Ei taaskaan nimeäni kumppanin vanhempien joulukorteissa, huoh.
Mikäköhän noita vanhempia ikäpolvia vaivaa, ettei vaan vuodesta toiseen laiteta nimeäni, vaikka olen aktiivisesti ollut kuvioissa vuosia. Mahtaako tuolle sukupolvelle tarvita jonkun ilmoituksen, että "nyt on 80% vakavaa ja virallisuusstatus on nyt savutettu" että alkavat laittaa.
Tuntuu inhottavalta, että vaikka olen vuosia käynyt synttäreillä, rippijuhlissa tai eläkkeellesiirtymisillanistujaisessa, niin minua ei vaan ole ilmeisesti.
Eikö ole reilua laittaa se uuden kumppanin nimi vaikka sitten, kun sen on kahdesti nähnyt? Tai kun se on ollut yli 6kk kuvioissa?
Kommentit (74)
Siis et edes asu sen miehen kanssa? Eli sinulle pitäisi lähettää kortti osoitteeseen, jossa et asu? Eihän tuossa ole järjen hiventäkään.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta sitä ihminen saakin itselleen ongelman. Oma puolisoni näyttää minulle kortit, joissa on minunkin nimeni (tai "Pekka + kumppani") mutta eipä ole tullut mieleen kysellä, tuleeko sellaisiakin joissa ei ole.
Eipä tämä minun elämääni muuta yhtään mihinkään suuntaan.
Sitä vaan miettii, että onko heille ihan yhdentekevää, että heidän (oletettavasti rakkaalla) pojallaan on välittävä ja huolehtiva kumppani. Etenkin kun he eronneina tietää, ettei uusi onni välttämättä löydy ihan heti, mutta on tärkeä hyvinvoinnin kannalta. En sit tarvi minkään hvän toivotusta, se on kiva se.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä? En tajua muutenkaan tätä systeemiä, että jos minä seurustelen herra X kanssa niin sitten muka minun pitäisi tuntea kaikki hänen sukulaiset ja leikkiä näiden kanssa jotain isompaa sukua, vaikka oikeasti meillä ei ole yhtään mitään tekemistä toistemme kanssa, ainoastaan se että olen herra X'n kanssa yhdessä. Miksi nykypäivänä ei voitaisi siirtyä enemmän sellaiseen systeemiin, että puolisot seurustelee tai on vaikka naimisissakin ihan vain toistensa kanssa, eikä tarvi vetää toistensa perheitä ja sukua mukaan. Minulla ei ole mitään hinkua esim työntää mahdollista kumppaniani teennäisille kahvitteluille minun vanhempieni kanssa.
Ei kieltämättä kiinnosta suurin osa sukulaisista, enkä leiki mitään sosiaalista perhosta. Oleilemme tosi paljon itseksemme mitä nyt siskontytön rippijuhlat yms. max kahdesti vuodessa, mutta tuntuu oudolta exkludaukselta hänen äitinsä ja isänsä osalta se, ettei sitten laiteta nimeäni.
Ei ne nyt voi väittää, että eivät olisi huomanneet että minä kuulun heidän poikansa elämään jo pikkuhiljaa.
-ap
Haluatko rehellisen vastauksen. Joko he eivät pidä sinusta tai sitten he ovat samoilla linjoilla kuin minä: sinä et ole heille yhtään mikään, olet heille todellisuudessa ihan ventovieras, vaikka seurusteletkin heidän poikansa kanssa. En minäkään oikeasti tunne esim veljeni puolisoa, vaikka ollaankin tavattu moneen kertaan. Se että näkee silloin tällöin jonkun ja vaihtaa pari sanaa ei tee veljeni puolisosta minulle yhtään mitään erikoisempaa ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Siis et edes asu sen miehen kanssa? Eli sinulle pitäisi lähettää kortti osoitteeseen, jossa et asu? Eihän tuossa ole järjen hiventäkään.
En tajunnut laittaa tätä aloitukseen, mutta johonkin kommenttiin täydensin: asutaan nyt tokaa joulua yhdesä, seurusteltu kauemmin. Oli helppo ymmärtää, kun ei viimejouluna ollut nimeäni, mutta ei enää tänä vuonna. On ne nyt nähneet, että oon kuvioissa jo vakiona mukana.
Jos ette asu yhdessä niin ei kai se sitten niin ihmeellistä ole. Meillä miehen ja minun sukulaiset ovat lähettäneet kaikki kortit molempien nimillä aika alkuvaiheilla jo, mutta muutettiin yhteenkin melko nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuuko kumppanisi siis vielä lapsuudenkodissaan, vai miksi hänenkään nimensä on vanhempisensa lähettämissä joulukorteissa? Jos kerran olette ihan vakiintunut pari, niin tehän voitte lähettää omat joulukortit, joihin saatte sitten molemmat nimenne.
Olemme yli nelikympisiä, kyllä asuu itsekseen :D
Hänen vanhempansa lähettävät hänelle joulukortit hänen osoitteeseensa. Mitä vaikeeta tässä nyt on.
-ap
Et asu tuossa osoitteessa. Anna heille oma osoitteesi, ehkä saat ihan oman joulukortin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä? En tajua muutenkaan tätä systeemiä, että jos minä seurustelen herra X kanssa niin sitten muka minun pitäisi tuntea kaikki hänen sukulaiset ja leikkiä näiden kanssa jotain isompaa sukua, vaikka oikeasti meillä ei ole yhtään mitään tekemistä toistemme kanssa, ainoastaan se että olen herra X'n kanssa yhdessä. Miksi nykypäivänä ei voitaisi siirtyä enemmän sellaiseen systeemiin, että puolisot seurustelee tai on vaikka naimisissakin ihan vain toistensa kanssa, eikä tarvi vetää toistensa perheitä ja sukua mukaan. Minulla ei ole mitään hinkua esim työntää mahdollista kumppaniani teennäisille kahvitteluille minun vanhempieni kanssa.
Ei kieltämättä kiinnosta suurin osa sukulaisista, enkä leiki mitään sosiaalista perhosta. Oleilemme tosi paljon itseksemme mitä nyt siskontytön rippijuhlat yms. max kahdesti vuodessa, mutta tuntuu oudolta exkludaukselta hänen äitinsä ja isänsä osalta se, ettei sitten laiteta nimeäni.
Ei ne nyt voi väittää, että eivät olisi huomanneet että minä kuulun heidän poikansa elämään jo pikkuhiljaa.
-ap
Haluatko rehellisen vastauksen. Joko he eivät pidä sinusta tai sitten he ovat samoilla linjoilla kuin minä: sinä et ole heille yhtään mikään, olet heille todellisuudessa ihan ventovieras, vaikka seurusteletkin heidän poikansa kanssa. En minäkään oikeasti tunne esim veljeni puolisoa, vaikka ollaankin tavattu moneen kertaan. Se että näkee silloin tällöin jonkun ja vaihtaa pari sanaa ei tee veljeni puolisosta minulle yhtään mitään erikoisempaa ihmistä.
Ohis, mutta pidän tällaista ajattelutapaa ihan pimeänä. Ei sillä ole merkitystä pidätkö sinä lähimmäistesi kumppaneita minään. On silti törppöä olla laittamatta heidän nimeään korttiin, etenkin jos pariskunta asuu samassa osoitteessa. En minäkään tunne kaikkia ystävieni miehiä, muutamaa en ole koskaan tavannutkaan, mutta nimet laitan korttiin silti. Se on itsestäänselvää, vaikka he minulle ihmisinä monella tapaa yhdentekeviä ovatkin.
/13

Eihän heidän mun naamastani tarvitsekaan pitää. Olen itse tottunut siihen, että on perherauhaa ylläpitävää kuitenkin laittaa kumppanin nimi, jos ovat olleetsuhteessa vuosia. Äitinsä on myös sanonut pojalleen, että on todella iloinen siitä, että hän aikuisena eron jälkeen löysi "noin aidosti välittävän" kumppanin.
Eihän sen, että on onnellinen poikansa onnesta, tarvi tarkoittaa että pitää minusta, mutten ihan tajua kokonaiskuvaa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et edes asu sen miehen kanssa? Eli sinulle pitäisi lähettää kortti osoitteeseen, jossa et asu? Eihän tuossa ole järjen hiventäkään.
En tajunnut laittaa tätä aloitukseen, mutta johonkin kommenttiin täydensin: asutaan nyt tokaa joulua yhdesä, seurusteltu kauemmin. Oli helppo ymmärtää, kun ei viimejouluna ollut nimeäni, mutta ei enää tänä vuonna. On ne nyt nähneet, että oon kuvioissa jo vakiona mukana.
No asuuko se mies itsekseen vai sinun kanssasi?
Eihän sinun jutuistasi saa mitään tolkkua.
Vierailija kirjoitti:
Jos ette asu yhdessä niin ei kai se sitten niin ihmeellistä ole. Meillä miehen ja minun sukulaiset ovat lähettäneet kaikki kortit molempien nimillä aika alkuvaiheilla jo, mutta muutettiin yhteenkin melko nopeasti.
Ollaan asuttu yhdessä 2v, nyt toka joulu ilman nimeäni kortissa. Eka joulu oli helpompi ymmärtää.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et edes asu sen miehen kanssa? Eli sinulle pitäisi lähettää kortti osoitteeseen, jossa et asu? Eihän tuossa ole järjen hiventäkään.
En tajunnut laittaa tätä aloitukseen, mutta johonkin kommenttiin täydensin: asutaan nyt tokaa joulua yhdesä, seurusteltu kauemmin. Oli helppo ymmärtää, kun ei viimejouluna ollut nimeäni, mutta ei enää tänä vuonna. On ne nyt nähneet, että oon kuvioissa jo vakiona mukana.
No asuuko se mies itsekseen vai sinun kanssasi?
Eihän sinun jutuistasi saa mitään tolkkua.
Asun miehen kanssa yhdessä, nyt on toka joulu saman katon alla. Olen tätä samaa sanonut, enkä selittänyt mitään ristiriitaisia.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Siis et edes asu sen miehen kanssa? Eli sinulle pitäisi lähettää kortti osoitteeseen, jossa et asu? Eihän tuossa ole järjen hiventäkään.
No, mä olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta, emme asu virallisesti yhdessä, mutta joulukortit on alusta asti tulleet mun vanhemmilta molempien nimillä. Mun vanhemmat tapaavat myös lähettää kortteja lomamatkoiltaan, pääsiäisenä ja ystävänpäivänä, ja kaikissa näissä on aina meidän kummankin nimi. Ei se ole sen vaikeampaa, kun on halua ottaa läheisen ihmisen kumppani huomioon.
Ette ole naimisissa, kihloissa ettekä asu yhdessä, siksi. Olet pojan ”kaveri” tai no deitti sukujuhlissa heille. Tämä tilanne voi jatkua vaikka kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ne vanhukset on sitä ikäpolvea että korttii jne. laitettiin vain miehen nimi. Muistan, että meillekin tuli aina joulukortit isän nimellä, joku merkitsi perh. kaikki ei tuota laittaneet, mutta ei me muut, äiti ja lapsoset, hernettä nenuumme vetäneet, kyllä me tajuttiin, että kaikillehan se oli tarkoitettu.
Tämäkin aihe on niin shaatanan kulunut, että vaihdettaisiin aihetta ja jos ei tuoretta sanottava ole niin sellainen, kuten ap, pitäköön turpansa kiinni. Kiitos!
Tää on lapsuudesta etäisesti tuttu, taisi äitini tehdä kyllä tuon "perheineen" myös, ja ymmärrän sen. Musta se on hyvä tapa.
Pahoittelen, etten ole aiemmin tätä aihetta seurannut, se kun on vasta nyt itselleni ajankohtainen.
-ap
Ne on vaan joulukortteja. Ja iäkkäämmällä ikäpolvella on välillä omanlaisensa ajattelutapa.
Vierailija kirjoitti:
Ette ole naimisissa, kihloissa ettekä asu yhdessä, siksi. Olet pojan ”kaveri” tai no deitti sukujuhlissa heille. Tämä tilanne voi jatkua vaikka kymmenen vuotta.
Asumme yhdessä, asuttu 2v. En tajunnut laittaa tätä aloitukseen, mutta kommententeista sen voi lukea. Naimisiin emme olekaan menossa, ja vanhemmat voivat sitä odottaa kun mies ei ollut eksänsäkään (20v) kanssa aviossa. Ei se estänyt heitä laittamasta hänen nimeään korttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä? En tajua muutenkaan tätä systeemiä, että jos minä seurustelen herra X kanssa niin sitten muka minun pitäisi tuntea kaikki hänen sukulaiset ja leikkiä näiden kanssa jotain isompaa sukua, vaikka oikeasti meillä ei ole yhtään mitään tekemistä toistemme kanssa, ainoastaan se että olen herra X'n kanssa yhdessä. Miksi nykypäivänä ei voitaisi siirtyä enemmän sellaiseen systeemiin, että puolisot seurustelee tai on vaikka naimisissakin ihan vain toistensa kanssa, eikä tarvi vetää toistensa perheitä ja sukua mukaan. Minulla ei ole mitään hinkua esim työntää mahdollista kumppaniani teennäisille kahvitteluille minun vanhempieni kanssa.
Ei kieltämättä kiinnosta suurin osa sukulaisista, enkä leiki mitään sosiaalista perhosta. Oleilemme tosi paljon itseksemme mitä nyt siskontytön rippijuhlat yms. max kahdesti vuodessa, mutta tuntuu oudolta exkludaukselta hänen äitinsä ja isänsä osalta se, ettei sitten laiteta nimeäni.
Ei ne nyt voi väittää, että eivät olisi huomanneet että minä kuulun heidän poikansa elämään jo pikkuhiljaa.
-ap
Haluatko rehellisen vastauksen. Joko he eivät pidä sinusta tai sitten he ovat samoilla linjoilla kuin minä: sinä et ole heille yhtään mikään, olet heille todellisuudessa ihan ventovieras, vaikka seurusteletkin heidän poikansa kanssa. En minäkään oikeasti tunne esim veljeni puolisoa, vaikka ollaankin tavattu moneen kertaan. Se että näkee silloin tällöin jonkun ja vaihtaa pari sanaa ei tee veljeni puolisosta minulle yhtään mitään erikoisempaa ihmistä.
Ohis, mutta pidän tällaista ajattelutapaa ihan pimeänä. Ei sillä ole merkitystä pidätkö sinä lähimmäistesi kumppaneita minään. On silti törppöä olla laittamatta heidän nimeään korttiin, etenkin jos pariskunta asuu samassa osoitteessa. En minäkään tunne kaikkia ystävieni miehiä, muutamaa en ole koskaan tavannutkaan, mutta nimet laitan korttiin silti. Se on itsestäänselvää, vaikka he minulle ihmisinä monella tapaa yhdentekeviä ovatkin.
/13
Mutta ehkä jotkut ei jaksa tällaista teennäistä leikkiä enää? Että teeskennellään jotain läheisiä vaikka ei oikeasti pätkääkään kiinnosta. Jos on joustavampi mielipiteissään niin varmaan on helpompi lähteä tuollaiseen pelleilyyn mukaan, mutta itse olen niin luupää että en jaksa esittää välittäväni jos en välitä. Suurin osa ei pidä tästä ylttiö rehellisestä linjasta, mutta se on tehnyt omasta elämästäni paljon helpompaa ilman turhia lässytyksiä ja tyhjiä huomionosoituksia ventovieraiden kanssa.
Kerroit että mies asuu itsekseen, minusta se tarkoittaa yksin.
Miksi sillä siskontytöllä on rippijuhlat kahdesti vuodessa?
Ja ne vanhukset sua muista jos näkevät silloin tällöin, katsoivat, että joku luntsukka sillä pojalla taas tai aattelevat, että joku irtovieras ja noin tympeäkin vielä.