Julkinen rekisteri synnyttäneistä naisista Suomeen?
Tämä olisi ihan oikeastikin tarpeen, koska synnyttäneet naiset muodostavat tietynlaisen oman piirinsa, en nyt sanoisi ongelmaa, mutta kuitenkin. Mä olen oikeasti toooodella kyllästynyt että hyviä miehiä menee ohi, kun tää "piiri" on niin kevytkenkäistä. Saattaa nyt aluksi kuulosta vääähän isolta jutulta joku rekisteri, mut, niin turvavyön käyttökin autoissa oli joskus uus juttu...
Synnyttäneet naiset ovat baarissa periaatteessa tasavertaisessa asemassa ei-synnyttäneiden kanssa, koska miehet eivät näe vaatteiden läpi oikeaa tilannetta. Ja tästä syntyy ongelma, koska synnyttämättömät kilpailevat samoista miehistä ja synnyttämättömät jäävät usein rannalle sen takia kun joku kokeneempi synnyttänyt nainen tietää paremmin miten miestä kohdellaan. Periaatteessa jokaisen kuuluisi saada mahdollisuus mieheen, eikä niin että synnyttäneet kahmivat lisää miehiä vaikka ovat jo tunaroineet oman parisuhteensa.
Tällä hetkellä synnyttäneet naiset ahnehtivat ja huijaavat miehiä, samalla kun miehet haluaisivat löytää suoraan ne synnyttämättömät naiset. Ei nyt kaikki mutta yli 90% ainakin.
Olisi hyvä jos olisi ihan rekisteri ja sitten vaikka puhelinohjelmalla tai jollain baarissa voisi skannata että missä on synnyttämättömiä naisia, niin silloin miehet automaattisesti ajautuisivat näiden luo ja koko ongelma poistuisi.
Kommentit (73)
Täs rekisterissä olisi oikeesti järkevä. Eka kelasin et ei helvetti, mut, eihän oikeestikaan oo mitään järkeä et tehdään lapsia eri miesten kanssa ja miehet haluu aina sen synnyttämättömän naisen. Tää ois järkevää ohjausta parisuhdemarkkinassa, sitä on vaan totuttu pitämään "vapaana", mutta onhan se aika epäonnistunutta kun niin paljon on synnyttäneitä naisia tekemässä lapsia eri miesten kanssa ja synnyttämättömät ihmettelevät mitä tapahtui kun nahkahaukka kävi taas poimimassa miehen.
Hahahahahahahaaa!! Kuka eurovaaliehdokas lähtis tätä ajamaan? Marika Siltanen? Vai se laattaaja?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:44"][quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:32"]
Sori mutta olin sitten alasti tai vaatteet päällä, niin minusta ei kyllä erota olenko synnyttänyt vai ei. :) miten erottaisi? Kiinteät rinnat (aika pienet b-kuppi) ei raskausarpia eikä sitä vatsanahkaa ja olen hoikka. :)))
[/quote]
Et taida tajuta että sun vaginas on pilaantunutta tavaraa tässä. Rekisteri nimenomaan estäisi kaikki huijaukset synnyttäneiden naisten taholta ja antaisi synnyttämättömille sen arvon ja oikeuden mikä heille kuuluukin miesten edessä.
[/quote]
:DD ai jos olen nelisen vuotta sitten työntänyt vauvan ulos? Nätimmältä minun pimppini näyttää kuin esim kahden synnyttämättömän kaverini jos nyt tälle linjalle on pakko lähteä :) ja aina on kelvannut miehille :D naamasta ja kropasta se on kiinni nääs, kampaa aloittaja nassus ja laihduta niin saatat kelvata baarissakin jollekin känniläiselle
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:48"]
Täs rekisterissä olisi oikeesti järkevä. Eka kelasin et ei helvetti, mut, eihän oikeestikaan oo mitään järkeä et tehdään lapsia eri miesten kanssa ja miehet haluu aina sen synnyttämättömän naisen. Tää ois järkevää ohjausta parisuhdemarkkinassa, sitä on vaan totuttu pitämään "vapaana", mutta onhan se aika epäonnistunutta kun niin paljon on synnyttäneitä naisia tekemässä lapsia eri miesten kanssa ja synnyttämättömät ihmettelevät mitä tapahtui kun nahkahaukka kävi taas poimimassa miehen.
[/quote]
Eikö ne synnyttämättömät naiset osaa tehdä mitään? Eikä ne miehet kieltäytyä niistä jo mukelon pukanneiden lähentely-yrityksistä. Synnyttäneet naisetko on ainoita jotka tekee jotain näillä aikuisten karjamarkkinoilla...
lasketaanko sektioidut synnyttäneiksi?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:51"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:44"][quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:32"]
Sori mutta olin sitten alasti tai vaatteet päällä, niin minusta ei kyllä erota olenko synnyttänyt vai ei. :) miten erottaisi? Kiinteät rinnat (aika pienet b-kuppi) ei raskausarpia eikä sitä vatsanahkaa ja olen hoikka. :)))
[/quote]
Et taida tajuta että sun vaginas on pilaantunutta tavaraa tässä. Rekisteri nimenomaan estäisi kaikki huijaukset synnyttäneiden naisten taholta ja antaisi synnyttämättömille sen arvon ja oikeuden mikä heille kuuluukin miesten edessä.
[/quote]
:DD ai jos olen nelisen vuotta sitten työntänyt vauvan ulos? Nätimmältä minun pimppini näyttää kuin esim kahden synnyttämättömän kaverini jos nyt tälle linjalle on pakko lähteä :) ja aina on kelvannut miehille :D naamasta ja kropasta se on kiinni nääs, kampaa aloittaja nassus ja laihduta niin saatat kelvata baarissakin jollekin känniläiselle
[/quote]
Orvaskesi on löysää lantion seudulla ja ilman meikkiä näytät todennäköisesti kauhealta.
Joo, voisi olla sellainen neitsytrekisteri, että näkisi, että kuka ei ole vielä päässyt yrittämään.
Ja sitten voisi olla tosiaan tyrimisrekisteri, jolla erottuu ne parisuhteensa tyrineet onnettomat niistä muista hepsankeikoista.
Voisi olla myös rekisteri, josta selviäisi henkilön värkin koko ja kyky.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:53"][quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:51"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:44"][quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:32"]
Sori mutta olin sitten alasti tai vaatteet päällä, niin minusta ei kyllä erota olenko synnyttänyt vai ei. :) miten erottaisi? Kiinteät rinnat (aika pienet b-kuppi) ei raskausarpia eikä sitä vatsanahkaa ja olen hoikka. :)))
[/quote]
Et taida tajuta että sun vaginas on pilaantunutta tavaraa tässä. Rekisteri nimenomaan estäisi kaikki huijaukset synnyttäneiden naisten taholta ja antaisi synnyttämättömille sen arvon ja oikeuden mikä heille kuuluukin miesten edessä.
[/quote]
:DD ai jos olen nelisen vuotta sitten työntänyt vauvan ulos? Nätimmältä minun pimppini näyttää kuin esim kahden synnyttämättömän kaverini jos nyt tälle linjalle on pakko lähteä :) ja aina on kelvannut miehille :D naamasta ja kropasta se on kiinni nääs, kampaa aloittaja nassus ja laihduta niin saatat kelvata baarissakin jollekin känniläiselle
[/quote]
Orvaskesi on löysää lantion seudulla ja ilman meikkiä näytät todennäköisesti kauhealta.
[/quote]
XDDD hahaha :D juu näinhän se on jos sinä kerran niin sanot.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:53"]
lasketaanko sektioidut synnyttäneiksi?
[/quote]
Varmaan joittenkin äijien mukaan kaikki arvet naisessa on jotain miinusta...
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:54"]

Mul ei sinällään oo kommenttia, mut toi ylireagoiva nauru on oikeesti just sellanen mitä heikkoitsetuntoset lehmät netissä päästelee kun kuvittelee itsensä sellaseks mitä kirjottaa =D Ehket oo, ehkä oot, mut todennäköisyys et oot, on jotain 95%...
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:54"][quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:53"]
lasketaanko sektioidut synnyttäneiksi?
[/quote]
Varmaan joittenkin äijien mukaan kaikki arvet naisessa on jotain miinusta...
[/quote]
No voihan arpia olla lapsettomillakin :D eli siis toisin sanoen kaikille röntgen ja hd-lasit päähän että näkee vastaantulevan alasti.
Juu, olisihan se mukavaa että tutkat piippailis ja kovaa kun tulen baariin sisälle. "Synnyttänyt nainen! Synnyttänyt nainen!"
Siinä on vaan se paha kun joku tulee pokailemaan baarissa kerron olevani varattu ja kerron että minulla on lapsia. Siinä vaiheessahan se kiinnostus vasta herääkin!
Eli ei kiitos. Ei karkoita miehiä...
Mielenkiintoinen ajatus. Väestörekisterikeskuksessa tiedot varmaan jo onkin. Sieltä voisi aukaista lisääkin tietoja ihmisistä ja mobiilisovellus kanssa niin voi baarissa tarkistaa kenen kanssa on tekemisissä. Esim. onko mies naimisissa...
Mutta tosiaan tässä on monia puolia, kuten sektioidut. Toisaalta synnyttämätön saattaa olla hedelmätön.
Säälitapaukset hakee pillunsa/mulkkunsa baareist. Että ihan sama.
Ja toinen kierros pitäs myös miehiltä kieltää! Sitähän täs kai haettiin?
Pakkoavioliitot kunniaan! Ni ei tarvi taistella baareissakaan<3 Ja 2,5 lasta per pariskunta. Homolepsopareil muutenkin niin hankala lisääntyy, ettei niillä niin lasketa, säälistä saavat hankkii lapsii niin paljon ku onnistuvat kaveripiiristään haalii sijaismunijoit?
Naiset on kyllä ahnaita tässä asiassa, periaatteessa toi rajoittais just sopivasti naisten ahnaaksi tullut käytöstä. En halua kuulostaa mitenkään vanhanaikaiselta, mutta samalla synnyttämätön nainen saisi sille kuuluvan markkina-arvon.
Siitä rekisteristä pitäisi voida vapautua, kun lapset ovat tietyn ikäisiä.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 12:04"]
Siitä rekisteristä pitäisi voida vapautua, kun lapset ovat tietyn ikäisiä.
[/quote]
Kauanko se kestää että olisi taas kelvollinen? Eihän synnyttäneisyys kuitenkaan katoa että siinä mielessä.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:39"]Vagina on lihas, toisin kuin Peenis. Lihas supistuu ja laajenee ja lihasta voi treenata. Joten äläpä höpötä tuota vanhanaikaista propagandaasi.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:32"]
Sori mutta olin sitten alasti tai vaatteet päällä, niin minusta ei kyllä erota olenko synnyttänyt vai ei. :) miten erottaisi? Kiinteät rinnat (aika pienet b-kuppi) ei raskausarpia eikä sitä vatsanahkaa ja olen hoikka. :)))
[/quote]
Sun löysä jalkoväli pitäis olla ennakkotietona rekisterissä.
[/quote]
[/quote]
Mitäs sinä minun alapäästäni tiedät?:DD