Pano, jota kadut?
Minä panin kaksi vuotta sitten mieheni parhaan kaverin kanssa. Törmättiin pikkujouluaikaan ja päädyimme pikaiselle naistenvessaan.
Hävettää veläkin.
Niin kaveria myös, ollaan sovittu, ettei koskaan kerrota kenellekään.
Mutta on vaikeaa unohtaa, varsinkin kun tosiaankin on mieheni paras ystävä ja viettävät paljon aikaa yhdessä.
Enkä edes saanut orkkua.
Kommentit (390)
Enkä edes saanut orkkua.
no mikset räplännyt klitta samalla kun mies keskittyy omaan orkkuunsa, sulla oli aikaa keskittyä omaasikin
Kaverin tytär kenet näin ensimmäisen kerran kun hän oli 5pv vanha. Ikäeroa meillä 21v. Olis saanu jäädä tekemättä.
Aika monenkin lihavan ja pahemmassa tapauksessa kasvoiltaankin epäviehättävän naisen kanssa on tullut päädyttyä lakanoihin. Sitä katumuksen määrää, kun ns. post nut clarity-ilmiö iskee. Ei oikein tiedä millä ilveellä itsensä sais tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois, samalla viestien suoraan, mutta asiallisesti, että yhteydenpito jatkossa ei tule kysymykseen ja vielä niin, ettei toinen pahoita mieltään. Jos kroppa on hyvä, niin vähän kolhommatkaan kasvot ei varsinkaan yhden tai muutaman illan jutuissa haittaa.
Onneksi nykyään vältän aika tehokkaasti moiset tilanteet pitämällä riman ankaran runkkaamisen avulla pahimmassakin panetuksessa sellaisella tasolla, ettei tarvi miettiä jälkeenpäin että mihin sitä tulikaan sorruttua, mutta kyllähän niitä huteja silti joskus tulee.
Vastaan siis, että seksiä ylipainoisten naisten kanssa kadun.
Kaduta ei yksikään, mutta muutama sellainen tapaus on, että rumaien kasvojen tai huomattavan ylipainon vuoksi olen jättänyt varman mestan käyttämättä. Vanhemman valtiomiehen neuvo nuoremmille onkin: Pankaa niin prkleesti vielä kun pystytte, tulee vielä aika kun homma on enemmän arpomista, että kykenenkö tänään.
M1962
Vaimon sisko vietteli ja mentiin sängyyn pitämään hauskaa. Kävi sitten niin että tuli raskaaksi. Sain kaksi vaihtoehtoa. Maksan kiltisti elastusmaksut. Jos en maksa, niin hän kertoo siskolleen kuka on lapsen isä. Hän oli ollut kanssani pelkästään sen takia että saisi lapselleen varakkaan isän.
Vierailija kirjoitti:
Aika monenkin lihavan ja pahemmassa tapauksessa kasvoiltaankin epäviehättävän naisen kanssa on tullut päädyttyä lakanoihin. Sitä katumuksen määrää, kun ns. post nut clarity-ilmiö iskee. Ei oikein tiedä millä ilveellä itsensä sais tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois, samalla viestien suoraan, mutta asiallisesti, että yhteydenpito jatkossa ei tule kysymykseen ja vielä niin, ettei toinen pahoita mieltään. Jos kroppa on hyvä, niin vähän kolhommatkaan kasvot ei varsinkaan yhden tai muutaman illan jutuissa haittaa.
Onneksi nykyään vältän aika tehokkaasti moiset tilanteet pitämällä riman ankaran runkkaamisen avulla pahimmassakin panetuksessa sellaisella tasolla, ettei tarvi miettiä jälkeenpäin että mihin sitä tulikaan sorruttua, mutta kyllähän niitä huteja silti joskus tulee.
Vastaan siis, että seksiä ylipainoisten naisten kanssa kadun.
Kaverilleni on käynyt vähän vastaavasti treffeillä.. Ei ollut kylläkään tukeva tai sellaista mutta hieman kaveriani vanhempi. Kaveri oli tuolloin 55v ja nainen oli ollut päälle 60v mutta älyttömän himokas.. Vähän sillai mummomaisesti rupsahtanut jonka takia kaveriani ei ilmeisesti oikein olisi sytyttänyt mutta ei kait siinä, kaveri oli hoitanu hommansa ja melkein mummeli oli ollut kuulemma erittäin tyydytetty... ei jostain syystä tullut toisia treffejä...
Sitä kun menin nuoruudessani kokeilemaan seksiä miehen kanssa korvausta vastaan. Kipeää teki sekä morkkis yms...Olen siis mies ja siitä lähtien pysynyt naisissa.
Lauri Tähkä, kaduttaa että menin pettämään omaa mieltäni typerän ja huonon seksin takia, nyt onneksi saan seksistä edes korvauksen.
Vierailija kirjoitti:
Panot tutun varatun miehen kanssa. Seksi oli hyvää ja jäin koukkuun vaikka piti vaan purkaa paineita. Ei olisi pitänyt panna sitä ensimmäistäkään kertaa. N 24
Oliko mies pettämässä puolisoaan vai luvan kanssa? Miten tai miksi tämä päättyi?
Se kerta kun kortsu hajosi ja 17v tyttö tuli raskaaksi. No, minusta ei tullut isää silloin koska tyttö teki abortin, mutta ikävät muistot jäivät.
Ei kaduta mikään, koska ensipano on vieläkin suorittamatta. M65
Eräänä juhannuksena kauan sitten erehdyin toisen päivän aamuna panemaan erittäin lihavaa tyttöä ulkona pusikossa. Ohi meni tie, josta ajoi ainakin kolme autoa sinä aikana ja varmasti näkivät. Pahinta oli, että lippis jäi sille reissulle ja se tyttö toi sen myöhemmin meidän leiriin. Kavereilla piti juuri ja juuri pokka sen ajan, että hän lähti, ennen kuin repesivät suureen naurunremakkaan. Silloin hieman punastutti ja sain kuulla siitä koko loppujuhannuksen. Jälkeenpäin kyllä itseänikin huvittaa tämä ja 16 vuotiaana ei paljon valikoitu.
Seksisuhde työpaikalla olevan naisen kanssa. Muutama kuukausi pantiin, sitten nainen ihastui/rakastui ja olisi halunut parisuhteen. Itse en halunut seurustella vaan olla sinkkuna ja seksisuhteen alussa sovittiin, että jos tunteita tulee niin peli vihelletään heti poikki. Itse olisin voinut seksisuhdetta jatkaa, kun seksi oli hyvää ja molemmilla oli kivaa. Nainen vain halusi enemmän ja kertoi olleensa pitkään jo ihastunut ja se lopulta oli liikaa ja lopetimme näkemisen. Nyt työpaikalla on vaikeaa, kun nainen ei edes katso päin eikä puhu mitään.
en suosittele työkavereihin sotkeutumista.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:49"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:32"]Oikeestaan kaikkia paitsi nykyistä. Yks mikä on jääny mielee oli yks jonka muna oli suurin piirtein huulipunapuikon kokoinen. Tää viel kysyi tulinko mä. En todellakaan. -.-
[/quote]Sama mies? Kysyi nimittäin multa noin ja kalu yhtä pieni, aivan kuin mun kirjoittama. En tainnu tuntea edes kalua sisälläni millään lailla :'(
[/quote]
Yyyh. Kuulostaa hirveältä. :(
Mullakin yksi kokemus todella pienen omistavasta miehestä (tiesi sen itsekin), mutta onneksi suuseksi kompensoi aika paljon. Toki en halunnut häntä enää toista kertaa.
Itse olen useamman muijan hoidellu suulla ja sormilla tyytyväiseksi enkä ottanut omia housuja pois ollenkaan. Hyvin toimii...naiset eivät ilmeisesti saa hyvää suusormikäsittelyä useinkaan.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:40"]
Minä panin kaksi vuotta sitten mieheni parhaan kaverin kanssa. Törmättiin pikkujouluaikaan ja päädyimme pikaiselle naistenvessaan.
Hävettää veläkin.
Niin kaveria myös, ollaan sovittu, ettei koskaan kerrota kenellekään.
Mutta on vaikeaa unohtaa, varsinkin kun tosiaankin on mieheni paras ystävä ja viettävät paljon aikaa yhdessä.
Enkä edes saanut orkkua.[/quote]
Miten yleistä tällainen on? Olen itsekin törmännyt samanlaiseen tilanteeseen. Luulin, että miehet on lojaaleja toisilleen.
Joo no eivät ole. Miehen aivot ovat kullinnupissa. Ainakin silloin kun panettaa. Mutta eipä teillä muijilla mene yhtään sen paremmin. Homo Sapiens kun ei nyt vaan ole yksiavioinen ja sitä yritetään väkisin tehdä sellaiseksi. Kaikki sivusuhteet pitäisi vaan sallia normaalina...siinä olis järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Näissä koko-asioissa pitäisi aina toistaa se sama iänikuinen mantra "ei se koko, vaan se miten sitä käyttää", mikä on paskapuhetta. En aio hivellä miesten egoja sössöttämällä valheellista paskaa.
Hyvä tyttö! Mutta kyllä aika paljon pystyy kompensoimaan esileikeillä, nuolemalla, sormilla, jos on jaettu paskat työkalut. Ja naiset on niin helvetin erilaisia kaikki että aina löytyy jokaiselle joku.
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa se, että olin nuorena parikymppisenä niin vaikutuksille altis. Minulla oli kaveri, jolle satunnaissuhteet eivät olleet ongelma. Hän olin niin dominoiva, että aloin kuvitella, että tuollainen käytös on ihan normaalia, ja jonkin aikaa seurasin esimerkkiä. En saanut noista suhteista mitään irti, alkoi vain tuntua pahalta. Havahduin ja totesin, että se mikä sopii kaverilleni, ei sovi minulle. Ehdin tuona aikana kerätä kymmenisen lyhytaikaista suhdetta, ja yhteen aikaan minulla oli kolmekin säätöä samaan aikaan. Kaikkia niitä kadun. Muutoin koko elämänaikainen suhdesaldoni olisi jäänyt neljään (ja niistä en kadu yhtäkään).
Missähän noi vaikutuksille alttiit nuoret muija on? Yhtään nuorta muijaa en saanu iskettyä ja poikuudesta pääsinkin eroon vasta 24v.
Vierailija kirjoitti:
En lopulta mitään. Olen väsynyt häpeämään, lopettakaa te muutkin. Naisen seksuaalisuutta on kautta aikojen yritetty hallita nimenomaan häpellä. Miksi alistutte siihen edelleen?
Nimenomaan. Jaatte sitä persettä anyway ympäri kaupunkia ja me suurin osa miehistä elämme puutteessa. Tehkää toki ihan häpeilemättä mitä parhaiten osaatte.
Kadun vain niitä toteutumattomia panoja kun on itse missannut jonkun tilanteen joka olisi voinut edetä seksiin.
Omien vanhempieni. Olisi kaikille parempi jos minua ei olisi.