Muita yksinäisiä, itsariyksiössä yksin asuvia sinkkuja jotka toivoo että pyhät olisi jo ohi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo niin kyynistynyt etten usko enää ikinä löytäväni ketään kenestä tykkäisin ja joka myös tykkäisi minusta. Ihmisiä ei enää löydy tässä iässä edes kaveriksi joten miten ihmeessä voisi löytyä kumppaniksi? Muutenkin kun vuosia kuluu ja on vaan yksin niin sitä jotenkin vahingoittuu sisältä päin entistä enemmän ja muuttuu aina vaan epäkelvommaksi ja kamalammaksi ihmiseksi.

Oikeasti epäkelvot ja kamalat ihmiset kuten linnankundit ovat niitä joilla on eniten vientiä... Mikä johtuu siitä, että he eivät arkaile eivätkä epäröi.

En tarkoittanut rikollista tai sellaista joka satuttaisi muita, mutta kun ne omat pään sisäiset kahleet kun kokee olevansa koko maailman turhin ihminen josta kukaan ei voisi ikinä pitää. Olo että olisi parempi vain kohta päättää päivänsä kun jokainen yksin vietetty vuosi täynnä pelkkiä epäonnistumisia sosiaalisessa elämässä vain pahentaa koko tilannetta ja aina muuttuu vain surkeammaksi ja huonommaksi olemaan ihmisten kanssa. 

Ja tähän jos sanot että "No älä arkaile! Älä epäröi! Senkus olet itsevarmempi ja menet tapaamaan ihmisiä!" on sama asia kun sanoisit syöpäpotilaalle että senkus vaan parannut.

Onko sinulla sitten joku sairaus tai vamma joka estää elämänmuutoksen?

Vai odotatko jotain ihmettä kenties, kun itsevarmuus tai ihmisten tapaaminen eivät sinulle ole ratkaisu vaikka ne muille ovat sitä?

Minä olen myös yksin, yksiössä, mutta rakastan kotiani. Asuntoni on kaunis, viihdyn todella hyvin kotona. Lasitetulla parvekkeella voi istuskella kynttilöiden valossa, viiniä siemaillen. Miksi siitä yksiöstä ei voi tehdä viihtyisää niin, että kotona olisi mukava olla? Ei kai sen yksiön tarvitse olla mikään " itsemurhamörskä"?

Vierailija kirjoitti:

Miks aina puhutaan itsariyksiöistä? Mun yksiö on ihan paras. Semmonen oma kolo ja turvapaikka mihin vetäytyä pas*alta maailmalta. Viihdyn täällä liiankin hyvin. Asuin muutaman vuoden yksin kaksiossa ja se se vasta turhaa elämää oli. Mulle riittää yksiö. Tilaa on niin vähän, että pienelläkin rahalla tämmöisen voi laittaa mieleisekseen ja kodikkaaksi. Mitä vit`tua te valitatte?

Juuri pääsin takaisin itsariyksiööni ja olen ikionnellinen että lomaa on vielä jäljellä. Rakastan yksinäisyyttä, ainakin verrattuna siihen että on pakko kuunnella sisarusten lasten huutoa ja kaiken maailman ajattelemattomia tölväyksiä. Edes vessassa ei voinut käydä häiriöittä.

Neliöitä on tosin 36 + parveke, ihan pienemmissä voi kyllä hajota. Sauna jos olisi niin muuta en enää elämässä kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös yksin, yksiössä, mutta rakastan kotiani. Asuntoni on kaunis, viihdyn todella hyvin kotona. Lasitetulla parvekkeella voi istuskella kynttilöiden valossa, viiniä siemaillen. Miksi siitä yksiöstä ei voi tehdä viihtyisää niin, että kotona olisi mukava olla? Ei kai sen yksiön tarvitse olla mikään " itsemurhamörskä"?

Syrjäytyminen saattaa johtaa mm. siihen, että parveke on kaiteen ylälaitaa myöten täynnä roskapusseja joita ei ole viitsinyt viedä roskikseen. Sisällä asunnossakaan ei välttämättä ole ikinä siivottu ja syrjäytynyt henkilö itse lojuu kaiken valveillaoloaikansa tietokoneen edessä mm. pelejä pelaten ja sarjoja katsoen. Ehkä kerran viikossa hän poistuu asunnostaan kauppaan ostamaan valmisruokia itselleen jotta nälkä pysyy poissa ja saa kiksit herkuista kuten sipseistä, karkista yms.

Yksin oon ollut joulunkin. Tilaa lähes 300m2. Ei oo hääviä tämäkään.

Kävin kahden ystävän haudalla ja tuli hyvä olo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo niin kyynistynyt etten usko enää ikinä löytäväni ketään kenestä tykkäisin ja joka myös tykkäisi minusta. Ihmisiä ei enää löydy tässä iässä edes kaveriksi joten miten ihmeessä voisi löytyä kumppaniksi? Muutenkin kun vuosia kuluu ja on vaan yksin niin sitä jotenkin vahingoittuu sisältä päin entistä enemmän ja muuttuu aina vaan epäkelvommaksi ja kamalammaksi ihmiseksi.

Oikeasti epäkelvot ja kamalat ihmiset kuten linnankundit ovat niitä joilla on eniten vientiä... Mikä johtuu siitä, että he eivät arkaile eivätkä epäröi.

En tarkoittanut rikollista tai sellaista joka satuttaisi muita, mutta kun ne omat pään sisäiset kahleet kun kokee olevansa koko maailman turhin ihminen josta kukaan ei voisi ikinä pitää. Olo että olisi parempi vain kohta päättää päivänsä kun jokainen yksin vietetty vuosi täynnä pelkkiä epäonnistumisia sosiaalisessa elämässä vain pahentaa koko tilannetta ja aina muuttuu vain surkeammaksi ja huonommaksi olemaan ihmisten kanssa. 

Ja tähän jos sanot että "No älä arkaile! Älä epäröi! Senkus olet itsevarmempi ja menet tapaamaan ihmisiä!" on sama asia kun sanoisit syöpäpotilaalle että senkus vaan parannut.

Onko sinulla sitten joku sairaus tai vamma joka estää elämänmuutoksen?

Vai odotatko jotain ihmettä kenties, kun itsevarmuus tai ihmisten tapaaminen eivät sinulle ole ratkaisu vaikka ne muille ovat sitä?

Oletko kuullut henkisistä sairauksista? Eipä näytä sullakaan loistavan päässä äly eikä empatia.

Siis istut yksin kotona ja ahmit? Ei mikään ihme sitten jos on pjaska olo kun et itseäsi ton enempää arvosta. Ei ihme jos ei muutkaan. Sinkkujoulut kannattais viettää töissä: ei tarttis olla yksin kotona ja sais vielä palkkaakin.

Vierailija kirjoitti:

Siis istut yksin kotona ja ahmit? Ei mikään ihme sitten jos on pjaska olo kun et itseäsi ton enempää arvosta. Ei ihme jos ei muutkaan. Sinkkujoulut kannattais viettää töissä: ei tarttis olla yksin kotona ja sais vielä palkkaakin.

Tänne ei nyt kaivata normojen ylimielistä mussutusta. Mars hittoon täältä kiillottamaan sädekehääsi ja paremmuuden jalustaasi muualle. 

Vierailija kirjoitti:

Syrjäytyminen saattaa johtaa mm. siihen, että parveke on kaiteen ylälaitaa myöten täynnä roskapusseja joita ei ole viitsinyt viedä roskikseen. Sisällä asunnossakaan ei välttämättä ole ikinä siivottu ja syrjäytynyt henkilö itse lojuu kaiken valveillaoloaikansa tietokoneen edessä mm. pelejä pelaten ja sarjoja katsoen. Ehkä kerran viikossa hän poistuu asunnostaan kauppaan ostamaan valmisruokia itselleen jotta nälkä pysyy poissa ja saa kiksit herkuista kuten sipseistä, karkista yms.

Niin, mutta tuo sama tapahtuu ihan ok-talossakin. Nähty on. Ongelmia vähättelemättä, mutta se ei ole kyllä sen asunnon vika jos mikään ei tunnu kodilta jota välittää pitää kunnossa.

Jeesus rakastaa Sinua, Jumalalla on elämällesi tarkoitus.

www.tuleuskoon.fi

Tämän ketjun otsikossakin lukee jo että yksinäiset. Miksi tänne tulee kaiken maailman jeesustelijoita jakelemaan surkeita ja ylimielisiä neuvoja, haukkumaan tai kehumaan että "en minä ainakaan ole yksinäinen! tyhmää sellainen!"

Nautin yksinolosta ja siitä saa valita itse, mitä katsoo telkkarista. Korona-aika parasta, kun ei tarvitse ottaa ketään kylään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös yksin, yksiössä, mutta rakastan kotiani. Asuntoni on kaunis, viihdyn todella hyvin kotona. Lasitetulla parvekkeella voi istuskella kynttilöiden valossa, viiniä siemaillen. Miksi siitä yksiöstä ei voi tehdä viihtyisää niin, että kotona olisi mukava olla? Ei kai sen yksiön tarvitse olla mikään " itsemurhamörskä"?

Syrjäytyminen saattaa johtaa mm. siihen, että parveke on kaiteen ylälaitaa myöten täynnä roskapusseja joita ei ole viitsinyt viedä roskikseen. Sisällä asunnossakaan ei välttämättä ole ikinä siivottu ja syrjäytynyt henkilö itse lojuu kaiken valveillaoloaikansa tietokoneen edessä mm. pelejä pelaten ja sarjoja katsoen. Ehkä kerran viikossa hän poistuu asunnostaan kauppaan ostamaan valmisruokia itselleen jotta nälkä pysyy poissa ja saa kiksit herkuista kuten sipseistä, karkista yms.

No sitten tietsikat, töllöt ja kännyt kiinni. Elämä on täynnä valintoja. Kyseiset laitteet voi vaikka kiikuttaa jätesäkissä "tauolle" omaan varastokoppiin. Kun ei ole tarjolla mitään aikasyöppöä sinistä valoa, niin kummasti sitä alkaa jotain jossain välissä puuhastelemaan. Ja se jotain voi olla esim. tiskausta, roskien keräilyä, vaatteiden limppaamista tai vastaavaa.  Se on ainakin varmaa, että yhtään mitään ei asunnon viihtyvyyden eteen tapahdu, jos naama on kiinni jossain ruudussa.

Oon harrastanut kalsarikänneilyä kohta kaksi vuotta hyvin usein. Tölkkejä ja litroittain koskenkorvaa. Haluan taas sosialisoitua harrastusryhmiin mutta toi pirun korona. Treffeille jos enää kehtaa. Edellinen yksiö se vasta itsemurhayksiö olikin.. tämä sentään suurempi ja harrastusmahdollisuuksia mutta jotain uutta tarttis.

Vierailija kirjoitti:

Miks aina puhutaan itsariyksiöistä? Mun yksiö on ihan paras. Semmonen oma kolo ja turvapaikka mihin vetäytyä pas*alta maailmalta. Viihdyn täällä liiankin hyvin. Asuin muutaman vuoden yksin kaksiossa ja se se vasta turhaa elämää oli. Mulle riittää yksiö. Tilaa on niin vähän, että pienelläkin rahalla tämmöisen voi laittaa mieleisekseen ja kodikkaaksi. Mitä vit`tua te valitatte?

Just näin! Mulla, yksin asuvalla on tällä hetkellä itsarikolmio, mitä v*ttua näillä neliöillä tekee? Mielellään muuttaisin siihen pikku yksiöön mikä oli ensimmäinen asuntoni, ihana pikku kämppä, vaatehuone, kiva lasitettu parveke ja kylpyamme!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis istut yksin kotona ja ahmit? Ei mikään ihme sitten jos on pjaska olo kun et itseäsi ton enempää arvosta. Ei ihme jos ei muutkaan. Sinkkujoulut kannattais viettää töissä: ei tarttis olla yksin kotona ja sais vielä palkkaakin.

Tänne ei nyt kaivata normojen ylimielistä mussutusta. Mars hittoon täältä kiillottamaan sädekehääsi ja paremmuuden jalustaasi muualle. 

Mene sinä /hikky/yn tavoittelemaan sitä truuhikkyyttäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo niin kyynistynyt etten usko enää ikinä löytäväni ketään kenestä tykkäisin ja joka myös tykkäisi minusta. Ihmisiä ei enää löydy tässä iässä edes kaveriksi joten miten ihmeessä voisi löytyä kumppaniksi? Muutenkin kun vuosia kuluu ja on vaan yksin niin sitä jotenkin vahingoittuu sisältä päin entistä enemmän ja muuttuu aina vaan epäkelvommaksi ja kamalammaksi ihmiseksi.

Oikeasti epäkelvot ja kamalat ihmiset kuten linnankundit ovat niitä joilla on eniten vientiä... Mikä johtuu siitä, että he eivät arkaile eivätkä epäröi.

En tarkoittanut rikollista tai sellaista joka satuttaisi muita, mutta kun ne omat pään sisäiset kahleet kun kokee olevansa koko maailman turhin ihminen josta kukaan ei voisi ikinä pitää. Olo että olisi parempi vain kohta päättää päivänsä kun jokainen yksin vietetty vuosi täynnä pelkkiä epäonnistumisia sosiaalisessa elämässä vain pahentaa koko tilannetta ja aina muuttuu vain surkeammaksi ja huonommaksi olemaan ihmisten kanssa. 

Ja tähän jos sanot että "No älä arkaile! Älä epäröi! Senkus olet itsevarmempi ja menet tapaamaan ihmisiä!" on sama asia kun sanoisit syöpäpotilaalle että senkus vaan parannut.

Onko sinulla sitten joku sairaus tai vamma joka estää elämänmuutoksen?

Vai odotatko jotain ihmettä kenties, kun itsevarmuus tai ihmisten tapaaminen eivät sinulle ole ratkaisu vaikka ne muille ovat sitä?

Oletko kuullut henkisistä sairauksista? Eipä näytä sullakaan loistavan päässä äly eikä empatia.

Millainen henkinen sairaus sinulla sitten on? Mikset ole hankkinut siihen apua?

Vierailija kirjoitti:

Ei täällä ole. Mammat on kaikki perheidensä kanssa. Yksinäisille ei ole seuraa edes suomen säälittävimmällä palstalla. 

Kuvitteletko että täällä on pelkkiä mammoja äläkä mammattele ihmisiä.

Itse sinkku, en mennyt säälistä kutsuneelle sukulaiselle (ei ki) ja olen mässäillyt ja ryypiskellyt kaksiossa:). Opetelkaa ihmiset olemaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo niin kyynistynyt etten usko enää ikinä löytäväni ketään kenestä tykkäisin ja joka myös tykkäisi minusta. Ihmisiä ei enää löydy tässä iässä edes kaveriksi joten miten ihmeessä voisi löytyä kumppaniksi? Muutenkin kun vuosia kuluu ja on vaan yksin niin sitä jotenkin vahingoittuu sisältä päin entistä enemmän ja muuttuu aina vaan epäkelvommaksi ja kamalammaksi ihmiseksi.

Oikeasti epäkelvot ja kamalat ihmiset kuten linnankundit ovat niitä joilla on eniten vientiä... Mikä johtuu siitä, että he eivät arkaile eivätkä epäröi.

En tarkoittanut rikollista tai sellaista joka satuttaisi muita, mutta kun ne omat pään sisäiset kahleet kun kokee olevansa koko maailman turhin ihminen josta kukaan ei voisi ikinä pitää. Olo että olisi parempi vain kohta päättää päivänsä kun jokainen yksin vietetty vuosi täynnä pelkkiä epäonnistumisia sosiaalisessa elämässä vain pahentaa koko tilannetta ja aina muuttuu vain surkeammaksi ja huonommaksi olemaan ihmisten kanssa. 

Ja tähän jos sanot että "No älä arkaile! Älä epäröi! Senkus olet itsevarmempi ja menet tapaamaan ihmisiä!" on sama asia kun sanoisit syöpäpotilaalle että senkus vaan parannut.

Onko sinulla sitten joku sairaus tai vamma joka estää elämänmuutoksen?

Vai odotatko jotain ihmettä kenties, kun itsevarmuus tai ihmisten tapaaminen eivät sinulle ole ratkaisu vaikka ne muille ovat sitä?

Oletko kuullut henkisistä sairauksista? Eipä näytä sullakaan loistavan päässä äly eikä empatia.

Millainen henkinen sairaus sinulla sitten on? Mikset ole hankkinut siihen apua?

Siitä en avaudu palstarunkkarille joka on täällä vain haukkuakseen ja lyödäkseen jo valmiiksi lyötyä. Mahdat tuntea olevasi suurikin voittaja ja kunkku.