Epävakaa persoonallisuus
Minulla epäillään olevan tämä. Onko muita diagnoosin saaneita, tai diagnoosin saaneen läheisiä? Miten teillä tämä oireilee, ja vaikuttaa arkeen?
Kommentit (57)
Ps. Anteeksi jos tekstini on huonosti kirjoitettua tai tauotettua. Ajatukseni on nopeampaa kuin kirjoitukseni ja siksi teksti voi olla ns. töksähtelevää.
T. Laura
Ps. Anteeksi jos tekstini on huonosti kirjoitettua tai tauotettua. Ajatukseni on nopeampaa kuin kirjoitukseni ja siksi teksti voi olla ns. töksähtelevää.
T. Laura
Kiitos taas 15 jne. Varmasti kyse on tuosta dissosioinnista. Jos hän näkisi itsensä nauhalta niin varmasti järkyttyisi. Ehkä sitten joku sellainen tosiaan, että minulle tuli paha olo kun nöin miten vaikeaa hänellä oli jne. voisi olla järkevä tapa ottaa puheeksi.
t. 35
Äidilläni on epävakaa tunne-elämä. Lienee pitkälti sama. Vaikeaa on. Ikävintä on se että ihminen itse ei näe itsessään mitään vikaa, kaikki paha olo johtuu muista (mukamas pahansuovista) ihmisistä. Kaataa henkisen pahan olonsa läheisten niskaan. Ei onnistu luomaan terveitä ihmissuhteita. Minä lähimmäisenä olisin tarvinnut jo aikaa sitten apua miten tuollaisen kannsa toimitaan ilman että oma mielenterveyteni kärsii.
Mielenkiintoista. Minä taas kaadan kaiken omaan niskaani, tunnen olevani kaikesta pahasta vastuussa. Paisuttelen pienetkin murheet ja negatiiviset asiat aivan järjettömiin mittakaavoihin. Olen pahoillani puolestasi. Kuulostaa kamalalta. Ap
Mielenkiintoista. Minä taas kaadan kaiken omaan niskaani, tunnen olevani kaikesta pahasta vastuussa. Paisuttelen pienetkin murheet ja negatiiviset asiat aivan järjettömiin mittakaavoihin. Olen pahoillani puolestasi. Kuulostaa kamalalta. Ap
Riippuu ihan epävakaan iästä, muista diagnooseista jne. että millainen ihminen kyseessä. Myönnän, että nuorempana koin kaiken olevan muiden vika (ja minulle kyllä tehtiinkin paljon pahoja asioita lapsena), mutta olen iän myötä ymmärtänyt oman osallisuuteni ja sen, miltä vaikutan muiden silmissä. En lähtisi mustamaalaamaan koko porukkaa kuten nro 2 tekee.
Ilman apua ja mielenterveystyötä elävä epävakaa on todennäköisesti ahdistunut, itsetuhoinen/väkivaltainen ja ikuisesta tyhjyydentunteesta kärsivä persoona, jonka lähellä ei ole helppo olla. Epävakaiden itsemurhaprosentti on kympin kieppeillä, iso osa sairastaa lisäksi paniikkihäiriötä, ahdistuneisuushäiriötä tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Epävakaudesta parantuu -jos parantuu- yleensä keski-iässä.
Onko täälllä enää epävaikaita persoonia paikalla? Läheiselläni on todettu tämä n. 30 vuotta sitten, ja sen takia on ollut pois elämästäni liki koko ikäni. Kävässyt muutaman kerran. Nyt hän taas otti yhteyttä ja toivoi että kun on rehellinen diagnoosistaan olisin lopun ikänsä mukana.
Ovatko epävakaat aina kamalia hirviöitä, agressiivisia ja impulsiivisia? Läheiselläni on epäilty epävakaata persoonallisuushäiriötä, mikä tuli aika yllätyksenä. Hänellä on kyllä paljon ailahtelevuutta, on toisinaan tosi innoissaan ja välillä taas totaalisen poissaoleva, mielialat saattavat vaihdella tosi nopeasti, puhuu usein tyhjyyden tunteesta jne., mutta ei ainakaan ulospäin osoita kovin voimakasta vihaa tai muita tunteen purkauksia. Vetäytyy usein omiin oloihinsa eikä halua välttämättä tavata ketään.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista. Minä taas kaadan kaiken omaan niskaani, tunnen olevani kaikesta pahasta vastuussa. Paisuttelen pienetkin murheet ja negatiiviset asiat aivan järjettömiin mittakaavoihin. Olen pahoillani puolestasi. Kuulostaa kamalalta. Ap
No mulla on lähipiirissä tällainen henkilö ja pari tuttua. Sinä tunnut ottaneen vastuun tilanteestasi, nämä tuntemani eivät ole niin tehneet. Ja siksi kokemukseni onkin, että tuo kuinka paha olo itsellä on (ja epäilemättä on) on oma subjektiivinen kokemus, joka toisten kannalta näyttäytyy myös niin, että epävakaa ihminen manipuloi ja kontrolloi heitä. Joten myös sinun lähipiirisi voi kokea että yrität hallita heitä ja käyttää heitä omien tunteidesi säätelyyn. Eikä kukaan muu voi tuntea tai tarvita mitään, saati saada tilaa, kun sun henkilökohtainen paha olosi nielaisee kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko epävakaat aina kamalia hirviöitä, agressiivisia ja impulsiivisia? Läheiselläni on epäilty epävakaata persoonallisuushäiriötä, mikä tuli aika yllätyksenä. Hänellä on kyllä paljon ailahtelevuutta, on toisinaan tosi innoissaan ja välillä taas totaalisen poissaoleva, mielialat saattavat vaihdella tosi nopeasti, puhuu usein tyhjyyden tunteesta jne., mutta ei ainakaan ulospäin osoita kovin voimakasta vihaa tai muita tunteen purkauksia. Vetäytyy usein omiin oloihinsa eikä halua välttämättä tavata ketään.
Tietääkseni kaikki eivät ole mitenkään hirviömäisiä. Ajoittainen aggressiivisuus ja/tai jonkinasteinen impulsiivisuus ovat kylläkin olennainen osa diagnoosia, joten niitä esiintyy ainakin jossain määrin. Kuitenkin epävakaita on monentyyppisiä: joidenkin oireilu ei näy aina kovin voimakkaasti muihin kohdistuvana vihaisuutena vaan epävakaa kohdistaa aggressiivisuuden itseensä, esimerkiksi käyttäytyy itsetuhoisesti.
Itselläni olen epäillyt tätä häiriötä jo pitkään. En välttämättä ole ns. klassinen epävakaa vaan hiljaisempi tyyppi, quiet borderline.
Tämä on kiinnostava aihe. Olen hakeutumassa terapiaan.
Vähään kasvuhormonia ja anabolisia niiin itsevarmuus kasvaa kuiin itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista. Minä taas kaadan kaiken omaan niskaani, tunnen olevani kaikesta pahasta vastuussa. Paisuttelen pienetkin murheet ja negatiiviset asiat aivan järjettömiin mittakaavoihin. Olen pahoillani puolestasi. Kuulostaa kamalalta. Ap
Miksi kaadat asioita niskaasi? Etkö uskalla analysoida, millaiset olosuhteet ovat ja voitko oikeasti vaikuttaa asioihin? Mikä johtuu itsestäsi ja mikä jostain muusta? Haluaisitko tehdä jotain muuta kuin nyt teet?
Vierailija kirjoitti:
21, epävakauteen voi liittyä psykoottisia jaksojakin. Kannan mukanani aika tuhtia kasaa erilaisia traumoja, ja silloin voi käydä niin että psyyke yksinkertaisesti romahtaa. Koska en aiemmin saanut kunnollista hoitoa, tilanteeni pääsi pahentumaan olennaisesti, ja jouduin mm. psykoosinestolääkitykselle.
Muita diagnooseja ovat ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja dissosiaatiohäiriö.
t. 15 jne.
Lainatkaa niitä viestejä mihin vastailette, tää numeroihin viittaaminen ei toimi koska viestejä poistuu välistä ja sitten menee sekaisin koko pakka.
Mua kiinnostaisi tietää, mikä teidät on saanut hakeutumaan hoitoon ja varsinkin sitoutumaan itsensä hoitamiseen kunnolla? Mikä on saanut näkemään että esim alkoholi jne vain pahentaa?
Miehelläni on diagnosoitu epävakaa ja psykoottisuuttakin ollut joskus. Välillä koettaa lääkitystä ja menee ihan tasaisesti. Sit lääkkeet loppuu tai lopetetaan kun olo tuntuu paremmalta ja kohta taas mennään. Juo myös usein, ei tunnu tajuavan että se pahentaa tai ei vaan arvosta omaa oloaan niin paljon, että luopuisi siitä satunnaisesta nousuhumalan euforiasta, vai onko se nyt silloin se ainoa aika kun tuntee itsensä ns normaaliksi ja rauhalliseksi.
Itselläkin mt-ongelmia mutta sisäistän sen että mun täytyy itse olla se joka toimii omien olojensa eteen ja koetan aktiivisesti löytää parempaa oloa.
Suht nuori suhde, mutta on ollut pahoja riitoja, nimittelyä, tavaroiden rikkomista, soitto hätäkeskukseen kun mies halusi tappaa itsensä mutta ei suostunut hoitoon jne jne, on käynyt käsiksikin. Ja jälkeenpäin katuu ja häpeää syvästi ja pitää itseään maailman huonoimpana.
Oon aika hukassa, en jaksa enää pitkään. Miten tuon saa tajuamaan?
Minäkään en käytä alkoholia tai muitakaan päihteitä (edes kofeiinia) ne kun tuntuvat vaikuttavan liiankin voimakkaasti minuun. Minuakin on auttanut säännöllinen päivärytmi ja rentoutus/hengitysharjoitukset. Myös ahdistuksen purkaminen esim käsitöiden tekemisellä auttaa minua sekä tunteiden purkaminen runojen muotoon auttaa niiden käsittelemisessä. En enään nykyään saa suuria hallitsemattomia tunnekuohuja olen löytänyt ns. sisäisen rauhani. Oikea terapia auttoi minua ja tietysti oikeasti asiantuntevan lääkärin löytäminen. Ymmärrän nykyään itseäni vaikka se tie oli kivinen ja tuskainen se oli sen arvoista. Aluksi terapiasta ei tuntunut olevan mitään apua ahdistuin vaan enemmän, mutta onneksi terapeuttini oli mahtava ja kannusti kertoi sen olevan normaalia. Kannattaa jatkaa terapiaa se todella kannattaa ja on tie onneen.
T. Selviytyjä