymmenennen kerran päivän aikana jonkin asian väärin ja hänelle aina sanotaan vain ei, niin kyllä se lapsi jo tietää mitä ei saa tehdä. Hän kaipaa enemmänkin tiedon siitä mitä pitää tehdä ja kehun päälle, jotta oppii tekemään oikein ja kokemaan itsensä hyvänä. Samoin jos lapsi jossain tilanteessa tai paikassa käyttäytyy jatkuvasti huonosti, niin on aikuisen tehtävä ja rooli selvittää myös se syy miksi lapsi niin käyttäytyy ja alkaa hoitamaan sitä syytä ensisijaisesti. Eli eivät nämä asiat mitenkään kiveen hakattuja ole. Tällä tavalla olen itse kolme oikein mainiota lasta kasvattanut, joista vanhin jo murkkuikäinen.

Selkeinhän se olisi kun nämä eriytettäisiin niin että ne joilla terve vanhempi kotona (yksin tai terveen lapsen kanssa) saisivat virikehoitonsa 4-6 tuntia päivässä ihan omassa ryhmässään ja niissä kokopäiväisten ryhmissä olis sitten lapset jotka työn, opiskelun tai sairauden (oman, vanhemman tai sisaruksen) vuoksi tarvitsevat hoitoa enemmän. Jokaiselle tosiaan oikeus varhaiskasvatukseen mutta toisilla on sen oikeuden lisäksi myös tarve siihen. 

Luin kirjoituksen, ja sain siitä sellaisen mielikuvan, että kirjoittaja on hyvin nuori, kokematon ja lapseton, mutta hyvin vakuuttunut omasta moraalisesta paremmuudestaan. Mitään ratkaisua hänellä ei ollut tarjota ongelmiin esim. vanhempien jaksamisen suhteen, pelkkää hokemista, että pitäisi vaan jaksaa. Ei todella myrkyllistä painostamista niille vanhemmille (varsinkin äideille), joiden jaksaminen on kortilla, ja avun hakeminen vaikeaa.

Kirjoittaja tuntuu ajattelevan, että jos vanhempi ei jaksa, häntä ei oikeasti vaan huvita, tai laiskottaa — kun oikeastihan kyseessä on yleensä loppuunpalaminen, masennus tai muu vastaava mielenterveyteen tai vaikeaan elämäntilanteeseen liittyvä ongelma, johon neuvola, perheneuvola, lääkärit ja muut lapsiperheen arkeen apua tarjoavat melkein ensimmäiseksi ehdottavat lasten laittamista päiväkotiin. Siinä sitten päiväkodin tätä paheksuu vanhempia, kun toimivat perheen parhaaksi.

Eikä aina edes ole kyseessä yllämainitun tyyppinen asia, vaan joku päiväkodissa kuvittelee omiaan. Esim. eräs ystäväni on täys-yh, ihan normaalissa päivätyössä käyvä ihminen, vaan lapsensa päiväkodissa oli joku keksinyt, että hän on vain kotona kaiket päivät. Sitten kun henkilökuntaa oli liian vähän (mitä sattui usein), niin soittelivat hänelle ja pyysivät jonkun tekosyyn varjolla hakemaan ”virikehoitolaisen” kotiin. Työnantaja ei oikein tykännyt... itselleni kävi niin, että olin ensin vähän aikaa sairauslomalla ja sitten siirryin tekemään kokonaan etätyötä. Tämän takia lyhensin lapsen päiväkoti tunnilla, kun työmatkat jäivät pois, ja tein sen virheen, että mainitsin asiasta henkilökunnalle. Yhdelle heistä oli jotenkin tosi käsittämätön ajatus, että minä oikeasti tein töitä kun olin etätöissä, enkä pystynyt samalla hoitamaan, viihdyttämään ja ruokkimaan 2- ja 4-vuotiasta. Hän selitti pienemmälle (minun kuullen), että te jäätte nyt tänne, ja äiti menee kotiin koko päiväksi, eikö olisikin kivaa kun saisitte olla kotona äidin kanssa. Jouduin ottamaan yhteyttä päiväkodinjohtajaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmat, erityisesti äidit eivät muuta teekään kuin ovat lastensa kanssa ja tämä ilmiö rantautui Suomeen 90-luvulla, kun pitkät perhevapaat tulivat.

Sitä ennen lasten kanssa oli vähemmän työkykyiset isovanhemmat, tädit ja sedät, serkut, vanhemmat sisarukset. Ja lapset leikkivät pihaleikkejä jo muutaman vuoden ikäisenä keskenään ja talonmiehet ja siivoojat antoivat huutia, jos lapset tekivät kolttosia. Ja lapset menivät hoitoon 3-6kk ikäisenä, niin kuin nykyään vielä monessa maassa.

Tämä ei ole kannanotto, että ihailisin mallia.

Jotenkin ihmettelen, tätä vanhempien jatkuvaa syyllistämistä, ettei olla lasten kanssa, kun todellisuudessa lapset ovat vanhempiensa seurassa enemmän, kuin leikkisivät ikäistensä seurassa.

Mikä motiivi on ainaisella syyllistämillä ja nalkuttamisella ja mitä hyötyä siitä on. Ja vielä alan ammattilaiset.

Eihän tässä syyllistetä ihmistä joka on lapsensa kanssa suurimman osan päivästä vaan häntä joka oikeasti tuo sen lapsen yli 8 tunniksi päiväkotiin ja menee itse kotiin. Siinä on turha sanoa että viettäisi päivässä enemmän aikaa lapsensa kanssa kuin kukaan muu, kyllä se lapsi viettää suurimman osan hereilläoloajastaan silloin päiväkodissa ja sitä sopiikin kyseenalaistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette tainneet lukea kirjoitusta? Päiväkodin työntekijä on huolissaan perheistä joissa taapero saa päättää kaikesta. Hän on myös oikeassa siinä, jos 3 vuotias päättää mitä kaupasta ostetaan niin vanhemmat ovat epäonnistuneet.

Jos minä kysyn lapselta kaupassa, että otetaanko tätä vai tuota pastaa, niin lapsiko saa päättää, mitä kaupasta ostetaan? Enemmänkin kyse on siitä, että lapsi opettelee tekemään valintoja tilanteessa, jossa ei ole oikeaa tai väärää, on vain se valinta. Kauheinta on kohdata aikuisia, jotka eivät ole koskaan saaneet päättää mistään, jolloin he kokevat valinnan ja päätöksen uhkaaviksi ja soittavat äidille, että ostanko tätä vai tuota maitojuomaa.

Meillä lapset onsaaneet kaupassa päättää vaikka mitä hurjia asioita, mutta niinpä ne mahdollet virheet on tehty pienellä budjetilla.

Nimenomaan, tämä on se mitä monen kasvatusoppaatkin sanovat. Lapsi harjoittelee päättämistä ikätason mukaisesti pienissä, vanhemman rajaamissa tilanteissa. Lapsi voi esimerkiksi päättää laitetaanko punaiset vai siniset housut, mutta ei voi päättää laitetaanko pakkasella kesämekko tai toppahaalari. Lapsi voi myös päättää ostetaanko mansikka- vai banaanijugurttia, mutta lapsi ei voi päättää ostetaanko perunoita vai karkkia. Ja kyllä lapselta voi kysyä avoimillakin kysymyksillä toiveita ja aikuinen sitten arvioi onko ne toteutettavissa. Jos minä kysyn lapselta mitä hän haluaisi päivälliseksi ja hän vastaa "pullaa", niin toive ei toteudu ja minä päähän ruuan. Jos hän pyytää nakkikeittoa niin en näe syytä miksei sitä voisi tehdä.

Itsekin kyselen joskus perheeltä, onko ruokatoiveita.

Jos viisivuotiaani ehdottaa kalakeittoa, niin en itsekään näe syytä olla tätä toteuttamatta.

Ja ei, lapsi ei päätä ruoista. Hän vastaa kysymykseeni ehdotuksella, ja joskus tuo ehdotus toteutetaan, joskus ei.

Jos kun lapsi vastannut, että mennään mäkkäriin. No, ei olla menty vaan olen sitten jonkun ruoan suunnitellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kun mulle aina sanotaan että kaupassa ei sit käydä lapsen hoitoajalla. Ok. No lähdetään lapsen kanssa taksilla päivähoitopäivän jälkeen kauppaan kun bussit ei enää siihen aikaan liiku. Siihne reissuun uppoaa 60e pelkkiin taksikuluihin. Jos saisin käydä kaupassa töistä tullessa niin siihen ei menisi yhtään enempää aikaa mut hoitajat näkisi ruokakassit. Joskus kuitnekin salaa käyn kaupassa kun joudun välillä tunninkin odottamaan bussia. Jemmaan ruokaostokset ojaan siksi ajaksi kun haen lapsen.

Minäkin ihmettelen tuota ettei hoitopäivän aikana saa käydä kaupassa. Onneksi itsellä on auto niin kukaan ei näe ostoksia. Paljon mieluummin käyn itse 10 minuutissa kaupassa ilman lasta kuin väsyneen lapsen kanssa, jolloin aikaa ja hermoja menee paljon enemmän. Kun ei sitä väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta hyvällä katsota kaupassa.

Yksinhuoltajalla täysin ymmärrettävää yksin kaupassa käyminen. Eri asia pariskunnat jotka voivat sopia keskenään kaupassa käynnit ja kumpi hakee lapsen.

Eipä tätä ole otettu huomioon, vaan yleisesti paheksuttu kaupassa käyntiä parisuhdestatukseksta huolimatta.

Siis hoitajat eivät ole ottaneet huomioon sitä, että olet yh ja joudut kulkemaan kauppaan taksilla, jos et saa käydä kaupassa lapsen ollessa hoidossa, vaikka olet yrittänyt selittää heille asiaa? Yleisellä tasolla vain paheksuvat vaikka sinä olet pyytänyt heitä huomioimaan juuri sinun tilanteesi? Vai siis mitä tarkoitat?