Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa, kun kummilapsi on vähän möntti
20.05.2014 |
Kummilapsemme täyttää nyt 2 vuotta. Ei puhu kuin kaksi sanaa. Osoittelee vaan ympärilleen ja mölisee kuin vuotta nuoremmat lapset. Tai ei oikeastaan tee edes sitä vaan pääosin vaan tuijottaa ympäristöä hiukan äkäisen näköisenä alta kulmien.
Kun hänelle juttelee, hän vaan tuijottaa. Tuntuu, että ketään ei ole kotona, silmissä ei ole sellaista älyn pilkahdusta. Jotenkin tosi hidas tyyppi.
Nyt tapasin yhden tuttavan, jolla neljä kuukautta nuorempi lapsi. Tämä lapsi oli jo niin ketterä, käveli sujuvasti. Ja ennen kaikkea oli sellainen eloisa. Silmistä sen näkee, kun hänelle jutteli, niin selkeästi sai paremmin kontaktia kuin kummilapseemme, vaikka on kuitenkin vieraampi meille.
Ja ennen kaikkea hän puhui jo monta sanaa! Parin sanan lauseitakin. Alkoi minullekin omalla tavallaan selittää, mitä erikoista oli mökillä tapahtunut, olivat sieltä tulossa. Ihana lapsi!
Harmittaa, kun tuntuu, että kummilapseemme ei sitä kontaktia oikein saa ja hänelle kun juttelee, tulee kiusaantunut olo. Kun tuntuu, että hän ei ehkä edes halua, että hänen kanssa joku yrittää jutustella tai leikkiä. Tuijottaa vaan.
Miten voisin rohkaista häntä ja yrittää luoda häneen avoimemman suhteen?
Kommentit (59)
mun kummilapsi on myös "möntti". Ikää on kohta 4v. Syy käytökseen löytyy surkeasta äidistä, joka on kasvattanut kaksi lastaan piirrettyjen edessä vuoden ikäisestä asti. Lastensuojelun asiakkaita ovat, mutta totuutta eivät näe kuin perheen ystävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:28"]
Lapsi kuulostaa aspergerilta tai autistilta. Käsittämättömiä nämä "anna vaan olla" -kommentit! Lapsi tarvitsee kuntoutusta ja terapiaa nopeasti, varhaisessa iässä tuollaiseen voidaan vielä puuttua. Ei tule olemaan koulussa helppoa noin heikosti kommunikoivalla lapsella.
Tsemppiä ap! Ota huoli puheeksi lapsen vanhempien kanssa.
[/quote]
Ai että kummivanhempi ei "anna olla vaan" vaan ottaa ja alkaa puskemaan lasta kuntoutuksiin, tutkimuksiin ja kainenmaailman tukitoimintoihin. Hei haloo
-18
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:50"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:43"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:35"]
Kuulostat tosi ikävältä kummilta :( Lapset kehittyy eri tahtia, eikä heitä voi/saa siinä hoputtaa tai pakolla yrittää saada nopeammin kehittymään kuin mitä heidän oma biologiansa sallii. Kohtaa lapsi vaan sellaisena kuin hän on, äläkä ajattele että hänen pitäisi olla muunlainen.
[/quote]
No, jos olen ikävä kummi niin paras sitten kai vaan pysyä pois tieltä.
Minähän olen yrittänyt kohdata lapsen! Yritän jutella, lapsi mulkaisee ja alkaa tuijottaa pöydän pintaa tai lattiaa. Yritän leikkiä, lapsi vaan istuu, tuijottaa, ehkä osoittelee niitä tavaroita. Mutta ei vaan tule mukaan.
Miten mä kohtaan lapsen, johon en osaa luoda kontaktia? Kun mulla ei yleensä ole ongelmaa luoda lapsiin sitä kontaktia vaan yleensä lapset vastaa jotenkin siihen, kun heille juttelee, tulee itse mukaan leikkimään, tms.
[/quote]
Ole vain läsnä, ole paikalla, älä yritä väkisin touhuta ja tehdä jotain, jos kerran lapsi ei lähde sellaiseen mukaan. Jotkut lapset on ihan synnynnäiseltä temperamentiltaan hyvin introverttejä ja rauhallisia. Meilläkin poika on ollut sellainen pienestä asti. Hekin kyllä kaipaavat ihmisten läsnäoloa ja välittämistä, mutta tykkäävät pysyä paljolti tarkkailijoina ja pohtia, ei niin paljoa touhuta tai puhua.
[/quote]
No näin rauhallista ja intorverttiä lasta en sitten aiemmin ole tavannut.
Mutta kun lapselta ei saa mitään vastakaikua. Vaan sitä toljotusta. Tai sitten kulmien kurtistelua ja mulkoilua. Mulle tulee olo, että seurusteluyritykseni eivät ole toivottuja. Keskityn sitten lapsen vanhempien kanssa juttelemiseen ja lapsi tuijottaa meitä siinä vieressä.
ei voi mitään, mua tämä kummilapsi jotenkin hämää, kun tuntuu, että olen hänelle ei-toivottu henkilö.
Eikös se "sääntö" vuorovaikutuksessa ole, että lapsen ehdoilla mennään. Jos teidän temperamentit ei sovi yhteen, tai jos hänen kehitys onkin viivästynyt jostain syystä, niin sinun vastuullahan se suhteen rakentaminen on silti. Ei se niin ole että vain kivoilla, ulospäinsuuntautuneilla lapsilla on tarvetta kummisuhteelle, vaan eiköhän kaikki lapset ansaitse elämäänsä luotettavia, rakastavia aikuisia antamaan elämisen mallia. Teidän ei tarvitse olla bestiksiä eikä samanlaisia, mutta pitäisi kunnioittaa sitä lasta ja nähdä hänessä hyviä ominaisuuksia. Kummilapsi on oma erillinen ihmisensä jolla on oma elämän polkunsa, ja teillä on nyt se yhteys että olet häntä hellästi ohjaamassa aikuisen asemassa. Mutta et ole vanhempi, opettaja tai lääkäri, vaan voitte yhdessä ihmetellä elämää.
Jos lapsi ei halua tehdä niitä asioita mitä sinun mielestä lasten kanssa tehdään, niin koita keksiä erilaisia asioita tai mieti sitä omaa lähestymistapaasi, onko se tälle lapselle liikaa. Jos lapsi ei innostu leikkimisestä, niin voit tulla hänen kanssaan tutuksi muulla tapaa. Ehkä hän tykkäisi katsella kuvia kirjasta, jos kääntelet sivuja? Ehkä voit pitää vain sylissä kun olet käymässä. Tai voit puhallella saippuakuplia hänelle. Tai ehkä voit tukea hänen kasvuaan auttamalla hänen vanhempiaan jollain tapaa. Tai ehkä se riittää nyt vielä, että käyt joskus kylässä ja muistat merkkipäivinä, ja sitten kun lapsi alkaa olla isompi ja jo muistaa paremmin sinut, niin tutustutte silloin paremmin jonkin konkreettisen tekemisen parissa.
Hienoa että olet kiinnostunut kummiudesta ja huolissasi lapsesta. Koita kuitenkin olla ylitulkitsematta kaksivuotiaan eleitä ja rajoita tuota ylianalysoimista. Ihan turha ajatella että mitä jos teillä ei ikinä synkkaakaan. Et myöskään ole vastuussa lapsen kuntoutuksesta, jos sellaista tarvetta on, sinun ei tarvitse kasvattaa lasta pois siitä "möllötyksestä". Mieluummin mene lapsen mukaan möllöttämään kuin ala kouluttaa ja aktivoida kyläillessäsi. Jos tuntuu vaikealta, niin ajattele vaikka että tämä kummisuhde on sinullekin opiksi elämästä.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 12:55"]
Lapsihan vaistoaa sen että pidät häntä "mönttinä"!
Eihän sinuakaan aikuisena huvita olla yltiö sosiaalinen ja mukava ihmiselle jos koet hänen kiusaantuvan seurastasi!
2-vuotiaalle voi puhua pälpättää kaikenlaista, nimetä hänen tunteitaan ja tekemisiään tyyliin "oho! Taidatkin tykätä tuosta pallosta! Minkävärinen se pallo on? Aivan, pallo on vihreä. Osaatko vierittää sen tänne? Odotas näytän miten se vierii.. nooooin.. pallo vierikin pitkälle, käydään hakemassa se ja vieritetään uudelleen..."
[/quote]
Siis noinhan puhutaan jollekin yksivuotiaalle... En mä osaa tuolla tavalla lässyttää.
Mä teen niin, että tulen paikalle. Sanon ovelta, "Hei, X! Mitä kuuluu? Onko ollut lämmin päivä?". Lapsi mulkaisee ja alkaa sitten tuijottaa lattiaa. Ei sano hei. Ei heilauta kättä ei mitään.
Menen lapsen korkeudelle ja tervehdin uudelleen. Lapsi mulkaisee taas alta kulmain ja katselee muualle.
Vaihdan muutaman sanan vanhempien kanssa, siirrytään keittiöön.
Lattialla on lapsen leluja. Istun siihen lattialle. "Onpa sulla, X, kivoja leluja. Mitäs nämä on? Nätti nukke, silläpä on kaunis punainen hame. Laitetaanko nukelle lettuja? Tuletko mun kanssa tekemään nukelle lettutaikinaa?" Tai mitä nyt hyvänsä, otan auton, rakennetaako palikoista kaupunki.
Lapsi vaan tuijottaa. Joko etäämpää tai istuu siihen viereen ja tuijottaa. Ottaa ehkä jonkun tavaran ja pyörittelee sitä, mutta ei jotenkin tule siihen leikkiin mukaan ollenkaan. Eikä katso päin.
Lopulta kyllästyn, emäntä kutsuu kahvipöytään ja loppuaika kuluukin aikuisten kanssa jutellessa. Aina välillä yritän ottaa lapseen kontaktia - katsotaanko kirjaa, yritetäänkö uudelleen sitä leikkiä. Ei mitään.
Sitten tulee joku mulle vieraampi lapsi, nuorempi kuin tämä kummilapsi, joka myös talossa vieraana. Tarttuu heti innoissaan siihen leikkiin, tehdään lettutaikinaa nukelle, paistetaan niitä lettuja, syötetään nukelle, laitetaan mansikkahilloa päälle. Ja tämä yksi vaan katselee päältä, kun me leikitään.
Tai sitten tuo mulle vieraampi lapsi ottaa kädestä, vetää seisomaan, osoittaa ulos, sanoo piha! Ja haluaa, että kierrän hänen kanssa ulkona pihalla, katsellaan kukkasia tms, juttelen niistä. Jos yritän vastaavaa kummilapsen kanssa, niin ei sitä vaan kiinnosta.
Hönttiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No näin rauhallista ja intorverttiä lasta en sitten aiemmin ole tavannut.
Mutta kun lapselta ei saa mitään vastakaikua. Vaan sitä toljotusta. Tai sitten kulmien kurtistelua ja mulkoilua. Mulle tulee olo, että seurusteluyritykseni eivät ole toivottuja. Keskityn sitten lapsen vanhempien kanssa juttelemiseen ja lapsi tuijottaa meitä siinä vieressä.
ei voi mitään, mua tämä kummilapsi jotenkin hämää, kun tuntuu, että olen hänelle ei-toivottu henkilö.
Siis onko hän mielestäsi jälkeenjäänyt, vai onko hän mielestäsi omistautunut sinun vihaamiselle niin että järjestelmällisesti vain istuu hiljaa mulkoilemassa juuri sinua? Vai sekä että?
Minusta tuntuu että oli niin tai näin, oletat vähän liikoja itsestäsi :). Jos se lapsi ei ota kontaktia sinuun, niin ehkä se ei johdu siitä että se inhoaa sua, vaan ehkä se ei yleensäkään ota kontaktia vieraisiin ihmisiin. Silloin voit ihan rauhassa istuskella siinä kahvilla ja välillä vaikka sanoa jotain hälle tai hymyillä ilman sen enempiä odotuksia vastavuoroisuudesta. Lakkaa kuvittelemasta että se yrittää mielessään taikoa sinua pois, eiköhän se lapsi vain ole hämillään tilanteesta eikä tiedä mitä tehdä. Eiköhän se siitä muutaman vuoden aikana ala tottua eikä pidä sua enää vieraana.
Jos lapsella taas on jotain kehitysongelmaa, niin se selvinnee aikanaan. Sitä ennen voit taas relata ja antaa lapsen rauhassa olla sellainen kuin on, koska jos on kyse jostakin häiriöstä niin hänhän ei mitään itselleen voi, ja sitten kun hänen ongelmansa on paremmin selvillä, tiedät ehkä mitä pitää tehdä että häneen saa kontaktia.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 12:55"]
Lapsihan vaistoaa sen että pidät häntä "mönttinä"!
Eihän sinuakaan aikuisena huvita olla yltiö sosiaalinen ja mukava ihmiselle jos koet hänen kiusaantuvan seurastasi!
2-vuotiaalle voi puhua pälpättää kaikenlaista, nimetä hänen tunteitaan ja tekemisiään tyyliin "oho! Taidatkin tykätä tuosta pallosta! Minkävärinen se pallo on? Aivan, pallo on vihreä. Osaatko vierittää sen tänne? Odotas näytän miten se vierii.. nooooin.. pallo vierikin pitkälle, käydään hakemassa se ja vieritetään uudelleen..."
[/quote]
Siis noinhan puhutaan jollekin yksivuotiaalle... En mä osaa tuolla tavalla lässyttää.
Mä teen niin, että tulen paikalle. Sanon ovelta, "Hei, X! Mitä kuuluu? Onko ollut lämmin päivä?". Lapsi mulkaisee ja alkaa sitten tuijottaa lattiaa. Ei sano hei. Ei heilauta kättä ei mitään.
Menen lapsen korkeudelle ja tervehdin uudelleen. Lapsi mulkaisee taas alta kulmain ja katselee muualle.
Vaihdan muutaman sanan vanhempien kanssa, siirrytään keittiöön.
Lattialla on lapsen leluja. Istun siihen lattialle. "Onpa sulla, X, kivoja leluja. Mitäs nämä on? Nätti nukke, silläpä on kaunis punainen hame. Laitetaanko nukelle lettuja? Tuletko mun kanssa tekemään nukelle lettutaikinaa?" Tai mitä nyt hyvänsä, otan auton, rakennetaako palikoista kaupunki.
Lapsi vaan tuijottaa. Joko etäämpää tai istuu siihen viereen ja tuijottaa. Ottaa ehkä jonkun tavaran ja pyörittelee sitä, mutta ei jotenkin tule siihen leikkiin mukaan ollenkaan. Eikä katso päin.
Lopulta kyllästyn, emäntä kutsuu kahvipöytään ja loppuaika kuluukin aikuisten kanssa jutellessa. Aina välillä yritän ottaa lapseen kontaktia - katsotaanko kirjaa, yritetäänkö uudelleen sitä leikkiä. Ei mitään.
Sitten tulee joku mulle vieraampi lapsi, nuorempi kuin tämä kummilapsi, joka myös talossa vieraana. Tarttuu heti innoissaan siihen leikkiin, tehdään lettutaikinaa nukelle, paistetaan niitä lettuja, syötetään nukelle, laitetaan mansikkahilloa päälle. Ja tämä yksi vaan katselee päältä, kun me leikitään.
Tai sitten tuo mulle vieraampi lapsi ottaa kädestä, vetää seisomaan, osoittaa ulos, sanoo piha! Ja haluaa, että kierrän hänen kanssa ulkona pihalla, katsellaan kukkasia tms, juttelen niistä. Jos yritän vastaavaa kummilapsen kanssa, niin ei sitä vaan kiinnosta.
Hönttiä.
[/quote]
No, ei tuo leikkiminen sitten vain onnistu sillä tavalla kuin haluaisit. Onhan tuokin aika hyvä, jos joskus edes istuu vieressä ja pyörittelee lelua käsissään, jos ei yhtään kiinnostaisi niin ei kai se siinä tuon ikäisenä kohteliaisuuttaan istuisi. Alkaako hän huutaa tai hermostuuko jos vain otat hänet syliin? Jos toinen lapsi ehdottaa ulos menoa, voitko sanoa että joo mennään vaan ja otetaan Möntti mukaan, tulehan Möntti, ja sitten kannat häntä mukana kun katselette niitä kukkia ja juttelette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:45"]
Eikös se "sääntö" vuorovaikutuksessa ole, että lapsen ehdoilla mennään. Jos teidän temperamentit ei sovi yhteen, tai jos hänen kehitys onkin viivästynyt jostain syystä, niin sinun vastuullahan se suhteen rakentaminen on silti. Ei se niin ole että vain kivoilla, ulospäinsuuntautuneilla lapsilla on tarvetta kummisuhteelle, vaan eiköhän kaikki lapset ansaitse elämäänsä luotettavia, rakastavia aikuisia antamaan elämisen mallia. Teidän ei tarvitse olla bestiksiä eikä samanlaisia, mutta pitäisi kunnioittaa sitä lasta ja nähdä hänessä hyviä ominaisuuksia. Kummilapsi on oma erillinen ihmisensä jolla on oma elämän polkunsa, ja teillä on nyt se yhteys että olet häntä hellästi ohjaamassa aikuisen asemassa. Mutta et ole vanhempi, opettaja tai lääkäri, vaan voitte yhdessä ihmetellä elämää.
Jos lapsi ei halua tehdä niitä asioita mitä sinun mielestä lasten kanssa tehdään, niin koita keksiä erilaisia asioita tai mieti sitä omaa lähestymistapaasi, onko se tälle lapselle liikaa. Jos lapsi ei innostu leikkimisestä, niin voit tulla hänen kanssaan tutuksi muulla tapaa. Ehkä hän tykkäisi katsella kuvia kirjasta, jos kääntelet sivuja? Ehkä voit pitää vain sylissä kun olet käymässä. Tai voit puhallella saippuakuplia hänelle. Tai ehkä voit tukea hänen kasvuaan auttamalla hänen vanhempiaan jollain tapaa. Tai ehkä se riittää nyt vielä, että käyt joskus kylässä ja muistat merkkipäivinä, ja sitten kun lapsi alkaa olla isompi ja jo muistaa paremmin sinut, niin tutustutte silloin paremmin jonkin konkreettisen tekemisen parissa.
Hienoa että olet kiinnostunut kummiudesta ja huolissasi lapsesta. Koita kuitenkin olla ylitulkitsematta kaksivuotiaan eleitä ja rajoita tuota ylianalysoimista. Ihan turha ajatella että mitä jos teillä ei ikinä synkkaakaan. Et myöskään ole vastuussa lapsen kuntoutuksesta, jos sellaista tarvetta on, sinun ei tarvitse kasvattaa lasta pois siitä "möllötyksestä". Mieluummin mene lapsen mukaan möllöttämään kuin ala kouluttaa ja aktivoida kyläillessäsi. Jos tuntuu vaikealta, niin ajattele vaikka että tämä kummisuhde on sinullekin opiksi elämästä.
[/quote]
Ok. Ehkö mä sitten vaan käyn enemmän siellä vanhempien vieraana ja pikkuisen vaan huomioin sitä lasta. Jätän sen aloitteen sit enempi hänelle.
Muiden kummilasten kanssa vaan olen yleensä mennyt katsomaan sitä lasta ja jutellut vähän vähemmän vanhempien kanssa. Ehkä nyt sitten toisinpäin.
Lapsen kehitys voi vaihdella tuossa iässä. "Möntti" kuullosti ikävältä. Lapset ovat erinlaisia persoonaltaan, toiset eivät puhua pukahda vaikka älliä olisi.
Minusta olet ahdistava kummi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan sekin mahdollista, että ap tosiaan on lapsen mielestä "vähän ei-toivottu henkilö". Kyllä lapsillakin on ne ihmiset joista he pitävät ja joista ei. Esim. meillä poika pienenä inhosi ja joskus suorastaan pelkäsi kummitätiään, vaikkaa tämä oli aina ihan ystävällinen. Oli vaan vähän kovaääninen ja jotenkin kovin nopea liikkeiltään, mistä poika ei pitänyt. Vähän vanhempana on oppinut kyllä tykkäämään, mutta vasta jotain 3 ikävuoden jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:06"]
Huh huh. Tuli niin paha mieli tästä tekstistä. Kyllä Se "möntti" tässä tapauksessa joku muu kuin kummilapsi! Olet ihminen jolla ei ole suurta sydäntä. Onneksi et ole minun lapseni kummi.
[/quote]
Kiitoksia vaan, missäs se sun avara sydämesi oli tässä kommentissa? Onneksi et ole minun lapseni äiti.
Oikeasti kummastuttaa, kun ei kenenkään muun tutun lapsi ole tuollainen möllöttäjä. Jos asiasta leikkimielisesti sanoo esim. lapsen isoäidille, niin tämä alkaa heti puolustella, miten ihmeellinen ja kehittynyt tuo lapsi on, vaikkei oikeasti ole muiden samanikäisten tasolla vaan on sillä tasolla kuin vuotta nuoremmat.
Mutta tosiaan,eihän tämä mun asiani ole. Jos mä nyt sitten vaan alan sellaiseksi kortti - ja synttärilahja-kummiksi ja unohdan sen, että minökin ehkä voisin tehdä jotain lapsen sosiaalistumisen ja kasvamisen eteen omalla tavallani. Odotin kokeneemmilta nyt vähän avuliaampia kommentteja, kuin "itse olet mäntti" ja "jätä se lapsi rauhaan". Mutta ei sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpaan lapsi on tullut: isäänsä vai äitiinsä? Onko toinen vanhemmista jörö?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:46"]Ehkä sitäkin vanhempana ärsyttää kun sinä olet vähän "möntti"
[/quote]
Luulen että ap on jo nyt lapsen mielestä möntti ja mäntti ja lapsi sen takia ei halua hänen kanssaan seurustella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 14:25"]
Kumpaan lapsi on tullut: isäänsä vai äitiinsä? Onko toinen vanhemmista jörö?
[/quote]
Vaikea sanoa, kun olen tuntenut heidät niin pitkään. No, ehkä ne molemmat on turhan ujoja vieraassa seurassa.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:06"]
Huh huh. Tuli niin paha mieli tästä tekstistä. Kyllä Se "möntti" tässä tapauksessa joku muu kuin kummilapsi! Olet ihminen jolla ei ole suurta sydäntä. Onneksi et ole minun lapseni kummi.
[/quote]
Kiitoksia vaan, missäs se sun avara sydämesi oli tässä kommentissa? Onneksi et ole minun lapseni äiti.
Oikeasti kummastuttaa, kun ei kenenkään muun tutun lapsi ole tuollainen möllöttäjä. Jos asiasta leikkimielisesti sanoo esim. lapsen isoäidille, niin tämä alkaa heti puolustella, miten ihmeellinen ja kehittynyt tuo lapsi on, vaikkei oikeasti ole muiden samanikäisten tasolla vaan on sillä tasolla kuin vuotta nuoremmat.
Mutta tosiaan,eihän tämä mun asiani ole. Jos mä nyt sitten vaan alan sellaiseksi kortti - ja synttärilahja-kummiksi ja unohdan sen, että minökin ehkä voisin tehdä jotain lapsen sosiaalistumisen ja kasvamisen eteen omalla tavallani. Odotin kokeneemmilta nyt vähän avuliaampia kommentteja, kuin "itse olet mäntti" ja "jätä se lapsi rauhaan". Mutta ei sitten.
[/quote]
Sinä et selkeästi ole kypsä kummiksi. Kummin tehtävä on tukea lasta ei latistaa. Voihan olla, että lapsi vaistoaa, että et ole kovin lämmin ihminen ja varoo sinua. Tuolla aseteella lapsi ei taatusti avaudu seurassasi hän voi vain olla tyyppiä joka ensin tarkkailee ja sitten vasta uskaltaa tutustua..
On muitakin välimuotoja kuin rauhaan jättäminen ja aktiivinen leikittäminen. Voit tehdä itsesi lapselle tutuksi vaikka kyläilemällä usein lyhyitä aikoja. On se korttikummiuskin ihan ok, mutta tietysti kun sinä kuitenkin olet kiinnostunut niin harmi se olisi jos muutenkin ehkä "epäsosiaalinen" (koska ei tuon ikäisestä oikeasti sanota juuta eikä jaata) jää vaille yhtä elämänmittaista aikuiskontaktia.
Meidän on mahdotonta tietää mistä tuon lapsen kohdalla on kyse. Onko se tosiaan joku persoonajuttu, ettei se viihdy sinun kanssa, vai eikö viihdy kenenkään kanssa. Vai onko joku oikea ongelma. Pelkääkö hän ja olisi joku pieni asia jota voi muuttaa, että hän uskaltaisi rentoutua. Olisi hienoa jos olisi joku pikkujuttu, joka auttaisi ja lapsi puhkeaisi kukkaan tai ottaisi jotenkin kontaktia. Itse ehkä lähtisin lahjonnan tielle, aina tullessani antaisin pienen lahjan tälle lapselle enkä muille, jospa hän alkaisi odottaa kyläilyä ja osaisi tulla vastaan sitä lahjaa odottaen, jospa siitä itsellekin tulisi parempi mieli. Eikä sitten mitään "miteeen sanotaaan, noh?"-kovisteluja vanhemmiltakaan :). Ja voihan lapselle käydä välillä sanomassa jonkun ystävällisen tai rohkaisevan sanan ilman että hänen täytyy siihen vastata.
Mitäs luulet miltä lapsen äidistä tuntuisi jos tietäisi ajatuksesi. Tehtäväsi on tukea, ei arvostella.
Ihan ymmärrettävää että sua harmittaa tai ärsyttää kun et saa kontaktia. Kannattaa ehkä olla vähemmän hyökkäävä pikkuhiljaa pehmittää sitä lasta, jos lapsi on vaikka ujo niin liialliset kysymykset ja reviirille tunkeutuminen voi saada lapsen sulkeutumaan.
Mun tutun lapset on kanssa mykkiä ja valitsevat tarkoin suosikkinsa, ärsyttää mutta ei kai siinä muu auta kuin pikkuhiljaa yrittää saada niitä avautumaan. Luulen että se sun kummilapsi on sellainen eikä vika ole sun "mänttiydessä"
Lapsi kuulostaa aspergerilta tai autistilta. Käsittämättömiä nämä "anna vaan olla" -kommentit! Lapsi tarvitsee kuntoutusta ja terapiaa nopeasti, varhaisessa iässä tuollaiseen voidaan vielä puuttua. Ei tule olemaan koulussa helppoa noin heikosti kommunikoivalla lapsella.
Tsemppiä ap! Ota huoli puheeksi lapsen vanhempien kanssa.