Onko täällä muita vanhempia, joiden lapsen vaikeudet, on raskas henkinen taakka harteilla
Mitään keinoa ei ole auttaa lasta:(
Elämä yhtä huokailua:(
Kommentit (14)
Minä. 13-vuotias poika joka on pelien orja. Siis tietokoneen.En näe hänelle hyvää elämää, ainakaan mitään parisuhdetta.
Nuori aikuinen, nepsylapsi maailmalla. Huoli on kai ikuista.
Koettelee herra, vaan ei hylkää. Voimia kaikille vanhemmille. Vanhemmuus on elämän raskain ja tärkein tehtävä. Koskaan et saa luovuttaa.
Täällä yksi. Vaikka lapsi on rakkainta maailmassa ja nyt kun hän on, en hänestä mistään nimessä luopuisi, mutta jos ennen raskautta olisin tiennyt, mitä edessä on, en olisi lasta halunnut.
Ei oma, mutta läheltä seuraan. Tänäänkin itkenyt viimeksi. Aina pitää sanoa, että toivoa on. En vaan tiedä, onko tässä sitä jäljellä. Vaikuttaa kymmeniin ihmisiin. Toki hänen puolestaan surettaa eniten. Mutta se sisarus myös, miltä tuntuu elää tuota vuodesta toiseen. Ja vanhemmat.
Minäkin kuulun tähän joukkoon. Lapsella on vaikea pitkäaikaissairaus ja hänen on vaikea hyväksyä, ettei hän parane siitä milloinkaan.
Hänen surunsa on minun suruni. Välillä on niin raskasta elää, kun kannan meidän kummankin surua.
Minä lohdutan ja tuen häntä mutta kukaan ei lohduta eikä tue minua. Sairaalassa hoidetaan sairautta, ei meitä ihmisiä.
Täällä ✋ Lapsi on vielä pieni (8v) ja uskon että on keinoja auttaa. Mutta kun ne ei kaikki ole itsestä kiinni.
Erityislapsi joka tarvitsisi erityistä tukea eritoten koulunkäyntiin.. terapioita.. kuntoutusta.. kunta tarjoaa ei-oota tai kaikki tapahtuu hitaasti. Pomputtelua taholta toiselle. Kyllä nämä on raskaita polkuja vanhemmuudessa, eikä niitä tavallisten lasten vanhemmat edes ymmärrä. Saatikka lapsettomat. Ja kun niitä ymmärtämättömiä on sitten niissäkin joilta sitä apua pitäisi saada (esim. opettaja). Kamalaa kun lapsi taistelee ja koittaa pärjätä. Ja tiedät ettei hän saa sitä apua ja tukea mitä tarvitsisi.
Kyllä. Lapsen syövän uusiutuminen tavalla tai toisella on loppuelämän pelko. Lapsi pelkää, minä pelkään, ei mitään muuta elämää, vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti. Lääkärit ovat sen uusiutumisen todenneet. Hengitän, mutta en elä.
Minulla kyseessä ei ole oma lapsi, mutta henkinen taakka on silti minulla. Tuo ihminen on lapsena kaltoinkohdeltu ja se vieläkin jatkuu eri muodossa. Hän kaipaa vielä nuorena aikuisena kovasti itselleen turvallista aikuista ja on hakenut minusta sitä.
Joskus mietin miksi minun on kannettava se huoli ja murhe aivan muiden ihmisten lapsesta, kun se on usein oikeasti taakka. Miksi hänen omat vanhempansa eivät hoida hommiaan.
Mutta tästä ketjusta huomaan, että ihan yhtä lailla se huoli voisi olla omasta lapsesta. Minulle se huolilapsi tuli vain vähän jokerina.
Voi kyllä. Lapsi on nyt 24v. Vaikeudet alkoivat kymmenen vuotta sitten. Niin, kaikki eivät ole erityisiä syntymästä asti. En silloin ennen olisi mitenkään voinut kuvitella, että tällainen on tilanne, kun lapsen pitäisi olla aikuinen ja elää omaa elämäänsä. Nyt jo huolettaa, että entä jos me vanhemmat kuolemme tai menetämme toimintakykymme. Tämä ei ole pelkkää huolta, vaan jatkuvaa työtä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla kyseessä ei ole oma lapsi, mutta henkinen taakka on silti minulla. Tuo ihminen on lapsena kaltoinkohdeltu ja se vieläkin jatkuu eri muodossa. Hän kaipaa vielä nuorena aikuisena kovasti itselleen turvallista aikuista ja on hakenut minusta sitä.
Joskus mietin miksi minun on kannettava se huoli ja murhe aivan muiden ihmisten lapsesta, kun se on usein oikeasti taakka. Miksi hänen omat vanhempansa eivät hoida hommiaan.
Mutta tästä ketjusta huomaan, että ihan yhtä lailla se huoli voisi olla omasta lapsesta. Minulle se huolilapsi tuli vain vähän jokerina.
Kiitos sinulle siitä, että autat ihmistä. Sinä et voi kuitenkaan tietää mitään vanhemman tuskasta ja vastuusta. Kun on saattanut tähän maailmaan ihmisen, jonka elämä on kärsimystä. Se tuska on jotain, mitä ei voi ymmärtää, ellei ole itse kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kyseessä ei ole oma lapsi, mutta henkinen taakka on silti minulla. Tuo ihminen on lapsena kaltoinkohdeltu ja se vieläkin jatkuu eri muodossa. Hän kaipaa vielä nuorena aikuisena kovasti itselleen turvallista aikuista ja on hakenut minusta sitä.
Joskus mietin miksi minun on kannettava se huoli ja murhe aivan muiden ihmisten lapsesta, kun se on usein oikeasti taakka. Miksi hänen omat vanhempansa eivät hoida hommiaan.
Mutta tästä ketjusta huomaan, että ihan yhtä lailla se huoli voisi olla omasta lapsesta. Minulle se huolilapsi tuli vain vähän jokerina.
Kiitos sinulle siitä, että autat ihmistä. Sinä et voi kuitenkaan tietää mitään vanhemman tuskasta ja vastuusta. Kun on saattanut tähän maailmaan ihmisen, jonka elämä on kärsimystä. Se tuska on jotain, mitä ei voi ymmärtää, ellei ole itse kokenut.
Samaa mieltä, vaikka en tarkoita vähätellä kirjoittaneen kokemuksia. Minun läheiseni lapsi on autistinen, ja vaikka olen huolissani hänen tulevaisuudesta, niin ei sitä voi edes verrata vanhempien kokemukseen. Omien lasteni kohdalla ei ole samanlaisia huolia, mutta heidänkin kanssa murheet tuntuvat välillä todella raskailta, sydäntä särkeviltä. En voi edes kuvitella, miltä se tuntuisi jos omalla lapsella olisi sellainen haaste, joka vaikeuttaa hänen selviytymistään huomattavasti muiden kanssa, ja ei edes näy päälle päin lapsesta niin, että apua ja ymmärrystä saisi helposti.
Itse siis olen hyvin läheltä nähnyt sitä arkea kun olen yhden kesän heillä asunut. Vanhemman täytyy toimia kaikessa kuntouttajana 24/7, vaatia terapioita, huolehtia että muut kasvattajat ymmärtävät mistä lapsen kohdalla on kyse, kenelle tahansa ei voi lasta antaa hoitoon jne. Ei sitä työmäärää usein edes sukulaiset ym. ymmärrä, mitä tehdään tällaisen lapsen kanssa. Kun ei voi tavallaan koskaan ottaa rennosti, vaan jokainen tilanne pitää ainakin yrittää hoitaa niin, että lapsi saa siitä pidemmässä juoksussa jotain hyötyä itselleen. Paheksuntaa lapsen käytöksestä tulee niin sukulaistädeillä kuin kauppareissulla. Se huolen määrä vanhemmalla on valtava. Oppiiko lapsi solmimaan kaverisuhteita, jos niin oppiiko pitämään niissä rajansa ja tunnistamaan huonon suhteen, huomaavatko muut koskaan hänen lahjansa, saako kukaan hänet kukoistamaan koulussa, löytääkö paikkansa tässä maailmassa. Nämä raastavat minun sydäntä vain murto-osan siitä mitä ne raastavat vanhempien sydäntä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos sinulle siitä, että autat ihmistä. Sinä et voi kuitenkaan tietää mitään vanhemman tuskasta ja vastuusta. Kun on saattanut tähän maailmaan ihmisen, jonka elämä on kärsimystä. Se tuska on jotain, mitä ei voi ymmärtää, ellei ole itse kokenut.
Kyllä. Ymmärrän selvästi, että en paini lainkaan samassa sarjassa. Kirjoitin vain turhan niukasti, että kiitos, kun herätitte minut muistamaan, että taakkaa on monien hartioilla, ja että minun ei pidä käpertyä itsekeskeisesti sen oman taakkani ympärille.
Olitte minulle avuksi. Kiitos! Ja anteeksi, että tunkeuduin keskusteluun, jonne en oikein kuulunut.
Sen oppii vuosien myötä lopulta hyväksymään. Minua on usein lohduttanut Marialle sanotut sanat "Sinunkin sydämesi läpi on miekka käyvä."