Tyytymätön rooliini perheessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä viipyy tutkimus, jonka mukaan uranaiset vaihtaisivat silmää räpäyttämällä perhe-elämään?

Olkaa hyvä..

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.

Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

mies52v

Erikoista. Olisin ajatellut, että yhtä hyvin petetyksi tuntevat itsensä naiset, jotka ovat uhranneet kaiken perheen eteen, ja sitten lapset muuttavat pois kotoa, ja jäljellä ei ole mitään.

Iso hieno koti, jonka siivoamisessa ei enää ole mieltä, kun siellä hiippailee kaksi ihmistä toisiaan vältellen. Keittokirja täynnä reseptejä kahdellekymmenelle, ja ketään ei käy. Lapset ovat opiskelemassa kaukana, ehkä ulkomailla, ja heitä näkee kaksi kertaa vuodessa. Heidän puolisot ei viitsi tulla useammin, koska appiukko ottaa aina kännin ja alkaa haastaa riitaa anopin kanssa. Samasta syystä ette saa lasenlapsia hoitoon.

Asut ihmisen kanssa jota et tunne ja jota käytännössä nippa nappa siedät. Suunnittelette lomat eri aikaan, koska muuten tulee ero. Olette harrastaneet eri asioita jo kymmenen vuotta. Et edes haluaisi, että hän tulisi mukaan, koska hän olisi kaikille töykeä, etkä voisi olla olla itsesi.

Ura jäi luomatta. Olit joskus älykkö, ja nyt jumissa työssä jossa ei ole enää etenemismahdollisuuksia. Olet pitänyt kaikki hoitovapaat, ja lyhennetyt, kieltäytynyt ylennyksistä, että voit tehdä lyhennettyä, ja lähtenyt vakituisista paikoista muuttaaksesi miehen työn perässä.

Asutte kaukana sinun sukulaisista ja ystävistä, koska muutitte miehen työn perässä tai koska hän halusi tietyn talon, ja isompi palkka oli hänen, joten sananvalta myös.

Nelkymppisenä on vielä paljonkin tehtävissä, mutta tuskin viisikymppisenä. Älkää odottako niin kauan, ennen kuin alatte miettiä, kuka olet ja mitä haluat tehdä loppuelämälläsi.

Älkääkä nyt hyvänen aika tehkö enää sitä ratkaisua miehen nalkutuksen ja kiukuttelun perusteella hänen mieliksi.

Niin, tämä on hyvä kirjoitus. Tähdentäisin kuitenkin että kannattaa miettiä mikä itselle on tärkeää, mistä nauttii, mitä arvostaa ja suuntautua sen mukaan. Uran tekeminen ei kaikille ole se juttu. Se voi olla vapautta harrastaa, toteuttaa itseään, tavata ystäviä, kenelle mitäkin.

Tärkeää on oikeastaan se ettei uhraa omaa elämäänsä toisen ihmisen uran eteen. Siitä syntyy se katkeruus, mitä joillakin naisilla tulee siitä että on pitänyt koko kulissia pystyssä ja tukenut miehen uraa. Sitten tulee neljänkympin jälkeen kenties vaihdetuksi nuorempaan, ja ensimmäistä kertaa onkin tilanteessa että saa/joutuu miettimään mitä MINÄ elämältäni haluan. Mitä halua, kun saan itse päättää asioistani, eikä enää tarvitse miettiä mitä lapset, mitä mies, mitä sukulaiset tästä sanovat.

Aina parempi jos sen itsensä toteuttamisen voi tehdä jo parisuhteessa ollessa, niin ehkä tule edes tarvetta erota. Mutta jos tämän pohdinnan jättää tekemättä, niin varmasti jossain kohdalla katuu sitä elämätöntä elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Tuin miehen uraa vuosia. Hoidin asiat kun hän teki pitkää päivää.

Nyt kun hän tekee lyhyttä päivää, aloin itse tekemään uraa. Saan iltapäivisin puheluita ja nalkutusta että milloin tulen. Viimemmäksi ilmoituksen erosta. Työni häiritsee liikaa miehen harrastuksia. Lapset vielä pieniä.

Nyt sitten yhksi, varmaan hommaan aupairin.

Sinulla on siis itsekeskeinen mies. Sitä sattuu. Ero ei ole tuossa tilanteessa menetys.

N52, yh

Minä näen asian toisin. Musta ap on tuossa se itsekeskeinen. Jaksaa kyllä tehdä numeron "uhrauksistaan"... Voi hyvänen aika. Ihan kuin aikuisella naisella ei olis mitään vastuuta omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Koko ajan kysytään: MIKSI et mene laavulle tai näe ystäviä?

Ei osaa vastata.

Roolihahmot voivat myös kehittyä - esim alkaa ilmaista itseään uudella tavalla, muuttaa tapaansa olla vuorovaikutuksessa, tehdä asioita eri tavalla. Ja katso: pikku hiljaa kaikkien samassa näytelmässä olevien roolit muuttuvat, kehittyvät.

Jos olet kyllästynyt rooliisi, vaihda/muokkaa kässäriä.