Pano, jota kadut?
Minä panin kaksi vuotta sitten mieheni parhaan kaverin kanssa. Törmättiin pikkujouluaikaan ja päädyimme pikaiselle naistenvessaan.
Hävettää veläkin.
Niin kaveria myös, ollaan sovittu, ettei koskaan kerrota kenellekään.
Mutta on vaikeaa unohtaa, varsinkin kun tosiaankin on mieheni paras ystävä ja viettävät paljon aikaa yhdessä.
Enkä edes saanut orkkua.
Kommentit (390)
Täräytin työpaikan kesäharjoittelijaa muutaman kerran harjoitteluaikana ja sen jälkeen. Tyttö oli ollut vaihdossa, oli sinkkuna hieman puutteessa ja sai kunnon kyydit. Syksyllä hän ilmoitti topakasti, että halusi alkaa seurustelemaan. Saman alan ihminen ei kiinnosta kuin petipuuhien merkeissä. Annoin kohteliaat pakit, mutta sain vuosiksi innokkaan stalkkaajan riesakseni.
Eka kerta ja sen jälkeiset kerrat. Kumppani oli tiukasti uskonnollisesta suvusta ja isänsä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutunut. Se suhde ei tehnyt minullekaan, herkkänä ihmisenä, yhtään hyvää.
Olen pannut muutamaa lihavaa naista ja se kyllä ällöttää jälkikäteen. Nämä olleet Tinderin kautta ja olen mennyt klassiseen lankaan, eli pääsääntöisesti pelkkiä naamakuvia ja vähätkin kroppakuvat kymmeniä kiloja sitten otettu.
Treffeillä karu totuus on iskenyt päin naamaa ja herrasmies kun olen, en ole kehdannut kieltäytyä naisen puolelta tulevasta suorasta seksiehdotuksesta.
Nykyään varmistan, että matchien kuvat ovat ajantasaisia.
mikähän siinä tosiaan on kun kuvan saa otettua silleen että läskit ei vyöry linssiin ja sit kun lähtee kovin odotuksin treffeilla että saisi tiukka toosaa tai jos ei sitä nyt heti niin ainakin saisi vatkattua mällit kitalakeen naiselle niin ne onkin large luokan ohjuksia
mutta pakko painaa ettei kylillä aleta puhumaan
kerrankin kun sain naisen selälleen sänkyyn yötä myöten ja tulin päälle niin oikeen lässähti sen maha ja vähän levisi ielä mutta painettava oli
Vierailija kirjoitti:
Annoin huumorimielessä yhdelle 15cm jätkälle.
Ei olis kannattanu...
Huumorimiehenä pystyt varmaan elämään tuonkin asian kanssa.
Viime viikolla paneskelin nuorta opiskelijaa, jonka kanssa oli tullut tehtyä tuttavuutta jo aiemmin. Seksi oli hyvää tälläkin kerralla, mutta neitonen yski ja niiskutteli illan ja yön aikana runsaasti. Aamupanon ja -kahvin jälkeen hän lähti omille teilleen ja ilmoitti tänään, että potee koronaa. Suojausta tulin käyttäneeksi vain alapäässä ja kurkku tuntuu kipeältä. Kyllä nyt kaduttaa.
En pannut,annoin väärän henkilön hoidella minut käsin..ero tulis jos vaimo kuulit...toisaalta itse en tehnyt mitään eli en edes pettänyt
Kolmen kimppa kiinnostaa. Nainen voi olla selällään ja minä painan ihan normipanoa. Perse on tietty pystyssä ja siellä olisi vapaasti käytettävissä yksi reikä. Suostuukohan kovin mies tähän ? Pimppi lainassa korvaukseksi saa tiukkaa reikää ?
En yhtäkään, mutta muutaman kerran olen jättänyt väliin ja ne kaduttaa.
Vierailija kirjoitti:
En pannut,annoin väärän henkilön hoidella minut käsin..ero tulis jos vaimo kuulit...toisaalta itse en tehnyt mitään eli en edes pettänyt
Itsellenikin kävi niin, että eräs tuttava nainen tuli aamuyöllä sänkyyni. Kun tiesi että vaimoni on lasten kanssa lomamatkalla. Ja otti minulta suihin, ja tekikin sen tosi hyvin. Hullukaan ei tuollaisesta kieltäytyisi. En ole tuntenut asiasta pieniäkään omantunnon tuskia. Enkä tunne pettäneeni vaimoani.
Muija oli lomalla ja pokasin mimmin, tultiin meille paneen. Pistin kännykän kuvamaan salaa kuvamaan panemista. Kaduttaa kuvaaminen salaa, kännyllä saa laadukasta kuvaa jos on valoa ja valoa oli.
Video tosi kiihotta, olen monet runkut vetänyt sitä tuijotellessa.
M49
Ällöttää, että annoin säälipllua exälleni, jota kohtaan en tuntenut enää oikeastaan yhtään mitään. Olin hänet jättänyt puolisen vuotta aiemmin. En edes nauttinut hommasta. Jälkeenpäin inhotti ja kadutti. Ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun säälistä sänkyyn menen.
Kyllä se oli pano jossa lapset saivat alkunsa.
En ole perheihmisiä ja samalla tulin vielä sitoneeksi itseni puolisoon, joka ei näin jälkiviisaasti katsottuna ole minulle ollenkaan oikea ihminen.
ehkä se ravintolasta kotia hinaamani nainen jolta sain jonkun hiivan suuhun ja kieleen se vitutti mutta bonuksena vedin sitä kakkoseen lopuksi että se kruunaapi kaiken
Kaikki tädit jotka lähestyy netin kautta,
Pillun pitää maistua ja tuoksua pillulta ja pesun voi hoitaa sitten seksin jälkeen. Tuo tietysti sillä olettamalla, että nainen hoitaa normaalisti päivittäin hygieniaansa. Seksin harrastamisen jälkeen on kyllä suotavaa hieman huuhtaista, sillä toisen miehen kermojen syöminen on minusta hieman epämiellyttävä ajatus. Liukkaille pääsy on toki muuten ihan parasta :-)
Itse en myöskään pidä siitä jos nainen käyttää hajustettuja pikkuhousunsuojia. Niissä on ällö haju, joka tarttuu toosaan.
Seuraava kerta. Tuttu nainen on kutsunut luokseen. Hehkuttaa jo etukäteen.
Työkaveri. Siitä seurasi paljon sydänsuruja minulle. Olisi ollut parempi olla menemättä sänkyyn ja lähtemättä sille polulle.