Oletko joutunut katkaisemaan välisi johonkin ihmiseen selviytyäksesi?

Isääni. Tuomitseva, muita jatkuvasti arvosteleva ja haukkuva, pienisieluinen, alkoholisoitunut, rasistinen, suvaitsematon, näköalaton, sulkeutunut, negatiivinen, kyyninen.

Laukoo auliisti "totuuksia", mutta ei kestä muiden sanoessa totuuksia hänestä itsestään. Hänen maailmassaan ihmiset ovat joko hyviä (eli hänen kanssaan täysin samaa mieltään ja ns. hänen joukkueessaan) tai pahoja (kaikki muut kuin edellämainitut). Ei siedä jos joku tekeekin asiat eri tavalla kuin hän itse on tehnyt. Luulee itsestään liikoja ja alentaa jatkuvasti muita. Kadehtii ja on sairaalloisen mustasukkainen "omaisuudestaan", valehtelee ja puhuu pahaa selän takana ja aiheuttaa tarkoituksella ristiriitoja muiden ihmisten välille. Saa voimaa muiden riidellessä ja itse tietysti on riidan taustalla lietsomassa ja muita ohjailemassa. Nauttii juoruista ja ikävistä huhuista, ei ole kiinnostunut ihmisten hyvästä onnesta tai iloisista uutisista. 

Viimeiset yhteiset hetket hänen kanssaan olivat yhtä henkistä väkivaltaa. Jokaisen tapaamiskerran jälkeen meni ainakin viikko palautumiseen että pääsi taas jaloilleen.

Olen lopettanut kanssakäymisen erään luonnehäiriöisen ja manipulatiivisen henkilön kanssa. Liukenin pikku hiljaa pois hänen ympäristöä saastuttavasta ilmapiiristä. En siis katkaissut välejä minkään dramaattisen riidan päätteeksi, koska siitähän luonnehäiriöinen manipuloija saa vain vettä myllyynsä: on hyvä syy levitellä kaikkea paskaa ympärille.

Asiaa on helpottanut se, että en ole näine kokemuksineni yksin. Tiedän useita, jotka eivät halua olla kyseisen henkilön kanssa missään tekemisissä. Osa haluaa ottaa jatkuvasti turpaan häneltä, siis noin niinkun henkisessä mielessä. 

nro 22: meillä on siis sama isä. t. nro 19

Kyllä olen, pariin ystävään.

Toinen ajautui suhteeseen laittomasti maahan tulleen elintasopakolaisen kanssa. Mies piilotteli viranomaisilta hänen luonaan. Kun meillä oli ystävien tapaaminen, hän olisi VÄKISIN halunnut tuoda toisen ystävämme luokse kylään tämän poliisin etsimän, etsintäkuulutetun tyypin. En ymmärrä, miksi hän halusi meistä tehdä rikoskumppaneitaan tuon henkilön piilottelussa. Välit menivät siinä.

Toinen ystävä alkoi nähdä kaikenmaailman enneunia ja ennustamaan pahaa meille, jotka emme eläneet hänen mieleistään elämää, manaamaan meille rangaistusta. Hän alkoi myös avoimesti kerjätä rahaa tuttavilta, koska hän on guru, jonka kuuluu vaan tehdä henkistä ajattelutyötä ja muiden pitää se kustantaa. Pelkään häntä. Hän on saanut henkisissä piireissä vaikutusvaltaa ja jotkut vauraat ihmiset kustantavat hänen elämänsä nykyisin. Näen häntä joskus yhteisten tuttavien luona, mutta en halua jäädä hänen kanssaan kaksin enkä oikeastaan enää puhu hänelle. Koska sieltä tulee kuitenkin yhtäkkiä joko vaatimus maksaa hänen vuokransa tai sitten ilmoitus siitä, että elän synnissä ja tieni on tuhon tie, jos en seuraa häntä.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:14"]

Tunnen oloni helpottuneen huomattavasti etääntymällä ahdistusta tuottavista ihmissuhteista. Minua on ahdistanut näissä ei toivotuissa henkilöissä heidän tuomitsevaisuus, pahansuopaisuus, päteminen, jatkuva valittaminen pienistäkin asioista,  jopa ns. ystävien mollaaminen. Minä en kaipaa lähelleni ylikilpailuhenkisiä ihmisiä vaan aivan tavallisia ihmisiä, jotka eivät arvostele toisten elintapoja, asumismuotoa, elinkumppania, uskontoa, seksuaalista suuntautumista, koulutusta, omaisuutta, yhteiskunnalista asemaa, perhesiteitä, sanomisia ja asenteita tai vakaumusta jne...

Olen ollut tosi tyytyväinen saadessani olla rauhassa kaikelta tältä kun olen lakannut olemasta heidän kanssaan tekemisissä ja näin on hyvä.

[/quote]

Samantyyliseen naisihmiseen minäkin katkaisin yhteyden. Aina minulle haukkui muita tuttuja joten oli helppo jo arvata, että minua haukutaa sitten myös. Saikin sitten erään toisen ihmisen vieroksumaan minua, oli siksi taitava solvaamisessaan. Hänellä oli alkoholisti äiti ja siksi kaiketi koki jotain vihaa toisia naisia kohtaan.

Tuntui todella inhottavalta saada huonoa kohtelua kun itse yrititin olla ystävällinen ja oli tukenutkin tätä ihmistä. Aina tuli jotenkin paha olo hänen seurassaan.

Yhteen ystavaan laitoin valit poikki kun vihdoin herasin siihen etta han on omilla valinnoillaan aiheuuttanut ongelmansa ja sitten olettaa etta kaikki auttaa hanta automaattisesti koska hanella on niin hankalaa. Viimeinen niitti oli kun han ilmaisi ettei voi sietaa lastani, vaikka hanen oma lapsensa on monin kerroin hankalampi joten odotin vahan ymmarrysta ja yleisesti kenenkaan lapsia ei haukuta varsinkaan vanhemmille ilman todella patevaa syyta.

Isäni on narsisti (ihan diagnosoitu) ja alkoholisti. Katkaisin välit noin 10 vuotta sitten. Huolimatta kaikesta p'skasta, mitä isä niskaani kaatoi, päätös oli vaikea. Mutta kun se oli tehty, olo ei ole koskaan ollut niin kevyt!

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 12:22"]

nro 22: meillä on siis sama isä. t. nro 19

[/quote]

Ilmeisesti. Tsemppiä kohtalotoverille!

Se ero tosin on, etten ole hänestä taloudellisesti riippuvainen eikä hän pysty kiristämään minua millään. Ei ole antanut rahaa tai ylipäätään mitään muutakaan. Hänellä ei periaatteessa ole ollut välineitä tai perusteita mun kiristämiseen, arvostelemiseen, ohjailemiseen tai uhkailemiseen (varmaan tuskastuttaa häntä tämä minun itsenäisyyteni). Eipä se kuitenkaan ole häntä estänyt, kovasti yritti aina kiristää ja on aina arvostellut minua ja tekemisiäni.

Yritä sinäkin olla mahdollisimman itsenäinen ja jos apua tarvitset, pyydä sitä aina jostakin ihan muualta kuin isältäsi. Ole vahva: vaikka hän tarjoaisi isoa rahatukkoa, älä ota sitä vastaan. Se ei ole pyyteetöntä vaan ainoastaan väline sinun ohjailemiseesi. Rahalla hän ostaa vallan sun elämääsi ja koet olevasi hänelle velkaa.

t. 22

kiitos nro 22. Olen kärsinyt vuosikymmeniä toistuvista masennuskausista ja isä-suhdetta on käsitelty myös terapiassa. Jopa psykologian tohtori sanoi, että isä on vaaraksi paitsi minulle myös lapsilleni. Hän jopa sanoi, että ainoa mikä minut vapauttaa, on isän kuolema. Ikävä kyllä olen masennus- ja työttömyyskausien takia hänen taloudellisesta avustaan riippuvainen. Viimeksi eilen oli pari tuntia kylässä(huomautusta tuli tiskirätin paikasta, olohuoneen sotkusta ja marsun liian kalliista ruokkimisesta). Esim. lasteni isää haukkui 5 vuotta yrittäen manipuloida minut eroon, myös perhe-elämän aikana ja huvittavinta myös eron jälkeen, vaikka ex-mieheni oli ihan ns.kunnollinen. t.nro19

Paras ystäväni ja lapseni kummitäti jäi koukkuun särkylääkkeisiin. Hän veti sekaisin viinaa ja lääkkeitä. Yritin olla tukena ja auttaa parhaani mukaan. Kerran hän tuli meille aivan kamalassa kunnossa ja kun oli lähtenyt, silloin 3-vuotias esikoiseni toi minulle lattialta löytämänsä tabun. Oli jotain vahvaa särkylääkettä. Meillä oli silloin myös ryömivä vauva, en uskalla edes ajatella miten hänelle olisi käynyt jos olisi syönyt sen lääkkeen.

Sain hirveän raivarin, sanoin ystävälle suorat sanat ja laitoin välit poikki.

Siitä oli hyötyäkin, vuoden kuluttua ystävä otti yhteyttä ja kertoi päässeensä lääkkeiden väärinkäytöstä eroon aa:n avulla. Raivostumiseni oli ollut hänelle se heräämisen paikka.

Isään ja äitiin. Isää en ole nähnyt vuosikymmeniin johtuen siitä ettei halunnut nähdä meitä lapsia kun erosi äidistämme. Nyt soittelee joskus kännissä, mutta en enää vastaa.

Äiti on täysi sekopää ja teki meidän lapsuudesta ja nuoruudesta täyttä helvettiä. Vasta nyt lähemmäs 40 -vuotiaana tajusin katkaista välit lopullisesti.

Eksään katkaisin myös välit täysin, oli ihan helvetillinen suhde, vaikkei edes asuttu yhdessä.

Välini parhaaseen ystävääni alkoivat hiipua pikkuhiljaa. Hän alkoi arvostella asioita, jotka olivat minun elämääni; esim. päiväko´tilapset ovat perässä kuljetettavia epäitsenäisiä laumaihmisia. No, hän oli tässä oikeassa, mutta en asuntovelallisena ja vakituisen työpaikan omaavana mielestäni voinut irtisanoutua kotiäidiksi kuten hän, joka ei ole koskaan ollut vieläkään vakituisessa työsuhteessa. naula arkkuun oli kun hänen lapsensa eivät halunneet olla missään tekemisissä samassa koulussa olevan koulukiusatun lapseni kanssa. Minun mielestäni he menivät samaan kasaan kuin muut, jotka eristivät lapseni yksinäisyyteen, kieltäytyivät tervehtimästä puhumasta ja tekemästä ryhmätöitä ja veivät itsetunnon. 'Ystävä' puolusti lapsiaan, että hehän vain sattuvat tietämään toisensa, eihän se velvoita mihinkään. Ja toinen näistä hänen lapsistaan on minun kummilapseni... olen joulu- ja syntymäpäivälahjat ostanut tähän saakka ja ensi viikolla on minun mentävä velvollisuudesta lakkiaisiin. Ei tarkoita, että olisi väkisin pitänyt olla ystävä, mutta olisi edes tervehtineet, vaihtaneet pari sanaa, edes jotenkin huomioineet, että hän on ihan hyvä sellaisena kuin on. Mutta ei. Minä voin myöskin valita, haluanko ja tarvitsenkö elämääni tällaisia ystäviä. Hänen lapsensa elävät Gossip-girls elämää juhlineen, paljubileineen ja täydellisine poikaystävineen. Minun lapseni kokee edelleen, että hänet hyväksytään vain kotona sellaisena kuin on ja on rakastettu. Niinpä hän on koko ajan joko kotona tai koulussa. Ei missään muualla. Me kaksi.

Hei te jotka olette katkaisseet pakosta välit toiseen vanhempaanne! Onko teillä omia lapsia ja millaisia ajatuksia teillä on lapsi-isovanhempi-suhteen katkeamiseen liittyen? En tuomitse, vaan itsellä sama tilanne ja syyllisyyden tunne on kova, vaikka tiedän ettei toista vaihtoehtoa ollut kuin välit poikki. Vaikka kuinka yritin sellaista ratkaisua hakea.

up da

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 14:25"]

Hei te jotka olette katkaisseet pakosta välit toiseen vanhempaanne! Onko teillä omia lapsia ja millaisia ajatuksia teillä on lapsi-isovanhempi-suhteen katkeamiseen liittyen? En tuomitse, vaan itsellä sama tilanne ja syyllisyyden tunne on kova, vaikka tiedän ettei toista vaihtoehtoa ollut kuin välit poikki. Vaikka kuinka yritin sellaista ratkaisua hakea.

[/quote]

Mulla on sellainen tilanne, että isäni ei pidä minuun yhteyttä koska en enää suostu tanssimaan hänen ja hänen uuden vaimonsa pillin mukaan asioissa, joissa  minua ei kunnioiteta pätkääkään. Minulla on kaksi lasta, jotka syntyivät suunnilleen samaan tahtiin kun vaikeudet pahenivat. He eivät tunne isoisäänsä, mikä on minusta tietenkin valtava harmi, mutta kun ajattelen kokonaisuutta (millaiseksi ihmiseksi rakastamani isä oikein paljastui kun uusi vaimo pääsi sanelemaan asioita, eli isä hylkää minut siinä mukana) niin eipä tunnu kauheasti sille, että voisin antaa muuta kuin pilvilinnoja jos lapsille tämän henkilön esittelisin. Ja vaikkei pilvilinnoissa olisi mitään vikaa, niin isäni ei voi talloa minun päälleni, jotta lapseni saisivat nähdä häntä. Ja ilman tallomista isä ei pidä yhteyttä, kuten sanoin. Joten mitä voin tehdäkään. En ole ainoa tässä sopassa, jos kaikki olisikin vain minusta kiinni, niin tapaisin isääni. Mutta isän vaimolle se ei käy, niin sitten ei käy isällenikään. Lapsille isoisä olisi voinut olla ihana, mutta jos ei vastaa edes puhelimeen kun mä soitan, niin en tiedä, haluanko olla sellaisen henkilön kanssa tekemisissä. Lapsille sanon kun kasvavat, että isoisä dementoitui (sekin osin totta) ja ettei ole pystynyt pitämään yhteyttä. Itselleni ollut jo tarpeeksi suuri suru oman isän hylkääminen (jonka hän väittää olevan päin vastoin. Eli se oli hänelle hylkäämistä, että mulla on oma tahto.)