Kesäloman jälkeen takaisin tarhaan :(
Meillä on 2v 3 kk ikäinen tyttö, joka ei ole super sosiaalinen muttei hurjan arkakaan. Tarhan tyttö aloitti vuoden alussa eli ollessaan 1v 8 kk. Tyttö kyllä jää yleensä tarhaan itkemättä mutta näen kyllä että olisi mieluummin kotona. Ei siis huitele heti portilta menemään " heippa!" kuten osa lapsista.
Tänään oli ensimäinen tarhapäivä loman jälkeen ja sinne tyttö jäi itkemään =(
Tosi kurjaa jättäää itkevä lapsi joka huutaa äitiii!! Ja sanoo jo viedessä ei mennä tarhaan. Sylistä hoitajan syliinkin sai aivan repiä irti. Miten tämän kestää?! Kauhea syyllisyys, vaikka tosi asia onkin että töitä on tehtävä ja mies varsinkin on sitä mieltä, että hyvin siellä menee ja hyvää se tekee. Raastaa vielä enemmän siksikin, kun toinen lapsi oli jo tulossa ja tyttö olisi päässyt suht pian kotihoitoon mutta raskaus keskeytettiin sikiön pahojen epämuodostumien takia =( Nyt siis " tarhaura" jatkuu ties kuinka kauan...
Miten muilla noin 2-vuotiailla menee tarhassa tai tarhaan jätettäessä??
Pliis, Älkää tulko kirjoittelemaan mitään juttuja, että alle kolme vuotiaan paikka on kotona. Näin ei meillä vaan voi olla!
Kommentit (23)
Meilläkin on sama lomalta paluuvaihe menossa ja yksi lapsistamme (3,5v) on jäänyt joka päivä tällä viikolla itkien päiväkotiin vaikka on siellä aina hyvin viihtynyt. Raskaita aamuja niin lapselle kuin viejällekin... Mutta toivottavasti aika auttaa ja lapset tottuvat taas hoitopäiviin.
Ja siitä vinkistä (eli antakaa lasten kävellä itse hoitopaikkaan): minulla ainakaan ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta koko päivää seistä odottamassa, josko erittäin voimakastahtoinen ja uhmaikäinen lapseni kävelisi itse päiväkodin pihaan... Tosin ehkä saattaisi olla kokeilemisen arvoinen juttu mutta sitä varten minun pitäisi varmaan pitää vapaapäivä tai ainakin aamupäivä vapaata... ;)
Useimmiten jää hoitoon ihan hyvillä mielin. Riisumme päällysvaatteet yhdessä, menemme pesemään kädet ja vien lapsen hoitajan luo, halit ja pusut, sen jälkeen annan lapsen hoitajan syliin. Sitten lähden, vilkutan ulkona vielä pari kertaa. Tämä systeemi ja rutiini toimii meillä.
Välillä on niitäkin aamuja, jolloin tulee itku. Poikkeuksetta sellaisissa tilanteissa, jolloin jään " roikkumaan " syystä tai toisesta hoitopaikkaan. Esim. joku asia pitää selvittää henkilökunnan kanssa. Jos itku tulee, lohdutan HETKEN, sitten lapsi hoitajan syliin ja heipat. Jään hetkeksi kuuntelemaan " nurkan taakse" ja aina se itku loppuu heti.
Joka päivä hoidosta hakiessani juttelemme lapsen kanssa päivän tapahtumista (kyselemme siis). Ei hän vielä mitään juuri kerro, mutta joskus jotain höpöttelee. Usein on niin, että kun tullaan hoidosta kotiin, tulee kova kiukunpuuska. Rankkoja päiviähän ne ovat. Sitten vaan rauhoitellaan ja köllötellään yhdessä, jutellaan, ehkä katsotaan Muumia. Sen jälkeen jo ruokakin maistuu ja leikit luistaa.
Kannattaa hoitajilta kysellä, kenen kanssa oma lapsi mielellään leikkii ja kysellä ja jutella lapselle näistä leikkikavereista. Kavereiden mainitseminen voi ehkä auttaa hoitoon menemisessä. Meillä usein lapsi mainitsee leikkikavereiden nimiä. Ne on tärkeitä kontakteja.
Antakaa lastenne itse kävellä päiväkotiin sisään / pihalle, älkää kantako. Ero äidin sylistä on raastavampaa, ja silloin herkästi tartutaan kaulaan riippumaan. Itse kävellen henkinen irtaantuminen on helpompaa, kun sitä on jo valmiiksi fyysisesti käsivarren mitan päässä äidistä. Sitten vain nopea heippa, eikä mitään turhia pitkittelyitä hyvästijättöjen kanssa, ne vain lisäävät eron tuskaa. Meillä toimi tämä järjestely loistavasti.