Apua, haluaisin että kuopus muuttaisi omilleen!

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 16:53"]Ei 20v vielä pärjää omillaa saatikka vastaamaan elämän päätöksistä. Miksi teit lapsen jos ei pysty huolehtimaan?

[/quote]

Öööööh...

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:29"]

Suomalaiset ovat tylyjä lapsilleen, kotoa pitää lähteä heti kun tulee parikymppiä täyteen. Lisäksi omituisesti sekoitetaan itsenäistyminen siihen, että pitää asua omillaan. Kotonakin voi aivan hyvin itsenäistyä. Kotona on lisäksi turvalliset aikuiset, joiden kanssa voi keskustella ja viettää aikaa. Se ei tietenkään estä muita ihmissuhteita ja seurustelua. Itse olen viehtynyt Italian malliin, jossa kotona asutaan vaikka kolmekymppisiksi. 

Minun lapseni voivat asua kotona miten kauan haluavat. Tosi kiva nähdä lapsia päivittäin. Samalla voin tukea heitä monissa asioissa, opiskeluissa jne. Haluan, että lapseni ovat onnellisia ja tuntevat olonsa turvallisiksi. Sellaiselta pohjalta on sitten kun aika koittaa helppo siirtyä omaan kotiin. Mieluummin niin, että lapset löytävät kumppanit ennen kotoa siirtymistä. Rahaakin minulla on niin paljon, että voin maksaa lasten pienet kulut. Tottahan he silti oppivat rahaa käyttämään. Siitä on puhuttu meillä kuitenkin riittävästi. Ja kodinhoidonkin voi parhaiten opetella kotona, siihen ei jotain omaa pikkuluukkua tarvita. 

[/quote]

Yäk, kuka ottaa sellaisen miehen itselleen, joka on asunut äidin luona kolmikymppiseksi :DD

Äidin tissiltä vaimon viereen, ei helvetti, yök. Ei mitään mammanpoikaa kenellekään.

En enää yhtään ihmettele että niin harva välittää vanhemmistaan sitten kun nämä ovat vanhoja. Kyseessä taitaa olla se kuuluisa ahneiden suurilukuinen sukupolvi.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:29"]

Suomalaiset ovat tylyjä lapsilleen, kotoa pitää lähteä heti kun tulee parikymppiä täyteen. Lisäksi omituisesti sekoitetaan itsenäistyminen siihen, että pitää asua omillaan. Kotonakin voi aivan hyvin itsenäistyä. Kotona on lisäksi turvalliset aikuiset, joiden kanssa voi keskustella ja viettää aikaa. Se ei tietenkään estä muita ihmissuhteita ja seurustelua. Itse olen viehtynyt Italian malliin, jossa kotona asutaan vaikka kolmekymppisiksi. 

Minun lapseni voivat asua kotona miten kauan haluavat. Tosi kiva nähdä lapsia päivittäin. Samalla voin tukea heitä monissa asioissa, opiskeluissa jne. Haluan, että lapseni ovat onnellisia ja tuntevat olonsa turvallisiksi. Sellaiselta pohjalta on sitten kun aika koittaa helppo siirtyä omaan kotiin. Mieluummin niin, että lapset löytävät kumppanit ennen kotoa siirtymistä. Rahaakin minulla on niin paljon, että voin maksaa lasten pienet kulut. Tottahan he silti oppivat rahaa käyttämään. Siitä on puhuttu meillä kuitenkin riittävästi. Ja kodinhoidonkin voi parhaiten opetella kotona, siihen ei jotain omaa pikkuluukkua tarvita. 

[/quote]Minäkin olen sitä mieltä, ettei ole kiire lähteä omilleen. Sitten kun pärjää ja haluaa niin saa menneä mutta en mä hoputa. Ei mulla ole kiire jäädä yksin hiljaiseen kotiin.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:31"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:22"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:12"]

Kyllä minä ainakin ap aion lempata nuoret ihan reilusti omilleen parikymppisinä viimeistään. Ei ole tarkoitusta pitää heitä peräkammarin poikina ja vanhapiikatyttönä täyshoidossa lopun elämäänsä.

Ja saa haukkua kylmäksi äidiksi ihan vapaasti. Jossain vaiheessa haluan talon itselleni ja miehelleni. Kotona saa käydä ja hätätilassa saa tulla asumaan, jos maailmalla menee huonosti, mutta peräkammarin asukkeja en halua.

Sanot ihan reilusti, että haluat jo astua seuraavaan elämänvaiheeseen ja tytön on aika opetella pitämään itsestään huolta.

Ja mitäkö tekisimme miehen kanssa kahdestaan :) Voi päiväseksiä ja kaikkea kivaa.

[/quote]

Ajattelepas, mitä tekisit yksiksesi? Riittääkö mielikuvitus siihen?

[/quote]

Kyllä minulla tekemistä yksinkin riittäisi. Minulla on ollut koko ajan muutakin elämää, kuin lapset, joten ei ole tarvetta syyllistää lapsia, kun he muuttavat pois, ettei äiti ja isi pärjää täällä ilman teitä.

Tulemme miehen kanssa iloisesti heiluttamaan heille ovelta ja toivottamaan hyvää omaa elämää :)

Oikeasti minun käy sääliksi läheisriippuvaisia äitejä. Kaverini äiti oli sellainen ja kaverini oli todella ahdistunut siitä, että miten äitirukka nyt pärjää kotona ilman häntä ja miten ne nyt siellä parisuhteessa pärjäävät. Joka viikonloppu piti matkustaa kotiin jne..

Sama on jatkunut, kun perusti perheen. Kiristys jouluista ja muista pyhistä. Pakko matkustaa kotiin, kun äiti ei muuten pärjää ja äidillä ei ole mitään muuta sisältöä elämässään, kuin aikuisen lapsensa elämä.

Lapset ovat kuitenkin vain lainaa.

[/quote]

Käsitit kysymykset täysin väärin. Niissä oli hieman ironiaa. Tarkoitin, että haluaisitko sinä yksin johonkin kopperoon asumaan? Siis haluaisitko itse samanlaisen tilanteen, johon olet lastasi työntämässä? 

Luojan kiitos mieheni oli asunut yksin muutaman vuoden ennen tapaamistamme. En olisi kestänyt anoppia, joka ei halua luopua pojastaan.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:35"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:31"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:22"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:12"]

Kyllä minä ainakin ap aion lempata nuoret ihan reilusti omilleen parikymppisinä viimeistään. Ei ole tarkoitusta pitää heitä peräkammarin poikina ja vanhapiikatyttönä täyshoidossa lopun elämäänsä.

Ja saa haukkua kylmäksi äidiksi ihan vapaasti. Jossain vaiheessa haluan talon itselleni ja miehelleni. Kotona saa käydä ja hätätilassa saa tulla asumaan, jos maailmalla menee huonosti, mutta peräkammarin asukkeja en halua.

Sanot ihan reilusti, että haluat jo astua seuraavaan elämänvaiheeseen ja tytön on aika opetella pitämään itsestään huolta.

Ja mitäkö tekisimme miehen kanssa kahdestaan :) Voi päiväseksiä ja kaikkea kivaa.

[/quote]

Ajattelepas, mitä tekisit yksiksesi? Riittääkö mielikuvitus siihen?

[/quote]

Kyllä minulla tekemistä yksinkin riittäisi. Minulla on ollut koko ajan muutakin elämää, kuin lapset, joten ei ole tarvetta syyllistää lapsia, kun he muuttavat pois, ettei äiti ja isi pärjää täällä ilman teitä.

Tulemme miehen kanssa iloisesti heiluttamaan heille ovelta ja toivottamaan hyvää omaa elämää :)

Oikeasti minun käy sääliksi läheisriippuvaisia äitejä. Kaverini äiti oli sellainen ja kaverini oli todella ahdistunut siitä, että miten äitirukka nyt pärjää kotona ilman häntä ja miten ne nyt siellä parisuhteessa pärjäävät. Joka viikonloppu piti matkustaa kotiin jne..

Sama on jatkunut, kun perusti perheen. Kiristys jouluista ja muista pyhistä. Pakko matkustaa kotiin, kun äiti ei muuten pärjää ja äidillä ei ole mitään muuta sisältöä elämässään, kuin aikuisen lapsensa elämä.

Lapset ovat kuitenkin vain lainaa.

[/quote]

Käsitit kysymykset täysin väärin. Niissä oli hieman ironiaa. Tarkoitin, että haluaisitko sinä yksin johonkin kopperoon asumaan? Siis haluaisitko itse samanlaisen tilanteen, johon olet lastasi työntämässä? 

[/quote]

Minä olin normaali nuori, joka halusi itsenäistyä ja muutin asumaan opiskelija-asuntoon 18 vuotiaana. Ja oikein iloisena muutinkin. Miksi minun olisi pitänyt jäädä aikuisena loisimaan synnyinkotiini. Hyvin keksin tekemistä siinä pienessä opiskelija-asunnossa :)

No jaa, voit vaikuttaa tilanteeseen sopimalla asioista tyttäresi kanssa. 

Luin tämän keskustelun ja juttelin aiheesta mieheni kanssa. Olemme yksimielisiä päätöksessämme:

Lapsemme voivat asua kotona vaikka koko opiskeluajan. Ilmaiseksi. Jos heillä on töitä, vielä parempi. Mieluusti suomme lapsillemme mahdollisuuden säästää ja valmistautua tulevaisuutta varten.

Me olemme eläneet aikana, jolloin talous on ollut vielä aika hyvällä pohjalla, on vakityö hyvillä tuloilla, omistusasunto jne. Nuoremme joutuvat tulevaisuudessa taistelemaan työpaikoista yhä kurjistuvassa taloustilanteessa, kenties kohtaamaan pahan yleismaailmallisen laman.

Emme todellakaan potki heitä pois jaloistamme, kuin he olisivat taakka. Tai nimitä heitä vapaamatkustajiksi. Kotitöihin toki kaikkien tulee osallistua.

Onpas AP saanut kohtuuttomia kommentteja. Minusta hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös se, että jossain vaiheessa lapsi oppii pärjäämään omillaan. Jo kaksi välivuotta viettänyt tytär on oletettavasti syntynyt vuonna 1993, täyttää siis tänä vuonna 21 vuotta. Ei mielestäni ole yhtään liioiteltua tai paskamutseilua kannustaa sen ikäistä on pikkuhiljaa muuttamaan omilleen. 

Kaikki ei välttämättä suju heti alkuun kuin ruusuilla tanssi, rahasta voi olla tiukkaa ja ikävä kotiin. Sekin kuuluu elämään. Itse muutin omilleni heti lukion jälkeen päästyäni opiskelemaan 300 kilometrin päähän kotipaikkakunnasta. Kerralla muuttui ihan kaikki - muutin pienestä maalaispitäjästä pääkaupunkiin, ystäväpiiri vaihtui, perhettä ja sukua näki pari kertaa vuodessa. Tuota kaikkea muistelen nyt vuosikausia myöhemmin vain ja ainoastaan lämmöllä, ne olivat opettavaisia vuosia. Niukkuudessa eläminen opetti monia tärkeitä asioita, osaan tehdä edullista ja maistuvaa ruokaa, korjata varpaasta rikkoutuneen sukan, kunnostaa huonekaluja. Muistelen opiskeluvuosiani lämmöllä. Aloittajan tytär ei joutuisi edes käymään läpi näin isoa elämänmuutosta, koska hän ilmeisesti jäisi opiskelemaan kotipaikkakunnalleen ja säästöjäkin on. 

Ymmärrän toisaalta, jos parilla ei ole keskenään enää mitään yhteistä, ei haluta luopua lapsista. Aikuiset, kotona asuvat lapset ovat kuin muuri, minkä yli ei tarvitse alkaa miettiä parisuhdetta, vaan voi panna pään pensaaseen ja yrittää elää, kuten ennenkin.

Lasten muuttaminen on pelottava asia, jos parisuhteessa ei ole enää mitään muuta, kuin tyhjää.

Mutta antakaa niiden lasten itsenäistyä. Älkää pitäkö heitä hoitamassa olematonta parisuhdettanne.

Omat tyttäremme ovat muuttaneet kotoa pois heti ylioppilaaksi päästyään; aivan omasta halustaan!  Heillä oli kyllä kotona omat huoneet, mutta kotimme oli muutoin melko pieni.  Tytöillä on muutama vuosi ikäeroa.

Minä ymmärrän ap:ä oikein hyvin!  Elämä kahdestaan on todella erilaista kuin, jos kotona asuu nuori. Ei tarvitse miettiä, onko jääkaapissa sitä tai tätä, ei tarvitse jakaa suihkuvuoroja aamuisin, voi mennä nukkumaan silloin, kun haluaa jne.  

En ymmärrä teitä, jotka sanovat, ettei 20v. vielä pärjää omillaan! Minkä ikäisenä te itse olette muuttaneet lapsuudenkodista pois?  Antakaa nuorenne itsenäistyä ja tukekaa heitä siinä; antakaa ymmärtää, että luotatte heihin.

Helposti nuorelle tulee väärä kuva raha-asioista, jos ei tarvitse töissä käydessään vastata mistään kodin menoista. Saattaa olla, ettei nuorella olekaan jäänyt säästöjä, vaan rahat ovat kuluneet ns. omiin menoihin.

Molemmat tyttäremme ovat pos muuttonsa jälkeen kyllä asuneet tilapäisesti kotona jonkin aikaa. . Näin esim. ulkomailta paluun jälkeen ennen uutta asuntoa, oman kodin remontin ajan tms.   Välit ovat siis  hyvät ja kodin ovet auki. Olemme myös tukeneet heitä sekä henkisesti, että myös rahallisesti opiskelujen ajan. Samoin on annettu ja hankittu kodin tavaroita.

Olen onnellinen pärjäävistä tyttäristäni!

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 16:53"]Ei 20v vielä pärjää omillaa saatikka vastaamaan elämän päätöksistä. Miksi teit lapsen jos ei pysty huolehtimaan?

[/quote]

Ja varmasti pärjää, tai sitten on vitun uusavuton.

T. Lukion alussa 15veenä omilleen muuttanut

Mä en kyllä koe että opiskelijasolussa asuminen olisi ollut opettavaista ja itsenäistävää.

Se opetti  mulle ainoastaan sen, että omia lapsiani en siihen suosita. Saavat asua kotona niin kauan kunnes saavat vuokrattua yksiön mieluummin. Tai muuttavat yhteen puolison kanssa. Jos he väkisin soluun haluavat niin menkööt mutta sitä en missään vaiheessa ehdota.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:46"]

Mä en kyllä koe että opiskelijasolussa asuminen olisi ollut opettavaista ja itsenäistävää.

Se opetti  mulle ainoastaan sen, että omia lapsiani en siihen suosita. Saavat asua kotona niin kauan kunnes saavat vuokrattua yksiön mieluummin. Tai muuttavat yhteen puolison kanssa. Jos he väkisin soluun haluavat niin menkööt mutta sitä en missään vaiheessa ehdota.

[/quote]

Minä taas koin sen hienona aikana. Meitä asui kolme tyttöä soluasunnossa. Monesti iltaisin tehtiin ruokaa yhdessä. Kaikki opiskelimme eri alaa ja meillä oli tosi mielenkiintoisia keskusteluja. Ystävystyimme niin, että pidämme vieläkin 30 vuoden jälkeen yhteyttä toisiimme. Hauskaa opiskeluaikaa. Paljon mukavampaa, kuin että olisi asunut kotona vanhempien luona kolmikymppiseksi asti.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 16:37"]Miten itsekkyyden voi saada kuulostamaan epäitsekkyydeltä? Varmasti lapsi loukkaantuu jos lempaatte pihalle ja tuskin tulee katsomaan teitä enää. Sen verran selvä rakkaudettomuuden osoitus se on. En ymmärrä yhtään. Olen todella iloinen että oma kuopukseni, 20v, aikoo edelleen asua kotona. 

Jospa odottaisitte edes siihen asti että tyttärenne saa tietää saako opiskelupaikan vai ei. Opiskelijathan saavat ihan eri tavalla tukea jos eivät asu vanhempien helmoissa (asumistuki) ja toisi myös uuden kaveripiirin ja mahdollisesti sen seurauksena itsenäistymisen tarpeen ihan luonnostaan. 

En oikeasti usko että kovin kauan jaksaa teidän kanssanne elää kun olette noin sydämettömiä. 

Lieköhän taas joku surkea provo kun on niin epärealistinen.

[/quote]Mitä ihmettä?! Kuka normaali vanhempi toivoo lapsensa asuvan kotona 20v? Normaalia ja lapsenkin parasta on toivoa tuon ikäisen "lapsen" yrittävän pärjätä omillaan! Sydämmetöntä ja itsekästä hyysätä aikuistA kotonaan,miten joku voi olla noin itsekäs?!

Jos ei pääse opiskeleen, ohjaile hakemaan muuhun kaupunkiin opiskelemaan.

No onhan tuossa sekin pointti, että jos kahdella vanhemmalla lapsella ei ole ollut tuollaista mahdollisuutta keräillä pesämunaa omaa asuntoa tms. varten opiskeluvaiheessa vaan ovat joutuneet käyttämään ansionsa omiin vuokriinsa ja elämään, niin voi tulla kitkaa sisarussuhteisiin.

Ei lasta tarvitse omilleen ajaa, mutta tuolla reiluuspointilla voisi puhua, että jonkinlainen rahallinen korvaus asumisesta pitäisi maksaa. Ja pyykkipalvelut sun muut kyllä kannattaa lopettaa.

Ymmärrän hyvin Ap:ta. Meillä asuu viittä vajaa täysi-ikäinen mieheni tytär joka käy lukiota. Tyttö ei tee kotona mitään muuta kuin vaihtaa omat lakanat ja siivoaa (tai oikeammin ei siivoa) oman huoneensa. Ei auta missään kotitöissä, kirjoittaa vaan ruokalistaan erityistilauksiaan ruoista (esim. tuoretta mangoa, ananaskirsikoita, mansikoita, avocadoa ja kiiviä on aina listalla). Samaten kaiken maailman kemikaaliovälineet on aina loppu ja pitää ostaa uusia ja vaatteeisiin pyytää rahaa joka kerta kun on meillä (2-3 viikkoa kerrallaan ja sitten 2 viikkoa äidillään). Isällään maksattaa kaiken. Lapsenvahtina sisarruksilleen on ollut viimeksi ehkä puoli vuotta sitten yhden illaan, muuten ei auta siinäkään. Viikonloppuisin häntä pitää kuskata joka paikkaan ja täällä meillä yöpyy säännöllisesti myös hänen poikaystävänsä. Odotan innolla sitä että lukio loppuu (vielä kaksi vuotta), ja sitten uskon hänen muuttavan omilleen, jos ei muuten muuta niin pitää varmaan ollan sen verran vaativa avun suhteen että muuttaa kuitenkin.

t:äitipuoli

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 15:59"]

Olemme eläneet lapsiperheen elämää kohta 30 vuotta. Meillä on kolme lasta, josta kaksi vanhempaa asuvat jo tukevasti omillaan, molemmat seurustelevat ja vanhimmalla on jo kaksi lastakin. Elämämme on kaikin puolin hyvää ja onnellista, tienaamme ihan riittävästi (emme kuitenkaan ole suurituloisia), parisuhde voi hyvin, viihdymme työpaikoissamme, lasten elämät ovat kulkeneet onnellisesti ja terveyttä riittää.

"Ongelma" on 20-vuotias kuopustyttäremme, joka on viettänyt nyt kaksi välivuotta ja tänä keväänä on hakenut tosissaan opiskelemaan, vahva usko siihen että pääsee haluamaansa paikkaan. On ollut valmennuskurssilla ja tehnyt ihailtavan paljon töitä sisäänpääsyn eteen. Omilleen muutosta tytär ei kuitenkaan ole puhunut. Eilen mieheni otti asian varovaisesti "kautta rantain" puheeksi hänen kanssaan, ja selvisi, että tytär aikoo asua kanssamme valmistumiseensa saakka, eli siis ainakin viisi vuotta.

Jotenkin tuntui latistavalta tuo tieto. Olin jo niin kovasti odottanut sitä, että pääsisimme elämään miehen kanssa kahdestaan, että kaikessa ei tarvitsisi enää ottaa huomioon lapsen hyvinvointia. Toki olemme lopettaneet täysihoidon jo ajat sitten, mutta edelleen huolehdimme siitä, että tyttärelle on mieleistä ruokaa jääkaapissa, vastaamme hänen vaatehuollosta jne. Eikä tämä ole se ainoa syy, vaan jollain selittämättömällä tavalla olisi ihanaa, että talo olisi viimein "tyhjä". Sitä on vaikea pukea sanoiksi niin, että kuulostaisi järkevältä ja epäitsekkäältä. 

Yhdeksi syyksi tytär oli nostanut taloudelliset syyt. En tietenkään ole lapseni rahoista kateellinen, mutta tiedän, että hän on tienannut ja säästänyt rahaa useita tonneja työskennellessään nämä kaksi vuotta aktiivisesti. Hän on siis jopa paremmassa tilanteessa kuin missä kaksi vanhempaa lastamme olivat kotoa muuttaessaan. Toki tuimme heitä taloudellisesti jonkun verran ja annoimme heille pienen pesämunan, mutta tuo tuki oli aivan toisella tasolla verrattuna siihen, että nuorin asuisi ja söisi täällä ilmaiseksi. 

[/quote]

Ja se iltatähti tehtiin aikanaan, koska...?