"Ennen vanhaan ei ollut aikaa masennukselle ja oli vahvat naiset"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä boomerit, jotka ylpeänä selittävät, miten eivät jääneet vatvomaan asioita, elävät kuin ikuista karkumatkaa.

Kokoajan pitää häärätä ja määrätä, ettei vaan vahingosakaan pysähtyisi ja kohtaisi tunteitaan. Tällaiset ihmiset kehittävät kaikesta kiirettä, vailla aitoa läsnäoloa ja hetkessä elämistä.

Säälin heitä, mutta inhoan tapaa, miten tyrkyttävät omaa muka tehokasta säntäilyään kuuntelematta muita.

Siinä, että ei uskalla kohdata menneisyyden tai nykyisyyden haavoja ei ole mitään vahvaa tai tavoiteltavaa. Se tekee ihmisistä epäaitoja ongelmiaan karkuun kipittäviä tättähääriä, joiden kanssa ei koskaan voi aidosti keskustella mistään eikä kohdata toista.

Tähän perustuu myös boomereiden itsekkyys, velkovat vaillejäämistään lapsiltaan ja lapsenlapsiltaan. Kannattaa lukea kirja "Ahne sukupolvi" se valottaa hyvin asiaa.

Suurin "boomerien" ikäluokan virhe oli se, että kasvattivat liian isot lapsikatraat ja hemmottelivat ne piloille. Nyt alle kolmikymppiset ovat suurelta osalta sellaista velliä, että vaikka puolet siitä poistettaisiin, kukaan ei sitä huomaisi muusta kuin siitä, että tuli aika paljon hiljaisempi maailma.

Boomerin lapset harvoin ovat alta 30v, suuret ikäluokat syntyivät Suomessa 1945-50, eli olivat 40-45v 1990.

Vierailija kirjoitti:

Ja kesät talvet hiihdettiin kouluun ylämäkeen meno ja tulomatkat ... on kovaa ollut. 

Helppo se on sohvalta huudella ja vähätellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni lähti synnytyksen jälkeen navettaan ja hoiti lehmät yksin. Navetasta tullessaan ampui vastaan tulleen desantin. Vaari oli sodassa. Siihen aikaan pestiin vaipatkin avannossa, aina ei ollut avantojakaan ja silti pärjättiin.

Ja tämä tällainen ei jätä minkäänlaista jälkeä ihmiseen?

Jos sota syttyisi, ihan varmasti meistä "pullamössöistä" kuoriutuisi samanlaisia "mummoja". Mutta millaista vahinkoa saisi aikaan henkisellä tasolla, ja millaisena vahingot siirtyvät eteenpäin omiin lapsiin? Varsinkin vaikenemalla kaikesta.

Tottakai sota traumatisoi. Kuka haluaa puhua lapsilleen jokapäiväisestä kamppailusta ja peloista, sen jälkeen, kun sota on loppu? Ei juuri muuta elämää vuosiin ollut, kun sota.

Nykyään puhutaan enemmän kuin koskaan ja silti nuoret, etenkin naiset voivat entistä huonommin.

Aiemmin piti vaan jaksaa. Mun mummi kertoi eläessään paljon sota-ajasta ja omasta lapsuudestaan. Muisti yhdenkin naisen joka sairastui toimiessaan piikana eikä tämä kehdannut sanoa siitä kenellekään. Talon isäntä huomasi kumminkin asian ja yllättävää kyllä pyysi lääkäriä käymään. No sairaus ilmeni parantumattomaksi ja piika lähetettiin pois.

Naapurissa piestiin lapsia sekä ite emäntää, johon ei puututtu. Sinustako vaikeneminen tuo onnea?

Moniko tänä päivänä tulee pahoinpidellyksi suhteessa tai lapsi omien vanhempien toimesta kenenkään puuttumatta? Todella moni, joten ennen ei ollut sen huonommin tai paremmin, vaikka miten valistetaan puhumaan vaikenemisen sijasta. Meillä on nykyään lait näitä varten, mutta silti sitä edelleen tapahtuu. Ei voida vetää mutkia suoriksi syytellen milloin mitäkin sukupolvea. Ongelma on ja pysyy näköjään sukupolvesta toiseen.