Tosielämän valheen vankeja?

Elämäni on nyt melko raiteillaan, mutta menneisyyteni ahdistaa minua joka ikinen päivä. Muun muassa humalaiset sekoilut (enää en juo), joista jäänyt myös fyysisiä arpia muistuttamaan kaikesta kurjasta ja omasta tyhmyydestä. Satuttanut en ole ketään kuitenkaan fyysisesti, paitsi itseäni. Näitäkin enemmän kuitenkin seksiin liittyvät sekoilut. Olen vehdannut vanhempien miesten kanssa, harrastanut irtosuhteita ja jopa myynyt itseäni muutaman kerran. En pääse noista muistoista yli, päässä huutaa vain "kerran huora, aina huora". Olen ollut masentunut, syömishäiriöinen ja alkoholisoitunut.

Vaikka kaikki tuo on mennyttä, se vainoaa minua koko ajan. Ehkä siksi, että olen noiden asioiden kanssa ihan yksin. Läheiseni eivät tiedä, koska ulospäin olen ollut kiltti ja melko tavallinen nuori nainen.

On todella ristiriitaiset olot, usein tekisi mieli vain hakata seinää, huutaa ja räjähtää ja taikoa kaikki tekemättömäksi kun vihaan ja halveksun itseäni niin paljon. Toisaalta näen välillä itseni pikku tyttönä, jota käy sääliksi. Miksi kaikki tuo on pitänytkin kokea. Mutta. Sitten tulee taas itsesyytökset - itsepä tyhmä kännihuora valintasi olet tehnyt.

Miten te muut, jotka kannatte hirveitä muistoja mielessänne, pärjäätte nykyisessä elämässänne? Miten saisin annettua itselleni armoa (jos edes sitä ansaitsen) ja jatkettua elämääni? Tuntuu, että kaikki on menetetty jo. Tehtyä ei tekemättömäksi saa. Oksettaa olla minä.