Pano, jota kadut?
Minä panin kaksi vuotta sitten mieheni parhaan kaverin kanssa. Törmättiin pikkujouluaikaan ja päädyimme pikaiselle naistenvessaan.
Hävettää veläkin.
Niin kaveria myös, ollaan sovittu, ettei koskaan kerrota kenellekään.
Mutta on vaikeaa unohtaa, varsinkin kun tosiaankin on mieheni paras ystävä ja viettävät paljon aikaa yhdessä.
Enkä edes saanut orkkua.
Kommentit (389)
Kaduttaa kun suostuin pariskunnan kanssa seksiin kun himoitsin rouvaa. Miinuksena olikin bi-mies. Kaikki oli ihan siedettävää siihen mennessä kun hän tunkeutui peräsuoleeni. Sen kivun perseessäni tunnen vieläkin. Kun sitten häivyin paikalta. Tunsin bussissa ollessani kuinka suolestani valu spermaa. Se pano oli kallis hinta...
Kaikki ne känniset yhden illan panot kaduttaa joissa esileikki on ollut olematonta ja seksi ohi minuutissa ja vain mies on lauennut. Ja sit muutama sellainen tyyppi on tullut pantua joista en erityisesti pitänyt ihmisinä.
Se ensimmäinen. Häpesin neitsyyttäni joten iskin keikalta jonkun tyypin ja noh. Toivottavasti hänellä oli kivaa koska minulla ei ollut.
En kylläkään sitten jännittänyt parisuhteen alussa niin paljon seksin aloitusta.
Vierailija kirjoitti:
Intissä alikessu vonkasi minulta kunnes suostuin antamaan hänelle suuseksiä ja anaalia koska jätkä lupasi järjestää minulle lukuisia "palvelushelpotuksia". Liioitteli suuresti vaikutusvaltaansa ja minä hölmö alokas uskoin. Kadun koska mikään ei toteutunut.
- Viestimies 90-luvulta
heh viestimiehet aina vaikuttikin vähän Homoilta !
Pari yhden illan juttua kaduttaa. Kumpikaan heistä ei ollut millään tavalla mun tyyppiä, mutta molemmilla kerroilla olin ollut pitkään ilman ja tuntui että on pakko saada, niin poimin tarjolla olevista parhaan mahdollisen
Pano ei ollut kummankaan kanssa mitenkään ihmeellinen, mutta sain mitä hain. Toinen nyt vaan tulee sitten aina vonkaamaan, kun näkee minut jossain, vaikka olen selvästi sanonut ettei kiinnosta. Toinen taas oli muuten epämiellyttävä kokemus, en osaa edes määritellä miten, mutta inhosin koko tilannetta jälkeenpäin, vaikka mitään rajojani ylittävää ei tapahtunut
Varmaan jotain nuoruuden panoja random-paikoissa. Prisman invavessan lattialla lähärissä ja semmosta. Jätkä kiihkoili ja kellisteli mua koko ajan. Ihan mukavaa se oli tuntea itsensä noin himoituksi mutta olis nuo voinut jättää tekemättä. Tai olla sen verran tahdonvoimaa sanoa: "odotetaan että päästään sänkyyn".
Yhtä yhden illan juttua kadun eniten.
minua vanhempi mies. Hyvin hiljainen(ei puhunut eikä kyllä pussannutkaan) mikä on itselleni ongelma koska olen hiljainen itsekin. Tarvitsen vastapuolen jolta ei lopu puhe eikä aiheet niin rentoudun.
esileikistä hän ei tiennyt mitään; vähän sormilla siihen suuntaan ja nainen on valmis. ( juu en muuten ollut valmis)
Suihinotto kyllä kelpasi mutta hän ei suutaan voinut käyttää mihinkään.
itse asiaan kun päästiin niin ei saanut edes sisään asti kun laukesi uudestaan.
Tämäkään ei olisi haitannut jos aikuinen mies olisi voinut itse ottaa asian toisin mutta kävi ilmeisesti ylpeyden päälle. Hän lukittautui kylppäriin siksi aikaa, että lähdin. Kostoksi pyyhin jalkovälistä spermat lakanaan kun ei muutakaan ollut tarjolla :D
No onhan niitä joitakin känni panoja nuoruudessa mitä ois voinu jättää väliin. Mulla oli nuorena huono itsetunto ja sitä yritin paikata seksillä ja oli tosi paljon random miehiä ja random palkkoja missä touhuttiin. Käytännössä olin semmonen mälli ämpäri. Toki suuri osa oli kyllä hyviä panoja.
Kadun sitä kertaa kun työpaikan iloinen pullukka ilmoitti että hän lähtee nyt taksilla kotiin ja haluanko tulla samalla taksilla. Tädit oli tanssiteltu ja tällä oli pilkettä silmäkulmassa. Lähdettiin, juotiin pakolliset kahvit, mutta kumpaakin väsytti. Hän kysyi petaako mulle sängyn ja minäpä ehdotin että eiköhän me nyt samaankin mahduta. Nukutti, mutta lusikoiduin tähän tyttöön ha hyväilin sen tissejä. Siihenkin tuli loppu, tyttö ilmoitti tiukasti että nukutaan, siihen sitten lusikkaan pehminen minäkin ja nukahdin. Aamulla heräsin naisenpuutteessa ja päätin vielä yrittää, ja niin pirteitä oltiin molemmat että tämä tyttö riisui heti pikkuhousunsa ja veti minut päälleen, kääri koipensa ympärilleni ja vauhditti minut hurjaan vauhtiin. Olin tuskin herännyt ja pian jo tajusin kaksi asiaa: ensin sen että olin lerpahtamassa ja lykin puolilöysällä, ja sitten saman tien että tuntuupa kivaln piukalta, oho, tuun...taisin sanoa ääneen koska olin edelleen tytön säärien puristuksessa ja tyttö huutaa "tuu vaan siisään" ja tulin niin että melkein pyörryn. Noloa oli se että lähdin paikalta kiireesti enkä nuoruuttani ja tyhmyyttäni tehnyt mitään tytön nautinnon eteen.
Vierailija kirjoitti:
Kadun jokaista "seksi"kertaa exäni kanssa, sillä hän oli osaamaton ja itsekäs rakastaja, ja muutenkin ala-arvoinen ihminen.
Sama täällä. Exäni olisi osannut jos olisi vaivautunut mutta olin vaan hänelle itsetyydytysväline.
Kadun sitä työpaikan pikkujoulupanoa. Se ei ollut ihmeellinen, ja vaihdettuani työpaikkaa osoitautui että hänen paras kaverinsa oli meillä töissä ja sai kuulla että olin pannut sen kaveria, ja kuulin siitä paljon.
Hyvä puoli oli se että että uusi työtoveri oli niinnutelias että pääsin panemaan myös tätä sen kaveria, ja huono asia oli se etten kummankaan kanssa pannut parastani, hätäisen känni/krapulasutaisun jälkeen vain ähkäisin ja lepäsin jyskyttävän pääni kanssa. Kumpaakaan en enää onnistunut kellistämään.
Kun ex-vaimoni erosi minusta pari vuotta sitten niin panin sit hänen yhtä kaveria koska kaveri halusi nähdä mun isohkon terskan.... No anyway... Tällä kaverilla on kaksi lasta ja aviomies.... Tätä panoa kadun....
Kadun vain muutamaa kertaa, kun jätin jostain syystä panematta. :DDD
Yhtä yhden illan juttua. Mies oli hyvän näköinen ja hyväkroppainen. Mutta vehje oli pieni kuin mikä, eikä mies osannut käyttää sitä. Nuoli ihan kivasti, mutta sormetti kuin olisi vispannut kermaa. Lopulta hoitelin hänet pikaisesti, että pääsin vain lähtemään. Iyh, ei ikinä enää sellaista, pikapanokin on mukavampi
Laivalla joku vuosi sitten lähdin aika ok näköisen kaverin kanssa hänen hyttiin ja siellä pussailtiin hetki ja hän aika taitavasti hieroi minun alapäätä sukkahousujen läpi. Seuraavaksi sitten sukkahousut ja pikkarit nurkkaan ja mies painoi minua takaapäin, kun olin kontillaan sängyllä. Hän tuli äkkiä ja hän veti kullin ulos minusta ja kysyi, että voisinko odottaa, että hänen kaveri voisi myös panna minua, kun hän tulee kohta hyttiin. Totesin etten moiseen lähde ja nappasin käsilaukun ja kengät mukaan ja lähdin kävelemään kohti omaa hyttiä. Siinä kävellessä muistin, että sukkahousut ja pikkuhousut jäi sinne hyttiin, mutta en edes meinannut mennä niitä hakemaan, vaikka tuli mieleen, mitä kaikkea sellaiset tyypit niillä voi tehdä. Sperma valui reisien välissä siinä kävellessä, niin en tuntenut kovin suurta ylpeyttä itsestäni hyttiin mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa, että panin kännissä yhtä hyvää kaveria. Outo lesboilukohtaus.... Ollaan kyllä vielä kavereita mutta enää ei panna.
Miten kaksi naista voi keskenään panna🙄
Yksi lepakko olisi saanut jäädä väliin... Oli ollut monta vuotta naisen kanssa parisuhteessa ja eron tultua halusi kokeilla olisiko sittenkin miehen kanssa kivempaa. Oli sen luokan räyhähenki ja miesvihaaja lahnailija, vaikka olikin nätti kun mikä, että ihan höpöhöpöä oli seksi. Vittuillessani laukesin suuhun ja jumitin sen verran että joutui nielemään. Oletan että lähetin takaisin lepakkoluoliin.
Ne mistä raskaus on saanut alkunsa.
Panot tutun varatun miehen kanssa. Seksi oli hyvää ja jäin koukkuun vaikka piti vaan purkaa paineita. Ei olisi pitänyt panna sitä ensimmäistäkään kertaa. N 24