Kesäloman jälkeen takaisin tarhaan :(

Kauhistuttaa jo nyt, millainen aamu on edessä =(. Onneksi hoitajat lupasivat pitää mahd.paljon sylissä.

Ja ihan samanikäinen poika, 2 vee 3 kk. Jo matkalla sanoi että ei tarhaan, itki jo sisälle mennessä ja kietoutui muhun...Ja sit piti oikein kädet irrottaa kaulasta ja täti otti syliin, tässä vaiheessa itki niin poika kuin äitikin. KAMALAA OLI! Miehelle soitin kans ja purin oloani, sanoi et yrittää hakea pojan vähän aikaisemmin tarhasta. Yritän lohduttautua edes sillä, että huominen ai ainakaan pahempi voi olla, eihän?

Meillä meni poika muuten vielä aikaisemmin tarhaan, eli oli 1 vee 4 kk. Äläkä lue ja " kuuntele" näitä kolomivuotiaaksi kotona-juttuja, jokainen tekee omalla tavallaan, ja millainen rahatilanne on. Ja ainakin mulle kuitenkin sopii paremmin tää töissäolo, mä en kotona jaksais olla pelkästään pojan kanssa. Ja jos se muka tekee musta huonomman äidin jonkun mielestä, niin voi voi.

Tehdään huomenna " treffit" tänne ja kerrotaan menikö jo paremmin :)

Koitan tulla kertomaan miten meni.

Tänään itketti kyllä muakin. Olisi niin lohduttavaa, jos lapsi haluaisi tarhaan ja ryntäisi leikkimään uusilla leluilla. Ahdistaa ajatella, että toisella on siellä kurja olo ja tahtoisi olla äidin kanssa. Ehkä sillä on kuitenkin aika kivaakin siellä.

niin itkukin on loppunut ja leikin makuun päästy aikas nopeasti :)

Poika aloitti tarhan ollessaan 1v 5kk, ensimmäiset viikot oli vaikeita, mutta nyt menee iloisin mielin tarhaan, eikä meinaa sieltä edes lähteä pois.

Välillä tulee mieleen, että onko tarhassa kivempaa kuin kotona, mutta tottakai siellä aika kuluu kivasti toisten lapsien ja touhujuen parissa. On kyllä paljo parempi mieli isillä ja äidillä, kun tietää, että toinen viihtyy tarhassa niin hyvin.

Heinäkuun pikkumies joutu oleen toisessa tarhassa, kun oma oli suljettu. Sielä herra vähäsen ujosteli vieraita lapsia ja tätejä, mutta huomena aukee taas oma päiväkoti ja äiti on täälä hymyssä suin kun lapsonen pääsee tuttujen kavereitten ja tätien seuraan..Näin siis meillä, toivottavasti teilläkin sielä lapset alkaa jäämään ilosimmin mielin tarhaan

ja alko jo portilla hannaa että en kävele itse ja joutu syliin ottaa. mutta kun näki tutut lelut ei olis millään malttanu mennä syömään aamupalaa ja siitä se itku vasta tuli kun äiti väkisin kantoi pojan ruoka pöytään, vilkutti ja sano hei hei...meillä on kyllä muutenkin menny päiväkoti enemmän kuin hyvin ja pojan touhuu ihmettelee jopa ne hoitajat.



-mamma ja micopoika 1v 11kk-

tyttö on 1v8kk ja erittäin sosiaalinen tapaus. Silti eka päivä kuukauden loman jälkeen ei ollut helppo.



Eilen katselimme päiväkotiryhmän valokuvia ja tyttö luetteli kavereittan nimeltä. Selitin että huomenna hän pääsee leikkimään näiden kavereiden kanssa. Vastaus oli " ei kai ...." .



Kotoa aamulla tyttö lahti iloisena mutta matkalla häntä rupesi arveluttamaan. Hoitotädin syliin tyttö meni itse (siis ojensi kätensä kun oli minun sylissäni) mutta rupesi kuitenkin itkemään. Kerroin isin tulevan hakemaan iltapäivällä ja poistuin paikalta. Päivä oli kuulema mennyt kivasti.



Joo, tulkaapa joku kertomaan mikä on alle 3 v:n paikka - meidän lapset ovat menneet päivÄkotiin 3 kk ikäisenä! Se on maan tapa enkä ole parempaa pystynyt vaikka kuinka olisin tahtonut ja äidin sydän itki katkeria punaisia kyyneleitä.



Tytölla on vuosi päiväkotia jäljellä ja sitten alkaa koulutie eli 3-vuotinen esikoulu.

hui miten nuorena päiväkotiin jo ovat menneet! missä asutte? siis aika varmasti ulkomailla.



mä en olis raaskinu laittaa poikaa niin nuorena mutta maan tavat varmaan olis opettanu sen että turha on vänistä kun näin kuuluu tehdä. tottumus kysymyshän tuokin on.



-mamma ja micopoika-

Viime viikko poika mummolla hoidossa ja eilisen maanantain mutta tänään pph:lle neljän viikon viiden viikon loman jälkeen.

meni reippaana sisälle mutta mammalla kun juttua riitti hoitajan kanssa niin sitten se poika tarrautui jalkoihini kiinni eikä meinannut päästää irti. pakko oli irrottaa ja sinne se raukka jäin surkean näköisenä vilkuttamaan mammalla. Siinä meinas kyllä itku päästä mutta tiedän, että menee ohi kuhan pääsee vauhtiin. Huomenna kaikki jo paremmin.



Tsemppiä kaikille hoitoonmenijöille ja töihinpalaville! Kyllä ne lapset siellä pärjää.

Tyttö kyllä ilmoitti ettei mene tarhaan mutta ei jäänyt itkemään. Hiekkalaatikolle jäi. Tykkää muutenkin selvästi enemmän jäädä ulos kuin sisälle. Heti on parempi olo jättää kun ei sentään itkemään jää vaikka alahuuli olikin aika pitkällä :(

Asumme Belgiassa.



Tein lasten syntymän aikaan töitä itsenäisenä ammatinharjoittajana ja esinoisen syntyessä v 2000 paikallisen kelan korvaamaa " äitiyslepoa" oli 3 viikkoa. Vuonna 2004 se oli tuplaantunut 6 viikkoon.



Olin kuitenkin tuon 3 kk kotona kuten palkollisilla täällä on oikeus - sen enempään en pystynyt ettei asiakkaat katoa.



Nyt olen palkkatyössä, mutta lapsia ei ole tulossa lisää. Sen verran rankka on tämä systeemi täällä sekä lapsille että vanhemmille.

Aamu alkoi huonosti, kotona jo itkettiin et ei tarhaan, matka meni hyvin, muta taas pihalla halusi poika syliin ja sanoi et ei mennä...Äidin sydän jo alkoi läpättämään kauhusta, hui! Mutkun päästiin sisään, niin paras kaveri tuli vastaan ja huusi pojan nimeä, niin johan ilme kirkastui :) Halus pois sylistä, halas ja antoi pusun ja huusi heippa äiti ja paineli menemään, huh! Eli eilinen oli se pahin päivä...

Hengissä Onassis selvittiin, pärjätään siis kyllä, lapsista puhumattakaan!

Itse en vie poikaa tarhaan, vaan se on isän tehtävä. Minun tehtäväni on hakea lapsi tarhasta. Se kyllä on paljon kiitollisempi homma kuin tuo vieminen.



Meillä lapsi on aamu-uninen eikä millään jaksaisi herätä edes puoli 9:ltä vielä. Hän ei muutenkaan ole aamuihminen. Hän on erittäin harvoin jäänyt ilomielin tarhaan, mutta yleensä kaikki kirkastuu isän lähdettyä tai viimeistään pojan vähän lämmettyä aamupäivän mittaan. Nyt kuvioita sekoittaa vielä se, että poika aloitti isojen puolella eikä tuttuja naamoja ole vielä palannut aloittamaan samassa ryhmässä. Vanhasta ryhmästä on siis kavereita tulossa samaan isojen ryhmään, mutta suurin osa vielä kai lomailee. Nämä kaksi aamua ovat kuulema olleet hankalia.



Jossain vaiheessa oli meilläkin niin, ettei pojalla ollut kiirettä lähteä kotiin tarhasta. Äitinä oleminen onkin sitten jännä asia. Se ei ole hyvä, että lapsi jää itkien tarhaan. Toisaalta sekään ei ole, että lapsi jatkaisi mieluusti leikkejään eikä malttaisi lähteä kotiin. :-)



Ei itselläkään tämä arkeen palaaminen ole helppoa, vaikka sitä yrittää kuinka järkeistää ja selittää itselleen. Ei kai sitä voi vaatia myöskään lapselta, joka mieluusti varmasti jatkaisi lomailua vanhempiensa kanssa. Tässä vaiheessa eli loman päätyttyä vannon aina itse, että seuraavana kesänä otan vähintään 5 viikon loman.



Tsemppiä vain kaikille arkeen palaamisongelman kanssa kamppaileville ihmisille!

1-vuotiaana ja nyt kesäloman jälkeen jäi tänään päiväkotiin itkemättä 1v 8kk iässä. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö välillä varmasti vielä tule itkua. Varasin aikaa vientiin niin että voin olla 10-15 minuuttia paikalla tarvittaessa. Usein käytän myös " poissa silmistä-poissa mielestä" taktiikkaa eli sitä, että lapsi menee leikkimään ja lähden pois hänen huomaamattaan. Toiset lapset voi olla tietysti kovempia itkemään, mutta se ei ole vakavaa tai traumaattista jos sitä epäilet.

Jännitin kovasti mitä meidän 2.5 v poika sanoo tarhaan menemisestä, kun eilen vietiin 4 vk loman jälkeen taas hoitoon. On lomalla melkein joka päivä miettinyt, että eihän tänään ole tarhapäivä. Onneksi ongelmia ei ollutkaan. Jäi hieman ihmettelevänä katselemaan, että täällä sitä taas. Ja tänään riensi jo iloisesti heti leikkimään. Ei mitään vaikeuksia siis, paitsi se, että rytmi on vähän sekaisin ja aamulla on siksi vähän vaikea herätä.



Muistan, että vuosi sitten itki pari eka päivä erotessamme. (Päiväkodissa poika aloittanut 11 kk iässä.) Tuskin kuitenkaan itki enää kun menimme isän kanssa pois näköpiiristä. Kunhan piti vähän protestoida.



Kyllä se siitä teillä muillakin, kun arkirytmi taas vakiintuu! Onhan monesti aikuisillakin vaikeaa ne ekat pari työpäivää loman jälkeen.

Tarhaura alkoi hänellä jo yksivuotiaana ja meillä oli onni löytää sellainen ryhmä, jossa lapsi ja hoitajat selvästi pitivät toisistaan kovasti. Nyt kuitenkin minä jännitin lomanjälkeistä tarhaan paluuta etukäteen tosi paljon, koska vuorossa oli siirtyminen isompien ryhmään. Tosin ryhmään tuli tuttuja kavereita ja hoitajia entisestä ryhmästä, mutta tilat ovat uudet ja varmaan myöskin rutiinit muuttuvat, kun kyse ei enää ole vauvojen ryhmästä. Mutta paluu sujui kuin unelma! Lapsi jumitti heti ulko-oven viereen leikkimään, vilkutti ja sanoi:" Äiti mene jo. Hei hei!" . Tälle nauroin koko päivän - toinen ei malttanut odottaa, että mamma häipyy nurkista pois kuleksimasta!

Ekana päivänä (eilen) alkoi itkeä, kun annoin tädin syliin. Tänä aamuna protestoi jo autossa sanallisesti ja pk:ssa tuli itku, kun astuttiin sisään =( Sydän tässä kyllä särkyy... Ainoa lohtu on se, että koska kerran itkee perään, on ainakin turvallisesti kiinnittynyt vanhempiinsa, eli vanhempi-lapsisuhde on kunnossa. Ainakin siltä osin on siis kasvatus onnistunut!



Päivä oli eilen mennyt hyvin ja oli reippaasti hoitanut wc-hommat itse, syönyt ja nukkunut hyvin. Riemu oli suuri, kun iltapäivällä hain pienokaisen pois. Saa nähdä miten käy tänään...



Isompi on meillä nyt 5v ja hän oli ollut jo eilen kuin kala vedessä, vaikka koko päiväkoti oli hänelle uusi. Meni sinne tänäänkin tosi mielellään. Hänkin itki melko kauan alussa perääni pienenä (1v3kk),kun aloitti pk uransa.

että väsyttää viimeset 2 yötä on menny itkien. meillä tosiaan niinkuin kerroin alko se pk sillon maanataina ja ekä yö meni itkien. näki joko pahaa unta tai sit vaan kävi asioita läpi yön aikana joka sinäänsä on ihan ok ja normaalii mut niin väsyttävää! eilen illalla sitten poika nukahti meidän sänkyyn ja kannoin hänet omaan huoneeseen niin meni tunti niin hän tulee itkien meidän sänkyyn ja nukahtaa saman tien. sitten ei ite saa nukuttuu yöllä kunnolla kun pieni mies potkii kokoajna ja on niin ahdasta. ehkä tää tästä voiton puolelle kääntyy ens viikon aikana.



-mamma ja micopoika1v11k-

Itkua ja sopeutumattomuutta kesti ensin n. kuukauden jonka jälkeen helpotti. Päiväkoti oli uusi ja ryhmässä oli aluksi vain 8 lasta. Joskus puolen vuoden jälkeen ryhmään tuli pikkuhiljaa lisää lapsia ja lopulta oli 13 :( Tyttö alkoi uudelleen oireilla, juoksi joskus sukkasillaan ulos äidin perään jne. En kestänyt sitä katsella ja vaihdoimme tytön perhepäivähoitoon. Siellä sujui 2 vuotta aivan eri malliin! Mitään itkuja ei ollut alussa eikä lopussa. Nyt tyttö siirtyy taas päiväkotiin kun täyttää 5 ja pph:lla niin pieniä lapsia ryhmässä. Tyttö on saanut rohkeutta ja itseluottamusta noiden 2 vuoden aikana pph:lla ja on nyt valmis siirtymään isompaan ryhmään.

on ollut perhepäivähoidossa 10 kk:n ikäisestä lähtien ja varahoitopaikkana päiväkoti. Nyt viime keväänä teki topin, saattoi jo heti herättyään kysyä " äiti, eihän tänään mennä päiväkotiin" . Perhepäivähoitopaikkaan on aina jäänyt tosi reippaasti, mutta päiväkotiin itkun ja huudon kanssa. En tiedä, olisiko päiväkodissa sattunut jotain, hoitojat eivät ainakaan tienneet... No toukokuussa tein niin, että kun oli pakko viedä päiväkotiin, niin menin sinne itse sillä mielellä, että olen siellä pojan kanssa vaikka kaksi tuntia jos on tarvis, enkä yritäkään jättää eteiseen, niinkuin aiemmin. Riisuin pojan eteisessä ja yhdessä mentiin leikkihuoneeseen, juttelin siinä keittäjän kanssa parinkymmentä minuuttia ja poika ehti siinä ajassa aloittaa niin mielenkiintoisen leikin, että kun ilmoitin lähteväni töihin, heilutti suht reippaasti. Etukäteen olin puhunut pojan kanssa, että oma hoitotäti hakee sitten ennen ruokaa ja sillä olikin sitten aamupalalla itseään lohduttanut, että " Aija hakee minut ihan kohta, Aija hakee minut ihan kohta.."



Meillä asia helpotti tuon myötä, en tiedä johtuiko tuosta tapauksesta vai olisiko ollut muutenkin menossa ohitse. Toivottavasti muillakin on ohimenevää laatua, tosi kurja lähteä töihin, jos toinen jää huutamaan :(



kukka