Joulu masentuneen kanssa, en jaksa

Vierailija kirjoitti:

Masentuneena ei pysy ajattelemaan muuta kuin itseään. Ei ole yksinkertaisesti voimia keskittyä muiden hyvinvointiin, kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään. Ensi vuonna käytte vaan piipahtamassa tapaninpäivänä ja vietätte joulun oman perheen kesken.

Kyllä pystyy. Osa terveistäkään ei pysty ajattelemaan muuta kuin itseään. Jotkut heistä sairastuvat masennukseen.

Jos masennuslääkkeitä on syönyt pitkään eikä ne auta niin hän saattaa olla resistentti ssri lääkkeille. Joillakin ihmisillä on geeneissä se. Minä söin parikymmentä vuotta enkä saanut niistä mitään apua. Aina olin joko vaikeasti tai keskivaikeasti masentunut. Lopetin lääkkeet ja masennus loppui parissa viikossa. Olen nyt ollut vuosien ajan terve eikä masennus ole palannut. Jospa ne lääkkeet pitää hänet sairaana?

Masennus on suurinta itsekkyyttä: ei tarvitse keskittyä kuin itseensä, miltä minusta tuntuu, miten minä koen asiat, kuinka minulla on raskasta, miten minä olen erityinen masennukseni kanssa ja kuinka minulla on oikeus olla masentunut muista välittämättä.

Äitini oli samanlainen kivireki, joten tiedän mistä puhut. Todella raskasta eikä parane vuosia lääkkeitä syömällä. Isäpuolellesi pitäisi löytää terapeutti, joka onnistuisi antamaan työkalut masennuksesta selviämiseen. Kaikki eivät tosin halua parantua, koska menettäisivät erikoisasemansa.

Vierailija kirjoitti:

Onpa raskas persoona. Miten äitisi jaksaa tuota joka päivä, vuodesta toiseen?

Suoraan sanoen, en tiedä, enkä ymmärrä.

Muistan ihmetelleeni kyseistä asiaa jo lapsena ja nuorena, mutta en oikeastaan ole nykyään kauheasti jaksanut pohtia sitä.

Olen yhden joulun viettänyt vaikeasti masentuneena. En pystynyt hankkimaan lahjoja enkä osallistumaan mihinkään valmisteluihin. Ei tullut mieleenkään pilata kenenkään joulua vaan nyökyttelin pöydässä ja hymyilin, kun en osannut edes jutella mitään. Jälkeenpäin olen kertonut kaikille mistä se johtui. Minulla on ollut vuosia masennusta mutta ei siihen tuollainen itsekkyys ole kuulunut. Kyllä aikuiselta pitää löytyä peruskäytöstavat tilanteessa kuin tilanteessa. Oman depression vuodattaminen kuuluu terapiaan, ei joulupöytään.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneena ei pysy ajattelemaan muuta kuin itseään. Ei ole yksinkertaisesti voimia keskittyä muiden hyvinvointiin, kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään. Ensi vuonna käytte vaan piipahtamassa tapaninpäivänä ja vietätte joulun oman perheen kesken.

Kait joillakin on näin, itse sairastan vaikeaa masennusta, mutta laitan kaikki läheiseni minua edelle, eli huolehdin että heillä on hyvä olla ja huolehdin, että kaikki on kunnossa, enkä välitä itsestäni ollenkaan. Kulutan energiani muihin ja heidän hyvinvointiin.

Mulla taas masentunut äiti oli tulossa mut viime hetkellä teki oharit. Olin ostanut pikku lahoja, jotka ajattelisin et piristäisivät häntä. Laittoi viestiä et on alakuloinen eikä tule.

Itselle jäi vähän paha mireli kun lapsetkin odotti mummia. Ja itse mietin että nyt se on kotonaan ilman mitään jouluruokiakaan.

Hän tosin usein tekee tuota että lupaa jotain, mutta peruu viime hetkellä 😟 Jotenkin itsekästä minusta.

Niskasta pihalle ukko, kasvattaa luonnetta kun on pari tuntia hangessa. Ehkä sitten löytää jotain iloa lämpimästä joulupöydästä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla taas masentunut äiti oli tulossa mut viime hetkellä teki oharit. Olin ostanut pikku lahoja, jotka ajattelisin et piristäisivät häntä. Laittoi viestiä et on alakuloinen eikä tule.

Itselle jäi vähän paha mireli kun lapsetkin odotti mummia. Ja itse mietin että nyt se on kotonaan ilman mitään jouluruokiakaan.

Hän tosin usein tekee tuota että lupaa jotain, mutta peruu viime hetkellä 😟 Jotenkin itsekästä minusta.

Oho, miten unohdinkaan kirjoittaa aloitusviestiin. Juuri tuollainen on myös hyvinkin tuttua. Heti, jos joku asia ei mene isäpuolen mielen tai aikataulun mukaan, niin hän hermostuu ja alkaa hokea, että "en mä lähde sitten yhtään mihinkään". Usein myös sitten oikeasti jäänyt kotiin.

Esimerkiksi sellaisen jutun muistan, kun oltiin lähdössä Lintsille, ja silloin alle kouluikäinen pikkuveli ei meinannut löytää mieleisiä kenkiä reissuun mukaan ja siinä ehkä vähän hetkeksi kiukustui, niin isäpuoli hermostui siitä, huusi pikkuveljelle ja kaikille, syytti kiukuttelusta, siinä vaiheessa veli oli jo kengät jalassa menossa ja ihan rauhallinen, paiskasi oven kiinni ja huusi, että hän ei lähde ollenkaan mukaan. No, meillä oli äidin kanssa hauska päivä.

Nykyään tuo ilmenee esimerkiksi siten, että isäpuoli alkaa uhota kotiinjäämisellä, jos esimerkiksi hänen lempisukkansa tai paitansa on pesussa, tai siis alkaa juuri sellainen jumpittelu, että hän jää sitten mieluummin kotiin.

Oletko jutellut äitisi kanssa, miten hän jaksaa? Kyllähän tuommoinen mies sairastuttaa kaikki ympärillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneena ei pysy ajattelemaan muuta kuin itseään. Ei ole yksinkertaisesti voimia keskittyä muiden hyvinvointiin, kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään. Ensi vuonna käytte vaan piipahtamassa tapaninpäivänä ja vietätte joulun oman perheen kesken.

Välillä mietin, että onko nää väitteet masenuneiden kyvyttömyydestä tehdä ikinä mitään toisin oikeasti totta vai tekosyitä, joiden varjolla voi uhriutua ja heittää vastuu elämästään ja omasta ja toisten hyvinvoinnista roskikseen.

Onhan se vähän niin, että passiivisuus aiheuttaa passiivisuutta. Jos masentunut on tottunut elämässään vaan vatvomaan omia asioita, ei juuri käy missään, näe ketään, niin varmaan vähitellen kaikki asiat alkaa pyörimään siinä oman elämän ympärillä ja pienempikin asia vaatii ponnisteluja.

Sentään jo 70-vuotias. No kunnostahan pitkälle riippuu, mutta toivottavasti pääsisi jo kohta haudanlepoon.

Miksi masentuneet luulee, että heidän poissaolonsa tai kotiin jäämisensä olisi muille suurikaan harmi?

Eri asteisesta masennuksesta kärsineenä en ihan tunnista isäpuolen käytöstä. Toki ihmiset ovat erilaisia ja luonne yms. vaikuttavat siihen, miten masennus näyttäytyy ulospäin. Itse ainakin esimerkiksi joulun aikaan olen pikemminkin pyrkinyt esittämään pirteää, vaikka se onkin ollut raskasta, koska en halua vaivata muita.

Ei toki ole mikään pakko esittää muiden mieliksi, mutta tuollainen itsekeskeisyys, jossa kaikki pyörii yhden ihmisen tunteiden ympärillä on varmasti tajuttoman raskasta. Jos ei pysty tai jaksa osallistua jouluun niin istukoonsa vaikka siellä tietokoneen ääressä mieluummin kuin muiden seurassa jouluankeuttajana.

Ei masentuneella ole mitään oikeutta pilata kaikkien muiden tunnelmaa ja myös masentuneella on yleensä mahdollisuus vaikuttaa omaan käytökseensä. Toki joskus vakava masennus voi sumentaa ajattelua niin, ettei aina osaa ottaa muita huomioon. Onkohan diagnoosi ihan oikea vai voisiko taustalla olla jotain muutakin?

Masentuneillakin on asenne, mihin voi vaikuttaa.

Mutta varmaan toki helpompaa syyttää kaikesta kaikkea ja kaikkia muita.

Tiedän tällaisen henkilön ja muiden pitäisi ystävällisesti ja päättäväisesti asettaa rajat sille kuinka paljon yksi henkilö voi dominoida koko porukan yhteistä aikaa.

Siinä käytöksessä on sekaisin rajattomuutta, sitä että on jäänyt jotkut kasvuvaiheet väliin niin ettei ole omaksunut aikuisen ihmisen roolia ja käytöstapoja. Mieli on juuttunut traumojen tai muun takia siihen kehitysvaiheeseen että etsii muilta huomiota pystymättä omatoimisesti huomioimaan muiden tarpeita.

Sitten on sitä fysiologista uupumusta ja masennusta ettei enää pysty fyysisestikään parempaan koska koko kroppa hermosto etunenässä on tottunut siihen että elämää hallitsee negatiivisten ajatusten kierre ja kroppa on palanut pohjaan.

Ja lopulta masennuksesta tulee se suojamuuri ja kattokäsite kaikelle että kukaan ei voi odottaa enää mitään eikä asioille voi tehdä mitään koska masennus.

Otin itse esiin näitä asoita tämän tuttuni kanssa vähän aikaa sitten ja hän vaikutti jopa helpottuneelta. Yleensä nuo ihmiset työnnetään hiljaa syrjään ja toisaalta käytöstä siedetään ja mahdollistetaan vuosikymmeniä. Kukaan ei halua tai osaa olla se joka ottaa asian rakentavasti esiin ja samalla kaikki valittaa että paska ihminen, parempi ilman. Nyt kun hänelle tuotiin ystävällisesti ja lämpimästi mutta painokkaasti ilman syyttelyä ja loukkaantumista esiin että negatiivisuus menee yksinkertaisesti täysin överiksi ja että välillä pitäis pystyä kuuntelemaan toisia ihmisiä niin vastaukset oli yllättävän fiksuja. Jopa sen suuntaisin että enhän mä tällainen aina ole ollut ja pitäis varmaan miettiä.

Jokainen aikuinen joka joulupöydän ääressä antaa yhden aikuisen jatkaa loputtomiin kuolemasta ja synkkyydestä tai muusta vastaavasta on vastuussa omalta osaltaan siitä että ei aseta omia rajoja siihen mihin ne kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Mulla taas masentunut äiti oli tulossa mut viime hetkellä teki oharit. Olin ostanut pikku lahoja, jotka ajattelisin et piristäisivät häntä. Laittoi viestiä et on alakuloinen eikä tule.

Itselle jäi vähän paha mireli kun lapsetkin odotti mummia. Ja itse mietin että nyt se on kotonaan ilman mitään jouluruokiakaan.

Hän tosin usein tekee tuota että lupaa jotain, mutta peruu viime hetkellä 😟 Jotenkin itsekästä minusta.

Usko pois, äidistäsi tuntuu varmasti vähintään yhtä pahalta tuo. Itse menetin useita ystäviä toimimalla samoin. Joskus hyvällä tuulella ollessani lupauduin kaikenlaiseen, mutta kun päivä koitti en vaan pystynyt lopettamaan itkemistä. On hirveää mennä jonnekin, teeskennellä normaalia ja keskittää kaikki energiansa siihen ettei vain itkisi. Siinä tilanteessa edes jonkun vuorovaikutuksen ylläpitäminen on mahdotonta.

Kun tarpeeksi monta kertaa feidaa jonkun ihmisen masennuksen takia, huonon omantunnon taakka vain kasvaa. Hävettää ihan liikaa.

Joko pappa sai uudet lääkkeet ja elämä hymyilee?

Joko on lääkitys kunnossa?

Huono käytös voi johtua kovin monesta muustakin asiasta kuin masennuksesta. Huonolle käytökselle pitäisi asettaa rajat. Tuittuileva isäpuoli saa tulla mukaan sitten kun osaa käyttäytyä.