Päiväkodin aikuisia ihmetyttää, kuinka vanhemmat eivät usein jaksa olla vanhempia lapsilleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minä en jaksa haastavan ja aggressiivisen nelivuotiaan kanssa. Lapsi ei saa pomottaa kotona, päinvastoin, istuu kymmenkunta kertaa päivässä jäähyyllä kun on lyönyt pikkusiskoa, rikkonut tavaroita tms. Oma ääni nousee huutovolyymiin monta kertaa tunnissa. Lasten nukkumaanmenon jälkeen istun vaan sohvalla ja itken. Lapsi käy muutaman tunnin päivässä päiväkodissa, ei se mitään lepoa ole kun täällä on kaksi pikkusiskoa hoidettavana.

Joo, olisi pitänyt miettiä ikäeroja ja lapsilukua ja monta muutakin asiaa aiemmin. Olisi viisastelijoiden mukaan pitänyt varmaan arvata sekin, että tulee korona eikä mihinkään kerhoihin, sisäleikkipaikkoihin yms pääse. Olisi pitänyt ennustaa parisuhde- ja rahavaikeudet. Olisi pitänyt ennustaa se, että sairastun kolmannen kohdalla raskaudenjälkeiseen masennukseen vaikkei kahden ensimmäisen kanssa ollut mitään ongelmia. No, en ennustanut ja nyt on kolme lasta ja väsyttää ja v*tuttaa. Jälkiviisaus on iloinen asia mutta nyt ollaan tässä eikä näitä poiskaan voi antaa. Eikä halua, kun ne on ihan valtavan rakkaita siitä huolimatta että väsyttää, ahdistaa ja v*tuttaa.

Ja tuohon joululomaan. Kyllä, lapsi on kotona nyt kolme viikkoa kun annettiin ymmärtää että näin kuuluu tehdä. Saa nähdä mitä lapsen käytösongelmille ja minun masennukselleni kuuluu tammikuussa. Ja täydet päivähoitomaksut tietysti juoksee. Jos halutaan että ihmiset pitää lapset kotona, niin olisiko kohtuullista saada edes pieni alennus niihin maksuihin? Ihan naurettavaa, että painostetaan olemaan käyttämättä palveluita joista kuitenkin pitää maksaa.

Minusta nämä jaksamattomuudesta syyllistävät kirjoitukset ovat typeriä. Ei sillä ole väliä miksi se vanhempi ei jaksa tai onko hänellä jonkun ulkopuolisen mielestä oikeutta olla jaksamatta vai ei. Jos vanhempi ei jaksa, niin on parempi sille lapselle olla muutama tunti päivässä hoidossa kuin 24/7 kotona sen jaksamattoman vanhemman kanssa. Kun ei se taivastelu tai syyllistäminen sitä jaksamista paranna. Toki sen päivähoitajan näkökulmasta kotiin painostaminen korjaisi kaiken, kun ei tarvitse enää nähdä niitä jaksamattomia vanhempia ongelmalapsineen. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Päiväkotimaksut ei juokse täysimääräisenä jos lapsi on 11pv tai enemmän poissa kuukaudessa. Kannattaa laskea päivät niin että saa hyvityksen.

Meillä ainakin kunta ilmoitti, että joulun ja vuodenvaihteen pyhistä johtuvia poissaoloja ei voi laskea tähän mukaan.Myöskin niiden 11 päivän pitää osua saman kalenterikuukauden puolelle, eli jos lapsi on hoidossa joulukuun alussa ja tammikuun lopussa, ei kummassakaan kuussa ole alle 11 hoitopäivää, vaikka kunta ei lähtisi kikkailemaan pyhäpäivien suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kun mulle aina sanotaan että kaupassa ei sit käydä lapsen hoitoajalla. Ok. No lähdetään lapsen kanssa taksilla päivähoitopäivän jälkeen kauppaan kun bussit ei enää siihen aikaan liiku. Siihne reissuun uppoaa 60e pelkkiin taksikuluihin. Jos saisin käydä kaupassa töistä tullessa niin siihen ei menisi yhtään enempää aikaa mut hoitajat näkisi ruokakassit. Joskus kuitnekin salaa käyn kaupassa kun joudun välillä tunninkin odottamaan bussia. Jemmaan ruokaostokset ojaan siksi ajaksi kun haen lapsen.

Minäkin ihmettelen tuota ettei hoitopäivän aikana saa käydä kaupassa. Onneksi itsellä on auto niin kukaan ei näe ostoksia. Paljon mieluummin käyn itse 10 minuutissa kaupassa ilman lasta kuin väsyneen lapsen kanssa, jolloin aikaa ja hermoja menee paljon enemmän. Kun ei sitä väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta hyvällä katsota kaupassa.

Silloin kun vielä julkisilla liikuin, niin töistä lähtiessä olin pysäkillä n. 15-20min ennen bussin tuloa.

Pysäkin vieressä oli ruokakauppa.

Omasta mielestäni nyt oli aika itsestäänselviä arjenhallintaa, että tuon vartin käytin ruokakaupassa käymiseen sen sijaan, että olisin pyöritellyt peukaloitani ja mennyt päiväkotipäivästä väsyneen lapsen kanssa ruokakauppatungokseen.

Niin ja ymmärrät varmaan ettei näillä avautumisilla tarkoiteta sinua? Vaan tyyppejä jotka lähtevät töistä ja sen sijaan että ajavat päiväkotiin ajavatkin automarkettiin tekemään tunnin ostokset ja tulevat sitten vasta hakemaan lapset. 

Joka arkipäivä?

Kai se on aivan sama, käykö vanhempi kerran arkiviikon aikana tunnin ostoksilla vai 4 kertaa 15 minuutin ostoksilla. Ettekö tajua, mitä tällä kyttäyksellä ja syyllistämisellä saatte aikaan? Mitä kasvatuskumppanuutta tuollainen on?

Muistan itse elävästi, kuinka päiväkodin työntekijä syyllisti minua lapsen päiväkodissa käyttämistä kirosanoista, jotka lapsi oli siellä päikyssä isommilta lapsilta oppinut (hoitaja tämän kyllä myönsi) ja, joita ei käyttänyt kotona. Mikä selvinnäkijä pitäisi vanhempana olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalityöntekijä ja työssäni jatkuvasti ihan samojen asioiden äärellä kuin tämän kirjoituksen kirjoittanut varhaiskasvatuksen työntekijä. Toki itse puolustan subjektiivista päivähoito-oikeutta, koska monissa näennäisen tavallisissakin perheissä on huomattavasti pas*empi kasvaa kuin päiväkodissa, mutta ydinviestistä olen samaa mieltä. 

Valitettavasti sosiaalipalveluihinkin on pikkuhiljaa hiipimässä sellainen ajatus, että "ei saa syyllistää ketään". Se johtaa kärjistyneimmissä tilanteissa siihen, että lapsia jopa huostaanotetaan ilman, että vanhemmille on selvästi ja suoraan sanottu, että asiat X, Y ja Z:t ovat vialla ja ne viat ovat teissä vanhemmissa. En tietenkään tarkoita, että ihmisiä pitää sananmukaisesti syyllistää, mutta vanhempia pitää aivan ehdottomasti vastuuttaa ja heille on pystyttävä puhumaan ikävistäkin asioista, vaikka ensireaktiona onkin suuttumus, järkytys tai paha mieli. Minkäänlainen muutos kun ei valitettavasti ala siitä, että ammattilaiset vanhempien rinnalla myhäilee, että joo-o on kyllä tosi vaikea lapsi, joo-o varmasti on rankkaa, joo-o eihän tuossa olisi ollut mitään muuta mahdollisuutta toimia. Muutos alkaa siitä, kun puhutaan suoraan. 

Toisaalta yritäpä saada päiväkodin hoitajat vastuuseen siitä, että he eivät tee työtään. Vaikka sanoisi miten, että lastani purraan hoitopäivän aikana, estäkää se, niin hoitajat vain hymivtelevät, että täällä sitä vasta opetellaan tulemaan muiden kanssa toimeen eikä kukaan tee mitään, vaikka 4v ikäinen menee ja haukkaa palan toisen korvasta. Hoitajien rekationa tuollaiseen huomautukseen on suuttumus, järkytys tai paha mieli, koska he ovat ammattilaisia, ei siellä kotonakaan taida kaksisesti mennä, kun lapsi ei osaa pitää puoliaan ja äidin pitää puuttua lastenväliseen toimintaan.

Kerrohan, miten aikuinen pystyy estämään sen aina, ettei  lapsi pure toista lasta? Et taida elää ihan todellisuudessa.

Pureminen mahdollistetaan sallimalla väkivalta. Päiväkodissa lyöminen, potkiminen ja pureminen on sallittua, hoitajat ei siihen puutu, koska ei ehditä. Ja hankalahan siihen on toimistosta ja taukotiloista puuttua, helpompi antaa väkivaltaisen lapsen toteuttaa viettejään kuin mennä estämään moinen. Laki tosin edellyttää, että hoitajat mahdollistavat turvallisen päivähoidon, mutta kun eivät viitsi niin eivät viitsi.

Ihan vinkkinä: lapsiryhmän kanssa oleminen mahdollistaa estämisen paljon paremmin kuin uppoutuminen työkaverin puhelimen kuvien ihasteluun.

Tuo voi olla totta, mitä kerroit. Mutta silti järki päähän: esim. pienten tai miksei isompienkin puolella päiväkodissa ei kukaan voi estää jokaikistä puremista, raapimista yms., vaikka aikuinen istuisi/seisoisi ihan vieressä. Tai sitten jokaikisen tenavan pitäisi viettää hoitopäivänsä yksin ilman toisten lasten läsnäoloa jossain pehmustetussa huoneessa, ettei vaan sattuisi mitään..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä näkökulma, mutta vähän sinisilmäisesti kirjoitettu. On toki vanhempia, jotka laiskuuttaan ja virikkeiden toivossa vievät lapsiaan päiväkotiin mutta sitten on myös uupuneita vanhempia joiden viimeinen oljenkorsi saattaa olla juuri päivähoito. Näitä asioita pitää siksi katsoa jokainen tapaus ja perhe kerrallaan.

Ja puhun kokemuksesta. Olen itse töissä varhaiskasvatuksessa. Minulla on myös hyvin haasteellinen lapsi, joka syö paljon voimavaroja. Tukiverkkoa ei ole, joten arki pyörii omien voimien puitteissa.

Omasta mielestäni lapsen paras paikka on turvallinen ja tuttu kotiympäristö, eikä päiväkoti tarjoa mitään mitä kotona ei voisi saada. Monille lapsille vaikutukset ovat jopa negatiivisia. Siitä huolimatta, välillä on pohdittava myös vanhempien jaksamista. Toki päiväkoti ei silloin pitäisi olla ainut "auttava" taho, vaan esim. kotipalvelu tms.

Olet niin oikeassa! Tuossa olisi kehitettävää, että lapsen voisi viedä päiväkotiin/ kotipalvelu perheen tarpeiden mukaan eikä sääntöjen mukaan. Arvaako kukaan millaista on käydä gynellä/ hammaslääkärissä pienet lapset mukana? Tai kun itse on kuumeessa ja sitä ennen lapset sairastaneet kuumeflunssan vuoronperään.

Kaikilla kun ei ole sukua auttamassa laiskottelevaa kotiäitiä ja mieskin reissutöissä.

Tässä voidaan ajatella sitä aikuisen elämänhallintaakin. Onko järkevää tehdä liuta lapsia pienellä ikäerolla tietäen, että puoliso ei ole kotona osallistumassa niiden hoitoon?

Olen eri, mutta miksi lapset pitäisi jättää tekemättä vain siksi, että kerran pari kuussa pitää vähän miettiä miten saa asioita hoidettua? Ymmärtäisin tuon kommentin, jos joku valittaisi päivittäistä arkea ja vaatisi kotiapua roskien viemiseen ja tiskaamiseen. Mutta nyt puhutaan kuitenkin lääkärikäynneistä ja vastaavista joita on useimmilla hyvin harvoin. 99% asioista on sellaisia, että ne voi varsin hyvin tehdä lasten kanssa kunhan vähän suunnittelee etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiheen sivusta:

Elämä on oppimista koko ajan. Kaupassa käyntikin muuttuu. Minä olen ihan varhaisessa lapsuudessani käynyt kaupassa, jossa seisottiin tiskin takana ja lueteltiin mitä halutaan ja myyjä haki ne. Sitten tuli aika pian valintamyymälät. Sittemmin on pitänyt opetella maksamaan pankkikortilla ja sekin systeemi on muuttunut moneen kertaan. Nyt on vielä itsepalvelukassat. 

Väitän siis, että se lapsi kyllä oppii elämänsä aikana käymään kaupassa vaikkei sitä sinne raahattaisiinkin mukana.

Sama koskee ravintoloita. Monesti väitetään, ettei lapsi opi käyttäytymään ravintolassa, ellei häntä viedä sinne pienestä pitäen. Minä olen käynyt ravintolassa syömässä  ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Jostain syystä osasin kuitenkin käyttäytyä. En juossut ympäriinsä, en häirinnyt muita ruokailijoita, en heitellyt ruokaa lattialle. 

Niin, että perheelliset panevat ravintoloissa käynnit jäihin kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä? Aika erikoinen näkemys. Vai kotiinko ne jätettäisiin, kun vanhemmat lähtevät syömään?

Tässä vain tuodaan esiin taas se sama juttu, että lasten eivät saa näkyä eikä kuulua. Lasten paikka on päiväkoti (mutta ei liikaa, ettei hoitaja ala paheksua), oma koti (mutta ei liikaa, että sosiaalistuisi) tai aidatussa leikkipuistossa (jossa vanhempi kyttää lasta herkeämättä).

Ihan oikeasti olen loputtoman kyllästynyt tähän jatkuvaan nykyvanhempien syyllistämiseen! Nykyvanhemmat ovat tutkitusti enemmän lastensa kanssa, lasten tapaturmaiset kuolemia tapahtuu nykyään hyvin vähän, koulutustaso on noussut huikeasti, työelämä ja -urat ovat pirstaloituneet, lasten neuropsykiatrisista ongelmista tiedetään paljon enemmän nykyään ja niihin saa apua jne... Ei nykyvanhemmat ole paskoja, jotka kasvattavat ADHD-lapsia, vaan nykyään TIEDETÄÄN enemmän. Vielä muutama vuosikymmen sitten lapsen sai hakata hiljaiseksi, jos ei osannut olla. Nykyään vanhemmalta vaaditaan lukuisia kertoja eri alan asiantuntijoilta diagnoosin ja hoidon saamiseksi. Samaan aikaan pitäisi käydä töissä. En todellakaan kuuntele enää tällaista syyllistävää roskaa enää yhtään! Entisajan äidit olivat "hyviä", koska riittävän hyvä vanhemmuus oli sitä, että lapsi jäi henkiin. Nykyään on hieman eri kriteerit hyvälle vanhemmuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tämän tästä esillä tutkimustuloksia, joiden mukaan varhaiskasvatuksen piirissä olleet lapset menestyvät paremmin koulussa ja koko elämässä kuin ne, joita on hoidettu kotona. Esitellään vertailulukuja, joissa tarkastellaan erilaisissa motorisissa ja tiedollisissa testeissä selviytymistä, yhteistyökyvyn ja kielellisen sekä matemaattisen osaamisen kehittymistä jne.

Ja sitten joku varhaiskasvattaja on sitä mieltä, että älkää tuoko lapsianne hoitoon.

Onko ihan oikein, että hoitajalla on oikeus sanella vanhemmille, millaisen tulevaisuuden lapsi saa?

Itse varhaiskasvatuksen työntekijänä en ehdottomasti vienyt lapsiani päivähoitoon kuin vasta 5-6-vuotiaina. 5-vuotiaanakin oli vain kerho, 6v eskari. Vanhempi saa kotonakin kasvatettua järkevän, osaavan ja fiksun pikku ihmisen ilman varhaiskasvatusta, jos vain HALUAA! (Pl. mielenterveydelliset ongelmat ja elämänhallinnan ongelmat). Meininki on päiväkodissa pelkkää säilömistä, sarjatulella tykittämistä ja pelkkää aikataulutettua siirtymää paikasta toiseen, resurssipulaa jne. Ryhmää terrorisoi 1-3 erityislasta jotka saa pakosta kaiken huomion, ettei vaan satu mitään vakavaa.

Työssäkäyvien lapset eivät ikinä lopu, joten töitä kyllä on, vaikka nämä kotona olevat vanhemmat lyhentäisivätkin lastensa hoitopäiviä ja välillä antaisivat lapsilleenkin vapaapäiviä hoidosta. Säälittää lapset, jotka ovat paikalla jo ennen kuin itse tulen töihin ja vielä jäävät hoitoon kun työpäiväni on ohi. Ja itsekin olen aivan poikki siitä metelistä ja erityistarpeisista lapsista, ja vaikka kuinka yrittää jakaa huomiota ja läsnäoloa muillekin, niin ei riitä.

Alanvaihto on yleistä, sama itsellä mielessä. Työhän sinällään lasten parissa olisi antoisaa jos resurssit olisivat kohdillaan.

Suurin osa perheistä on kivoja, vanhemmat ymmärtäväisiä ja maalaisjärjellä varustettuja. Sitten on niitä, joiden pirkko-petteriä pitäisi palvoa ja mennä hänen pillinsä mukaan, ja vanhemmat nousevat heti takajaloilleen kun esittää pientäkin kehittämisehdotusta hyvässä hengessä. Täytyy sanoa, että asiakaspalvelutyötä tämäkin on, tulee monenlaista vastaan. Poikkeuksena se, että samaa asiakasta pitää kestää montakin vuotta.

Anteeksi avautumiseni, pitäisi kai nöyränä ryömiä liinavaatekaappiin järjestelemään lakanoita kun on aikaa. Hah.

Lapseni päiväkodissa on tänään 4 lasta ja 2 hoitajaa. Ihme, jos ei ole aikaa järjestellä kaappeja.

Nyt on päivystysaika. Toimimme vieraan ryhmän tiloissa. Jos siellä alkaa järjestellä, tiloissa oikeasti toimivat eivät löydä enää mitään.

Miksi päivystysaikaan aina mennään vieraan päiväkodin tiloihin eikä siellä saa nostaa edes nallea lattialta hyllylle, koska silloin oikeat toimijat ei löydä mitään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä näkökulma, mutta vähän sinisilmäisesti kirjoitettu. On toki vanhempia, jotka laiskuuttaan ja virikkeiden toivossa vievät lapsiaan päiväkotiin mutta sitten on myös uupuneita vanhempia joiden viimeinen oljenkorsi saattaa olla juuri päivähoito. Näitä asioita pitää siksi katsoa jokainen tapaus ja perhe kerrallaan.

Ja puhun kokemuksesta. Olen itse töissä varhaiskasvatuksessa. Minulla on myös hyvin haasteellinen lapsi, joka syö paljon voimavaroja. Tukiverkkoa ei ole, joten arki pyörii omien voimien puitteissa.

Omasta mielestäni lapsen paras paikka on turvallinen ja tuttu kotiympäristö, eikä päiväkoti tarjoa mitään mitä kotona ei voisi saada. Monille lapsille vaikutukset ovat jopa negatiivisia. Siitä huolimatta, välillä on pohdittava myös vanhempien jaksamista. Toki päiväkoti ei silloin pitäisi olla ainut "auttava" taho, vaan esim. kotipalvelu tms.

Olet niin oikeassa! Tuossa olisi kehitettävää, että lapsen voisi viedä päiväkotiin/ kotipalvelu perheen tarpeiden mukaan eikä sääntöjen mukaan. Arvaako kukaan millaista on käydä gynellä/ hammaslääkärissä pienet lapset mukana? Tai kun itse on kuumeessa ja sitä ennen lapset sairastaneet kuumeflunssan vuoronperään.

Kaikilla kun ei ole sukua auttamassa laiskottelevaa kotiäitiä ja mieskin reissutöissä.

Tässä voidaan ajatella sitä aikuisen elämänhallintaakin. Onko järkevää tehdä liuta lapsia pienellä ikäerolla tietäen, että puoliso ei ole kotona osallistumassa niiden hoitoon?

Olen eri, mutta miksi lapset pitäisi jättää tekemättä vain siksi, että kerran pari kuussa pitää vähän miettiä miten saa asioita hoidettua? Ymmärtäisin tuon kommentin, jos joku valittaisi päivittäistä arkea ja vaatisi kotiapua roskien viemiseen ja tiskaamiseen. Mutta nyt puhutaan kuitenkin lääkärikäynneistä ja vastaavista joita on useimmilla hyvin harvoin. 99% asioista on sellaisia, että ne voi varsin hyvin tehdä lasten kanssa kunhan vähän suunnittelee etukäteen.

Kerran pari kuussa varmaan saa sitten se lastenhoitajankin palkattua, kun on varaa pitää sitä puolisoa koko ajan muualla rahaa tienaamassa. Miksi siihen yhteiskunnan apuja tarvittaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalityöntekijä ja työssäni jatkuvasti ihan samojen asioiden äärellä kuin tämän kirjoituksen kirjoittanut varhaiskasvatuksen työntekijä. Toki itse puolustan subjektiivista päivähoito-oikeutta, koska monissa näennäisen tavallisissakin perheissä on huomattavasti pas*empi kasvaa kuin päiväkodissa, mutta ydinviestistä olen samaa mieltä. 

Valitettavasti sosiaalipalveluihinkin on pikkuhiljaa hiipimässä sellainen ajatus, että "ei saa syyllistää ketään". Se johtaa kärjistyneimmissä tilanteissa siihen, että lapsia jopa huostaanotetaan ilman, että vanhemmille on selvästi ja suoraan sanottu, että asiat X, Y ja Z:t ovat vialla ja ne viat ovat teissä vanhemmissa. En tietenkään tarkoita, että ihmisiä pitää sananmukaisesti syyllistää, mutta vanhempia pitää aivan ehdottomasti vastuuttaa ja heille on pystyttävä puhumaan ikävistäkin asioista, vaikka ensireaktiona onkin suuttumus, järkytys tai paha mieli. Minkäänlainen muutos kun ei valitettavasti ala siitä, että ammattilaiset vanhempien rinnalla myhäilee, että joo-o on kyllä tosi vaikea lapsi, joo-o varmasti on rankkaa, joo-o eihän tuossa olisi ollut mitään muuta mahdollisuutta toimia. Muutos alkaa siitä, kun puhutaan suoraan. 

Toisaalta yritäpä saada päiväkodin hoitajat vastuuseen siitä, että he eivät tee työtään. Vaikka sanoisi miten, että lastani purraan hoitopäivän aikana, estäkää se, niin hoitajat vain hymivtelevät, että täällä sitä vasta opetellaan tulemaan muiden kanssa toimeen eikä kukaan tee mitään, vaikka 4v ikäinen menee ja haukkaa palan toisen korvasta. Hoitajien rekationa tuollaiseen huomautukseen on suuttumus, järkytys tai paha mieli, koska he ovat ammattilaisia, ei siellä kotonakaan taida kaksisesti mennä, kun lapsi ei osaa pitää puoliaan ja äidin pitää puuttua lastenväliseen toimintaan.

Kerrohan, miten aikuinen pystyy estämään sen aina, ettei  lapsi pure toista lasta? Et taida elää ihan todellisuudessa.

Pureminen mahdollistetaan sallimalla väkivalta. Päiväkodissa lyöminen, potkiminen ja pureminen on sallittua, hoitajat ei siihen puutu, koska ei ehditä. Ja hankalahan siihen on toimistosta ja taukotiloista puuttua, helpompi antaa väkivaltaisen lapsen toteuttaa viettejään kuin mennä estämään moinen. Laki tosin edellyttää, että hoitajat mahdollistavat turvallisen päivähoidon, mutta kun eivät viitsi niin eivät viitsi.

Ihan vinkkinä: lapsiryhmän kanssa oleminen mahdollistaa estämisen paljon paremmin kuin uppoutuminen työkaverin puhelimen kuvien ihasteluun.

Tuo voi olla totta, mitä kerroit. Mutta silti järki päähän: esim. pienten tai miksei isompienkin puolella päiväkodissa ei kukaan voi estää jokaikistä puremista, raapimista yms., vaikka aikuinen istuisi/seisoisi ihan vieressä. Tai sitten jokaikisen tenavan pitäisi viettää hoitopäivänsä yksin ilman toisten lasten läsnäoloa jossain pehmustetussa huoneessa, ettei vaan sattuisi mitään..

Jostain kumman syystä päiväkodeissa on töissä myös niitä jämäkköjä aikuisia, joiden työaikana puremisia ei tapahdu ainuttakaan. He osaavat ne estää. Kyse on siitä, haluaako olla kasvattaja vai haluaako vain viettää päivänsä ajatellen, että työvuoro päättyy kohta, voin aina kääntää selkäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä näkökulma, mutta vähän sinisilmäisesti kirjoitettu. On toki vanhempia, jotka laiskuuttaan ja virikkeiden toivossa vievät lapsiaan päiväkotiin mutta sitten on myös uupuneita vanhempia joiden viimeinen oljenkorsi saattaa olla juuri päivähoito. Näitä asioita pitää siksi katsoa jokainen tapaus ja perhe kerrallaan.

Ja puhun kokemuksesta. Olen itse töissä varhaiskasvatuksessa. Minulla on myös hyvin haasteellinen lapsi, joka syö paljon voimavaroja. Tukiverkkoa ei ole, joten arki pyörii omien voimien puitteissa.

Omasta mielestäni lapsen paras paikka on turvallinen ja tuttu kotiympäristö, eikä päiväkoti tarjoa mitään mitä kotona ei voisi saada. Monille lapsille vaikutukset ovat jopa negatiivisia. Siitä huolimatta, välillä on pohdittava myös vanhempien jaksamista. Toki päiväkoti ei silloin pitäisi olla ainut "auttava" taho, vaan esim. kotipalvelu tms.

Täyttä asiaa. Miten esim lapsen haastava käyttäytyminen paranee sillä että on hoidossa päivittäin. Ja pitkiä päiviä. Apua on saatava sinne kotiin, tukemaan vanhemmuutta yms. Ei "ulkoistaminen" tuota tulosta. Vanhempi voi jaksaa paremmin mutta yhtä hukassa se vanhemmuus silti on eli ongelma ei ratkea. Enemmän perhetyötä.

Oman asperger-lapseni haastava käytös helpottui huomattavasti, kun sai päivähoidossa asiaan perehtyneitä lisäksi häntä kasvattamaan 5-vuotiaana. Kyllä meillä kotonakin ihan oikeat menetelmät oli, mutta hän tarvitsi nimenomaan kuntoutusta lapsiryhmässä. Meidän lapsi hyötyi, että joka päiväisessä arjessa oli monta eri aikuista, jotka kaikki noudattivat yhdessä sovittuja toimintatapoja, sekä lisänä vielä terapeutit. Lapsen ryhmä oli pienennetty, siinä oli oikeasti koulutettu henkilökunta ja päivät oli kohtuullisen mittaisia. Nyt lapsella menee todella hyvin koulussa ensimmäisellä luokalla, hänen lahjakkuus pääsee näkymään kiitos aktiivisen kuntoutuksen 5-6-vuotiaana. Kavereita on saanut, mikä on ollut isoin pelko hänen kohdallaan.

Tiedän ettet tarkoittanut tällaisia tapauksia, mutta kunhan haluan muistuttaa että ainahan siitä lapsesta ei tiedä miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty. Ihan hyvin meidänkin ratkaisuja ovat saattaneet jotkut tuomita tuolla tavalla, että haastavasti käyttäytyvä (siirtymätilanteet, jumittaminen jne) lapsi viety hoitoon. Meille perhetyö ei olisi ollut oikea ratkaisu. Lapsi tarvitsisi osaavia kasvattajia, jotka kuntouttivat häntä toisten lasten läsnäollessa. En myös usko, että suurimmalla osalla perhetyöstä olisi ollut osaamista toimia lapsemme kanssa. Toisin oli varhaiserityisopettajalla ja varhaiskasvatuksen opettajalla ja varhaiserityisavustajalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kun mulle aina sanotaan että kaupassa ei sit käydä lapsen hoitoajalla. Ok. No lähdetään lapsen kanssa taksilla päivähoitopäivän jälkeen kauppaan kun bussit ei enää siihen aikaan liiku. Siihne reissuun uppoaa 60e pelkkiin taksikuluihin. Jos saisin käydä kaupassa töistä tullessa niin siihen ei menisi yhtään enempää aikaa mut hoitajat näkisi ruokakassit. Joskus kuitnekin salaa käyn kaupassa kun joudun välillä tunninkin odottamaan bussia. Jemmaan ruokaostokset ojaan siksi ajaksi kun haen lapsen.

Minäkin ihmettelen tuota ettei hoitopäivän aikana saa käydä kaupassa. Onneksi itsellä on auto niin kukaan ei näe ostoksia. Paljon mieluummin käyn itse 10 minuutissa kaupassa ilman lasta kuin väsyneen lapsen kanssa, jolloin aikaa ja hermoja menee paljon enemmän. Kun ei sitä väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta hyvällä katsota kaupassa.

Silloin kun vielä julkisilla liikuin, niin töistä lähtiessä olin pysäkillä n. 15-20min ennen bussin tuloa.

Pysäkin vieressä oli ruokakauppa.

Omasta mielestäni nyt oli aika itsestäänselviä arjenhallintaa, että tuon vartin käytin ruokakaupassa käymiseen sen sijaan, että olisin pyöritellyt peukaloitani ja mennyt päiväkotipäivästä väsyneen lapsen kanssa ruokakauppatungokseen.

Niin ja ymmärrät varmaan ettei näillä avautumisilla tarkoiteta sinua? Vaan tyyppejä jotka lähtevät töistä ja sen sijaan että ajavat päiväkotiin ajavatkin automarkettiin tekemään tunnin ostokset ja tulevat sitten vasta hakemaan lapset. 

Siis mikä aivopieru tämä kaupassakäyntikielto on? Meillä on subjektiivinen päivähoito-oikeus, työtön saa vaikka maata sohvalla ja kaivaa nenää 8 tuntia päivässä ja lapsi voi olla päiväkodissa. Mutta työssäkäyvä ei saa käydä kaupassa vaikka hän ehtisi sovittujen hoitoaikojen puitteissa näin tehdä? Mitä v*ttua nyt taas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalityöntekijä ja työssäni jatkuvasti ihan samojen asioiden äärellä kuin tämän kirjoituksen kirjoittanut varhaiskasvatuksen työntekijä. Toki itse puolustan subjektiivista päivähoito-oikeutta, koska monissa näennäisen tavallisissakin perheissä on huomattavasti pas*empi kasvaa kuin päiväkodissa, mutta ydinviestistä olen samaa mieltä. 

Valitettavasti sosiaalipalveluihinkin on pikkuhiljaa hiipimässä sellainen ajatus, että "ei saa syyllistää ketään". Se johtaa kärjistyneimmissä tilanteissa siihen, että lapsia jopa huostaanotetaan ilman, että vanhemmille on selvästi ja suoraan sanottu, että asiat X, Y ja Z:t ovat vialla ja ne viat ovat teissä vanhemmissa. En tietenkään tarkoita, että ihmisiä pitää sananmukaisesti syyllistää, mutta vanhempia pitää aivan ehdottomasti vastuuttaa ja heille on pystyttävä puhumaan ikävistäkin asioista, vaikka ensireaktiona onkin suuttumus, järkytys tai paha mieli. Minkäänlainen muutos kun ei valitettavasti ala siitä, että ammattilaiset vanhempien rinnalla myhäilee, että joo-o on kyllä tosi vaikea lapsi, joo-o varmasti on rankkaa, joo-o eihän tuossa olisi ollut mitään muuta mahdollisuutta toimia. Muutos alkaa siitä, kun puhutaan suoraan. 

Toisaalta yritäpä saada päiväkodin hoitajat vastuuseen siitä, että he eivät tee työtään. Vaikka sanoisi miten, että lastani purraan hoitopäivän aikana, estäkää se, niin hoitajat vain hymivtelevät, että täällä sitä vasta opetellaan tulemaan muiden kanssa toimeen eikä kukaan tee mitään, vaikka 4v ikäinen menee ja haukkaa palan toisen korvasta. Hoitajien rekationa tuollaiseen huomautukseen on suuttumus, järkytys tai paha mieli, koska he ovat ammattilaisia, ei siellä kotonakaan taida kaksisesti mennä, kun lapsi ei osaa pitää puoliaan ja äidin pitää puuttua lastenväliseen toimintaan.

Kerrohan, miten aikuinen pystyy estämään sen aina, ettei  lapsi pure toista lasta? Et taida elää ihan todellisuudessa.

Pureminen mahdollistetaan sallimalla väkivalta. Päiväkodissa lyöminen, potkiminen ja pureminen on sallittua, hoitajat ei siihen puutu, koska ei ehditä. Ja hankalahan siihen on toimistosta ja taukotiloista puuttua, helpompi antaa väkivaltaisen lapsen toteuttaa viettejään kuin mennä estämään moinen. Laki tosin edellyttää, että hoitajat mahdollistavat turvallisen päivähoidon, mutta kun eivät viitsi niin eivät viitsi.

Ihan vinkkinä: lapsiryhmän kanssa oleminen mahdollistaa estämisen paljon paremmin kuin uppoutuminen työkaverin puhelimen kuvien ihasteluun.

Kyllä meillekin kuuluu tauot. Jopa 12 min pv. Kyllä sen mieluusti viettää pois metelistä ja ryhmästä. Yksi kerrallaan ryhmästä pois. Väkivaltaa ei kyllä hyväksytä missään muodossa, on eri asia onko kiinni esim. pesemässä kakat pois tms. ja toinen jo rauhoittelee toista tilannetta.

Esimerkkiruokailu on lasten kanssa, muissa töissä ei taida tällaista olla?

Eipä tietenkään. Minä olen toimistotöissä. Teoriassa on 2x10min palkallinen kahvitauko päivässä. 19v aikana olen ehkä max. 20 kertaa ehtinyt pitämään oikean tauon. Muutoin kahvit juodaan työn lomassa ja samalla vastataan puhelimeen tai otetaan vastaan asiakkaita. Palkaton ruokatauko on 30 min. Yleensä se on 10-15 min. Silloinkin voidaan kesken ruokailun tulla hakemaan, kun asiakkaalla on sellaista asia, jonka minä teidän. Silloin kun muut ovat lomalla, kesken ruokailun pitää mennä vastaamaan puhelimeen tai avaamaan ovi (ja juuttua asiakkaan kanssa). Monesti jätän ruokailun väliin ja syön sämpylää kahvin kanssa työpöydän ääressä. 

Vaikka ei olekaan esimerkkiruokailua lasten kanssa, niin rauhassa ei saa syödä eikä pitää taukoja.

Vierailija kirjoitti:

Helsingissä ne vanhemmat lapset viedään hoitoon ennen kaikkea siksi että ei haluta luopua päivähoitopaikasta.

Kukaan ei halua päätyä 2-3 lapsen kanssa tilanteeseen jossa hoitopaikat on eri puolilla Hepsinkiä, jokainen eri suunnalla tunnin tms päässä kotoa.

Nykyään on hoitopaikkatakuu. Saat lapsen samaan päiväkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kun mulle aina sanotaan että kaupassa ei sit käydä lapsen hoitoajalla. Ok. No lähdetään lapsen kanssa taksilla päivähoitopäivän jälkeen kauppaan kun bussit ei enää siihen aikaan liiku. Siihne reissuun uppoaa 60e pelkkiin taksikuluihin. Jos saisin käydä kaupassa töistä tullessa niin siihen ei menisi yhtään enempää aikaa mut hoitajat näkisi ruokakassit. Joskus kuitnekin salaa käyn kaupassa kun joudun välillä tunninkin odottamaan bussia. Jemmaan ruokaostokset ojaan siksi ajaksi kun haen lapsen.

Minäkin ihmettelen tuota ettei hoitopäivän aikana saa käydä kaupassa. Onneksi itsellä on auto niin kukaan ei näe ostoksia. Paljon mieluummin käyn itse 10 minuutissa kaupassa ilman lasta kuin väsyneen lapsen kanssa, jolloin aikaa ja hermoja menee paljon enemmän. Kun ei sitä väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta hyvällä katsota kaupassa.

Silloin kun vielä julkisilla liikuin, niin töistä lähtiessä olin pysäkillä n. 15-20min ennen bussin tuloa.

Pysäkin vieressä oli ruokakauppa.

Omasta mielestäni nyt oli aika itsestäänselviä arjenhallintaa, että tuon vartin käytin ruokakaupassa käymiseen sen sijaan, että olisin pyöritellyt peukaloitani ja mennyt päiväkotipäivästä väsyneen lapsen kanssa ruokakauppatungokseen.

Niin ja ymmärrät varmaan ettei näillä avautumisilla tarkoiteta sinua? Vaan tyyppejä jotka lähtevät töistä ja sen sijaan että ajavat päiväkotiin ajavatkin automarkettiin tekemään tunnin ostokset ja tulevat sitten vasta hakemaan lapset. 

Siis mikä aivopieru tämä kaupassakäyntikielto on? Meillä on subjektiivinen päivähoito-oikeus, työtön saa vaikka maata sohvalla ja kaivaa nenää 8 tuntia päivässä ja lapsi voi olla päiväkodissa. Mutta työssäkäyvä ei saa käydä kaupassa vaikka hän ehtisi sovittujen hoitoaikojen puitteissa näin tehdä? Mitä v*ttua nyt taas?

Hoitajat haluavat , että lapset ovat mahdollisimman lyhyen aikaa päivittäin päiväkodissa, vaikka muusta olisi sovittu. Miksi kasvatuksen ammattilaiset eivät meinaa jaksaa kasvattaa lapsia edes työpäivän ajan? Mikä nykyisissä hoitajissa on vikana?

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjoituksen, ja sain siitä sellaisen mielikuvan, että kirjoittaja on hyvin nuori, kokematon ja lapseton, mutta hyvin vakuuttunut omasta moraalisesta paremmuudestaan. Mitään ratkaisua hänellä ei ollut tarjota ongelmiin esim. vanhempien jaksamisen suhteen, pelkkää hokemista, että pitäisi vaan jaksaa. Ei todella myrkyllistä painostamista niille vanhemmille (varsinkin äideille), joiden jaksaminen on kortilla, ja avun hakeminen vaikeaa.

Kirjoittaja tuntuu ajattelevan, että jos vanhempi ei jaksa, häntä ei oikeasti vaan huvita, tai laiskottaa — kun oikeastihan kyseessä on yleensä loppuunpalaminen, masennus tai muu vastaava mielenterveyteen tai vaikeaan elämäntilanteeseen liittyvä ongelma, johon neuvola, perheneuvola, lääkärit ja muut lapsiperheen arkeen apua tarjoavat melkein ensimmäiseksi ehdottavat lasten laittamista päiväkotiin. Siinä sitten päiväkodin tätä paheksuu vanhempia, kun toimivat perheen parhaaksi.

Eikä aina edes ole kyseessä yllämainitun tyyppinen asia, vaan joku päiväkodissa kuvittelee omiaan. Esim. eräs ystäväni on täys-yh, ihan normaalissa päivätyössä käyvä ihminen, vaan lapsensa päiväkodissa oli joku keksinyt, että hän on vain kotona kaiket päivät. Sitten kun henkilökuntaa oli liian vähän (mitä sattui usein), niin soittelivat hänelle ja pyysivät jonkun tekosyyn varjolla hakemaan ”virikehoitolaisen” kotiin. Työnantaja ei oikein tykännyt... itselleni kävi niin, että olin ensin vähän aikaa sairauslomalla ja sitten siirryin tekemään kokonaan etätyötä. Tämän takia lyhensin lapsen päiväkoti tunnilla, kun työmatkat jäivät pois, ja tein sen virheen, että mainitsin asiasta henkilökunnalle. Yhdelle heistä oli jotenkin tosi käsittämätön ajatus, että minä oikeasti tein töitä kun olin etätöissä, enkä pystynyt samalla hoitamaan, viihdyttämään ja ruokkimaan 2- ja 4-vuotiasta. Hän selitti pienemmälle (minun kuullen), että te jäätte nyt tänne, ja äiti menee kotiin koko päiväksi, eikö olisikin kivaa kun saisitte olla kotona äidin kanssa. Jouduin ottamaan yhteyttä päiväkodinjohtajaan.

Meillä päiväkoti teki samanlaisia päätelmiä, kun vanhempainvapaan päätteeksi vein 4v:n päiväkotiin ja kuopus meni perhepäivähoitajalle. Päiväkodissa oli oletuksena, että olen edelleen vauvan kanssa kotona, joten minulle soitettiin usein töihin, että nyt on sitä ja tätä, sinähän olet kotona, tule hakemaan lapsi kotiin. Vastasin, että en ole kotona, en pääse hakemaan, varahoitaja tulee sinne ja sitten mummille valittivat päivähoidossa, että on se kumma, kun ei äiti sen vertaa lapsesta välitä, että noutaisi kotiin, nytkin on ties missä vaunulenkillä. Ja tavallaanhan minä vaunulenkillä olinkin, olinhan silloin VR:llä töissä.

Lopulta oli pakko ottaa yhteyttä päiväkodin johtajaan ja kertoa tälle, että yhdestä aivastuksesta tai koti-ikävästä ei pidä soittaa hakemaan kotiin, työnantaja ei katso sitä hyvällä. Ja jos on pakko soittaa, niin lapsella on isäkin, ottakaa tähän yhteyttä. Kuulemma eivät isälle mielellään soita, kun tämä on lääkäri ja silloin on hankala kesken päivää lähteä hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kun mulle aina sanotaan että kaupassa ei sit käydä lapsen hoitoajalla. Ok. No lähdetään lapsen kanssa taksilla päivähoitopäivän jälkeen kauppaan kun bussit ei enää siihen aikaan liiku. Siihne reissuun uppoaa 60e pelkkiin taksikuluihin. Jos saisin käydä kaupassa töistä tullessa niin siihen ei menisi yhtään enempää aikaa mut hoitajat näkisi ruokakassit. Joskus kuitnekin salaa käyn kaupassa kun joudun välillä tunninkin odottamaan bussia. Jemmaan ruokaostokset ojaan siksi ajaksi kun haen lapsen.

Minäkin ihmettelen tuota ettei hoitopäivän aikana saa käydä kaupassa. Onneksi itsellä on auto niin kukaan ei näe ostoksia. Paljon mieluummin käyn itse 10 minuutissa kaupassa ilman lasta kuin väsyneen lapsen kanssa, jolloin aikaa ja hermoja menee paljon enemmän. Kun ei sitä väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta hyvällä katsota kaupassa.

Tämä on juuri tätä. Jos lapsi ei pääse kauppaan, miten hän oppii siellä toimimaan? Vanhempi välttelee opettamista. Jos kyse on väsymyksestä, lapsi purkaa sen sitten päiväkodissa, mutta sitähän vanhempi ei näe. Miksi vanhemmat eivät halua tehdä asioita yhdessä lapsensa kanssa? Lapsi vaistoaa sen kyllä.

Ai, lapsen pitää päästä jokaikinen kerta kauppaan? Me teemme isommat ostokset viikonloppuna ja arkena käyn nopeasti tarpeen mukaan hakemassa täydennystä. Kyllä se väsynyt lapsi purkaa sen väsymyksen siellä kaupan karkkihyllyllä, kun ei saa mitä haluaa. Ja oikeastiko kuvittelet, että kaupassa käynti on ainoa asia mitä lapsen kanssa voi tehdä?

En ole tuo kelle vastasit, ei lasten tule joka kerta päästä kauppaan. Kuitenkin jos lapsi väsyneenä kiukuttelemalla sitten saa sieltä karkkihyllyltä haluamansa, kun vanhemmat eivät kiukkua jaksa, niin kierre on valmis. Kiukuttelua tulee taatusti jatkossakin.

Meillä on molempien lasten kanssa erikseen käyty vastaava "taistelu" tasan kerran. "Mut kun mä haluun" - kiukulle selkeä ei ja johdonmukaisuus asioissa, vaikka aina vanhempana ei niin jaksaisikaan. Lapset tiesivät, että jos kiukulla riskaa karkkia, lelua jne. sitä ei tasan tarkkaan tule. On heittäydytty kaupan lattialle raivoamaan, jolloin on vain odotettu kohtauksen ohi menemistä puhumalla lapselle rauhallisesti ja selittämällä miksi raivoava lapsi ei saa tahtoaan läpi. Tilanteet ovat menneet nopeasti ohi kun aikuinen ei provosoidu lapsen tasolle.

Joo, muut asiakkaat on katsoneet pitkään, mutta katsokoon. Kuitenkin tämä on riittänyt ja asia on lasten kanssa käyty läpi ja selitetty niin että ymmärtävät. Sen jälkeen on oltu kyllä toisinaan väsyneinä kaupassakin, mutta ilman mitään kohtauksia. Jos kiukku meinasi tulla, riitti kun rauhallisesti sanoi, että muistatko milloin on kiukuttelulla saanut lelun, karkin jne. Lapsen vastaus "ei koskaan" ja tilanne on rauhoittunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalityöntekijä ja työssäni jatkuvasti ihan samojen asioiden äärellä kuin tämän kirjoituksen kirjoittanut varhaiskasvatuksen työntekijä. Toki itse puolustan subjektiivista päivähoito-oikeutta, koska monissa näennäisen tavallisissakin perheissä on huomattavasti pas*empi kasvaa kuin päiväkodissa, mutta ydinviestistä olen samaa mieltä. 

Valitettavasti sosiaalipalveluihinkin on pikkuhiljaa hiipimässä sellainen ajatus, että "ei saa syyllistää ketään". Se johtaa kärjistyneimmissä tilanteissa siihen, että lapsia jopa huostaanotetaan ilman, että vanhemmille on selvästi ja suoraan sanottu, että asiat X, Y ja Z:t ovat vialla ja ne viat ovat teissä vanhemmissa. En tietenkään tarkoita, että ihmisiä pitää sananmukaisesti syyllistää, mutta vanhempia pitää aivan ehdottomasti vastuuttaa ja heille on pystyttävä puhumaan ikävistäkin asioista, vaikka ensireaktiona onkin suuttumus, järkytys tai paha mieli. Minkäänlainen muutos kun ei valitettavasti ala siitä, että ammattilaiset vanhempien rinnalla myhäilee, että joo-o on kyllä tosi vaikea lapsi, joo-o varmasti on rankkaa, joo-o eihän tuossa olisi ollut mitään muuta mahdollisuutta toimia. Muutos alkaa siitä, kun puhutaan suoraan. 

Toisaalta yritäpä saada päiväkodin hoitajat vastuuseen siitä, että he eivät tee työtään. Vaikka sanoisi miten, että lastani purraan hoitopäivän aikana, estäkää se, niin hoitajat vain hymivtelevät, että täällä sitä vasta opetellaan tulemaan muiden kanssa toimeen eikä kukaan tee mitään, vaikka 4v ikäinen menee ja haukkaa palan toisen korvasta. Hoitajien rekationa tuollaiseen huomautukseen on suuttumus, järkytys tai paha mieli, koska he ovat ammattilaisia, ei siellä kotonakaan taida kaksisesti mennä, kun lapsi ei osaa pitää puoliaan ja äidin pitää puuttua lastenväliseen toimintaan.

Kerrohan, miten aikuinen pystyy estämään sen aina, ettei  lapsi pure toista lasta? Et taida elää ihan todellisuudessa.

Pureminen mahdollistetaan sallimalla väkivalta. Päiväkodissa lyöminen, potkiminen ja pureminen on sallittua, hoitajat ei siihen puutu, koska ei ehditä. Ja hankalahan siihen on toimistosta ja taukotiloista puuttua, helpompi antaa väkivaltaisen lapsen toteuttaa viettejään kuin mennä estämään moinen. Laki tosin edellyttää, että hoitajat mahdollistavat turvallisen päivähoidon, mutta kun eivät viitsi niin eivät viitsi.

Ihan vinkkinä: lapsiryhmän kanssa oleminen mahdollistaa estämisen paljon paremmin kuin uppoutuminen työkaverin puhelimen kuvien ihasteluun.

Kyllä meillekin kuuluu tauot. Jopa 12 min pv. Kyllä sen mieluusti viettää pois metelistä ja ryhmästä. Yksi kerrallaan ryhmästä pois. Väkivaltaa ei kyllä hyväksytä missään muodossa, on eri asia onko kiinni esim. pesemässä kakat pois tms. ja toinen jo rauhoittelee toista tilannetta.

Esimerkkiruokailu on lasten kanssa, muissa töissä ei taida tällaista olla?

Eipä tietenkään. Minä olen toimistotöissä. Teoriassa on 2x10min palkallinen kahvitauko päivässä. 19v aikana olen ehkä max. 20 kertaa ehtinyt pitämään oikean tauon. Muutoin kahvit juodaan työn lomassa ja samalla vastataan puhelimeen tai otetaan vastaan asiakkaita. Palkaton ruokatauko on 30 min. Yleensä se on 10-15 min. Silloinkin voidaan kesken ruokailun tulla hakemaan, kun asiakkaalla on sellaista asia, jonka minä teidän. Silloin kun muut ovat lomalla, kesken ruokailun pitää mennä vastaamaan puhelimeen tai avaamaan ovi (ja juuttua asiakkaan kanssa). Monesti jätän ruokailun väliin ja syön sämpylää kahvin kanssa työpöydän ääressä. 

Vaikka ei olekaan esimerkkiruokailua lasten kanssa, niin rauhassa ei saa syödä eikä pitää taukoja.

Olen jo lähes viiskymppinen ihminen. Töissä olen ollut n. 30 vuotta. Olen ollut eri paikoissa töissä, niin yksityisessä pörssiyhtiössä kuin kunnan virassakin. Aina on ollut rauhallinen ruokatunti ja kahvitunnit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmat, erityisesti äidit eivät muuta teekään kuin ovat lastensa kanssa ja tämä ilmiö rantautui Suomeen 90-luvulla, kun pitkät perhevapaat tulivat.

Sitä ennen lasten kanssa oli vähemmän työkykyiset isovanhemmat, tädit ja sedät, serkut, vanhemmat sisarukset. Ja lapset leikkivät pihaleikkejä jo muutaman vuoden ikäisenä keskenään ja talonmiehet ja siivoojat antoivat huutia, jos lapset tekivät kolttosia. Ja lapset menivät hoitoon 3-6kk ikäisenä, niin kuin nykyään vielä monessa maassa.

Tämä ei ole kannanotto, että ihailisin mallia.

Jotenkin ihmettelen, tätä vanhempien jatkuvaa syyllistämistä, ettei olla lasten kanssa, kun todellisuudessa lapset ovat vanhempiensa seurassa enemmän, kuin leikkisivät ikäistensä seurassa.

Mikä motiivi on ainaisella syyllistämillä ja nalkuttamisella ja mitä hyötyä siitä on. Ja vielä alan ammattilaiset.

Eihän tässä syyllistetä ihmistä joka on lapsensa kanssa suurimman osan päivästä vaan häntä joka oikeasti tuo sen lapsen yli 8 tunniksi päiväkotiin ja menee itse kotiin. Siinä on turha sanoa että viettäisi päivässä enemmän aikaa lapsensa kanssa kuin kukaan muu, kyllä se lapsi viettää suurimman osan hereilläoloajastaan silloin päiväkodissa ja sitä sopiikin kyseenalaistaa. 

Herää muutama kysymys,

1.) Onko tällaisia perheitä oikeasti niin paljon, että tällainen avautuminen on tarpeen?

2.) Mitä hyötyä tällaisesta syyllistämisestä on? 

3.) Eikö lapsen ole parempi olla päiväkodissa pitkää päivää kuin uupuneen (tms) kanssa kotona?

4.) Jos lasta ei voi viedä tällaisissa tapauksissa päivähoitoon niin mikä on se ratkaisu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tämän tästä esillä tutkimustuloksia, joiden mukaan varhaiskasvatuksen piirissä olleet lapset menestyvät paremmin koulussa ja koko elämässä kuin ne, joita on hoidettu kotona. Esitellään vertailulukuja, joissa tarkastellaan erilaisissa motorisissa ja tiedollisissa testeissä selviytymistä, yhteistyökyvyn ja kielellisen sekä matemaattisen osaamisen kehittymistä jne.

Ja sitten joku varhaiskasvattaja on sitä mieltä, että älkää tuoko lapsianne hoitoon.

Onko ihan oikein, että hoitajalla on oikeus sanella vanhemmille, millaisen tulevaisuuden lapsi saa?

Itse varhaiskasvatuksen työntekijänä en ehdottomasti vienyt lapsiani päivähoitoon kuin vasta 5-6-vuotiaina. 5-vuotiaanakin oli vain kerho, 6v eskari. Vanhempi saa kotonakin kasvatettua järkevän, osaavan ja fiksun pikku ihmisen ilman varhaiskasvatusta, jos vain HALUAA! (Pl. mielenterveydelliset ongelmat ja elämänhallinnan ongelmat). Meininki on päiväkodissa pelkkää säilömistä, sarjatulella tykittämistä ja pelkkää aikataulutettua siirtymää paikasta toiseen, resurssipulaa jne. Ryhmää terrorisoi 1-3 erityislasta jotka saa pakosta kaiken huomion, ettei vaan satu mitään vakavaa.

Työssäkäyvien lapset eivät ikinä lopu, joten töitä kyllä on, vaikka nämä kotona olevat vanhemmat lyhentäisivätkin lastensa hoitopäiviä ja välillä antaisivat lapsilleenkin vapaapäiviä hoidosta. Säälittää lapset, jotka ovat paikalla jo ennen kuin itse tulen töihin ja vielä jäävät hoitoon kun työpäiväni on ohi. Ja itsekin olen aivan poikki siitä metelistä ja erityistarpeisista lapsista, ja vaikka kuinka yrittää jakaa huomiota ja läsnäoloa muillekin, niin ei riitä.

Alanvaihto on yleistä, sama itsellä mielessä. Työhän sinällään lasten parissa olisi antoisaa jos resurssit olisivat kohdillaan.

Suurin osa perheistä on kivoja, vanhemmat ymmärtäväisiä ja maalaisjärjellä varustettuja. Sitten on niitä, joiden pirkko-petteriä pitäisi palvoa ja mennä hänen pillinsä mukaan, ja vanhemmat nousevat heti takajaloilleen kun esittää pientäkin kehittämisehdotusta hyvässä hengessä. Täytyy sanoa, että asiakaspalvelutyötä tämäkin on, tulee monenlaista vastaan. Poikkeuksena se, että samaa asiakasta pitää kestää montakin vuotta.

Anteeksi avautumiseni, pitäisi kai nöyränä ryömiä liinavaatekaappiin järjestelemään lakanoita kun on aikaa. Hah.

Lapseni päiväkodissa on tänään 4 lasta ja 2 hoitajaa. Ihme, jos ei ole aikaa järjestellä kaappeja.

Ja montako päivää vuodessa oletat, että lapsia on päiväkodissa noin vähän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette tainneet lukea kirjoitusta? Päiväkodin työntekijä on huolissaan perheistä joissa taapero saa päättää kaikesta. Hän on myös oikeassa siinä, jos 3 vuotias päättää mitä kaupasta ostetaan niin vanhemmat ovat epäonnistuneet.

Jos minä kysyn lapselta kaupassa, että otetaanko tätä vai tuota pastaa, niin lapsiko saa päättää, mitä kaupasta ostetaan? Enemmänkin kyse on siitä, että lapsi opettelee tekemään valintoja tilanteessa, jossa ei ole oikeaa tai väärää, on vain se valinta. Kauheinta on kohdata aikuisia, jotka eivät ole koskaan saaneet päättää mistään, jolloin he kokevat valinnan ja päätöksen uhkaaviksi ja soittavat äidille, että ostanko tätä vai tuota maitojuomaa.

Meillä lapset onsaaneet kaupassa päättää vaikka mitä hurjia asioita, mutta niinpä ne mahdollet virheet on tehty pienellä budjetilla.

Ei pienen lapsen pidä tehdä mitään valintoja vaan vanhempien. Silloin mistään ei tule mitään. Pieni lapsi saa kyllä  valita, millä lelulla leikkii. Ei hänen tarvitse keskittyä muuhun, vanhemmat hoitaa sen puolen.

Oppii kyllä murrosikäisenä valitsemaan ja osaa valita aikuisenakin.

Ihme uusavuttomuutta.

Muutama vuosi sitten, kun omassa kotikaupungissa subjektiivinen hoito oli rajattua ja päiväkoti määräsi päivät, tuli ainakin minulle eteen monta ongelmaa.

Isoin ongelma oli tietysti työnhaku. Lapseni saivat olla päiväkodissa ma-ke 8.30-12.30. "Pääsetkö haastatteluun torstaina kello 10?" No kuule en pääse. Päiväkoti ei joustanut hoitoajoista yhtään, isovanhemmista kaksi oli vielä päivätöissä, yksi joi liikaa ja yksi jo mullan alla. Muita tukiverkkoja ei ollut. Puolisokin koeajalla omassa päivätyössään.

Toinen ongelma oli oman terveyden hoito. Hammaslääkäriin kun soitti, että tämä aika perjnataina ei käy, sain kuunnella tiuskimista ja syyllistämistä. Omasta leikkauksesta toipuminen oli sitä, että otin lapset kotiin, koska en päässyt heitä keskellä päivää hakemaan. Tästä ei tietenkään saanut mitään hyvitystä maksuista, vaan puolison tulojen mukaan täydet maksut vaikka lapset kotona.

Kun sain töitä nopealla aikataululla, ei se mennytkään kuten juhlapuheissa että puolipäiväinen lapsi vain siirtyy kokopäiväiseksi kun vanhempi työllistyy. Sain kohdata vihaisia hoitajia ensimmäisinä työviikkoina, kun puoliso oli työmatkalla osat viikoista ja minun mentävä julkisilla töihin, eli lähdettävä ajoissa.

Kyllä siinä sai kokea sen, että päivähoito on vain niille, jotka pystyvät joustamaan päiväkodin tahdon ja toiveiden mukaan.