Oletko joutunut katkaisemaan välisi johonkin ihmiseen selviytyäksesi?

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 14:25"]

Hei te jotka olette katkaisseet pakosta välit toiseen vanhempaanne! Onko teillä omia lapsia ja millaisia ajatuksia teillä on lapsi-isovanhempi-suhteen katkeamiseen liittyen? En tuomitse, vaan itsellä sama tilanne ja syyllisyyden tunne on kova, vaikka tiedän ettei toista vaihtoehtoa ollut kuin välit poikki. Vaikka kuinka yritin sellaista ratkaisua hakea.

[/quote]

No minulla on välit katki lähes täysin. Ajattelin ensin, että antaisin mahdollisuuden isovanhemmuuteen rajatusti. Koska ylettivät huonon kohtel

un lapseeni lopetin yrityksen. En koe huonoa omaatuntoa koska itse en tehnyt mitään väärää vaan vanhempani käyttäytyivät törkeästi. Lapsi muisteli järkyttyneenä pitkään erästä tapahtumaa.

Lapsen isän vanhempiin sen sijaan on ok välit. Heillä on selkeästi ollut halu pitää edes jotenkin suhdetta yllä vaikka olemme hyvin erinlaisia ihmsiä mistä annan suuren plussan.

Kyllä olen..luulin saavani ystävän eräästä naisesta,joka muutti samalle kylälle.aikani luotin,kunnes valehteli minusta ja perheestäni..nykyään,kun tulee vastaan,niin maan alle meinaa vajota..tietää mitä on tehnyt,mutta ei tunnusta..ällöttävä paska..

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:47"]

Välini parhaaseen ystävääni alkoivat hiipua pikkuhiljaa. Hän alkoi arvostella asioita, jotka olivat minun elämääni; esim. päiväkotilapset ovat perässä kuljetettavia epäitsenäisiä laumaihmisia. No, hän oli tässä oikeassa, mutta en asuntovelallisena ja vakituisen työpaikan omaavana mielestäni voinut irtisanoutua kotiäidiksi kuten hän, joka ei ole koskaan ollut vieläkään vakituisessa työsuhteessa. naula arkkuun oli kun hänen lapsensa eivät halunneet olla missään tekemisissä samassa koulussa olevan koulukiusatun lapseni kanssa. Minun mielestäni he menivät samaan kasaan kuin muut, jotka eristivät lapseni yksinäisyyteen, kieltäytyivät tervehtimästä puhumasta ja tekemästä ryhmätöitä ja veivät itsetunnon. 'Ystävä' puolusti lapsiaan, että hehän vain sattuvat tietämään toisensa, eihän se velvoita mihinkään. Ja toinen näistä hänen lapsistaan on minun kummilapseni... olen joulu- ja syntymäpäivälahjat ostanut tähän saakka ja ensi viikolla on minun mentävä velvollisuudesta lakkiaisiin. En tarkoita, että olisi väkisin pitänyt olla ystävä, mutta olisi edes tervehtineet, vaihtaneet pari sanaa, edes jotenkin huomioineet, että hän on ihan hyvä sellaisena kuin on. Mutta ei. Minä voin myöskin valita, haluanko ja tarvitsenkö elämääni tällaisia ystäviä. Hänen lapsensa elävät Gossip-girls elämää juhlineen, paljubileineen ja täydellisine poikaystävineen. Minun lapseni kokee edelleen, että hänet hyväksytään vain kotona sellaisena kuin on ja on rakastettu. Niinpä hän on koko ajan joko kotona tai koulussa. Ei missään muualla. Me kaksi.

[/quote]

Tämä ystävä/tuttava/mikälie sanoi, että minulla ei ole oikeutta ottaa välimatkaa, koska olemme tunteneet opiskeluajoista asti, melkein 30 vuotta. Mitä mieltä olette, onko minulla? Ja onko MINUN reaktioni väärä (kuten hän antaa ymmärtää)? Onko minun ts. hyväksyttävä, että hänen lastensa mielestä minun lapseni eivät ole (kuulema) tarpeeksi täydellisiä? kertokaa mielipiteenne. Pitää jotenkin tsempata niihin ensi viikon lakkiaisiin. Olen menossa yksin ; mies on matkoilla ja lapset ei 'sattuneesta syystä' halua. Heitäi kuulemma kiinosta olla tekemisissä.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 15:24"]

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:47"]

Välini parhaaseen ystävääni alkoivat hiipua pikkuhiljaa. Hän alkoi arvostella asioita, jotka olivat minun elämääni; esim. päiväkotilapset ovat perässä kuljetettavia epäitsenäisiä laumaihmisia. No, hän oli tässä oikeassa, mutta en asuntovelallisena ja vakituisen työpaikan omaavana mielestäni voinut irtisanoutua kotiäidiksi kuten hän, joka ei ole koskaan ollut vieläkään vakituisessa työsuhteessa. naula arkkuun oli kun hänen lapsensa eivät halunneet olla missään tekemisissä samassa koulussa olevan koulukiusatun lapseni kanssa. Minun mielestäni he menivät samaan kasaan kuin muut, jotka eristivät lapseni yksinäisyyteen, kieltäytyivät tervehtimästä puhumasta ja tekemästä ryhmätöitä ja veivät itsetunnon. 'Ystävä' puolusti lapsiaan, että hehän vain sattuvat tietämään toisensa, eihän se velvoita mihinkään. Ja toinen näistä hänen lapsistaan on minun kummilapseni... olen joulu- ja syntymäpäivälahjat ostanut tähän saakka ja ensi viikolla on minun mentävä velvollisuudesta lakkiaisiin. En tarkoita, että olisi väkisin pitänyt olla ystävä, mutta olisi edes tervehtineet, vaihtaneet pari sanaa, edes jotenkin huomioineet, että hän on ihan hyvä sellaisena kuin on. Mutta ei. Minä voin myöskin valita, haluanko ja tarvitsenkö elämääni tällaisia ystäviä. Hänen lapsensa elävät Gossip-girls elämää juhlineen, paljubileineen ja täydellisine poikaystävineen. Minun lapseni kokee edelleen, että hänet hyväksytään vain kotona sellaisena kuin on ja on rakastettu. Niinpä hän on koko ajan joko kotona tai koulussa. Ei missään muualla. Me kaksi.

[/quote]

Tämä ystävä/tuttava/mikälie sanoi, että minulla ei ole oikeutta ottaa välimatkaa, koska olemme tunteneet opiskeluajoista asti, melkein 30 vuotta. Mitä mieltä olette, onko minulla? Ja onko MINUN reaktioni väärä (kuten hän antaa ymmärtää)? Onko minun ts. hyväksyttävä, että hänen lastensa mielestä minun lapseni eivät ole (kuulema) tarpeeksi täydellisiä? kertokaa mielipiteenne. Pitää jotenkin tsempata niihin ensi viikon lakkiaisiin. Olen menossa yksin ; mies on matkoilla ja lapset ei 'sattuneesta syystä' halua. Heitäi kuulemma kiinosta olla tekemisissä.

[/quote]

Minä en menisi. Minusta on todella sadistista olettaa, että sinä paapoisit hänen lapsiaan kun he kohtelevat sinun lastasi huonosti. Itse katkaisisin suhteen kokonaan enkä menisi noihin juhliin vaan käyttäisin sen rahan oikenu merkityksellisesti järjestääkseni kiusatulle lapsellesi jonkun kivan yllätyksen.

39 sinulle vielä. Tunsin sympatiaa. Meillä ei samanlaista tilannetta ole, mutta hiukaksen liippaa läheltä. Meidät kutsuttiin lapseni kanssa kylään jossa myös kaksi lasta. Omalle lapselle ei ole vielä löytynyt kavereita ja tämä äiti oiken julmasti ja ylimielisesti ylpeili lastensa kaverilla. Minulle tuli mieleen, että haistakoon p....a. joskus sitä joutuu kummallisen roolituksen kohteeksi ja minä en ainakaan siihen suostu. Jotkut jopa tarvitsevat siihen lähelle jonkun jota lykätä ja pitää huonommassa tilanteessa. Tuli mieleen, että jospa ystäväsi tarvitsee sinua ja "huonoja" lapsiasi jotta voi itse paistatella.

Itse en tarviste moisia ihmisiä eikä pitäisi sinunkaan. Näytä mallia lapsillesi siitä, että pidät heidän puolta. Raha varmaan kelpaa lahjaksi, mutta anna se omalle lapsellesi. Lapsesi löytää parempi ihmisiä kun kasvaa ja saa nähdä maailmaa.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 15:32"]

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 15:24"]

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:47"]

Välini parhaaseen ystävääni alkoivat hiipua pikkuhiljaa. Hän alkoi arvostella asioita, jotka olivat minun elämääni; esim. päiväkotilapset ovat perässä kuljetettavia epäitsenäisiä laumaihmisia. No, hän oli tässä oikeassa, mutta en asuntovelallisena ja vakituisen työpaikan omaavana mielestäni voinut irtisanoutua kotiäidiksi kuten hän, joka ei ole koskaan ollut vieläkään vakituisessa työsuhteessa. naula arkkuun oli kun hänen lapsensa eivät halunneet olla missään tekemisissä samassa koulussa olevan koulukiusatun lapseni kanssa. Minun mielestäni he menivät samaan kasaan kuin muut, jotka eristivät lapseni yksinäisyyteen, kieltäytyivät tervehtimästä puhumasta ja tekemästä ryhmätöitä ja veivät itsetunnon. 'Ystävä' puolusti lapsiaan, että hehän vain sattuvat tietämään toisensa, eihän se velvoita mihinkään. Ja toinen näistä hänen lapsistaan on minun kummilapseni... olen joulu- ja syntymäpäivälahjat ostanut tähän saakka ja ensi viikolla on minun mentävä velvollisuudesta lakkiaisiin. En tarkoita, että olisi väkisin pitänyt olla ystävä, mutta olisi edes tervehtineet, vaihtaneet pari sanaa, edes jotenkin huomioineet, että hän on ihan hyvä sellaisena kuin on. Mutta ei. Minä voin myöskin valita, haluanko ja tarvitsenkö elämääni tällaisia ystäviä. Hänen lapsensa elävät Gossip-girls elämää juhlineen, paljubileineen ja täydellisine poikaystävineen. Minun lapseni kokee edelleen, että hänet hyväksytään vain kotona sellaisena kuin on ja on rakastettu. Niinpä hän on koko ajan joko kotona tai koulussa. Ei missään muualla. Me kaksi.

[/quote]

Tämä ystävä/tuttava/mikälie sanoi, että minulla ei ole oikeutta ottaa välimatkaa, koska olemme tunteneet opiskeluajoista asti, melkein 30 vuotta. Mitä mieltä olette, onko minulla? Ja onko MINUN reaktioni väärä (kuten hän antaa ymmärtää)? Onko minun ts. hyväksyttävä, että hänen lastensa mielestä minun lapseni eivät ole (kuulema) tarpeeksi täydellisiä? kertokaa mielipiteenne. Pitää jotenkin tsempata niihin ensi viikon lakkiaisiin. Olen menossa yksin ; mies on matkoilla ja lapset ei 'sattuneesta syystä' halua. Heitäi kuulemma kiinosta olla tekemisissä.

[/quote]

Minä en menisi. Minusta on todella sadistista olettaa, että sinä paapoisit hänen lapsiaan kun he kohtelevat sinun lastasi huonosti. Itse katkaisisin suhteen kokonaan enkä menisi noihin juhliin vaan käyttäisin sen rahan oikenu merkityksellisesti järjestääkseni kiusatulle lapsellesi jonkun kivan yllätyksen.

[/quote]

Pakko mennä. Miehen mielestä on meidän velvollisuus, vaikka itse ei harmikseen pääsekään. Hänestä on kunnia, että meillä on yhteys niin kauniisiin ja lahjakkaisiin nuoriin ja voimme olla ylpeitä kummiudestamme.

33 ja 39

Katkaisin välit alkoholisoituneeseen nuoruudenystävääni. Päätös oli todella vaikea ja sitä edelsi vuosien harkinta. Suhteemme muuttui vähitellen hoitosuhteeksi, enkä enää nähnyt ystävääni lainkaan selvinpäin. Kun hän tuli viimeiseen tapaamiseemme umpihumalassa keskellä päivää, sain tarpeekseni. Tajusin että ystävyytemme on jo mennyttä - hänen ainoa ystävänsä on alkoholi.

33/39: eräs perhetuttavamme kiusasi minua kouluajan. Välejä vanhempani eivät katkaisseet - ja ymmärrän tämän, koska kytkös oli kuitenkin ja täydellinen välirikko olisi vähän vaikeuttanut elämistä. Että ymmärrän sinänsä, että joskus välirikko vain hankaloittaa elämistä entisestään, ja olen pahoillani tilanteestanne. Minusta sinun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä tilanteesta. 

Me ratkaisimme asian niin, että hankimme persoonattoman ja hengettömän "kohteliaisuus"lahjan ja äitini kävi antamassa sen pikaisella visiitillä.  Minä en tietenkään juhliin osallistunut eikä koko muukaan perhe. Ns. pakollinen velvoite oli suoritettu, minun ei tarvinnut olla asiassa mitenkään mukana enkä koskaan suostunut ottamaan vastaan vastalahjaa tältä perheeltä. Sattumoisin se oli täysin sama lahja, jonka olimme itse hankkineet. :) Äitini otti lahjan omaan käyttöönsä kaapin perälle, ja minä sain sitten vastaavan tavaran omista varastoistamme, kun tarvetta joskus harvoin on.

Toki jos ajattelen omalle kohdalleni tuollaista tilannetta, niin pitäisin kyllä tiukan henkisen etäisyyden. Eli lahjat välttämättöminä kohteliaisuuslahjoina ja vierailut lähinnä "kun on pakko", ja muutenkin olisin varmaan lähinnä viileän kohtelias.

Suoranaisessa kiusaamisessa kyllä katkaisisin kummisuhteen täysin. Sen verran lojaaliutta minulla on kyllä ensi sijassa omia lapsiani kohtaan. 

44 jatkaa: 
Tuo miksi vanhempani eivät katkaisseet väliä: pidimme yllä edes jonkinlaista naapurisopua. :) Mutta ei siis edellytetty että minun olisi tarvinnut olla missään tekemisissä perheen kanssa. Ja äitinikin loppujen lopuksi hyvin harvoin.

Ja toisaalta: oletan, että perheen vanhemmat eivät vieläkään tiedä. Minä en kertonut, ja äidillään on vakaa usko että hänen lapsensa on minua auttanut ja tukenut kaikissa elämän käänteissä... eikä minulle ole ollut mielenkiintoa korjata asiaa. 

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 14:25"]

Hei te jotka olette katkaisseet pakosta välit toiseen vanhempaanne! Onko teillä omia lapsia ja millaisia ajatuksia teillä on lapsi-isovanhempi-suhteen katkeamiseen liittyen? En tuomitse, vaan itsellä sama tilanne ja syyllisyyden tunne on kova, vaikka tiedän ettei toista vaihtoehtoa ollut kuin välit poikki. Vaikka kuinka yritin sellaista ratkaisua hakea.

[/quote]

Minä laitoin välit poikki isään.

En vaan enää jaksanut sitä jatkuvaa henkistä väkivaltaa, minun alentamistani ja vähättelyäni, ylipäätään sitä mustaa negatiivisuutta. En jaksanut kerta toisensa jälkeen puolustaa itseäni yksipuolisessa riidassa, jota isä ylläpiti. Oikeastaan isää minulla ei koskaan ole edes ollut, ei kukaan oikea isä kiusaisi ja kohtelisi omaa lastaan siten kuin hän on tehnyt. Eli henkisiä välejä ei tarvinnut laittaa poikki, koska mitään välejä tai rakastavaa isä-tytär-suhdetta ei koskaan ole edes ollut. Hän ei omien sanojensa mukaan ole pitänyt minusta koskaan, ei edes syntymishetkelläni. Hän oli ikään kuin päättänyt niin, eikä tunnesidettä hänen puoleltaan ilmeisesti koskaan syntynyt.

Elämänlaatu on parantunut, mutta arvet eivät ole vieläkään parantuneet. Ajattelen asioita paljon ja harmittelen kohtaloani. Sydämeni itkee verta kun nään isiä, jotka osoittavat tyttärelleen rakkautta tai normaalia välittämistä, sitä itse en ole koskaan kokenut. Nyt saan silti olla minä itse, sellainen joka oikeasti olen ja opettelen olemaan siitä ylpeä. Se on vaikeaa, koska koko elämäni minua on kotona haukuttu ja hoettu isän käsikirjoittamaa käsitystä siitä millainen minä hänen mielestään olen. Se käsitys on sairas ja musta ja koostuu vain huonoista piirteistä.

Tietämättömien sukulaisten ja naapureiden arvostelu ja ihmettely satuttaa paljon. On olemassa näitä besserwissereitä, joiden mukaan "riitaan tarvitaan aina kaksi" tai "vanhempaansa täytyy kunnioittaa" jnejne. Kun ei se vaan aina mene niin! Onhan noita latteita sanontoja helppo heittää jos tulee normaalista perheestä tai on kokenut normaalin lapsuuden. Uhrin syyllistämistä tuo tuollainen on, sysätään vastuuta uhrin päälle siitä, että häntä kohdellaan kaltoin. Ihan kuin se olisi uhrin aiheuttamaa.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 12:11"]

Isääni. Tuomitseva, muita jatkuvasti arvosteleva ja haukkuva, pienisieluinen, alkoholisoitunut, rasistinen, suvaitsematon, näköalaton, sulkeutunut, negatiivinen, kyyninen.

Laukoo auliisti "totuuksia", mutta ei kestä muiden sanoessa totuuksia hänestä itsestään. Hänen maailmassaan ihmiset ovat joko hyviä (eli hänen kanssaan täysin samaa mieltään ja ns. hänen joukkueessaan) tai pahoja (kaikki muut kuin edellämainitut). Ei siedä jos joku tekeekin asiat eri tavalla kuin hän itse on tehnyt. Luulee itsestään liikoja ja alentaa jatkuvasti muita. Kadehtii ja on sairaalloisen mustasukkainen "omaisuudestaan", valehtelee ja puhuu pahaa selän takana ja aiheuttaa tarkoituksella ristiriitoja muiden ihmisten välille. Saa voimaa muiden riidellessä ja itse tietysti on riidan taustalla lietsomassa ja muita ohjailemassa. Nauttii juoruista ja ikävistä huhuista, ei ole kiinnostunut ihmisten hyvästä onnesta tai iloisista uutisista. 

Viimeiset yhteiset hetket hänen kanssaan olivat yhtä henkistä väkivaltaa. Jokaisen tapaamiskerran jälkeen meni ainakin viikko palautumiseen että pääsi taas jaloilleen.

[/quote]

Samoja piirteitä minunkin isässäni.Oli se raskasta, kun tuntui, ettei koskaan kelvannut, ei ulkonäkö ei luonne ei ammatti. Ihmetteli, kun sitten löysin miehen, joka oli hänelle hyvin mieluinen. Jonkin kerran vielä pörhisteli, mutta kun huomasi että mies olikin minun puolellani ja ei pitänyt noista hyökkäyksistä minua kohtaan, antoi viimeisinä vuosinaan periksi ja luovutti.

Pakko nyt kommentoida tätä:."(isästään) Ikävä kyllä olen masennus- ja työttömyyskausien takia hänen taloudellisesta avustaan riippuvainen. Viimeksi eilen oli pari tuntia kylässä(huomautusta tuli tiskirätin paikasta, olohuoneen sotkusta ja marsun liian kalliista ruokkimisesta)".

noo, täytyy sanoa että hvin usein olen huomannut että se isä tai äiti on hirviö, mutta jolla kuitenkin maksatetan ne laskut! LOL. Mulla ei kyllä moraali antaisi lupaa haukkua ketään joka painaa pitkää päivää ja elättää minua ja perhettäni, olkoonsa miten  hirveä tahansa! JOs minä teen laskuni, niin ei mun vanhemmat niitä hoida! Ja vielä kaupan päälle katkaisisin välit?? kiitoksena mun pelastamisestani velkahelvetiltä, ulosotoilta, tai maksuhäiriömerkinnältä!

Oma siskoni on juuri samanlainen! Jo useita kertoja vanhempamme on joutuneet antamaan puhtaana käteen isoja summia "ettei pikku prinsessa joudu ulosottoon, tai elämään kurjuudessa", ja heti kun he yrittää neuvoa tai ohjata häntä edes hoitamaan lapsesna paremmin, on välit heti poikki! Sairas narsisiti! Apu kyllä kelpaa, mutta ei saisi ohjata tai neuvoa! oikeesti mennyt jo hermot tommoseen epälojaalisuuteen, aina asenne, että kun on perhettä, heidän KUULUU maksaa hänen velat, mutta ei saa kritisoida että miksi alunalkaen joutui siihen tilanteeseen (velkakierteeseen josta ei ulospääsyä)! Kasva aikuiseksi!

Kahteen ystävääni. Lopullisesti. 

Eka oli lukiossa, pidin häntä parhaana ystävänäni, osoittautui valehtelijaksi, narsistiksi, hyväksikäyttäjäksi, jäi useita kertoja kiinni lapsellisista valheista. Nyt on pyrkinyt päästä takaisin väleihin kanssani. Ei tule totetumaan. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Mulla ei ole mitään tarvetta pitää elämässäni epäluotettavia turhake ystäviä!

Toisen  pitkäaikaisimman ystäväni kanssa on nyt ollut jo vuosia sama prosessi meneillään. Olen vuosia antanut aikaa osoittaa että edes välittäisi pisaran verran minusta ihmisenä ,koska on tuntunut jotenkin niin uskomattomalta että ystävyytemme loppuisi kokonaan. Ei ole osoittanut. Ei ota yhteyttä, kaikki yhteyden pito 90% tapahtuu minun aloittteestani. Laittoi yhden tekstarin vuodessa ,sen jälkeen kun tajusi ettei saa multa enää ystävänpäivätervehdyksiä, laittoi seuraavana päivänä viestin. Mikä pelle. Ei syntymäpäiviäni ole muistanut oikein mitenkään. Oma elämänsä on niin "kiireellistä että"! Kuitenkin rivien välistä huomaan että ei ole. Yksi pahin vika hänessä oli se että ei halunnut "jakaa" ystäviään. Eli harjoitti "hajoita ja hallitse" metodia. Minä en kelvannut hänen ja muiden hänen ystäviensä seuraan, vaikka oltiin jo tutustuttu. Salailua elämäsä isoimmista asioista, ei voi kertoa muuten kuin jälkikäteen. Menkööt minne kuuluu!

Joo. Yhteen ihmiseen joka käytti mua vaan hyväkseen. Ikinä ei auttanut mua missään, mut mun oletettiin auttavan milloin missäkin ja jos kieltäydyin veti hernepellon nenään. Ei olisi myöskään halunnut, että mulla on muita kavereita. Vetosi kaikessa mielenterveyden häiriöönsä, häneltä ei kuulemma saisi vaatia mitään ja putäis ymmärtää. Pari vuotta jaksoin katsella ja ymmärtää ja totesin, että heippa. Ymmärrän tiettyyn pisteeseen, mutta loppu oli puhdasta hyväksikäyttöä.

Myös kaikki illanvietot päätyivät hänen ongelmiensa ratkomiseen ja puimiseen.

-50

33 ja 39?

Ei niihin juhliin todellakaan ole SINUN pakko mennä varsinkaan kun miehesi ei voi osallistua. Olet aikuinen ihminen ja sinulla on oikeus tehdä itsenäisiä omia päätöksiä omaa ja lapsesi hyvinvointia ajatellen. Jos miehesi ei ymmärrä niin herra voi järjestää elämänsä niin että voi itse hoitaa tämän velvollisuuden jos se on niin jumalattoman tärkeää. Tai lähettäköön vaikka kukkapuskan ja rahaa mutta sinun EI ole mikään pakko mennä juhliin esittämään ja pitämään kulisseja yllä jos se tuntuu väärältä ja ahdistavalta. Voimia!

Katkaisin välit isääni oman henkisen hyvinvoinnin takia.

Muutamaan ystävään olen katkaissut välit lempeästi (eli etääntynyt) kuormituksen vuoksi.

Eräs näistä ystävistä otti minut jonkinlaiseksi tukipilarikseen silloin, kun hänellä meni hetkellisesti välit poikki parhaimman ystävänsä kanssa. Hän ripustautui minuun kiinni ihan fyysisestikin: hipelöi hiuksiani, hakeutui ihan ihokontaktiin... se kävi todella ahdistavaksi aikaa myöten. Toisaalta hän alkoi myöhemmin hallita minua, mikä tuntui omituiselta siihen riippuvuussuhteeseen nähden: hän saattoi esimerkiksi "viedä" kavereitani tai flirttailla silloisille ihastuksilleni avoimesti aina silloin, jos en tehnyt täysin hänen mielensä mukaan. Tämän lisäksi ammatillisissa asioissa hän muuttui alentavaksi ja päti. "Ethän sinä tyttö hyvä nyt voi tietää..." En varsinaisesti koskaan katkaissut välejä, mutta aloin vältellä ja etääntyä. Hän kävi tosi raskaaksi varsinkin, kun minulla itsellänikin oli ongelmia. 

En edes tiedä, miksei tuo selkäänpuukotus loukannut pidemmän päälle. Olihan se inhottavaa ja nolottavaakin kaikessa läpinäkyvyydessään, mutta loppujen lopuksi se tuntui jo niin ongelmaisen ihmisen käytökseltä, ettei minusta olisi ollut tukemaan. Olihan tällä ihmisellä ongelmia sitten muutenkin. Toivottavasti hänellä menee nykyään ihan hyvin. :) 

Kyllä olen, kahteen narsistiin, joiden molempien elämänsisältönä oli puhua pahaa muista ja myös loukata yhä pahenevin tavoin myös päin naamaa. Liukenin hiljalleen. En usko, että heistä kumpikaan vielä tänäkään päivänä tajuavat, että heissä olisi ollut mitään vikaa. (Narsistien mielestähän vika on aina muissa.) Mutta kuten aiemmin tässä ketjussa on mainittu, ero narsistiin pitää tehdä vähitellen, koska dramaattinen välienkatkaisu vain lisää vettä myllyyn.

Mutta siis, kannattaa muistaa, että silloin kun joku ystävä yhä harvemmin "ehtii" tavata, vastaa yhä hitaammin jne. ja on kuin ei mitään, hän saattaa oikeasti olla katkaisemassa välejä. Vaikka sanoisi, että ei tässä mitään ihmeempää jne. (Tämän tarkoitus ei ole hermostuttaa niitä, jotka muutenkin stressaavat koko ajan siitä, mitä muut heistä ajattelevat.)

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:47"]

Välini parhaaseen ystävääni alkoivat hiipua pikkuhiljaa. Hän alkoi arvostella asioita, jotka olivat minun elämääni; esim. päiväko´tilapset ovat perässä kuljetettavia epäitsenäisiä laumaihmisia. No, hän oli tässä oikeassa, mutta en asuntovelallisena ja vakituisen työpaikan omaavana mielestäni voinut irtisanoutua kotiäidiksi kuten hän, joka ei ole koskaan ollut vieläkään vakituisessa työsuhteessa. naula arkkuun oli kun hänen lapsensa eivät halunneet olla missään tekemisissä samassa koulussa olevan koulukiusatun lapseni kanssa. Minun mielestäni he menivät samaan kasaan kuin muut, jotka eristivät lapseni yksinäisyyteen, kieltäytyivät tervehtimästä puhumasta ja tekemästä ryhmätöitä ja veivät itsetunnon. 'Ystävä' puolusti lapsiaan, että hehän vain sattuvat tietämään toisensa, eihän se velvoita mihinkään. Ja toinen näistä hänen lapsistaan on minun kummilapseni... olen joulu- ja syntymäpäivälahjat ostanut tähän saakka ja ensi viikolla on minun mentävä velvollisuudesta lakkiaisiin. Ei tarkoita, että olisi väkisin pitänyt olla ystävä, mutta olisi edes tervehtineet, vaihtaneet pari sanaa, edes jotenkin huomioineet, että hän on ihan hyvä sellaisena kuin on. Mutta ei. Minä voin myöskin valita, haluanko ja tarvitsenkö elämääni tällaisia ystäviä. Hänen lapsensa elävät Gossip-girls elämää juhlineen, paljubileineen ja täydellisine poikaystävineen. Minun lapseni kokee edelleen, että hänet hyväksytään vain kotona sellaisena kuin on ja on rakastettu. Niinpä hän on koko ajan joko kotona tai koulussa. Ei missään muualla. Me kaksi.

[/quote]

Nyt kasvat aikuiseksi ja puolustat lastasi! Kutsut itseäsi vielä äidiksi. Häpeäisit! Jos jotkut kakarat kiusaisivat minun lastani niin en todellakaan olisi missään tekemisissä heidän tai heidän kusipää arvostelija äitinsä kanssa. Nyt nainen ryhdistäydy että lapsesi voi joskus vielä olla ylpeä sinusta!