Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1108)
Työpaikallani on aika kiihkeitä persuja pari kappaletta. Aika vaikea kuvitella kummankaan kanssa vapaalla aikaa viettäväni. Töissäkin vaan pakolliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokenut tämän kirjoitti:
Joissakin tapauksissa sosiaalinen kömpelyys voi johtua esim. autismin kirjon häiriöstä.
Henkilö voi pitää hyvinkin paljon sinusta ja haluta ystävystyä. Hänelle voi kuitenkin olla haastavaa toimia sosiaalisissa tilanteissa samalla tavalla kuin useimpien ihmisten.
Varsinkin tällaisessa tapauksessa kyllä toivoisi vastapuolelta ennakkoluulottomuutta ja avarakatseisuutta ottaa kaveriksi myös ”vähän erilainen ihminen”. Yksinäisyys voi olla musertavaa.
Totta. Ja jos vähän miettii pidemmälle, niin käytännössä kaikki toisten ihmisten hankalat piirteet voi selittää jollakin ihan järkeenkäyvällä asialla, joka todellisuudessa on taustalla, ja jos sen tietäisi ja ymmärtäisi, toisen ihmisen käytöstä olisi helpompi sietää. Poikkeuksena sosiopatia/psykopatia ja narsismi (jos puhutaan ihan persoonallisuushäiriöstä, eikä mistään 'se on tosi itserakas ja itsekäs tyyppi'). Nimittäin jos tietää, että toisella on näistä jokin, niin EI kannata yrittää ymmärtää vähän paremmin ja sietää hankaluuksia, vaan tosiaan kannattaakin ottaa etäisyyttä. Tsemppiä meille ihmisille, toivottavasti kaikki sopivat henkilöt kohtaa toisensa ja muut kääntyy nurkasta just eri suuntaan!
Punatukkaiset tai punapartaiset. Ovat niin rumia etten vaan voi.
Toinen syy on naisilla ns "viinabasso".
Eläintenvihaajat.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Punatukkaiset tai punapartaiset. Ovat niin rumia etten vaan voi.
Toinen syy on naisilla ns "viinabasso".
Eläintenvihaajat.
Syöt kuitenkin lihaa eli olet tyypillinen tekopyhä muka eläinten ystävä. :)
Tiedän yhden ihmisen jolla ei ole yhtään ystävää. Ihan mukava naisihminen mutta hänestä tulee jotenkin epämiellyttävät vibat. On jotenkin kiusallinen ja omituinen, varmaan jonkin sortin autisti, mutta ei ihmisiä voi pakottaa kaveeraamaan hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan h*lvetin rasittava Ulla Taalasmaa -persoona. Valitteli miten kukaan ei halunnut olla hänen ystävänsä peruskoulussa, yliopistossa sitten ihan avoimesti naureskeli ja syrji niitä porukan sosiaalisesti kömpelömpiä yksilöitä -- vieläpä niin että he tajusivat asian ja pahoittivat mielensä.
Hän on aina tilaisuuden tullessa heti juoruamassa kaikista kaikille, ja kuvittelee "ovelasti" urkkivansa tietoja milloin kenestäkin. Kerran esim. meni juttelemaan pariskunnalle joka oli juuri eronnut ja alkoi kyselemään heiltä ovatko he yhdessä -- eivät he kuulemma voi mitenkään tajuta että hän tuli ihan vain juorujen perässä urkkimaan tietoja. (Hän ei edes ollut ikinä puhunut tälle pariskunnalle aiemmin.)
Hänellä on myös (minun mielestäni todella rasittava) tapa saada ihmisiä tekemään asioita puolestaan vihjailemalla tyyliin: "Voi voi, kun minulla ei ole autoa ja pitäisi päästä Ikeaan... Eikös sinulla muuten ole auto? Sinun on varmaan kätevä mennä minne vaan..." -- ja jos joku esittää tyhmää koska ei halua tarjoutua tekemäään milloin mitäkin hänelle, hän tietenkin kertoo kaikille miten tyhmä tämä henkilö on koska he eivät tietenkään vain tajunneet mitä hän ajoi takaa vihjailuillaan.
Ei todellakaan kiinnosta uskoutua kenellekään juoruilijalle yhtään mistään, jo pelkästään sen takia ei sovi ystäväkseni. Pakko silti tavata häntä välillä yhteisen ystävän takia.
Olen harrastanut tanssia nuoresta saakka ja kokeillut lajeja streetistä, balettiin, flamencoon jne. Useiden tanssiporukoiden toiminta on todella tiivistä, on whatsapp-ryhmiä, illanistujaisia, asujen ompelupäiviä, yhteisiä skumppakuvia, tanssikaverit on sisoja/veljiä jne. Hehkutetaan ystävyyttä jne. Porukat todellakin viettävät paljon vapaa-aikaa yhdessä.
Itselläni on rankka työ, joka vaatii säännöllistä oleskelua toisessa kaupungissa, perhe, lapset, koirat ja omat vanhemmat ovat sairastelleet paljon (tarvitsevat apua vaikka ovatkin suhteellisen nuoria).
Haluaisin harrastaa tanssia niin, että kävisin 4-5 kertaa viikossa tunneilla liikkumassa, nollaamassa päätä ja nauttimassa. En halua uusia ystäviä, siskoja tai veljiä. Minulla ei yksinkertaisesti ole energiaa kaikkeen tähän, enkä välttämättä halua edes tietää harrastuskavereideni nimiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jatkuva epäily. Ikäänkuin epäilee kokoajan että olen jotenkin häntä huonompi ihminen, tai että voisin tehdä jotain pahaa jos mulle paljastaa jotain itsestään tai asioistaan. Itse hän olikin täysi kavala luonne. Lopetin koko ystävyyssuhteen lopulta tuohon.
Moni ystäväksi laskettu alkaa käyttäytyä omistavasti. Jos pitää aina etukäteen raportoida mitä tehdään ensi viiknloppuna. Kesällä sitten meidän perhe meni lomasunnolle. Sinne ei hänen mielestä voinut lähteä kunhän joutui olemaan lasten kanssa kaupngissa " mitä minä sitten teen kun te menette aina maalle." Meillä oli arjessa mukavaa yhdessä, huumori oli sama ja taustat. Autoimme toisamme usein arjessa, kunnes se meni yksipuoliseksi. Jos kotona oli juhlia toinen oli tosen apuna lisäemäntänä. Kun sitten muutamna kerran olimme mökillä ja purjehtimassa hänen miehessä heräsi ilkeä katkeruus. Millä helvetillä te olette saaneet talon velattomaksi ja näin suuren loma-asunnon ja iso veneen. Miehensä näytti olevan raivoisa tyyppi jos joi vähänkin. Siitä seurasi että se hänen miehensä oli valehdellut naapureille tittelinsä ym. omistuksistaan joista puhui jatkuvasti. Mies oli niin outo tyyppi ettei me haluttu olla tekemisissä kun luotto oli jomennyt. Ovat jo aikoja sitten eronneet, eikä mitään yhteyksiä. Ikävä minulla kuitenkin on ystävääni. salaa soitellaan ja puhutaan lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi tyttö koulussa alkoi jutella. Hän oli ollut alaluokilla koulukiusaaja ainakin huhujen mukaan joten välttelin häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan ole kokenut että ollaan ihan samalla aaltopituudella. Näytän ihan tavikselta ja elän tavallista elämää, mutta olen aika alternativehenkinen ja tehnyt kaikkea mielenkiintoista aiemmin. Ei välttämättä ole kauheasti yhteistä vaikka jonkun kristillisen tyypin kanssa. Siis en ole ennakkoluuloinen mutta kun on jutellut jonkun kanssa ja tuntuu ettei ihan ole yhteistä säveltä, en enempää kaveeraa. Kavereita ei ole kuitenkaan paljon, mutta osittain johtuu minusta.
Mitä tarkoitat konkreettisesti tällä alternative-henkisyydellä ja mitä mielenkiintoista olet tehnyt? :)
Aaatteita, avoinmielisyyttä, sitä mitä asioita pitää kiinnostavina ja tärkeinä ylipäätään elämässä, taide- ja kulttuurimaku, jne. Mielenkiintoista omasta mielestä oli esim. reppureissailuvaihe tai psykedeelit. Mutta ei näitä asioita voi päätellä jos juttelee kanssani hetken. Varmaan liittyy tyyliini ja olemukseeni, olen luonnollinen ja aika hiljainen, joten saatetaan pitää hyvin sovinnaisena. Mutta sitten toinen sen tyyppinen voi ihmetellä miksen enempää lämpene. Joskus myös rassaa kun olemuksesta tehdään oletuksia mutta se on sen hinta että on mitä on.
Tiedätkö, itse näytän ja kuulostan aivan normaalilta, tylsältä, harmaavarpuiselta, mutta olen mm. Asunut ja opiskellut ulkomailla, harrastanut taidetta ja kulttuuria, osaan kieliä, olen matkustellut, tehnyt niin sekoja juttuja ja kokenut vaikka mitä, sekä omaan hyvin vahvoja aarteita ja mielipiteitä, joita en tuo ilmi tuntemattomille. Se ulkonäkö tai pintapuoliset jutut ei kerro yhtään mitään ihmisestä. Jos minuun tutustuu, voi ehkä pikkuhiljaa saada tietää minusta eri asioita, mutta ne ei tule kertarysäyksellä ja vasta ajan kanssa oppii tuntemaan kokonaisuutena.
Joten mitäpä jos sinä yrittäisit nöhdä vähän enemmän vaivaa myös tutustumisen eteen, eikä ajatella että olet joku erikoinen tapaus :)
No mehän ollaan hyvin samanlaisia :) Yleensä teen päätelmät toisesta jonkun ajan juttelun päästä tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin alkanut ystävystymään samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, joka käyttäytyi kyllä normaalisti aina silloin, jos olimme kahdestaan tai seurassa oli muita samaa sukupuolta olevia henkilöitä. Mutta aina kun paikalla oli vastakkaisen sukupuolen edustajia, tämä heterohenkilö alkoi hakemaan kaikin mahdollisin keinoin heidän huomiotaan. Ja siis todellakin kaikin mahdollisin keinoin!
Kerran erehdyin viemään yhteiseen illanviettoon mukaan vastakkaista sukupuolta olevan ystäväni ja valitettavasti hän joutui sellaisen huomionhaku-pommituksen uhriksi, että kommentoi asiaa monin sanakääntein heti seurueesta poistuttuamme. Hän oli kokenut saamansa huomion samaan aikaan sekä ahdistavaksi että huvittavaksi. Olihan se kyllä kieltämättä koomista seurattavaa kaikille meille seurueen jäsenille. Myöhemmin tämä huomiota hakenut uusi "ystäväni" kyseli, että oliko minulla jotakin romanttista meneillään illanviettoon tuomani seuralaiseni kanssa. Jännä, että hän ensin haki seuralaiseni huomiota kaikin mahdollisin tavoin, kuten pelaamalla rohkeaa silmäpeliä joka ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, ja vasta jälkikäteen kyseli minulta oliko illanviettoon tuomani henkilö minulle enemmänkin kuin vain ystävä.
Tätä samaa tapahtui vielä kaksi kertaa kahden muun vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kohdalla, joista molemmista tämä huomionhakuinen henkilö luuli minun jostain ihmeen syystä olevan kiinnostunut romanttisessa mielessä, vaikka kerroin kyllä suoraan, että en ollut. Lopulta päätin, että en halua elämääni ihmistä, joka hakee näin epätoivoisesti vastakkaisen sukupuolen huomiota pönkittääkseen huonoa itsetuntoaan ja aiheuttaa näin kaikille ympärillään oleville ihmisille epämukavia tilanteita. Nyt jälkikäteen olen varma, että jos olisin jatkanut ystävystymistä pidemmälle, niin tämä kyseinen "ystävä" ei olisi varmasti epäröinyt flirttailla estottomasti myöskään sen ihanan henkilön kanssa, johon myöhemmin tutustuin yhteisten ystävien kautta ja josta tuli puolisoni.
Huh, kuulostaa niin tutulta. Tunsin tällaisen naisen. Siis kaikkien miesten seurassa alkoi aivan kamala flirtti ja kiehnäys. Siis ihan_kaikkien_miesten, kavereiden puolisoiden, veljien, isien seurassa. Jopa kadulla tai kahvilassa jokainen mies sai osansa. Hävetti suoraan sanoen niin paljon etten halunnut enää olla tekemisissä.
Paitsi että tuo tapa jolla reagoit minuun (”kuvitteletko olevasi jotain spesiaalia vaikka olemme samanlaisia ja teetkö johtopäätöksiä ulkonäön perusteella itsekin”) on aika luotaantyöntävä, vaikka me tultaisiin ilman sitä varmaan tosi hyvin toimeen. Mutta ehkä en ilmaissut tarpeeksi selkeästi että teen päätelmät toisesta vähän hitaammin kuitenkin ja jutteluun perustuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta arvasin kyllä että kun joku tekee täsmentävän kysymyksen tuolla tavalla, aikomuksena on vain haastaa. Mutta tartuin syöttiin ja kerroin silti millanen olen.
eräs uusi naapuri yritti kovasti ystävystyä, mutta alkoi heti ensitapaamisella pummaamaan niin ei kiinnostanut
jos on ihan eri harrastukset ja elämänkatsomus ei kannata, tulee vain riitaa
jos uusi tuttavuus utelee kaikki asiani heti ensitapaamisella, kierrän kaukaa
työpaikkakiusaajat kierrän kaukaa
Paljon minua konservatiivisempi, vastusti aborttia jne. Pohjanmaalta. Arvelin, ettei siitä tule mitään kuitenkaan.
Monesti läheiset ystävät ovat geneettisesti samankaltaisempia keskenään kuin kaksi satunnaisesti valittua ihmistä. Usein ystävystytään läheisesti sellaisten kanssa, jotka ovat geneettisesti neljännesserkuksia. Tämä tapahtuu tiedostamatta. Samankaltaisuus vetää puoleensa ja aktivoi samantapaisia käyttäytymismekanismeja kuin oma perhe.
Noin kertoi sosiaalipsykologi Michael Laakasuo, https://areena.yle.fi/audio/1-50672948.
No just, onko tästäkin ketjusta pitänyt poistaa se ensimmäinen kommentti? Siinä luki suunnilleen, että ihmisillä on yleensä joko väärä tapa ajatella asioita tai eri mielenkiinnonkohteet. Ei tuossa todellakaan mitään niin loukkaavaa ole, että sen vuoksi täytyisi ilmiantaa ja alkaa poistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan ole kokenut että ollaan ihan samalla aaltopituudella. Näytän ihan tavikselta ja elän tavallista elämää, mutta olen aika alternativehenkinen ja tehnyt kaikkea mielenkiintoista aiemmin. Ei välttämättä ole kauheasti yhteistä vaikka jonkun kristillisen tyypin kanssa. Siis en ole ennakkoluuloinen mutta kun on jutellut jonkun kanssa ja tuntuu ettei ihan ole yhteistä säveltä, en enempää kaveeraa. Kavereita ei ole kuitenkaan paljon, mutta osittain johtuu minusta.
Mitä tarkoitat konkreettisesti tällä alternative-henkisyydellä ja mitä mielenkiintoista olet tehnyt? :)
Aaatteita, avoinmielisyyttä, sitä mitä asioita pitää kiinnostavina ja tärkeinä ylipäätään elämässä, taide- ja kulttuurimaku, jne. Mielenkiintoista omasta mielestä oli esim. reppureissailuvaihe tai psykedeelit. Mutta ei näitä asioita voi päätellä jos juttelee kanssani hetken. Varmaan liittyy tyyliini ja olemukseeni, olen luonnollinen ja aika hiljainen, joten saatetaan pitää hyvin sovinnaisena. Mutta sitten toinen sen tyyppinen voi ihmetellä miksen enempää lämpene. Joskus myös rassaa kun olemuksesta tehdään oletuksia mutta se on sen hinta että on mitä on.
Tiedätkö, itse näytän ja kuulostan aivan normaalilta, tylsältä, harmaavarpuiselta, mutta olen mm. Asunut ja opiskellut ulkomailla, harrastanut taidetta ja kulttuuria, osaan kieliä, olen matkustellut, tehnyt niin sekoja juttuja ja kokenut vaikka mitä, sekä omaan hyvin vahvoja aarteita ja mielipiteitä, joita en tuo ilmi tuntemattomille. Se ulkonäkö tai pintapuoliset jutut ei kerro yhtään mitään ihmisestä. Jos minuun tutustuu, voi ehkä pikkuhiljaa saada tietää minusta eri asioita, mutta ne ei tule kertarysäyksellä ja vasta ajan kanssa oppii tuntemaan kokonaisuutena.
Joten mitäpä jos sinä yrittäisit nöhdä vähän enemmän vaivaa myös tutustumisen eteen, eikä ajatella että olet joku erikoinen tapaus :)
Etkö lukenut ollenkaan alkuperäistä kirjoittajan viestiä?
"Alku oli lupaava mutta aika pian hänestä tuli esiin mielestäni huolestuttavia ilmiöitä: hän esim. uhkaili riistävänsä itseltään hengen"
Minusta tuo on eräänlaista henkistä väkivaltaa. Minä sanoisin kylmästi että riistä jos haluat, se on oma valintasi ja asiasi. Minä en aio ottaa siitä vastuuta enkä kuunnella uhkauksia. Voin yrittää auttaa ja tukea sen mitä jaksan ja pystyn mutta uhkailuihin en suostu.