Lue keskustelun säännöt.
"Ennen vanhaan ei ollut aikaa masennukselle ja oli vahvat naiset"
21.12.2020 |
Taas on boomerit kunnostautuneet iltapäivälehden synnytyksen jälkeistä masennusta koskevan jutun kommenteissa:
"kun lapset tekee parikymppisenä, ne menee ihan luonnostaan! Samaan aikaan synnyttämässä ollut kolmekymppinen ei osannut edes imettää!"
"50-60 vuotta sitten ei auttanut masentua ja möksähtää. Synnyttämässä käytiin saunassa ja tuskin oli puudutusta."
"laiskuutta jos ei jaksa lasta hoitaa"
"minunkin äiti synnytti kaikkiaan 16 lasta ja aamulla navettatöihin"
".... eikä äiti ikinä valittanut"
Voi että nämä marketat, sirkat ja ritvat sukupolvensa kanssa ovatkin erinomaisia ihmisiä kerta kaikkiaan.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekin on mielenkiintoista, että nämä mummot ja nykynuortennaisten äidit sai enemmän orgasmeja kuin nämä nuoret naiset. Eivät siis olleet niin jännittyneitä kuin nykyiset. Voisiko tämä - seksuaalisuuden häiriintyminen - lisätä masennusta?
Mitenköhän tämäkin asia on saatu tietoon? Tuskin entisaikana kukaan on noita asioita kysynyt heiltä.
70-luvulla tehtiin ensimmäinen seksikysely Suomessa, johon nämä vanhemmat tiedot perustuu. Sitä vanhempaa tietoa ei ole. USA:ssa tehtiin Kinseyn tutkimus 50-luvulla amerikkalaisten seksitavoista kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmuuden vaatimukset on myös vähän toista kuin 50 vuotta sitten, silloin riitti että ainakin suurin osa lapsista jäi henkiin.
Älä puhu, ei 50v sitten eletty pimeää keski-aikaa.
Nykyajan vanhemmat tekevät itse ne vaatimukset itselleen, tunnen hyvin vähän ihmisiä jotka oikeasti 'tekevät uraa' suurin osa käy töissä ja streessaa sitä, koska pitää myös harrastaa sitä tätä ja tuota samoin kuin lasten ja puolison, kodin pitää olla sellainen ja tällainen, lasten vaatteiden älyttömän kalliita vain koska merkki, loma, silloin sitä vasta pitää mennäkin ja kuvata joka en grillijuusti. Kaikki pallot yhtä aikaa ilmassa ja kauheaa, perseet on revenneet vuosituhannet, nykyisin sentään saa kivun lievitystä."Perseet on revenneet vuosituhannet." Voi luoja, miten voi ihmisellä olla noin huono käsitys siitä, mitä elämä on menneinä aikoina naisille ollut?
Kun ennen vanhaan "perse repesi" synnytyksessä, niin ei silloin menty valittamatta seuraavana päivänä pellolle. Silloin kuoltiin. Noin joka sadas synnytys päättyi äidin kuolemaan.
Kuvitteletko, että vain joka 100. repesi, aivan varmasti useampi ja meni sinne pellolle.
Mistä tämä käsitys tulee, että suoraan synnytyksestä on lähdetty pellolle? Ennenvanhaa on tunnettu sellainenkin käsitys kuin lapsivuodeaika, joka oli varattu uudelle äidille toipumista varten ja jotta maito nousee kunnolla.
Isovanhemmat, serkut tai sisarukset auttoivat sen aikaa tilan töissä, jos oli maatila tai huushollaamisessa, jos asuttiin kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä, kuinka nykypolvi hoitaisi lapsensa ja huushollinsa, kun käytössä olisi vain liesi, pulsaattoripesukone ja kylmä vesi. Olisi sähkö, joten voisi olla radiokin parine kanavineen ja televisio, josta ei tulisi ohjelmaa ennen iltakuutta. Lankapuhelin ja kalliit puhelut; varsinkin kaukopuheluita soitettaisiin vain jouluna ja hätätapauksissa.
Tai siitä edellisen sukupolven puuhella, pesusoikko ja kaivovesi. Kirjeillä seurusteltaisiin sukulaisten kanssa, eikä kavereita kovin kaukaa olisikaan.
Totta kai tämän päivän nuoret äidit tottuisivat selviämään, kun ei vaihtoehtoja olisi, mutta hirveä parku siitä syntyisi. Osoittaa melkoista aivojen köyhyyttä ilkkua marketoille, sirkoille ja ritvoille, jotka ovat selvinneet lapsenhoidosta ja kotitöistä hartiavoimilla siinä, missä nykyäidit lämmittävät pulloa mikrossa ja lärpättävät siinä sivussa toisille samanlaisille älypuhelimensa kautta. Ollaan jopa ylpeitä siitä, että vaatteita ei osata ommella eikä sukkia neuloa tai parsia. On lääkkeet joka lähtöön, myös siihen, kun ei millään jaksa.
Ketjun huvittavin kommentti on ollut: "Haluaisin nähdä Ritvan äidin lastensa ja kotitöidensä lisäksi tekemässä kymmentuntista työpäivää kansainvälisessä pörssiyhtiössä."
Osaatko kuvitella, minkä vuoksi kansainvälisissä pörssiyhtiöissä ei oikein näkynyt pikkulasten tai isompienkaan äitejä noihin aikoihin?
Unohdit lisätä tuohon päälle pari piikaa ja renkiä. Niitä nimittäin maataloissa ennenvanhaan oli kun työvoima oli halpaa. Ei ne isäntä ja emäntä kahdestaan sitä maatilaa hoitaneet.
Voi hyvänen aika. Suomessa on ollut valtava määrä pientilallisia ja rintamamiestaloissa asuvia, penniä venyttäviä työläisperheitä, joissa ei ole piioista ja rengeistä unelmoitukaan. Mistä ihmeen Suomi-Filmeistä te olette saaneet käsityksenne menneistä vuosikymmenistä?
Tämä minuakin huvittaa tässä keskustelussa: monen täydellinen historian tuntemuksen puute. 1960-70 -luvut eivät enää olleet mitään saunasynnytyksiä ja tuohivirsuja. Kuulkaa, jopa autoja oli!
Minusta on huvittavaa, että suu vaahdossa vedotaan miten 100 vuotta sitten asiat oli ja nykyajan ihmiset ovat niin pullamössöä. Entäs jos sieltä 1920-luvun nuori aikuinen iskettäisiin nykyajan asiantuntijatyöhön koneen ääreen?
Joo, mutta sitten kun sähköt katkeaa lopullisesti, ja jonain päivänä niin käy, niin kaivattaisiin ihan fyysistä voimaa ja arjen selviytymistaitoja kuten ruoan viljelyn taitoa ja ruoan laittamisen raitoa. Digikulttuuri on hiekalle rakennettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisinpa nähdä, kuinka nykypolvi hoitaisi lapsensa ja huushollinsa, kun käytössä olisi vain liesi, pulsaattoripesukone ja kylmä vesi. Olisi sähkö, joten voisi olla radiokin parine kanavineen ja televisio, josta ei tulisi ohjelmaa ennen iltakuutta. Lankapuhelin ja kalliit puhelut; varsinkin kaukopuheluita soitettaisiin vain jouluna ja hätätapauksissa.
Tai siitä edellisen sukupolven puuhella, pesusoikko ja kaivovesi. Kirjeillä seurusteltaisiin sukulaisten kanssa, eikä kavereita kovin kaukaa olisikaan.
Totta kai tämän päivän nuoret äidit tottuisivat selviämään, kun ei vaihtoehtoja olisi, mutta hirveä parku siitä syntyisi. Osoittaa melkoista aivojen köyhyyttä ilkkua marketoille, sirkoille ja ritvoille, jotka ovat selvinneet lapsenhoidosta ja kotitöistä hartiavoimilla siinä, missä nykyäidit lämmittävät pulloa mikrossa ja lärpättävät siinä sivussa toisille samanlaisille älypuhelimensa kautta. Ollaan jopa ylpeitä siitä, että vaatteita ei osata ommella eikä sukkia neuloa tai parsia. On lääkkeet joka lähtöön, myös siihen, kun ei millään jaksa.
Ketjun huvittavin kommentti on ollut: "Haluaisin nähdä Ritvan äidin lastensa ja kotitöidensä lisäksi tekemässä kymmentuntista työpäivää kansainvälisessä pörssiyhtiössä."
Osaatko kuvitella, minkä vuoksi kansainvälisissä pörssiyhtiöissä ei oikein näkynyt pikkulasten tai isompienkaan äitejä noihin aikoihin?
Unohdit lisätä tuohon päälle pari piikaa ja renkiä. Niitä nimittäin maataloissa ennenvanhaan oli kun työvoima oli halpaa. Ei ne isäntä ja emäntä kahdestaan sitä maatilaa hoitaneet.
Voi hyvänen aika. Suomessa on ollut valtava määrä pientilallisia ja rintamamiestaloissa asuvia, penniä venyttäviä työläisperheitä, joissa ei ole piioista ja rengeistä unelmoitukaan. Mistä ihmeen Suomi-Filmeistä te olette saaneet käsityksenne menneistä vuosikymmenistä?
Tämä minuakin huvittaa tässä keskustelussa: monen täydellinen historian tuntemuksen puute. 1960-70 -luvut eivät enää olleet mitään saunasynnytyksiä ja tuohivirsuja. Kuulkaa, jopa autoja oli!
Minusta on huvittavaa, että suu vaahdossa vedotaan miten 100 vuotta sitten asiat oli ja nykyajan ihmiset ovat niin pullamössöä. Entäs jos sieltä 1920-luvun nuori aikuinen iskettäisiin nykyajan asiantuntijatyöhön koneen ääreen?
Saattaisi ihmetellä, miten mukavaa on ajella bussilla tai omalla autolla töihin, istuskella siistissä toimistossa, lähetellä kavereille kissavideoita kaiket päivät, käydä hampilääkärillä ja muilla lääkäreillä, lennellä ulkomaille lomille, saada töistä lomaa, hoitaa kaikki paperiasiat hassulla sikarilaatikon kokoisella härpäkkeellä ja katsella telkkaria. Elämä on helpompaa nyt kuin sata vuotta sitten, koska siitä on haluttu ja yritetty tehdä helpompaa.
Ehkä fyysisesti. Pointti olikin siinä, että eri aikoina tarvitaan erilaista osaamista. Nykyään ei työelämässä pärjää pelkällä lihasvoimalla. Tämän päivän lähihoitaja on varmasti osaavampi kuin 1900-luvun sairaanhoitaja.
Ei kai sentään? Eihän hoitoala nyt sadassa vuodessa ole kehittynyt mihinkään?
Hoitotyö on varmasti henkisesti helpompaa nykyisin, koska on tietoa ja lääkkeitä, ja fyysisesti, koska on välineitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa, kun ihmiset puhuvat näistä ammoisista "ennen vanhaa" ajoista 50 vuotta sitten. Olen 46 vuotias ja äitinikin monesti kertoilee lapsen eli minun hoidostani ennen vanhaa 70-luvulla aivan kuin olisi joutunut huuhtomaan pyykit avannossa ja kantamaan vedet keittiöön. Joudun muistuttelemaan, että ihan oli pyykkikone käytössä ja lämmin vesi tuli hanasta kuten nykyäänkin :D Modernissa omakotitalossa asuttiin vaikka maalta olenkin kotoisin.
Aika moni on 70-luvulla elänyt taloudessa, jossa vesi on haettu kaivosta, vaikka esimerkiksi sähköt on vedetty jo aikoja sitten. Pulsaattorikoneesta on ehkä vienyt letku ulos, mutta esimerkiksi keittiössä on saattanut olla pelkkä laskiämpäri, eikä viemäriä lähimaillakaan. Eivät kaikki ole asuneet maalla moderneissa omakotitaloissa.
Minun tätini kasvatti lapsensa 60-70-luvuilla talossa, jossa vesi kannettiin kaivosta ja joka lämmitettiin puilla. Pihan perällä oli ulkohuone ja kerran viikossa lämmitettiin sauna. Sähköt oli vedetty jo aikoja sitten, mutta uudistamiset jäivät siihen, kun tädin aviomies oli saamatonta lajia ja ihan tyytyväinen siihen, että täti hoiti lämmityksen, siivouksen ja ruoat, eikä miehen tarvinnut tehdä muuta kuin tulla työnjohtotehtävistä kotiin, istua valmiiseen pöytään ja ruoan jälkeen mennä hetekalle selälleen polttelemaan tupakkia ja lukemaan sanomalehteä. Vasta 80-luvun puolivälissä, kun lapset olivat lähteneet kotoa, täti miehineen muutti taloon, jossa nykyisellä mittapuulla olivat perusasiat kunnossa eli juokseva vesi ja sähkölämmitys. Tämä pariskunta ei ollut millään tavalla poikkeus, vaan yksi suuri joukko suomalaisia, joiden oloja ei enää muisteta eikä tunneta.
No väitinkö, että kaikki olisivat asuneet moderneissa omakotitaloissa? Sori vaan, mutta tätisi ratkaisu pysyä tuommoisissa olosuhteissa moisen helmi-miehen kanssa oli ihan hänen oma ratkaisunsa.
Et väittänyt, mutta naureskelit ja osoitit muutenkin hyvin kapeaa katsetta.
Jutuistasi huomaa sen, että sinä olet elänyt koko ikäsi eräänlaisessa pumpulissa. Moni ei nykyisessä holhousyhteiskunnassakaan osaa tai uskalla lähteä avioliitosta omilleen, ja muutama kymmenen vuotta sitten lähteminen oli vielä vaikeampaa, eikä jääminen ollut monellekaan mikään "oma ratkaisu". Mutta teoriassahan on helppo huudella varsinkin, kun tiedot eivät ole hääppöiset. Ja tietämättömänä on helppo olla, vaikka itse sinä et sitä ymmärräkään, vaikka kuinka tuijottaisit peiliin.
Sinusta taas paistaa ilkeys. Tiedoksesi, että kasvoin yksinhuoltajaäidin tyttärenä Lapissa, isä erosi äidistä 70-luvun lopulla ja isän lähdettyä olimme äidin kanssa kaksin. Äiti oli koulutettu, teki pitkän työuran ja palkkakin oli vähintään kohtuullinen, joten hänellä oli varaa myös mukavuuksiin. Todella tiedän mistä puhun.
Varmasti jotkut ihmiset ovat vielä 70-luvulla eläneet kuvailemissasi alkeellisissa olosuhteissa, mutta pointtini olikin, etteivät suinkaan läheskään kaikki eikä aika 50 vuotta sitten ollut missään historian alkuhämärissä vaan silloin oli lähes kaikki nykyajan mukavuudet saatavilla.
Niin, siis kasvoit oloissa, joissa oli mukavuudet. Monilla muilla ei ollut.
Letkautuksesi siitä, että jääminen avioliittoon "helmi-miehen" kanssa olisi ollut tädin oma ratkaisu, ei oikein kuulosta empaattiselta. Olisiko oma äitisi viihtynyt isäsi kanssa vai eronnut tästä, jos isäsi ei olisi tehnyt ratkaisua itse? He eivät liene olleet kovin onnellisia yhdessä. Sinun on aika turha moittia muiden ratkaisuja varsinkaan silloisissa oloissa.
Sinun ensimmäinen kirjoituksesi oli lievästi halventava äitiäsi kohtaan ja omahyväinen siinä, että kehuit omia olojasi. Pointtisi oli nimenomaan se. Pumpulissa kasvoit, se näkyy asenteesta, ja äitisi taisi joutua tiukemmille sinua kasvattaessaan, vaikkei sitä ole koskaan kertonutkaan.
Minä kasvoin hyvin aikaansaavien vanhempien hoivissa. Meiltä ei puuttunut mitään, mutta täällä pääkaupunkiseudulla oli paljon koulukavereita, joilta puuttui. Likaisten ja huonoissa vaatteissa kulkevien koulukaverien ei tarvinnut selitellä kotiolojaan, ne ymmärrettiin kyllä. Aivan lähistöllä asui seitsenlapsinen perhe kahden huoneen mökissä, ja mitä kauemmas maalle mentiin, sitä enemmän näkyi töllejä, joissa varmasti oli talvella kylmä. Kaikki vain eivät osanneet katsoa, ja moni ei muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka luulee että 50v sitten synnytettiin vielä saunassa?
Samaa ihmettelen, mieheni on 54v ja syntynyt sairaalassa. Vanhempansa olivat kyllä siien aikaan maanviljelijöitä ja heillä oli karjaa mutta silti lapset syntyivät sairaalassa. Anoppi kertoi myös ettei yhtäkään lasta imettänyt koska se ei ollut silloin muodikasta tehdä niin, ei ainakaan hänen mielestään.
Myös minun isäni, nyt jo 64-vuotias, on syntynyt sairaalassa ja vieläpä sektiolla.
Pappani äiti ”oli jäänyt sänkyyn” 40-luvulla saatuaan kuopuksensa 47-vuotiaana. Asialle ei silloin vissiin ollut sanoja, mutta hän ei kuulemma enää koskaan palannut mieleltään toimintakykyiseksi, vaan eli loppuelämänsä lähinnä sängyssä. Ilmeisesti alkoi siis vaikeasta synnytyksenjälkeisestä masennuksesta tai lapsivuodepsykoosista. Minulle jäi epäselväksi, kuka huolehti lapsikatraasta. Oliko sodankäynyt isä yksinään, vanhimmat sisarukset apunaan. Ilmeisesti myös erilaiset kotiavustajat olivat tuolloin hyvin yleisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummoni lähti synnytyksen jälkeen navettaan ja hoiti lehmät yksin. Navetasta tullessaan ampui vastaan tulleen desantin. Vaari oli sodassa. Siihen aikaan pestiin vaipatkin avannossa, aina ei ollut avantojakaan ja silti pärjättiin.
Ja tämä tällainen ei jätä minkäänlaista jälkeä ihmiseen?
Jos sota syttyisi, ihan varmasti meistä "pullamössöistä" kuoriutuisi samanlaisia "mummoja". Mutta millaista vahinkoa saisi aikaan henkisellä tasolla, ja millaisena vahingot siirtyvät eteenpäin omiin lapsiin? Varsinkin vaikenemalla kaikesta.
Tottakai sota traumatisoi. Kuka haluaa puhua lapsilleen jokapäiväisestä kamppailusta ja peloista, sen jälkeen, kun sota on loppu? Ei juuri muuta elämää vuosiin ollut, kun sota.
Nykyään puhutaan enemmän kuin koskaan ja silti nuoret, etenkin naiset voivat entistä huonommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmuuden vaatimukset on myös vähän toista kuin 50 vuotta sitten, silloin riitti että ainakin suurin osa lapsista jäi henkiin.
50 vuotta sitten oli 60-luku. Kyllä silloin lapset jäi henkiin. Taidat olla aika nuori, kun luulet 60 lukua kivikaudeksi.
No tilastojen valossa ei kyllä pysyneet samoissa määrin kuin nykyään, mutta pointti olikin siinä, että kaikki oli suunnilleen ok jos lapset jäi henkiin. Mietipä 60-luvun tavallista ok vanhemmuutta, olisi lasun paikka tänä päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmuuden vaatimukset on myös vähän toista kuin 50 vuotta sitten, silloin riitti että ainakin suurin osa lapsista jäi henkiin.
Älä puhu, ei 50v sitten eletty pimeää keski-aikaa.
Nykyajan vanhemmat tekevät itse ne vaatimukset itselleen, tunnen hyvin vähän ihmisiä jotka oikeasti 'tekevät uraa' suurin osa käy töissä ja streessaa sitä, koska pitää myös harrastaa sitä tätä ja tuota samoin kuin lasten ja puolison, kodin pitää olla sellainen ja tällainen, lasten vaatteiden älyttömän kalliita vain koska merkki, loma, silloin sitä vasta pitää mennäkin ja kuvata joka en grillijuusti. Kaikki pallot yhtä aikaa ilmassa ja kauheaa, perseet on revenneet vuosituhannet, nykyisin sentään saa kivun lievitystä."Perseet on revenneet vuosituhannet." Voi luoja, miten voi ihmisellä olla noin huono käsitys siitä, mitä elämä on menneinä aikoina naisille ollut?
Kun ennen vanhaan "perse repesi" synnytyksessä, niin ei silloin menty valittamatta seuraavana päivänä pellolle. Silloin kuoltiin. Noin joka sadas synnytys päättyi äidin kuolemaan.
Kuvitteletko, että vain joka 100. repesi, aivan varmasti useampi ja meni sinne pellolle.
Jos ajatellaan pahoja repeämiä, niitä joista toipuminen kestää nykyäänkin viikko-tai kuukausitolkulla, ja jotka saattavat hyvinkin olla osatekijä siinä synnytyksen jälkeisessä masennuksessa, josta tämän keskustelun poikineessa lehtijutussa oli alun perin kysymys. Ei nykyäänkään läheskään kaikki masennu tai valita synnytyksestä. Ne valittavat, jotka ovat revenneet pahasti. Ennen vanhaan vain hekään eivät valittaneet, koska eivät olleet elossa.
Se ei muuten ole joka sadas nainen, vaan joka sadas synnytys. Jos nainen synnyttää 10 lasta, niin todennäköisyys kuolemaan on jo 1/10.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kun tuntuu näiltä vahvoilta naisilta unohtuvan että silloin elettiin aivan eri maailmassa kuin nyt.
70-luvulla äidit poltti tupakkaa raskausaikana, vauvoille juotettiin appelsiinimehua, kiinteää ruokaa annettiin jo 2kk iässä, vauvoja huudatettiin jotta keuhkot vahvistuu. Synnytyksen jälkeen sairaalassa oltiin viikko, vauvat oli rivissä vauvalassa ja vauvojen ruoka-ajat katsottiin kellosta, jolloin hoitaja kärräsi vauvan äidille. Kotona oli lapsivuodeaika jolloin äidin ei tarvinnut muuta kuin hoitaa vauvaa ja kotitöihin tuli sukulaiset avuksi.
Äitien lähtiessä töihin oli ihan ok laittaa lapsi naapurin tädille hoitoon tai isommat sisarukset katsoi pienempien perään ja oli ihan tavallista että lapset oli keskenään millon missäkin.
Nyt jokainen 2000-luvulla synnyttänyt tietää millaista on synnytysosastolla, äitejä kannustetaan omatoimisuuteen, on suorastaan syntiä pyytää kotiin apua, töihin täytyy lähteä jo heti kun mahdollista ettei vaan jää miehen tulojen varaan mutta sitten taas lasta ei saisi laittaa päiväkotiin alle 3-vuotiaana. Päiväkoti ja koulu vaatii vanhemmilta jatkuvaa vuorovaikutusta ja osallistumista. Lapsen kasvua ja kehitystä seurataan neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa ja pienetkin poikkeamat johtaa jo johonkin seurantaan ja tukitoimiin.
Maailma on oikeasti muuttunut ja vaatimukset vanhemmuudessa, kasvatuksessa, työelämässä ja vapaa-ajassa on hurjasti kasvaneet.
Ennen oikeasti riitti harrastukseksi lasten kisailut keskenään pihapeleissä, nyt jo päiväkodista asti lapsille suositellaan ohjattuja harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummoni lähti synnytyksen jälkeen navettaan ja hoiti lehmät yksin. Navetasta tullessaan ampui vastaan tulleen desantin. Vaari oli sodassa. Siihen aikaan pestiin vaipatkin avannossa, aina ei ollut avantojakaan ja silti pärjättiin.
Ja tämä tällainen ei jätä minkäänlaista jälkeä ihmiseen?
Jos sota syttyisi, ihan varmasti meistä "pullamössöistä" kuoriutuisi samanlaisia "mummoja". Mutta millaista vahinkoa saisi aikaan henkisellä tasolla, ja millaisena vahingot siirtyvät eteenpäin omiin lapsiin? Varsinkin vaikenemalla kaikesta.
Tottakai sota traumatisoi. Kuka haluaa puhua lapsilleen jokapäiväisestä kamppailusta ja peloista, sen jälkeen, kun sota on loppu? Ei juuri muuta elämää vuosiin ollut, kun sota.
Nykyään puhutaan enemmän kuin koskaan ja silti nuoret, etenkin naiset voivat entistä huonommin.
Aiemmin piti vaan jaksaa. Mun mummi kertoi eläessään paljon sota-ajasta ja omasta lapsuudestaan. Muisti yhdenkin naisen joka sairastui toimiessaan piikana eikä tämä kehdannut sanoa siitä kenellekään. Talon isäntä huomasi kumminkin asian ja yllättävää kyllä pyysi lääkäriä käymään. No sairaus ilmeni parantumattomaksi ja piika lähetettiin pois.
Naapurissa piestiin lapsia sekä ite emäntää, johon ei puututtu. Sinustako vaikeneminen tuo onnea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse elänyt 90-luvulla "vanhanaikaista" lapsuutta suurperheessä, jollaisia sotien jälkeen oli. Oman kokemukseni mukaan suuren perheen pyörittäminen perustuu lasten, etenkin tyttöjen, valtavaan työpanokseen sekä lasten jättämiseen keskenään oman onnensa nojaan. Näin ei tietenkään aina ole, mutta meillä kuusivuotiaat jätettiin kotiin vahtimaan vauvaa äitin kauppareissujen ajan ja me lapset teimme läksyt koulussa, kun kotona aika meni siivoamiseen, sisarusten hoitamiseen, ruoanlaittoon ja pyykin pyörittämiseen.
Muistan edelleen miten helpolta elämä tuntui omilleen muuttamisen jälkeen, kun ei tarvinnut huolehtia kuin omasta itsestään. Viimeisen lapsen muutettua omilleen, kotona alkoi olla sotkuista ja äiti valittelikin, miten nykyään ei ole enää tyttöjä hoitamassa kotitöitä. Samalla hän kuitenkin pitää itseään sankarina, joka on yksin pyörittänyt yhdeksänlapsista taloutta.
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo on ja vain todella matalaälykkyysosamääräinen yrittää moista kieltää.
Olen mies joten en sinänsä ota kantaa naisten juttuihin, mutta jos tämä veltostuminen koskee miehiä, niin eiköhän se koske naisiakin.
Otan ihan omasta suvusta esimerkin - ja "haukun" siis itseäni tässä:
- isoisäni rakensi perheelleen talon omin käsin
- isäni rakensi perheelleen talon rakennuttamalla ammattilaisilla ja autotallin itse
- minä... minulla ei edes olisi rahaa rakentaa taloa vaikka olen kyllä työelämässä
Esimerkkejä olisi paljon muitakin. Sotilasarvosta, cooper-tuloksista yms. lähtien. Suunta on alaspäin. Enkä minä tarkoituksella ole heikompi kuin esi-isäni. Jotenkin vain geenit huononevat.
Ja sama juttu se on useimmilla muilla mitä olen seuraillut. Tietysti meidänkin ikäpolvessamme on omat poikkeusyksilönsä, mutta ollaanhan me nyt aika nahjuksia verrattuna vanhempiimme. Käsittämätöntä miten rankkaa elämä on ollut vielä isovanhempiemme parhaiden päivien aikoihin. Pyykkiäkin on pesty vielä käsin monin paikoin, joskaan ei toki enää kaikkialla.
Sama se on naisilla. Murtuisitte tunneissa jos joutuisitte nyt vaikka vuoteen 1930.
En ymmärrä miksi tämä on monille, erityisesti naisille, niin kova paikka myöntää. Kokemukseni mukaan miehet myöntävät asian paljon auliimmin.
Minusta AP:n aloitus lähti siitä, että miksi vanhemmat sukupolvet muka kestivät asioita eri tavalla eikä mielenterveyden ongelmia ollut samalla tavalla kuin nyt. Mikä ei todellakaan pidä paikkaansa; mielenterveyden ongelmien esiintyvyys tilastollisesti väestössä on vuosikymmenet pysynyt hyvin samana, mutta niiden esille nouseminen/nostaminen on kokonaan eri asia.
Mutta tuohon väitteeseesi, että Sinä et ole yhtä kyvykäs mies kuin esi-isäsi en voi yhtyä. Kysymys on kokonaan siitä, mitä pidetään kyvykkyyden tai selviytymisen mittarina? Jos se on talon rakentaminen itse, niin et ole kovin kyvykäs. Mutta jos mittarina pidetäänkin vaikkapa monimutkaisten kansainvälisen yrityksen liiketoiminnan kehittämisen osaamista, niin olisiko kyvykkyyttä ukilta löytynyt? Tai ihan tavallinen vanhempien ihmisten ongelma tänä päivänä 22.12.2020; ei osaa käyttää nettipankkia tai pitää olla aina käteistä, kun ei osaa maksaa kortilla ostoksia kuten 90% väestöstä mukaan lukien monet alle 10 vuotiaat osaavat.
Minusta kyvykkyyden ja selviytymisen ja pärjäämisen mittaristo ei pysy samana ajassa - se muuttuu koko ajan. Aikakausia ei voi verrata mitenkään luotettavasti keskenään. Minä en olisi kovin kummoinen maatilan emäntä, vaikka osaankin lypsää lehmiä maatilataustastani johtuen. Olen vain ihan hemmetin paljon parempi nykyisissä vaativissa esimieshommissani, joihin isästäni tai äidistäni ei olisi koskaan ollut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suurperheen tyttö kirjoitti:
Olen itse elänyt 90-luvulla "vanhanaikaista" lapsuutta suurperheessä, jollaisia sotien jälkeen oli. Oman kokemukseni mukaan suuren perheen pyörittäminen perustuu lasten, etenkin tyttöjen, valtavaan työpanokseen sekä lasten jättämiseen keskenään oman onnensa nojaan. Näin ei tietenkään aina ole, mutta meillä kuusivuotiaat jätettiin kotiin vahtimaan vauvaa äitin kauppareissujen ajan ja me lapset teimme läksyt koulussa, kun kotona aika meni siivoamiseen, sisarusten hoitamiseen, ruoanlaittoon ja pyykin pyörittämiseen.
Muistan edelleen miten helpolta elämä tuntui omilleen muuttamisen jälkeen, kun ei tarvinnut huolehtia kuin omasta itsestään. Viimeisen lapsen muutettua omilleen, kotona alkoi olla sotkuista ja äiti valittelikin, miten nykyään ei ole enää tyttöjä hoitamassa kotitöitä. Samalla hän kuitenkin pitää itseään sankarina, joka on yksin pyörittänyt yhdeksänlapsista taloutta.
TÄMÄ! Niin totta! Omassa perheessä ihan sama kokemus! Lisäksi veljiltäni ei vaadittu samaa; saivat huidella missä halusivat; vain tytöt siivosivat, tiskasivat, pyykkäsivät, laittoivat ruokaa ja hoitivat pienempiä. Meidän lähdön jälkeen äiti valitti, että olisi pitänyt enemmän vielä tyttöjä tehdä, kun itse joutui lopulta hommiin!
Oikeassahan he ovat. Masennuksesta ja ahdistuksesta saikuttaminen on elintasoluksusta, johon kaikilla maailman naisilla ei ole edelleenkään mahdollisuutta. Se on katsos tehtävä valinta hengissä pysymisen ja turhan valittamisen välillä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeassahan he ovat. Masennuksesta ja ahdistuksesta saikuttaminen on elintasoluksusta, johon kaikilla maailman naisilla ei ole edelleenkään mahdollisuutta. Se on katsos tehtävä valinta hengissä pysymisen ja turhan valittamisen välillä.
Arvaapa minkä tähden köyhistä maista halutaan muuttaa pois? Just siksi ettei tarvisi elää puutteessa. Aivan jokainen tällä maapallolla asuva ihminen haluaisi päästä hiukan helpommalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on nykyään liikaa aikaa ruikuttaa, ennen kaikki toimintakyky meni hengissä pysymiseen. Siis vahempieni ja isovanhempieni aikaan.
Ja olivat onnellisia. Kukaan ei jaksanut valittaa mistään turhista, kuten revenneestä piparista.
No siitä onnellisuudesta en tiedä......
Mutta joo... suu pidettiin kiinni ja siedettiin. Mielenterveyshän siinä meni, mutta ei siitäkään kukaan välittänyt.
Höpö höpö. Mielenterveysongelmat purkautuivat lasten pahoinpitelyyn, itsemurhiin ja alkoholiin. Lapsille sattui onnettomuuksia enemmän kuin ennen, hampaat olivat kamalassa kunnossa, sairaudet kuten riisitauti tavallisia vaikka hoitokeinot tiedossa... Eli ei pidä paikkaansa tämä että kaikki hoidettiin eikä valitettu. Ehkä ei valitettu, mutta asiat eivät olleet nykymittapuulla kaikilla hyvin.
Ja kesät talvet hiihdettiin kouluun ylämäkeen meno ja tulomatkat ... on kovaa ollut.
50 vuotta sitten oli 60-luku. Kyllä silloin lapset jäi henkiin. Taidat olla aika nuori, kun luulet 60 lukua kivikaudeksi.