Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kummilapsella velvollisuutta muistaa kummiaan?
17.05.2014 |
Olen 4-kymppinen (lapseton tahtomattani) ja kolmen, nyt jo aikuisten ihmisten kummitäti. Olen ollut näiden kummilasten elämässä mukana syntymästä lähtien, viettänyt yhteistä aikaa ja antanut vanhemmillekin vapaata ja tukea. Muistanut merkkipäivät, joulut, valmistujaiset ja ilahduttanut arkisempinakin päivinä ja kulkenut suruissakin tukena - en velvollisuudentunteesta, vaan rakkaudesta. Ehkäpä tämä kummina oleminen on ollut myös eräänlaista "terapiaa", koska en voi saada koskaan omia lapsia. Mutta vuosia olen jo surrut sellaista asiaa, että minua, kummina, ei muisteta koskaan. Heidän ollessa lapsia, en sitä odottanutkaan (ehkä enemminkin vanhemmilta), heidän ollessa teini-ikäisiä taas ajattelin että ei ole aikaa, on kaverit ja menot.. Nyt sitten aikuisena ottavat yhteyttä vain jos tarvitsevat rahaa tai apua (esim. muutto). Tänään tuli kortti, jossa kummilapsi ilmoitti valmistuvansa opinnoistaan. Juhliin ei kutsuttu mutta tilinumero oli kortissa, jossa toivottiin osallistumista ulkomaanmatkan rahoittamiseen. Itkin krokotiilin kyyneleitä. Viimeksi olen ollut kontaktissa häneen yli 3 vuotta sitten (ei vastaa puheluihini tai viesteihini). Onko kummin rooli olla vain "pakollinen paha" ja "pankkiautomaatti"..? Olen jo vuosia odottanut, että saisinpa "edes" joulutervehdyksen tai synttärionnittelut, mutta ei mitään :(
Kommentit (31)
Ei kummilapsilla ole "velvollisuutta" muistaa kummiaan merkki- ja juhlapäivinä, mutta kertoohan tuo muistamattomuus aika paljon sekä lapsen vanhemmista että lapsesta itsestään. Kasvatuksessa on selvästi aukkoja. Kummilta odotetaan muistamista vähän joka käänteessä, mutta kiittää ei osata muistamisesta puhumattakaan.
Minulla on vain yksi kummilapsi, mutta käyttäytyminen on samanlaista kuin monissa kuvauksissa. Kun hän oli pieni, tuli muutaman kerran kutsu syntymäpäiville. Joulunakin muistin aika pitkään. Kissa kiitoksilla elää, sanotaan, mutta olisihan se lämmittänyt kummin mieltä, jos edes joskus olisi kuullut kiitoksen tai posti tuonut vaikka kortin jouluksi. Ylioppilaaksi tuloa muistin lahjalla. Myös häälähjan annoin. Siitä kiitti nuori vaimo, jota tunsin varsin vähän. Oli kuitenkin selvästi paremman kasvatuksen saanut! Nykyisin tapaamme noin kerran pari vuodessa kummipojan vanhempien luona, sillä heihin minulla on läheiset välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kummitäti antoi yhxden kerran lahjan ja se oli risti käytyäni rippikoulun. Heivasin sen roskiin kun muutin. Oli läheinen sukulainen. En minäkään muistanut häntä, kuoli ja en muistanut silloinkaan. Ei mitään riitoja mutta en vaan tykännyt.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 01:58"]
Luin "onko kummituslapsella velvollisuutta muistaa kummiaan"... No ei ole...
[/quote]mikäli kummitäti esim muistaa joka kissanristiäisen kortilla ja antaa lahjoja, soittaa muutaman kerran vuodessa, vienyt aikanaan lasten teatteriin, leffaan, muistanut aina matkoilla jne ja jos ei tule edes mitään kiitosta niin ei sellaista kannata muistaa.
En syyttäisi kummilapsiasi vaan heidän vanhempiaan. He eivät ole aikoinaan hoitaneet hommiaan. Niin sanotusti omena ei ole luultavasti pudonnut kovin kauas puusta. Lopeta vaan rahoitus ja voithan kertoa heidän vanhemmileen (sukulaisiasi, ystäviäsi) kuinka koet kummiutesi. Ja toki myös aikjuisille kummilapsillesi. Ikävää.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 08:51"]
Valmistujaisjuhlia ei varmaankaan järjestetä ja silti isovanhemmat yms haluavat onnitella ja siksi sinäkin sait kortin.
[/quote]ei voi edellyttää että annetaan rahaa tai lahjoja jos ei edes juhlia järjestetä. Riittää kortti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä vielä.
Kiitos kaikille kommenteistanne. Kysyttiin, että miksi en ole itse sitten pitänyt yhteyttä kummilapsiin? No olenhan minä, mutta kun ei vastata mihinkään (puheluihin, tekstareihin, jne). Ja kyllä, valmistujaiset pidetään. Tämä vastavalmistuva kummityttöni on isosiskoni tytär ja muu perheeni on kutsun saanut, ainoastaan minulle tuli kortti, jossa luki se tilinumero. Tämä tuntuu erityisen pahalta, sillä en ole (tai ainakaan tiedä olevani) huonoissa väleissä kenenkään perheenjäseneni kanssa, ja nyt olen siis suljettu ulos perhejuhlasta. (Toinen kummilapseni on tämän valmistuvan veli). Minun kohdallani en ajattele pelkästään kummiutta näiden kahden kohdalla, sillä kuten aiemmin sanoin, olen ollut heidän elämässään syntymästä asti ja ovat asuneetkin luonani väliaikaisesti nuorempina (kun vanhemmillaan oli avioero päällä). Yhteyden menettäminen on ollut minulle kova paikka. Heidän äitinsä (siskoni) kanssa olen asiasta jutellut, ollut hieman häpeissään koko asiasta. En tiennytkään että krokotiilin kyyneleet olisivat tekoitkua. No nyt tiedän :)
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 09:04"]Nää kummikeskustelut on kyllä avanneet ainakin mun silmiä. Aihe on ajankohtainen, sillä meillä on pieni vauva, jolle juuri nimettiin kummit. Mulla on aina ollut olemattomat välit omiin kummeihini, joten jotenkin olin ajatellut, että se on ennen kaikkea kummeista kiinni, miten läheiseksi kummisuhde muodostuu. Nyt vasta oon tajunnut, miten suuri merkitys on myös lapsuudessa vanhempien innolla olla lapsen kummien kanssa tekemisissä.
Itse toivon läheisiä välejä lapsen ja kummiensa välille. Ja nimenomaan sitö, että meidän lapsella olisi se joku tuttu ja turvallinen aikuinen, jonka kanssa puhua silloin, kun omille vanhemmille puhuminen nolottaa tai vanhemmat ovat puheenaiheena. En tosiaan odota heiltä mitään lahjoja tai rahaa, vaan nimenomaan lapsen kanssa yhdessäoloa ja mahdollisesti käytännön apua lapsen juhlien yms toteuttamisessa.
Minusta on tärkeetä, että lapsi kasvaa muidenkin turvallisten aikuisten kuin omien vanhempiensa vaikutuksessa.
[/quote]
Ihan samat ajatukset minulla. Emme kuulu kirkkoon, mutta pyysimme (myös kirkkoon kuulumatonta) hyvää ystävääni lapsemme "haltijakummiksi", koska meistä on tärkeää, että lapsella on elämässään luottoaikuinen, jolle voi puhua asioista ja jonka kanssa voi viettää aikaa eri tavalla kuin meidän vanhempien kanssa. Teen aktiivisesti parhaani, jotta lapselle ja hänen kummilleen muodostuisi hyvä ja elinikäinen suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomattoman törkeää. Sua ei kutsuta juhliin mutta kiskotaan kyllä rahaa!
Älä vaan anna.
Puhu siskollesi.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 02:08"]
En minä ainakaan ole koskaan kummejani muistanut, ei jotenkin ole edes mielessä käynyt koskaan. Tosin on siitä yli viisi vuotta varmaankin kun kummejani viimeksi näin, enkä koskaan ole edes jutellut kummien kanssa (muuten kuin nämä tavalliset "miten koulu menee" yms.). Teinityttö olen.
[/quote]
Olet kyllä huonot käytöstavat omaava niinkuin ilmeisesti vanhempasikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä pitää muistaa ja kiittää. Mun piti lapsena ja samoin omien lasten kummeja muistetaan.
Itsellä on kaksi kummilasta. Kummipoika asuu kauempana, mutta aina on soittanut ja kiittänyt lahjoista, muistanut kortilla mun synttärit.
Nyt jo parikymppinen ajokortin ja auton omistava nuori. On käynyt tyttöystävän kanssa meillä kylässä :)
Kummityttö asuu suht lähellä. Ei oo kiitoksia kuulunut ikinä, ei onnitteluja. Edes rippikuvaa en saanut. Kyllä on välillä kyrsinyt.
Alue: Aihe vapaa
Asian vierestä:
Äitini vaati minua muistamaan jopa kummieni poikaa! Kummini ovat lapsuudenkotini naapuri, olivat noin 50-vuotiaita kun synnyin. Välit olivat muodolliset, muistamiset puolin ja toisin jouluna. Synttäreitä eivät muistaneet. Rippiäiset, lakkiaiset ja häät kyllä. Myös heidän vanhempi poikansa (syntymäni aikaan 18v) oli kanssamme tekemisissä - itse asiassa enemmän kuin vanhempansa.
Muutin pois paikkakunnalta enkä ollut 10 vuoteen ollut tekemisissä sen enempää kummien kuin kuin heidän poikansakaan kanssa. Sitten äitini soittaa ja vaatii, että minun on ostettava 50v lahja tälle kummien pojalle! Siihen aikaan olin päivät töissä ja illat koulussa, joten vapaa-aikani oli vähäistä; viikonloput menivät läksyjen ja kotiaskareiden parissa. Vastasin, etten ehdi. Siskoni neuvoi olemaan pois koulusta, jotta ehtisin etsimään lahjaa. Hermostuin ja sanoin, etten aio ostaa lahjaa ihmiselle, jonka kanssa en ole ollut tekemisissä 10 vuoteen. Äitini kauhistui : "se on sentään SINUN kummiesi poika!" - Ihan kuin minä olisin syyllinen siihen! Äiti ja sisko olivat sitä mieltä, etteivät kehtaisi mennä juhliin, jollei minulta olisi lahjaa. Olivat sitten vieneet kukkia minun nimissäni.
Pian tuon tapauksen jälkeen aloin odottaa esikoistani. Raskauden puolivälissä ajatus kummeista alkoi ahdistaa ja kävin eroamassa kirkosta. Ei kummitteluja minun lapsilleni. Ei velvollisuuksia puolin eikä toisin. Ei lahjoja kummeille tai näiden sukulaisille.