Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita köyhtyneitä? Siis ennen suht vakavaraisia ja nykyään köyhiä?
10.05.2014 |
Joskus muistelen kaiholla jopa kämäistä purjevenettämme, jonka jatkuvaa työleiriä vihasin, ja sellaista yleistä toiveikkuuden ilmapiiriä, jossa elin vielä muutama vuosi sitten. Siis sellaista fiilistä, että ahkera ja innokas ihminen kyllä pärjää ja menestyy. Mutta mitä tehdä, kun ei se riitäkään? Kun ei menestykään, vaikka kuinka tsemppaa ja katsoo tulevaisuuteen? Kun työt häviävät muualle ja tulot pienenevät pienenemistään? Kun mikään yritteliäisyys ja asenne ei tuotakaan hedelmää? Ja kun tietää, että nelikymppisenä alkaa olla myöhäistä enää tienata säällistä eläkettäkään. Että tämä on nyt tätä, loppuelämäni. Ei mökkiä, ei rahastoja, ei säästöjä lapsille. Kaikki vuosien opinnot ovat kuin paskavettä viemäristä alas.
Kun yritteliään ja ahkeran keskiluokkaisen unelmat vaan valuvat pois.
On meillä (vuokra)katto pään päällä, pienipalkkaista työtäkin, lapsilla kaikki ihan hyvin ja rahat riittävät juuri ja juuri ihan normaaliin elämään. Luottotiedotkin ovat onneksi tallella. Ehkä minulla ei ole syytä kaihoon, mutta jotenkin se silti harmittaa, että elämä ei ollutkaan sellaista yläviistoon suuntautuvaa ja vakaata, kuten nuorempana kuvittelin. Että ne ruusunpunaiset lasit olivatkin vain made in China.
Hajosivat perkele.
Kommentit (53)
En jaksa selvittää tarkemmin, mutta minun talouteni lähti työn menettämisen jälkeen alaluisuun ja yksinelävänä on ollut tiukkaa viime vuodet. Ennen ei tarvinnut ollenkaan miettiä tavallisten tavaroiden ym. hintoja, nyt sitten välttelen kaikkea ostamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä toinen. 3800e kuukausinetto pitää riittää viisihenkisen perheen elatukseen. lainat vie potista lähes puolet. Niistä iso osa konkurssin takia tullutta velkaa. Emme halunneet ulosottoon ja luottotietojen menetystä. Vielä on oma koti, varaa vain yhteen autoon. Onneksi toisen työmatkan voi kulkea vielä muulla kuin omalla autolla. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Haikeana muistelen entistä aikaa ja entisiä tuloja...
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 21:48"]
En jaksa selvittää tarkemmin, mutta minun talouteni lähti työn menettämisen jälkeen alaluisuun ja yksinelävänä on ollut tiukkaa viime vuodet. Ennen ei tarvinnut ollenkaan miettiä tavallisten tavaroiden ym. hintoja, nyt sitten välttelen kaikkea ostamista.
[/quote]
Minulla tismalleen sama tilanne. Sinnittelen
Kauheeta, eikö sulla oo omaa autoo? Miten ihmeelä pärjäät?
Ap miten päädyit tuohon tilanteeseen? Voimia, kuulostaa tosi ikävältä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vähän sama kuin ap:llä, mutta sokerina pohjalla sentään odotettavissa oleva isohko perintö. Eli sen ajatuksen voimilla jaksa vaikka käytännössä elämme nyt niin, että velkaannumme hieman koko ajan vaikka olemme myös köyhiä ja kulutamme minimisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla sellanen, että vihdoin kun sain lastenhoitovuosien ja opiskelun jälkeen hyvän työpaikan ja asiallisen palkan, niin mies jätti. Nyt sitten kun asumiskulut omalta osalta nouset, mm. auton joutuu lunastamaan itselleen ja maksamaan monia juttuja, jotka ennen maksettiin kaksin, nyt yksin eli sama köyhäily jatkuu. Vittu.
Tuo loppu oli aika runollista.
Kirjoita kirja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero laski elintason. Aluksi oli hetken aikaa hankala muuttaa kulutustottumuksia. Ei harmita.
Mulla meni terveyden myötä avioliitto ja työt. Vaikea on ollut sopeutua elämään jota varjostaa haastava sairaus ja taloudellinen ahdinko. Juuri ja juuri kaikkein tarpeellisemman saan ostettua. On ollut sopeutumista kerrakseen enkä joka päivä jaksa uskoa parempaan tulevaan ikääkin on jo 40v. Kuitenkin olen kiitollinen, että olen elossa ja, että on katto pään päällä (vuokra) sekä ruokaa kaapissa. Iloinen myös joka kerta kun Uffilla on euron päivät, saan ostettua vaatteitakin päälle. Ennen oli koulutusta vastaava työ ja hyvät ansiot, osakeasunto, ulkomaanmatkat. Nyt en jaksa enkä pysty sellaisista edes haaveilemaan. Noh, senkin sain elää, otetaan se siltä kantilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sairastuin ja tulot putosivat reilusti. Pikkuhiljaa putoavat edelleen. Olen just ja just toimeentulorajan yläpuolella. Sairaskulut ovat aika korkeat ainakin näihin tuloihin nähden. Ennen jäi yllelisen elämän jälkeen tilille aina ylimääräistä. Nekin helpot säästöt ovat menneet tässä kurjimuksessa. Olen tyytyväinen, että pystyn elämään, mutta joskus katkera, että ihmiset eivät tajua köyhyyttä. En kyllä itsekään kuvitellut itselleni tälläistä romahdusta. Hankalinta on se että tiedän ettei tämä tästä paremmaksi muutu.
No meillä hometaloloukku! Vei rahat, ja asumme nyt vuokralla. Ei ole enää mahdollista perheellisenä aloittaan nollasta, eli ostaa perheasunto (neliötä) pk-seudulla. 3400 euron nettotuloilla ei ostella 250.000-300.000 euron asuntoa, kun on vielä autolainaakin 20.000 euroa (kun tietenkin edellinen auto joka velaton, niin vaihteisto hajosi niin pahasti, että saimme siitä peräti 2000 euroa, ennen rikkimenemistään olisi hinta ollut jotain 8000-10.000 e)
Joskun tuntuu, että meillä on jokin kirous. Autot ja asunnot mennyt, aina jokin persiilleen vaikka kuinka ollaan oltu varovaisia, hankittu kuntotarkastukset hyvin tarkasti, selvitetty etukäteen kaikki mahdollinen, mutta silti vaan paskaa tulee niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla perheen perustaminen vei nousukiidosta laskuun. Vastoittain tapahtunut ero saattaa jopa hieman parantaa tilannetta, mutta takuita ei sillekään ole.
Ap vastaa.
Ei mitään suurta draamaa. Vain elämää. Yt, tuo helvetin esikartano ja sen lisäksi toiminimi, joka ei toiminutkaan lupaavan alun jälkeen. Kuihtuneet markkinat ja paska mäihä. Monien pienenpienten ikävyyksien kaihertava summa.
On sekä lohduttavaa, että äärettömän pelottavaa huomata samantapaisia trendejä koko lähipiirissä. Pelottavaa siksi, että se, mitä meille aikoinaan luvattiin ja uskoteltiin, onkin täyttä kusetusta. Omalla osaamisella, yrittämisellä ja tsemppaamisella ei olekaan enää yhtäkkiä mitään arvoa tai merkitystä.
Mitä siis jää?
Ei vielä ainakaan ihan köyhyyteen mutta ahtaalle, eikä helpotusta näytä olevan heti tulossa.
Tuntuu ettei palkat riitä mihinkään ja laskuja kasaantuu koko ajan. Autoa ei tunnu koskaan olevan rahaa huoltaa jne.
Jään kohta äitiyslomalle ja sen jälkeen hoitovapaalle, talo on myynnissä ja tarkoitus muuttaa pieneen kämppään jotta pärjätään. Saas nähdä saadaanko koskaan enää talolainaa. ..
Tänään juuri ajattelin että oikeasti olen aika onnellinen, olen oppinut elämään ilman sitä pikkuporvarillista ylemmän keskiluokan kiiltokuvaelämää, vaikka onnellinen olin mielestäni siinäkin, välissä vuosia jotka ovat opettaneet mikä elämässä oikeasti on tärkeää, leipää on lapsille kuitenkin ollut joka päivä.
Ja lapset eivät koskaan ole haikailleet aurinko- ja hiihtolomien, veneen tai mökin perään.
Keskiluokka on köyhtynyt. Koulutettujen, asiallisten työihmisten (ei mitään jatkuvasti saikuttamisongelmaa esim. juoppouden takia, laiskuuden takia tmv) joukkoirtisanomisia. Enää ei voi luottaa, että oma työpaikka kantaa juuri siinä hyväpalkkaisella duunariportaalla tai valkokaulustyöläisenä. Töitä kyllä saisi matalapalkka-alalla, jolla ei perheellinen elä! Alipalkattua siivoustyötä, tai hoitotöitä kyllä riittäisi. Samaan aikaan sikariportaan palkat ja palkkiot kasvaneet eksponentaalisesti yhdeksänkymmentäluvulta lähtien... On voitonpalkkiota, bonareita, optioita jne.
Ja takas ei ole töihin palaamista, jos sairastut vakavasti, kun palaat saat potkut, koska työkykyysi ei enää luoteta.
Sairastuminen vakavasti, ja Yt-Suomi tekee vain massoista köyhiä. Joillakin eroaminen myös hyväpalkkaisesta puolisosta, jos itse on matala-palkka-alalla. Vaiettu aihe, on myös pienyrittäjien köyhyys. Suurin osa pienyrittäjistä on aika minituloilla toimeentulevia.
Komppaan 100%. Yritän pitää positiivisen asenteen, mutta joskus ryven ihan pohjalla, yrittäen olla näyttämättä sitä muksuille. Olen alle 35v, kaksi alle koulu-ikäistä lasta. Tein 10v pätkätöitä, vaikka työkokemusta onkin kertynyt ja korkeakoulututkintokin löytyy. Ei vaan löytynyt töitä. Opintolainaa on. Nyt sain vihdoin vakkarityön, mutta avioeron jälkeen, yksinhuoltajana maksan täyttä tarhamaksua molemmista lapsista, reilun tonnin vuokraa asunnostamme, niin sen jälkeen ei kuussa jää käteen kuin pakollisiin menoihin ja ruokaan. Pystyn säästämään 15€ kuussa per lapsi heidän tileilleen, mitään muuta en.
Kun oltiin naimisissa, unelmoitiin että näytetään lapsille maailmaa, ostetaan oma koti. Edelleenkin mun ISOIN unelma on saada ostettua oma, pieni rivarikoti jossa ees pieni maapläntti mihn saisin istuttaa pioneja ja ruusuja :( Juoda kahvia kesäaamuisin omalla pihalla, nurmikko paljaiden varpaiden alla.
Mutta yksinhuoltajana, kuussa tulot alle 3000€ (brutto), ei säästöjä, ei takaajia, en tule koskaan saamaan asuntolainaa. En vaikka maksaisin ajallani aina meidän tonnin vuokran. Voisin sillä hyvin lyhentää tuota unelmaa.
Tämä jotenkin tuntuu katkeralta. Että koska tästä balanssiin? Koska säästöön? Koska pääsen ruokakauppaan niin, ettei tarvi laskea päiväbudjetilla mitä voin ostaa.
Minimielarit saan kelasta (vaikka mies osti juuri upouuden asunnon - nyt jo entisen - avonsa kanssa jonka luokse muutti heti eromme jälkeen, ja ajelee n. 30 000 tonnin autolla jota makselee osarilla), mies opiskelija joten ei maksa mulle pennin pyörylää. Mikään instanssi kun ei oikeesti tarkista verotustiedoista elatusvelvollisen OIKEITA tuloja. Että semmosta. Elarit ja lapsilisät menevät niihin yllättäviin menoihin: opintolainan korkoihin, lapsen satunnaiseen harrastukseen, välinehankintoihin, pakollisiin vaatehankintoihin, lääkkeisiin jne.
Ens vuonna on ekan kerran miettikää kymmeneen vuoteen palkallinen kesäloma! Tänä vuonna pitää vielä sinnitellä jotenkin palkattomalla lomalla. Sekin ahdistaa, miten pärjään jos olen 2vk palkattomalla lomalla, ja saan tuloja vain tasan vuokraan? Lapset kuin myös tarvisivat lomaa hoidosta, en ainoastaan mä :/ apujoukkoja ei juurikaan ole, omat vanhemmat asuvat kaukana ja ovat jo iäkkäitä..
Ei sen näin pitäny mennä, elämän! :/
up