Epävakaa persoonallisuus

21, epävakauteen voi liittyä psykoottisia jaksojakin. Kannan mukanani aika tuhtia kasaa erilaisia traumoja, ja silloin voi käydä niin että psyyke yksinkertaisesti romahtaa. Koska en aiemmin saanut kunnollista hoitoa, tilanteeni pääsi pahentumaan olennaisesti, ja jouduin mm. psykoosinestolääkitykselle.

Muita diagnooseja ovat ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja dissosiaatiohäiriö.

t. 15 jne.

Onko kellään itsehoitovinkkejä?

Mindfulness ja läsnäolon opettelu toimivat monella, kannattaa googlettaa.

Itselläni tehoaa se, että keskityn olemaan täysin faktojen varassa siinä hetkessä jossa ahdistuneisuus meinaa räjäyttää pään; kokemani asiat ovat vain tunteita, eivät mitään vaarallista. Kukaan muu ei koe tätä samaa juuri nyt, nämä ovat vain minun pään sisälläni esiintyviä, väliaikaisia haittatekijöitä. Huomioin tunteen mutta lasken siitä irti; siihen ei tarvitse mennä mukaan.

t. 15 jne.

Ps. Anteeksi ap, olen rohmunnut ketjusi itselleni!

Minulla on lapsuudenkodissa ollut kaksi ihmistä joilla on paljon samoja piirteitä joita tässä on kerrottu ja muutakin, mutta kummallakaan ei ole ollut tätä diagnoosia. Mm. muiden syyttely kaikesta, takanapäin haukkuminen, tyhjästä suuttuminen ja pitkään kestävä vihaisuus, itsekkyys eli omat mielihalut ovat aina kaikkein tärkeimmät, joustamattomuus ja se että ihmiset olivat heidän mielestään joko hirmu mukavia tai täysiä paskoja, mitään välimuotoja ei koskaan ollut. Kaikesta heillä oli todella jyrkät mielipiteet  ja molemmilla myös ahdistuneisuutta, masennusta, itsetuhoisia puheita/uhkailua tai elkeitä, yli menevää päihdekäyttöä, jonka aikana riitelivät ja nyrkkitappelivat keskenään silloin tällöin.

Myöhemmin mieheni osottautui hyvin samankaltaiseksi luonteeksi, vaikka hänellä oli todella eheä julkisivu ulospäin ja yhdessäoloaikamme alussa jaksoi pitää sitä melko hyvin yllä pari vuotta. Hän ei voinut sietää näitä perheenjäseniäni ollenkaan. Liiton aikana havahduin siihen miten samalla lailla hän käyttäytyy ja reagoi kuin syvästi inhoamansa ja halveksimansa lähisukulaiseni. Hänellekään ei käsittääkseni epävakaata ole diagnosoitu, vaikka joutui turvautumaan mt-palveluihin.

Nyt kun olen jo aikapäiviä sitten eronnut miehestäni, niin olen saanut työkuvioiden kautta hyvän ystävä jolla on muun muassa epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi. Asumme niin kaukana toisistamme että tapaamme tosi harvoin, netin kautta pidämme yhteyttä paljon. Hänellä on tosiaan hyvin samanlaiset ajatukset ja tunteet kuin tähän keskusteluun itsestään kertoneilla. Pidän hänestä koska hän on hauska, älykäs ja hänen jyrkät mielipiteensä osin viihdyttävät minua. Minun on helppo vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan ja kun emme asu lähekkäin niin kaiketi hän ei saa minusta niin paljon ahdistusoireita ja ristiriitaisia fiiliksiä kuin voisi saada jos olisimme paljon tekemisissä tosielämässä. Jotenkin jännä, että tällainen kuvio minulla toistuu, löydän aina itselleni uuden läheisen jolla on samoja ongelmia kuin minkä keskellä kasvoin kotona. Kai se on tuttua ja turvallista jollain tapaa. Lisäksi, koen aitoa myötätuntoa koska olen läheltä nähnyt ne vaikeudet. Sen tiedän ja muistan että elämä epävakaasta persoonallisuudesta (oli se sitten häiriöksi asti luokiteltu tai ei) kärsivän kanssa on helvettiä enkä enää koskaan halua jakaa arkeani sellaisen ihmisen kanssa. Mutta, on heissäkin hienot ja loistavat puolensa kaikista vaikeuksista huolimatta :). 

25 on taas se henkilö joka jokaisessa ko asiaa koskevassa keskustelussa jaksaa toistaa, että epävakaan kanssa on helvettiä ja että sellaisen ihmisen kanssa ei kannata missään nimessä olla. Ja kyllä, osui arkaan paikkaa. Yritän nimittäin pitää parisuhdettani kasassa ja tuntuu että kaikki muutkin ihmiset kaikkoaa ympäriltäni.

Minustakin tuntuu, että aina näissä ketjuissa on se sama traumatisoitunut, joka kertoo koko ajan miten epävakaat eivät ole edes ihmisiä...

t. 15 jne.

Minulla ei ole omia lapsia, miehelläni on poika. Käyn psykologilla parin viikon välein. Aika ajoin se tuntuu turhalta, kuin he eivät osaisi auttaa minua. Tuputtavat vaan lääkkeitä, joita en tahdo. Tämän alustavan diagnoosin jälkeen ja siitä luettuani tuntuu että olisin saanut parissa lukemiseen käytetyssä tunnissa enemmän apua itse, kuin näinä kaikkina vuosina lääkäreiltä. Olen selvästi oireillut pahimmillani siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Huolestuttavaa että ammattilaiset eivät ole osanneet puuttua tähän yhtään aiemmin. Ap

[quote author="Vierailija" time="22.05.2014 klo 21:04"]

25 on taas se henkilö joka jokaisessa ko asiaa koskevassa keskustelussa jaksaa toistaa, että epävakaan kanssa on helvettiä ja että sellaisen ihmisen kanssa ei kannata missään nimessä olla. Ja kyllä, osui arkaan paikkaa. Yritän nimittäin pitää parisuhdettani kasassa ja tuntuu että kaikki muutkin ihmiset kaikkoaa ympäriltäni.

[/quote]Anteeksi, en ymmärtänyt että tuo välittyi niin voimakkaasti viestistäni ja ajattelin että sama asia tulee jo joka tapauksessa aiemmissa viesteissä aika ilmiselväksi. Tarkoitus oli tuoda esiin että tuon tyyppisissä ihmisissä on oikeasti hyvääkin vaikka heidän kanssaan eläminen on ollut minulle sen verran raskasta etten enää neljättä kertaa jaksaisi. Ja varmasti hyvin pitkälle se oli siksi raskas kokemus, kun nämä he eivät olleet diagnosoituja eivätkä samalla lailla pystyneet havainnoimaan omaa toimintaansa kuin ihminen joka itse tietää mistä on kyse. Pahoittelen että en ajatellut asiaa muiden kannalta ennen kuin lähetin viestin, jotenkin vaan muistot jylläsivät kun luin aiemmat kommentit. 

[quote author="Vierailija" time="22.05.2014 klo 21:04"]

25 on taas se henkilö joka jokaisessa ko asiaa koskevassa keskustelussa jaksaa toistaa, että epävakaan kanssa on helvettiä ja että sellaisen ihmisen kanssa ei kannata missään nimessä olla. Ja kyllä, osui arkaan paikkaa. Yritän nimittäin pitää parisuhdettani kasassa ja tuntuu että kaikki muutkin ihmiset kaikkoaa ympäriltäni.

[/quote]Anteeksi, en ymmärtänyt että tuo välittyi niin voimakkaasti viestistäni ja ajattelin että sama asia tulee jo joka tapauksessa aiemmissa viesteissä aika ilmiselväksi. Tarkoitus oli tuoda esiin että tuon tyyppisissä ihmisissä on oikeasti hyvääkin vaikka heidän kanssaan eläminen on ollut minulle sen verran raskasta etten enää neljättä kertaa jaksaisi. Ja varmasti hyvin pitkälle se oli siksi raskas kokemus, kun nämä he eivät olleet diagnosoituja eivätkä samalla lailla pystyneet havainnoimaan omaa toimintaansa kuin ihminen joka itse tietää mistä on kyse. Pahoittelen että en ajatellut asiaa muiden kannalta ennen kuin lähetin viestin, jotenkin vaan muistot jylläsivät kun luin aiemmat kommentit. 

Epävakaan ihmisen kanssa voi muodostaa toimivan ja rakastavan parisuhteen jos hoito (terapia ja lääkitys) on kunnossa. Toki epävakaan ihmisen kanssa on hyvä pitää mielessään muutama asia. Olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni tasapainoisessa ihmissuhteessa. Epävakaa kokee usein ettei tule kuulluksi ja sen kokiessaan tuputtaa asiaansa kovempaa. Jos kumppani osoittaa kuuntelevansa ja huomaavansa epävakaan puoliskonsa ei tällaisia ristiriita tilanteita tule. Ainakin meillä tämä toimii ja se ei tosiaan tarkoita, että pitäisi olla samaa mieltä.

T. Selviytyjä

Ap, ikävä kyllä epävakaita ei osata Suomessa hoitaa. Jopa Käypä hoito-opas kitisee, miten kuormitamme systeemiä, mutta numeraalinen data (0.6%) ei oikein viittaa siihen kuitenkaan...

Minulla on nuori, pätevä ja suorapuheinen lääkäri. Hän sanoi ensimmäisellä käynnillä suoraan, että epävakaita on vaikea hoitaa ja omalla kohdallani lääkityksen etsiminen voi kestää vuosia; "olet erittäin haastava lääkittävä". Tuohon kategoriaan päästäkseni olen kokeillut alle 10 lääkettä, joista kaksi tai kolme on sopinut, eli melko helpolla lääkärit ovat kanssani päässeet.

Epävakaat tuntuvat tietävän itse parhaiten mikä heitä auttaa ja ikävä kyllä se pitää usein paikkansa. Hoitajien tehtäväksi jää jutustella mukavia ja nostaa tuntipalkkaa, varsinkin kun viime vuosina ollaan siirrytty sellaiseen ajatteluun että asiat hyvin tiedostava potilas voi käytännössä sanella tarpeensa ja hoitotahon tehtäväksi jää sen suurinpiirteinen suunnittelu ja toteuttaminen. Etenkin isoissa kaupungeissa epävakaan ääni "hukkuu" ruuhkaiseen systeemiin ja moni jää vaille apua.

t. 15 jne.

Minua on auttanut elämässä selkeä päivärytmi, viikkosuunnitelma sekä paljon ajan jättämistä myös omille ajatuksilleni. Vanhemmiten olen oppinut myös säätelemään käytöstäni paremmin sekä tullut tietoisemmaksi siitä minkälaiset ihmissuhteet hajottavat minua (ja minä niitä). Itselläni myös 2-suuntainen mielialahäiriö. Niin ja tärkeä oivallus oli myös se, että jätin alkoholin kokonaan elämästäni. elämä vakiintui paljon.

Onko muut jättäneet alkoholin kokonaan pois? Minusta tuntuu, että se ei oikein sovi epävakaille. Itselläni ainaki se rentouttaa vähän liikaakin ja poistaa kaiken sen kireyden ja itsekontrollin, mikä on muutoin kokoajan päällä. Tätä seurravasta "vapauden tunteesta" johtuu se, että saatan tehdä ihan mitä vain päähän juolahtaa. Jälkitilat seuraavana päivänä joitain aivan järkyttävää ja palautumiseen voi mennä viikkoja.

Nämähän ovat ihan yleisiä asioita mitä alkoholia nauttiessa jokaiselle tulee, mutta voiko se epävakailla jotenkin ylikorostua?

Mitä pitäisi sanoa tai tehdä silloin, kun toisella kiehuu tunteet ja tulee tekstiä, syytöksiä jotka perustuu täysin hänen sisäiseen pahaan oloonsa, ei todellisuuteen?

Ja kun se sama ihminen ei anna sinun halata, mutta ei kestä että lähdet pois siitä tilanteestakaan, koska kokee ettet halua kuunnella, vaan hylätä hänet ja jättää yksin tuskansa kanssa?

Ja kun itse mietit että onko kaikki tuo mitä hän sanoo hänelle totta, vaikka se ei ole ollenkaan totta?

Ja kun et enää itse jaksaisi ottaa vastaan sitä puhetta, koska se sattuu niin paljon, mutta et tiedä mitä voit sanoa tai tehdä ettet pahenna tilannetta?

35, myötäelä. Älä halaa väkisin, mutta älä myöskään aiheuta hylkäämiskokemusta lähtemällä pois: ole vierellä. Älä vääntele naamaasi, älä huokaile tai anna ymmärtää ettet kuuntelisi/ottaisi tosissaan. Kestä se hetki, jos mahdollista. Älä yritä puhua järkeä tai ala kiistelemään, virallisenkin ohjeistuksen mukaan se pahentaa tilannetta.

Kun pahin on purettu, kysy voitko halata häntä tai sano rakastavasi/olevasi hänen lähellään. Jos henkilö on väkivaltainen, ilmoita heti poistuvasi turvallisuutesi tähden tilanteesta. Ja silloin myös POISTU. Jos kohtaus ei tunnu menevän ohi, soita hätäkeskukseen ja pyydä apua paikalle.

Minulla on noita raivareita joskus, ja olen alkanut miettimään, olisivatko ne sittenkin jonkinlaisia traumaperäisiä minipsykooseja. Niihin kuuluu voimakas vainoharhaisuus, tuskaisuus ja "tieto" siitä, että kaikki inhoavat minua eikä kukaan ole oikeasti ystäväni. Sillä hetkellä kaikki tuo on erittäin totta, myöhemmin kyllä tajuan että jaahas...sellaista taas.

t. 15 jne.

Miten hormonit vaikuttavat oireisiinne?

Itsellä ajoittain vahvat pms-oireet ja käyttäydyn tällöin joskus hyvinkin epävakaasti, moni aiemmin kerrottu oire täsmää.

Minulla osa lääkityksistä nostaa tiettyjen hormonien tasoa ja eivät siksi sovi ollenkaan.

Päihteistä oli puhetta, itse en käytä ollenkaan.

t. 15 jne.

[quote author="Vierailija" time="22.05.2014 klo 22:15"]

Miten hormonit vaikuttavat oireisiinne?

Itsellä ajoittain vahvat pms-oireet ja käyttäydyn tällöin joskus hyvinkin epävakaasti, moni aiemmin kerrottu oire täsmää.

[/quote]

Pahentaa oireita tosi paljon. Yleens viikkoa ennen pahenee, joskus jo kahta viikkoa.

Kiitos 15 jne.

Kannattaako sitä tilannetta ollenkaan koettaa jälkikäteen ottaa puheeksi, ja jos, niin miten?

Toinen ei ainakaan ota asiaa puheeksi kun tilanne on ohi vaan on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Minä haluaisin että jotenkin tulisi edes toteamus että nyt tunteet veivät kielen mennessään ja tuli sanottua jotain sellaista mikä ei pidä paikkaansa, mutta en tohdi sanoa mitään etten aiheuta uutta tilannetta. Silti tuntuu väärältä esittää että mitään ei ole tapahtunut. 

t. 35

35, ehdottomasti siitä kannattaa keskustella. Jossei toinen osapuoli ole halukas ottamaan kritiikkiä yms. vastaan, koita avata keskustelu toisella taktiikalla: sinulle tuli paha olo kun katsoit hänen kärsimystään, voisitko jotenkin seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa toimia toisin..? Epävakaat ovat itsekeskeisiä, joten tällä saatat saada hänet jo puhumaan vähän.

Tuo, että on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, voi johtua ainakin kahdesta asiasta. Ensimmäinen on se, että epävakaalla ei ole selkeää menneisyyttä eikä tulevaisuutta: on vain tämä hetki. Menneet jutut eivät juuri liikuta (tai sitten niissä roikutaan usein traumaperäisesti kiinni, kuten itse teen ikävä kyllä) ja tuntuu nololta, inhottavalta muistella niitä. Kyse voi siis olla pelkästään ylpeydestä jollain tapaa. Epävakaata on usein lapsena mitätöity ja hän herkästi toistaa kokemaansa käytösmallia eteenpäin: mitätöi sinut, joten kokemustakaan "ei ole".

Toinen juttu voi olla muistiin liittyvä. Itselläni on joskus raivo sokaissut niin, etten muista tapahtuneesta juuri mitään, mutta olen kuulemma riehunut ja saanut karhun voimat (nuorempana). Filmi voi siis oikeastikin mennä katki tuossa tilanteessa ja varsinkin, jos henkilö yhtään kärsii dissosiaatiosta/depersonalisaatiosta  tuohon päälle.

Toivottavasti tästä oli jotain apua.

t. 15 jne.