Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eroon vihan tunteesta

Vierailija
12.05.2014 |

Ongelmani on, että todella vihaan tai inhoan monia ihmisiä ja asioita. En tiedä mistä tämä tunne johtuu, sillä olen aivan tavallinen nuori nainen, joka opiskelee yliopistossa. Olen onnellisessa parisuhteessa ja välit vanhempiini sekä ystäviini ovat kunnossa. Tämä viha kohdistuukin lähinnä tuttaviini, avomieheni sukulaisiin sekä ihmisiin, joita en lainkaan tunne. Inhoan myös monia asioita, esimerkiksi lihansyöntiä ja "väärien" asioiden kannattamista, esimerkiksi kokoomuksen tai kristillisdemokraattien äänestämistä.

 

Tässä esimerkki: jos tuttavani on raskaana, saatan toivoa hänelle keskenmenoa. Tai jos tuttavani menee kihloihin poikaystävänsä kanssa, toivon että heille tulisi pian ero. Tämä on aivan kamalaa ja olen yrittänyt päästä vihan ja ärsytyksen tunteistani eroon. Tiedän, että vihaiset ajatukset heijastuvat myös tunteisiin, ja jos ajattelisin iloisia ajatuksia, saattaisin myös tuntea iloa toisten onnistumisista. Olen yrittänyt ajatella ihania asioita tuttavistani ja avomieheni sukulaisista, mutta ei se vain onnistu! Ulospäin näytän kaikissa juhlissa, tapaamisissa sun muissa aina nauttivan tilanteesta ja olevan onnellinen toisten onnesta. Mutta kun en ole! Tämä on ihan uskomatonta, ja haluaisinkin kuulla, onko jollakin samanlaisia ongelmia ja mikä tähän kamalaan inhoon voisi auttaa. Sukulaiset ja tuttavat ovat kuitenkin minulle ystävällisiä ja ilmeisesti myös pitävät minusta, ja siksikin tunnen kamalaa oloa siitä, etten ajattele heistä samoin. 

 

En mielestäni ole toisille ihmisille kateellinen, sillä omassakin elämässäni ovat kaikki asiat kunnossa. Olen normaalivartaloinen ja muutenkin normaalin näköinen nuori nainen, suhteellisen älykäs, valmistun muutaman vuoden päästä hyvään ammattiin ja häät sekä oma talokin ovat suunnitteilla. Haluaisin saada kehitettyä itseäni ihmisenä ja oppimaan olemaan onnellinen toisten onnesta! Antakaa vain alapeukkua niin paljon kuin sielu sietää, tiedän itsekin olevani henkisesti kamala ihminen. Toivoisin kuitenkin neuvoja/kokemuksia, jotta voisin oppia iloitsemaan muiden onnesta.

 

Olen myös ajatellut, pitäisikö minun mennä jonnekin juttelemaan tuntemuksistani. Luultavasti lääkärit pitäisivät minua kuitenkin ihan sekopäänä, jos varaan ajan sitä varten, että tunnen vihaa muita ihmisiä kohtaan esimerkiksi sen takia, että he eivät tajua kouluttautua hyvään ammattiin, syövät lihaa, eivät huolehdi ympäristöasioista ja äänestävät kokoomusta. Ihan hullua!

 

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla samoja tuntemuksia.. En vaan osaa neuvoa sua miten siitä pääsee eroon. Tai ehkä niin että hommaat elämääsi jotain uutta..harrastuksen tai jotain. Mä myös ärsyynnyn helposti, mieheni mukaan ajattelin kaikesta asioista negatiivisesti, oon naama peruslukemilla, ahdistunut ja vihainen. Oon aika yksinäinen, paljon oon lasten kaa kotona. Oon miettinyt miten asia ilon elämään. Oon tosi ahdistunut.. Oon kansa miettiny ammattispua, mutta en saa aikaiseksi. Kohta nimittäin hajoaa parisuhde, kun mies ei jaksa mun kaa. Jotain olis tehtävä

Vierailija
2/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

terapeutti voisi auttaa näkemään myös harmaan sävyjä elämässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

voisi minuutesi olla sen verran hataralla pohjalla, että et suvaitse niitä asioita ympärilläsi, jotka ovat omien arvostusten vastaisia. Miksi annat muiden ihmisten horjuttaa tunne-elämääsi niin paljon että suot heille niinkin paljon voimia vievää tunnetta?

Vierailija
4/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vastauksista. Mitä, nelonen, tarkoitat sillä, että minuuteni saattaisi olla hataralla pohjalla? Etten ole varma, mitä elämältä haluan? Tai millainen itse ihmisenä olen? 

 

En todellakaan tiedä, miksi muut ihmiset ärsyttävät minua niin suunnattomasti, että toivon heille jopa pahaa. Sen kun tietäisin, niin korjaisin asian heti. 

 

Lohduttavaa kuitenkin kuulla, että löytyy ihmisiä, jotka jakavat samoja tunteita. Voimia sinulle, kakkonen, ehkäpä vielä saamme löydettyä niitä onnellisuuden ja ilonkin tunteita. Kummallista on, että läheisten ystävien ja oman perheeni saavutuksista olen todella iloinen, mutta tuttujen ja miehen sukulaisten puolesta en osaa olla iloinen ja toivon heidän usein epäonnistuvan elämissään. Se on kamalaa. En kovin paljon puhu näistä asioista miehelleni, sillä en haluaisi hänen tietävän, etten nauti hänen sukulaistensa tai kavereidensa onnesta. Kyllä hän tietää etten ole onnellinen, jos hänen kaverinsa rakentaa talon tai saa lapsen, mutta ei ota asiaa kanssani esille, koska siitä ei tule kuin riita. 

 

En myöskään tiedä mitä uutta harrastusta voisin vielä kokeilla. Olen paljon mukana järjestötoiminnassa sekä harrastan juoksua. Pidänkin juoksulenkkejä henkireikänäni, sillä niiden aikana saan unohdettua kaikki negatiiviset tunteeni ja nautittua juoksun tuomasta endorfiiniryöpystä. En myöskään ole yksinäinen, sillä minulla kuitenkin on useampia läheisiä ystäviä. 

Vierailija
5/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on normaalia epäkypsyyttä, lähtee pois kun kasvat henkisesti. Enkä yritä naljailla millään lailla vaikka siltä kuulostaa, asia vaan on niin. On toki myös epäkypsiä aikuisia jotka saattavat ajatella noin. Et ole millään lailla paha ihminen, lapsellinen vain.

Anna ihmisten olla mitä ovat.

Vierailija
6/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos, kutonen! Toivotaan sitten kovasti, että nämä tunteet tosiaan lähtisivät ajan kanssa pois. En haluaisi vanhana olla katkera ämmä, joka vain puhuu pahaa muista ihmisistä osaamatta nauttia muiden onnistumisista. Ongelmani vain on, että yritän antaa ihmisten olla mitä ovat, mutta vihan tunteeni tulevat silti esille. 

 

ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipa tunne mikä hyvänsä niin siitä ei kannata yrittää päästä eroon vaan selvitellä mistä voisi juontaa juurensa ja optella tulemaan toimeen sen kanssa.

Vierailija
8/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi myös johtua siitä, että toisissa vihaa niitä asioita joita vihaa itsessään. Ne asiat saattaa olla kytköksissä aika kaukaakin haetusti, esim. vihaat anoppiasi koska se on lihava, mutta itse olet laiha - voi olla vaikea tiedostaa että ehkä sisimmissäsi haluatkin herkutella oikein täysillä ja pelkäät itsekurin puutosta ja siksu vihaat tätä piirrettä itsessäsi.

Olen käynyt terapiassa itse jokusen vuoden ja oppinut sen kautta, että lähes kaikki ns. puhtaan vihan tunteet muita kohtaan liittyy loppujen lopuksi omaan itseeni ja vihaamiini piirteisiini. Jollain tavalla se yhteys aina löytyy vaikka aluksi tuntuisikin kaukaa haetult. Pitää vaan osata olla raa'an rehellinen itselleen ja myöntää häpeänsä (häpeä on suuron vihan tunteiden aiheuttaja) ja täten hyväksyä omat huonot piirteet ja puutteet. Sitten niitä pääsee kehittämään :). Huh, tulipas väsynyttä tekstiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama vika. Hulluinta on se, että olen kuullut ihmisten puhuvan minusta sydämellisenä ja kaikkien kanssa toimeen tulevana ihmisenä. Häpeän vihantunteitani ja koitan pitää ne kurissa, mutta sitten ne ryöpsähtävät jossain vaiheessa valloilleen ja räjähdän jollekin viattomalle - yleensä avokilleni. En tiedä mistä tämä johtuu, voisiko olla stressiä? Olen aika tyytyväinen elämääni, mutta opinnot aiheuttavat toisinaan kovaakin stressiä.

Vierailija
10/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

on tosi tärkeää että tunnistat tuon tunteen itsessäsi. Olet varmaankin vielä nuori ja eletty elämä  hioo ihmisestä pahimpia särmiä pois. Kannattaa kuitenkin työstää ajatusta miten suhtaudut toisiin ihmisiin, kunnioitatko toisia lainkaan jos he ovat kanssasi eri mieltä. Voimakkaista tunnereaktioista sosiaalisissa tilanteissa voi olla haittaa työelämässä. Kuvittele eteesi arvostettu, työssään menestynyt kollega, joka osoittautuu grillimestaritasoiseksi lihansyöjäksi ja on innokas kokoomuksen kannattaja. Pystyisitkö työskentelemään sellaisen ihmisen rinnalla keskittyen pelkiin ammatillisiin seikkoihin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei kannata ottaa itseään ja muita kamalan vakavasti. Pääsee helpommalla.

Vierailija
12/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua lohduttaa todella paljon, että nyt on löytynyt jo useampiakin samojen ongelmien kanssa painivia kanssasisaria sekä henkilöitä, jotka haluavat vilpittömästi auttaa. 

 

Miten voisin helpoiten saada selville mistä vihan tunteet juontavat juurensa? Tarvitaanko siihen aina terapiaa? Tuntuisi vain niin hullulta mennä puhumaan tällaisista asioista terapeutille ja vielä maksaa siitä. 

 

Minulla on myös paljon stressiä, aivan kuten kympilläkin. Voisivatko tällaiset tuntemukset tosiaan johtua stressistä? Hmm... 

 

Olen todellakin vielä nuori, hieman alle 25-vuotias, mutta silti tällaiset tunteet eivät mielestäni enää kuuluisi tähän ikään. Ajattelen kuitenkin olevani jo aikuinen ihminen, jonka pitäisi pystyä iloitsemaan muiden onnesta ja tulemaan toimeen erilaistenkin ihmisten kanssa. Nyt kun asiaa mietin, niin en kyllä hirveästi kunnioita "väärin" ajattelevia ihmisiä, ja saatan sanoa oman mielipiteeni melko kärkkäästikin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua lohduttaa todella paljon, että nyt on löytynyt jo useampiakin samojen ongelmien kanssa painivia kanssasisaria sekä henkilöitä, jotka haluavat vilpittömästi auttaa. 

 

Miten voisin helpoiten saada selville mistä vihan tunteet juontavat juurensa? Tarvitaanko siihen aina terapiaa? Tuntuisi vain niin hullulta mennä puhumaan tällaisista asioista terapeutille ja vielä maksaa siitä. 

 

Minulla on myös paljon stressiä, aivan kuten kympilläkin. Voisivatko tällaiset tuntemukset tosiaan johtua stressistä? Hmm... 

 

Olen todellakin vielä nuori, hieman alle 25-vuotias, mutta silti tällaiset tunteet eivät mielestäni enää kuuluisi tähän ikään. Ajattelen kuitenkin olevani jo aikuinen ihminen, jonka pitäisi pystyä iloitsemaan muiden onnesta ja tulemaan toimeen erilaistenkin ihmisten kanssa. Nyt kun asiaa mietin, niin en kyllä hirveästi kunnioita "väärin" ajattelevia ihmisiä, ja saatan sanoa oman mielipiteeni melko kärkkäästikin. 

 

ap

Vierailija
14/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä sun elämä on vaan tylsää. Kaipaat draamaa lähistölle: keskenmenoja, avioeroja, epäonnistumisia. Mutta älä huoli, tuo kaipuu häipyy, kun ehdit nähdä elämää ja maistaa sen synkempiäkin puolia. 

Toisaalta sä olet vielä epävarma omasta elämästäsi. Haluaisit, että muut eivät saisi niitä asioita joita sulla on, jotta oma onnesi korostuisi heidän joukossaan. Tämäkin piirre lähtee sitten jos ja kun alat elää oman näköistäsi elämää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunteita ja tuntemuksia voisi eritellä ja miettiä niitten vaikutusta omaan elämään. Esim. lihansyönti on jokaisen oma valinta ja se ei ole sinulta pois. Mikäli on, ala syödä lihaa itsekin.

Onko sinun vaikea sietää erilaisuutta? Siihen voi siedättää itseään. Toiselle pahan toivominen kostautuu aina itselle jollain tavalla.

Olisiko mahdollista oppia ajattelemaan tyyliin, että jokainen elää omaa elämäänsä hyvine ja huonoine asioineen? Sinulla on omasi ja muitten asiat eivät lopultakaan liity kovin kummoisesti sinuun.

Vierailija
16/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko itse oikeasti onnellinen? Sanoit opiskelevasi esim. hyvään ammattiin, millä lailla hyvään? Hyväpalkkaiseen vai toiveammattiisi? Tulee mieleen, että usein ihmisen vihantunteet ovatkin kateudentunteita. Ei välttämättä siihen itse asiaan, mutta vaikka onnellisuuteen. Tuli mieleen, kun sekin herättää vihaa sinussa, ettei joku opiskele. Onko taustalla kateus siitä, että joku on aidosti onnellinen ilman yliopistokoulutusta? Ja tuo keskenmenon toivominen ei ole enää pelkästään "aika kauheeta" vaan suoraan sanottuna sairasta, ja kertoo siitä, ettet selkeästi ole jollain tavalla ihan raiterillasi. Ihminen jolla itsellä aidosti kaikki ok, ei ajattele noin. Siis ei vaan ajattele.

Itse vihaan yhtä ihmistä. Vihaan niin paljon, etten toivo hänelle hyvää enkä pahaa. En halua koskaan kuulla hänestä, en ole millään tasolla kiinnostunut hänen voinnistaan tms. Sen hlön nimikin oksettaa minua.

Vierailija
17/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloituspostaajan kaltaiset henkilöt ovat syynä elämäniloni vähenemiseen. Kiitos Sinulle, muistutit taas miten helvetin ihanaa ja paskantärkeää ihmistä asustelee tässä maassa.

Vierailija
18/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juttele sen poikaystävän kanssa. Entä onnistuisiko näiden asioiden kyseleminen vanhemmiltasi?  Nuoruuteen kuuluu kyvyttömyys ymmärtää toisten poliittisten kantojen edustajia ja tietty jyrkkyys, mutta jos saat riidan aikaan poikaystävän kanssa hänen ystävänsä talohankkeesta tietämättä yhtään, miksi reagoit niin rajusti ja mikä asiassa sinua suututtaa - se vaikuttaa hiukan rajulta jo.

 

Millaisen kasvatuksen olet saanut - onko sisaruksia, onko sinua lellitty? Vaikuttaa, että kuvailet asioita pinnallisella tasolla, etkä ole kosketuksissa sisäiseen elämääsi ja tunteisiisi. Sekin voi olla ikäkysymys.

 

Tosiaan tunteet eivät poistu häpeämällä, vaan vahvistuvat siitä entisestään. Toisaalta, ne ovat vain tunteita, eivätkä itsessään vaarallisia. Paras ihminen ei ole välttämättä se, jolla on parhaat tunteet, vaan se, joka kykenee vaikuttamaan niihin eniten hoitamalla niiden syitä. Vihan takana on yleensä kateutta, epävarmuutta ja pelkoa. Kun opit tunnistamaan niitä itsessäsi, alat nähdä niitä myös muissa ja toivottavasti antaa niitä myös anteeksi.

Vierailija
19/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta tuollainen kuullostaa hieman huolestuttavalta... Koitat esittää "normaalia" , positiivista saadaksesi hyväksyntää, mutta olet salaa täynnä vihaa..? 

Jonkin on pakko kalvaa sisältä ja aiheuttaa ahdistusta, en usko että tuollaiset ajatukset syntyy ilman syytä. Jos ihminen elää jotenkin ristiriidassa, vastoin arvojaan, tekee vääränlaista työtä, on vääränlaisessa suhteessa, yrittää sivuuttaa lapsuuden traumat tms, niin voi alkaa keittää yli tuolla tavalla. En nyt väitä että sinulla olisi näin, mutta selvästi sinulla jotain sisäistä ristiriitaa on. Yritä mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle. Ihmisiä me kaikki ollaan, elämä on paljon helpompaa kun tuntee myötätuntoa muita kohtaa ja muistaa olla armollinen ja rehellinen myös itseään kohtaan.

Eikä ne kristillisdemokraatitkaan aina niin läpimätää porukkaa ole...!

-uskova äiti

Vierailija
20/25 |
12.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkäpä elämäni sitten tosiaan on tylsää ja kaipaan draamaa, en osaa sanoa. Ihan tavallisen tallaajan elämää elelen, oli se sitten tylsää tai ei. 

 

Minun ei ole vaikea sietää tietyntyyppistä erilaisuutta, sillä en esimerkiksi ajattele pahaa homoseksuaaleista tai maahanmuuttajista. Mutta jos joku on esimerkiksi todella perussuomalainen tai kristitty, herättää se minussa suurta ärsytystä ja paheksuntaa, tyyliin miksi tämä ihminen ajattelee näin väärin, eikö hän ymmärrä, että asiat ovat näin tai näin. Kuten aiemmin jo totesin, olen yrittänyt päästä tällaisista ajattelutavoista eroon siinä kuitenkaan onnistumatta.

 

Omasta mielestäni olen onnellinen. Minulla on rakastava mies, rakastava perhe, hyviä ystäviä ja opiskelen. Rahaa saisi tietysti olla enemmän, mutta niinhän se aina opiskelijoilla tuntuu olevan. Olen myös terve (ainakin ruumiillisesti ;)), mikä myös on tärkeää. Opiskelen siinä mielessä hyvään ammattiin, että se on unelma-ammattini ja palkkakin tulee olemaan ihan sopiva, jos vain saan koulutustani vastaavaa työtä.

 

Kahdeksantoista: Älä nyt menetä elämäniloasi minun takiani. Ehkä olen paskantärkeä, mutta kirjoitinkin tänne, saadakseni neuvoja miten pääsisin tuntemuksistani eroon. Varmasti maailmasta löytyy myös ihmisiä, jotka eivät edes yritä muuttaa itseään ja ajattelutapojaan. 

 

Olen saanut ihan normaalin kasvatuksen. Minulla on sisaruksia eikä minua ole mitenkään erityisesti lellitty. Lapsuuteni oli myös onnellinen ja minulla on nykyisinkin hyvät välit perheeseeni. Useampikin vastaaja on jo sanonut, että minun pitäisi yrittää tunnistaa tunteitani. Mutta miten se onnistuu? Miten saan selville, tunnenko vihaa sen takia että olenkin oikeasti kateellinen? Omasta mielestäni en ole toisten onnesta kateellinen, mutta olenko sitä sitten kuitenkin jotenkin tiedostamattomalla tasolla? 

 

ap

 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan kaksi