Sinä palstan heikkolahjainen, kroonisesti sairas ikivalittaja!
Sanon tämän kaikella ystävällisyydellä (ja varmasti puhun monen muunkin palstailijan puolesta)
Hanki joko a)edunvalvoja b)henkilökohtainen avustaja c)terapiaa d)lapsenvahti e)avioero.
Luultavasti yhdistelmä noista edellä mainituista lienee se mitä tarvitset. Elämäsi ei muutu mihinkään siitä, että availet av:lle päivittäin vähämielisiä ketjuja joissa kerjäät sekä sääliä että huomiota, kieltäytyen kuitenkin kaikista tarjotuista neuvoista joita (vielä yksi murto-osa) jaksaa sinulle antaa. Ihminen on itse vastuussa omista teoista ja valinnoistaan. Elämä ei ole antanut sinulle täysiä kortteja terveyden suhteen, mitäs sitten! Monella on asiat vielä huonommin. Sinulla, kuten kenellä tahansa muullakin on kuitenkin paljon asioita joihin pystyt itse vaikuttamaan. Kuten vaikkapa se perhetilanne. Sitäpaitsi, jos et koe pystyväsi toimimaan lapsesi täysipainotteisena huoltajana (kertomuksesi mukaan kun miehesi ei osallistu taloudellisesti eikä muutenkaan auta), ota hyvä ihminen yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin, perhetyöntekijään jne. Et voi ajatella että kaikilla on oikeus vanhemmuuteen, oli mielenterveyden tila mikä hyvänsä. Lapsellasi on myös oikeus normaaliin lapsuuteen, ja kertomuksistasi päätellen 6-v lapsen tuleva kesä lukittuna sisätiloissa heikkolahjaisen äitinsä kanssa ei kuullosta siltä mitä sen ikäisen kuuluisi tehdä (parhaassa tapauksessa ilman ravintoa jos asiat todella ovat niinkuin sanot)
Paikallinen diakonisi auttaa sinua varmasti eteenpäin.
RYHDISTÄYDY HYVÄ IHMINEN!
Kommentit (90)
Ja milloin taas lapsi kyllä pääsee menemään mutta heikkolahjainen ei. Luultavasti saa eniten iloa marttyyrinä olemisesta ja luultavasti keksinyt puolet sairauksistaan.
Ei noin sairaalle ihmiselle lääkärikään sallisi raskautta (ihan siis jo fyysisten juttujen ja riskien takia)
Otsikkoon ei mahtunut valitettavasti tarpeeksi tarkka kuvailu. Toivottavasti tunnistit itsesi. Tarkoitan nyt sitä ihmistä, joka päivittäin availee ketjuja siitä kuinka miehen yrittäjyys vie kaiken ajan, mies ei maksa ruokaa eikä vaatteita vaimolle ja lapselleen. Sama henkilö kertoilee kroonisista sairauksista (menieren tauti jne), on ''lukittuna kotiinsa'' muttei siltikään jostakin syystä ole oikeutettu esim sairaseläkkeeseen tai muihin tukiin. Valittaa kaikesta muttei ole valmis tekemään muutoksia. En varmasti ole ainoa ketä nämä avaukset ottaa päähän.
JUURI NÄIN! Tuo hahmo ansaitsee jo oman liikanimen. Voisi olla Ikivalittaja, jos ei meillä jo olisi Ikis.
Alatisairas?
Siis mitä paskaa sä tänne kirjoittelet. Mehän ulkoillaan joka päivä ja lapsi saa terveellistä ja hyvää ruokaa, tuossa oli niin paljon virheitä tuossa tekstissäsi ettei tosikaan. Rahaakin meillä on useampi kymppitonni pankissa,kaikki saadaan hommattua.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:13"]

[/quote]
Sitten ei varmaan haittaa, kun seuraavan kerran avatessasi ketjua ''kurjaa pyytää 40 vuotiaana mieheltä rahaa ja ei edes anna lapsenvvaatteisiin'' kopioin tämän kommenttisi heti keskustelun alkuun :)
Muistaakseni aiemmissa ketjuissa olet nimenomaan kertonut että miehesi ei anna sinun käyttää omia, saati hänen rahojaan.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:16"]

Kuule täällä on muitakin jotka matkii minua en ole sellaista kirjoittanut lapsella on vaikka kuinka paljon vaatteita ja onhan mulla pankissa rahaa.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:17"]

Aaaa, etkö se sitten ollutkaan sinä ketä ei meinannut päästä hammaslääkäriin kun joutui ensin kerjäämällä kerjäämään mieheltään taksirahaa? Ja saatuaan sen tuli vielä kertomaan asiasta av:lle?
Mutta muuten mies on ihana ja rakastava. Ei vain anna rahaa ruokaan tai vaatteisiin tai taksiin vaikka ilman taksia liikkuminen on mahdotonta kaikista kroonisista sairauksista johtuen. Silti on pätevä huolehtimaan lapsesta.
Mulla on 20 000€ rahaa kyllä sillä taksilla ajelee se oli jonkun muun provo se.
:D:D Aloitus jonka kirjoittamiseen olen itsekin usein tuntenut suurta kiusausta...
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:28"]
Mulla on 20 000€ rahaa kyllä sillä taksilla ajelee se oli jonkun muun provo se.
[/quote]
Ja hohhoh. Taitaa olla että sinä itse olet juurikin joku jäljittelijä etkä tämä sama henkilö mitä tämä avaus koskee.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:28"]
Mulla on 20 000€ rahaa kyllä sillä taksilla ajelee se oli jonkun muun provo se.
[/quote]
Kyllä tämä aloitus minua koskee.
Ja hohhoh. Taitaa olla että sinä itse olet juurikin joku jäljittelijä etkä tämä sama henkilö mitä tämä avaus koskee.
[/quote]
Ammattiapua suosittelen minäkin. Tai jotain kerhotoimintaa että saisit ystäviä ja voisit lopettaa toistuvan huomion ja säälin kerjäämisen av:lla.
Joku muukin tahtoo lukeutua vähälahjaisiin ikivalittajiin. Tehdään tänne oikein kokoontumisajo ja päiväkerho kaikille avuttomille sairaille, joilla on vaikeuksia ja liian vähän älyä päästä pois kotoa ilman ukkoaan.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:38"]
Ammattiapua suosittelen minäkin. Tai jotain kerhotoimintaa että saisit ystäviä ja voisit lopettaa toistuvan huomion ja säälin kerjäämisen av:lla.
[/quote]
Mä menen syksyllä työväenopiston kursseille.
Hänhän on kirjoittanut tänne aika vähän. Kaksplussalla oli kuukausien ajan ainakin 5 aloitusta päivässä. Lehdenmyyntiin hänen piti kesäksi lähteä. Aiemmin nimimerkki oli se toinen, mutta nykyisin jos kirjoittaa niin nimimerkki on "joo"
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:47"]
Hänhän on kirjoittanut tänne aika vähän. Kaksplussalla oli kuukausien ajan ainakin 5 aloitusta päivässä. Lehdenmyyntiin hänen piti kesäksi lähteä. Aiemmin nimimerkki oli se toinen, mutta nykyisin jos kirjoittaa niin nimimerkki on "joo"
[/quote]
Kyllä joo nimimerkin on rekisteröinyt joku muu kuin minä
Tietääkseni "ammattivalittaja" on rekisteröity, mutta "joo" ei ole. Sen rekisteröi joku muu kuin tämä valittaja.
Ap:llä on ihan hyvä pointti! Ja hän puhuttelee heikkolahjaista ikivalittajaa kunnioittaen, kuin aikuista, suoraan. Hän ei kuitenkaan olen pilkallinen tai ilkeä.
On ihan turha saivarrella saako mieheltä taksirahaa vai ei, onko ikivalittaja kirjoittanut ja milloin, sitä vai tätä.
Valittaminen ja ininä on paljon helpompaa kuin itsenäinen elämänasenne, jossa "aikuisen oikeasti" alkaa muokata omaa elämäntilannettaan paremmaksi, jolloin ei tarvitsisi niin paljon enää valittaa. Jos on esim. liikkumista rajoittavia sairauksia, niin voi joko lopettaa liikkumisen tai rähjätä tk:n kanssa kunnes saa apuvälineitä. Se on ihan omassa valinnassa.
Jos on lapsen kanssa päivittäin pihalla (toivottavasti lapsella on siellä myös kavereita) voi ainakin kitkeä rikkaruohoja (kumarrella), tutkia puiden lehtiä (venytellä) ja samalla opettaa lapselle pieniä luonnonjuttuja (aivojumppa).
Ikivalittajalle mikään muu kuin valittaminen ei ole ratkaisu. Raivostuttavia juttuja tuolla ''kurja kesä tulossa'' ketjussa. Milloin vinkuu siitä kuinka kuolema tulee korjaamaan mutta henkilökohtaiseen avustajaan ei käytetä rahaa kun pitää tehdä remppa (vaikka tänkin ketjun mukaan sitä oli useampi kymppitonni säästössä) ja siltikin valittaa vaikka elämä käy vähiin eikä halua kuitenkaan viettää viimeisiä hetkiään lapsensa kanssa.
Vittu mikä URPO