Ilta-Sanomat kylvää opettajavihaa provoamalla muutaman väsyneen opettajan lahjapettymeksestä
Pari opettajaa päästää vuooden kestäneen piinan ja päähän potkimisen seurauksena tunyeet valloilleen kun saa Helsingin kaupungilta kiitokseksi kaksi suklaakonvehtia ja kaksi tuikkua. Samaan aikaan kun koronatartunnat leviävät kouluissa niin että jäljitys ei pysy perässä ja kauupunki ratkaisee asian lopettamalla koronajäljityksen kouluissa kokonaan. Luokalla voi olla koronatartunta mutta ei se mitään, kukaan ei altistu, kaikki jatkavat ihan normaalisti. Kummasta Ilta-Sanomat kirjoittaa? Niin, tartuntoja voi olla helsinkiläiskoulussa kymmeniä, kuten on useissa. Ei ole ylittänyt uutiskynnystä. Vain Kilterin koulu teki poikkeuksen. Sen sijaan häpäistään väsyneet opettajat provosoimalla opettajavihaa.
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Opettajat on kyllä kaikkein pikkumaisin ja kitisevin ammattiryhmä ikinä.
Tätä reaktiota Ilta-Sanomat haki - ja sai, koska opettajaviha on maan tapa. Koulutukseen katsomatta.
Tämä kuvastaa hyvin sitä, millaisia pikkumaisia nipottajia monet opet ovat.
Kaksi opettajaa tuhansista purkaa työuupumustaan, Ilta-Sanomat tarttuu heti, koska tietää että koko kansalla on patoutunutta herravihaa jonka kohde opettaja on, onhan jokainen joskus joutunut tottelemaan opettajaa ja se pitää kostaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kuvastaa hyvin sitä, millaisia pikkumaisia nipottajia monet opet ovat.
Joo, anterksi kun et saanut kymppiä vaikka et osannut laskea että 1+1=2
En kyllä tajua mikä tuossa oli noloa, saati vittuilua. Rahat on vähissä!!!! Ei nyt jaeta... jotain mitä ilmeisesti odottivat saavansa? Mitähän se mahtaa olla?
Ja eikös oppilaatkin tuo lahjakortteja ja herkkuja ja kukkia, lahjoja yhteensä n. 20-30 kpl? Turhasta vikisevät!
Itse ainakaan ole koskaan saanut miltään työnantajalta lahjaa kahta lukuunottamatta. Yksi vuosikymmeniä sitten antoi talvitakin. Se oli hyvä muttaoli isompi työnantajakin. Sitten kerran oli joku yksityinen ja siltäsain jotain "pasha"-rihkamaa. Roskiin meni kun suurin osa ei edes toiminut... Nykyinen ei ole antanut mitään koskaan. Eikä haittaa.En minä töissä ole lahjojen vuoksi! Kuitenkin tarjoilu pelaa eli kaffeet pullineen tulee firman puolesta. Eiköhän siinä ole lahjaa kerrakseen.
Tuo oli opettajilta ihan turhaa purnausta. Varsinkin kun tekstiä luettaessa huomaa yhdessä kohtaa tekstin, missämainitaan, ettei aiemmin ole tullut mitään lahjaa! Eikö se nyt siten ollutkaan parempi kun sai edes jotain? Ihme narinaa opettajilta. Ei uskoisi heistä...
Aloittajan pointti käy ilmi tässä ketjussa. Eli lietsottiin opettajavihaa nostamalla esiin, että pari opettajaa on närkästynyt noin pikkuisesta asiasta. Suurin osa opettajista varmasti on ollut neutraaleja tai ilahtuneita. Parin pikkumaisen opettajan kommentin takia nyt kaikki ajattelevat, että opettajat on kiittämättömiä nillittäjiä.
Oisi näin joulun alla voitu tehdä myös joku kiva juttu opettajista, jotka ovat tänä vuonna taipuneet moneen. Mutta ei. Tällainen vihanlietsontajuttu vain.
Kiitos tästä!
T.Ope
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua mikä tuossa oli noloa, saati vittuilua. Rahat on vähissä!!!! Ei nyt jaeta... jotain mitä ilmeisesti odottivat saavansa? Mitähän se mahtaa olla?
Ja eikös oppilaatkin tuo lahjakortteja ja herkkuja ja kukkia, lahjoja yhteensä n. 20-30 kpl? Turhasta vikisevät!
Yksityisellä nekin olisi varmasti parempia. Sen lisäksi jos ei nyt ihan itse niin ainakin työnantaja saisi valita oppilaat.
avustajat eivät saaneet mitään, avustaja tekee opettajan hommia ja kun opettaja on poissa avustaja joutuu sijaistamaan ja olemaan yksin
Opettajat ovat herkillä kun kolmen viikon palkallinen talviloma nenän edessä eikä perinteinen Thaimaan matka tänä vuonna todeudu. Kiukkuavat nyt sarjatulella ympäriinsä. Voi kassaparat kun nämä diivat saapuvat kinkku ostoksille!
Ällöttävä ketju.
Opettajat eivät saa muistamisia työnantajaltaan ikinä. 20 vuotta opettajana ja mitään ei ole koskaan tullut paitsi kakkukahvit lihavampina vuosina ennen koronaa. Opettajat maksavat pikkujoulut, kahvit ja kuntosalinsa itse. Onhan se vähän kismittänyt, kun puoliso on tuonut joka vuosi erittäin saidaksi tunnetulta työnantajaltaan vähintään sen suklaarasian, lihavina vuosina viinipullon, mutta näillä mennään ja itse olen työni valinnut. Olen aina miettinyt, että miksi kunnat jakelevat monenmoista krääsää joulun alla yhteistyökumppaneilleen mutta eivät koskaan mitään työntekijöilleen. Toisaalta en ole krääsän ystävä, mutta tokihan mieltä lämmittäisi esim. joulukortti omalla nimelläni ja alla kiitosviesti kuluneesta vuodesta. Tai nykyaikana se voisi olla vaikka wilma-viesti.
Siksi luulen, että itse olisin ilahtunut siitä suklaakarkista, olen sillä tavalla vähän hömelö, että mikä tahansa heitetty luu saa hännän heilumaan. Mutta nyt korona-aikana opettajat ovat venyneet aivan valtavasti. Ei ole enää taukoja, työssä ollaan konkreettisesti ilman mitään suojia ja ketään ei kiinnosta, kupsahtaako ope tai pari. Ei ihme, että joku pahoittaa mielensä ihan kivaksi tarkoitetusta eleestä. Sitä en ymmärrä, miksi se on pitänyt uutisoida tai miksi täällä yleistetään muutaman ihmisen reaktio koskemaan koko alaa.
Tiedoksi av:n väelle: suurin osa Suomen opettajista ei saanut sitä suklaakonvehtia. Eikä siitä valittanut kuin alle prosentti Suomen opettajista. Ja kenties heillä oli syytä valittaa - sen verran tuota Helsingin menoa olen katsellut. Johtoporras kunnassa käy päivittäin kokoustamassa herkkupöytien äärellä kunnan laskuun (eikä kyse ole mistään ihan pienestä tarjottavasta) ja opet saavat kiitokseksi konvehdin.
Olen opettajana Helsingin kaupungin koulussa. Turhaa kiukuttelua muutamalta opettajalta.
1. Työnantajalla ei ole mitään velvollisuutta antaa joululahjaa. Työnantaja maksaa palkan ja minä teen vastineeksi työni. Tämä on hyvin selkeä sopimus.
2. Korona-aika on ollut todella haastavaa, eikä se ole kenenkään vika. Kun alkaa osua tuulettimeen, niin totta kai elämä on hankalaa ja kuormittavaa, muttei Opetusvirasto ole tätä tilannetta keksinyt tai aiheuttanut. Samanlaista selviytymistaistelua se lähes kaikilla on.
3. Normaalisti ei tule mitään joululahjaa. Haastava vuosi, joten pieni muistaminen on jees. Ajatus on tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Ällöttävä ketju.
Opettajat eivät saa muistamisia työnantajaltaan ikinä. 20 vuotta opettajana ja mitään ei ole koskaan tullut paitsi kakkukahvit lihavampina vuosina ennen koronaa. Opettajat maksavat pikkujoulut, kahvit ja kuntosalinsa itse. Onhan se vähän kismittänyt, kun puoliso on tuonut joka vuosi erittäin saidaksi tunnetulta työnantajaltaan vähintään sen suklaarasian, lihavina vuosina viinipullon, mutta näillä mennään ja itse olen työni valinnut. Olen aina miettinyt, että miksi kunnat jakelevat monenmoista krääsää joulun alla yhteistyökumppaneilleen mutta eivät koskaan mitään työntekijöilleen. Toisaalta en ole krääsän ystävä, mutta tokihan mieltä lämmittäisi esim. joulukortti omalla nimelläni ja alla kiitosviesti kuluneesta vuodesta. Tai nykyaikana se voisi olla vaikka wilma-viesti.
Siksi luulen, että itse olisin ilahtunut siitä suklaakarkista, olen sillä tavalla vähän hömelö, että mikä tahansa heitetty luu saa hännän heilumaan. Mutta nyt korona-aikana opettajat ovat venyneet aivan valtavasti. Ei ole enää taukoja, työssä ollaan konkreettisesti ilman mitään suojia ja ketään ei kiinnosta, kupsahtaako ope tai pari. Ei ihme, että joku pahoittaa mielensä ihan kivaksi tarkoitetusta eleestä. Sitä en ymmärrä, miksi se on pitänyt uutisoida tai miksi täällä yleistetään muutaman ihmisen reaktio koskemaan koko alaa.
Tiedoksi av:n väelle: suurin osa Suomen opettajista ei saanut sitä suklaakonvehtia. Eikä siitä valittanut kuin alle prosentti Suomen opettajista. Ja kenties heillä oli syytä valittaa - sen verran tuota Helsingin menoa olen katsellut. Johtoporras kunnassa käy päivittäin kokoustamassa herkkupöytien äärellä kunnan laskuun (eikä kyse ole mistään ihan pienestä tarjottavasta) ja opet saavat kiitokseksi konvehdin.
Kirjottelet sitten tänne kolumnia kesken oppitunnin? Kun ei ole taukoja.
Iltasanomat on lehtenä
RiIDANKYLVÄJÄ.
Moni opettaja on varmaan kamppaillut ajatuksen kanssa, että arvostetaanko heidän työtä mitä ei auta tämä korona-aika, mikä riskeeraa terveyttäkin. Nykyään ainakin omissa silmissä luokanopettajan työn arvostus ollut laskussa. Harva pääsee enää edes niistä kesälomista nauttimaan, kun työsuhteita ketjutetaan eikä meinaa saada vakivirkaa etenkään uran alkupuolella ym. Edelleen silti jaksetaan muistaa kuinka etuoikeutettuja opettajat on. Työ on yhtä leikkausta ja säästöä. Säästöt otetaan toisten selkänahasta. Jos suunta jatkuu niin saa nähdä hakeutuuko porukkaa yhtä innokkaasti koulutuksiin ja alkaako arvostuksen puute näkyä oppimistuloksissa hiljalleen kun sinne monen vuoden opekoulutuksen yliopistotutkintoon ei hakeudu enää yhtä innokasta ja lahjakasta sakkia.
tuollainen joulupussi tässä kontekstissa voi aiheuttaa kismityksen tunnetta.
Meillä kunnalla eri hommissa samankaltainen joulumuistaminen. Oli iloinen yllätys, en uskonut saavani mitään.
Samaan aikaan yksityisen puolen firmassa työskentelevälle miehelleni tarjotaan joulun alla useita lounaita, satojen eurojen edestä joululahjoja, joulukinkku jne. Kelpais kyllä mullekin.
Vierailija kirjoitti:
Ällöttävä ketju.
Opettajat eivät saa muistamisia työnantajaltaan ikinä. 20 vuotta opettajana ja mitään ei ole koskaan tullut paitsi kakkukahvit lihavampina vuosina ennen koronaa. Opettajat maksavat pikkujoulut, kahvit ja kuntosalinsa itse. Onhan se vähän kismittänyt, kun puoliso on tuonut joka vuosi erittäin saidaksi tunnetulta työnantajaltaan vähintään sen suklaarasian, lihavina vuosina viinipullon, mutta näillä mennään ja itse olen työni valinnut. Olen aina miettinyt, että miksi kunnat jakelevat monenmoista krääsää joulun alla yhteistyökumppaneilleen mutta eivät koskaan mitään työntekijöilleen. Toisaalta en ole krääsän ystävä, mutta tokihan mieltä lämmittäisi esim. joulukortti omalla nimelläni ja alla kiitosviesti kuluneesta vuodesta. Tai nykyaikana se voisi olla vaikka wilma-viesti.
Siksi luulen, että itse olisin ilahtunut siitä suklaakarkista, olen sillä tavalla vähän hömelö, että mikä tahansa heitetty luu saa hännän heilumaan. Mutta nyt korona-aikana opettajat ovat venyneet aivan valtavasti. Ei ole enää taukoja, työssä ollaan konkreettisesti ilman mitään suojia ja ketään ei kiinnosta, kupsahtaako ope tai pari. Ei ihme, että joku pahoittaa mielensä ihan kivaksi tarkoitetusta eleestä. Sitä en ymmärrä, miksi se on pitänyt uutisoida tai miksi täällä yleistetään muutaman ihmisen reaktio koskemaan koko alaa.
Tiedoksi av:n väelle: suurin osa Suomen opettajista ei saanut sitä suklaakonvehtia. Eikä siitä valittanut kuin alle prosentti Suomen opettajista. Ja kenties heillä oli syytä valittaa - sen verran tuota Helsingin menoa olen katsellut. Johtoporras kunnassa käy päivittäin kokoustamassa herkkupöytien äärellä kunnan laskuun (eikä kyse ole mistään ihan pienestä tarjottavasta) ja opet saavat kiitokseksi konvehdin.
Mitä helkkaria täällä sit on joka vuosi opet vinkumassa et mitä tekee kymmenillä suklaarasioilla???! Te saatte suklaita ihan kesään asti syödä, kun oppilaat niitä raijaavat. Olkaa edes jostain kiitollisia.
Opettajat ja oppilaat ovat jo tosi väsyneitä.
Nämä joulukuun vikat viikot ovat kaikille todella raskaita.
Voimia koululuokkiin ja mukavia hetkiä ennen ansaittua lepohetkeä!
Onneksi oppilaat (ja vanhemmat) lahjoivat opettajia ensi viikolla.
Mitä haluatte, että teille ostetaan?
Ei, hoitoalalla on ihan aihetta valitukseen. Opettajat kitisee huonoista joulumuistamisista.