Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?

Sellaisen ihmisen kanssa en halua ystävystyä, joka puhuu vain omia asioitaan eikä ole valmis kuuntelemaan toisen asioita, vaan alkaa puhumaan päälle. Eräs tuttu pyysi minut kahville, mutta tapasikin kahvilassa toisen tuttunsa, jonka kanssa puhui toista tuntia. Itse joudun vain kuuntelemaan heidän juttujaan. Vaihdan seuraavaksi kadun toiselle puolelle jos näen hänen tulevan.

Sanoin jo aiemmin tässä ketjussa, että olen mieluummin yksin.

No, viikonloppuna yksi kaveri oli yrittänyt soittaa ja kamppailin itseni kanssa, haluanko soittaa takaisin. Päätin olla ottamatta itseäni liian vakavasti ja tämän kerran sosialisoida.

Tulos: puhelun alussa puhuin jonkin verran, sitten kaveri aloitti kahden tunnin monologin. Hän heitti aina vaan syvempiä ongelmia kun olin juuri katkaisemassa puhelua (puhui siis jo miten kuolee yksin).

En aio vastata hänelle enää, lähetän ehkä jonkun auttavan puhelimen numeron.

Draaman- ja konfliktinhakuisuus on paha turn off ja saa minut oitis hyllyttämään ihmisen. Itselläni ei riitä aika ja energia ylläpitämään ihmissuhteita, jotka kuluttavat draamallaan henkistä energiaa ja aiheuttavat huonoa mieltä enemmän kuin hyvää. Menkööt leikkimään salkkareita jonkun muun kanssa.

Esim tutustuin samoista piireistä erääseen mukavan oloiseen pariskuntaan ja meillä oli orastavaa kaveruutta. Tapasin molempia vain yhtäaikaa ja kohtelin molempia ihan puhtaasti vain kaverillisesti.

Pian kuitenkin sain ihan puskista parivaljakon naisen kimppuuni, koska kuulemma olen ihastunut hänen mieheensä ja yritän viedä tämän häneltä. Sain kestää yhden bileillan hänen perässäni roikkumista ja hysteeristä rääkymistään, vaikka yritin ihan rauhassa vakuuttaa, että tunteeni molempia kohtaan ovat vain kaverillisia, ukkeli ei ole lainkaan tyyppiäni ja että heidän parisuhteensa asiat eivät kuulu minulle. Hänen humalatilallaan oli varmaan osuutta asiaan, mutta tästä episodista meni niin maku, etten ollut tämän jälkeen enää kiinnostunut viettämään ko parivaljakon kanssa aikaa.

Oon pitänyt tarkoituksella väliä meidän naapuriin. Jostain syystä mulla ärsyttää se liikaa ystävyyden ns tyrkyttäminen ja sitte seki että aina kun tahtoo niille iltaa istumaan tai kahville jne, niin kyseli mun miehen asioita ja meidän parisuhteen asioita aivan liikaa . Jotenki semmonen kumma tunne koko ihmisestä.

En muutenkaan ystävysty kenenkään kanssa helposti ja kieltämättä mua häiritsee jos joku on ns liian utelias tai tekee itseään liian tykö heti ensi tapaamisella.

Minulla menee usein teeskentelyn / mielistelyn puolelle:

eläinrakkaan kaverin kanssa huomaan toisen kahvi!kupillisen jälkeen vouhkaavani sammakoiden oikeuksista

arboratum (tai vastaava heinien kanssa touhuava😂) kaverini saa hetkessä minut pähkäilemään pihapuutarhan monimuotoisuutta

urheiluhullu kaverini kanssa päätetään joka syksy osallistua vastapäivään juostavaan naisten 15 kilometriin

ja naapurini pyynnöt (viedä/tuoda/kantaa/hinata) käsittämättömiin aikoihin, saa hänet äärettömän helposti 'hyvän päivän tuttu' - listalle.

Teeskentelen niin, että olen aivan umpi väsynyt tapaamisten jälkeen.

Pitää tutustua ensin itseeni, ennenkuin käyn ystäväksi. Oppia se ei-sana.

Ja vielä, jollain tutuillani/ystäväksi haluavilla on erikoinen tylytys tyyli kommunikoida, tai miksiköhän sitä sanoisi- jatkuvaa kettuilua, piikittelyä.

Miksi ei vaan voi olla ja arvostaa? puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin jo aiemmin tässä ketjussa, että olen mieluummin yksin.

No, viikonloppuna yksi kaveri oli yrittänyt soittaa ja kamppailin itseni kanssa, haluanko soittaa takaisin. Päätin olla ottamatta itseäni liian vakavasti ja tämän kerran sosialisoida.

Tulos: puhelun alussa puhuin jonkin verran, sitten kaveri aloitti kahden tunnin monologin. Hän heitti aina vaan syvempiä ongelmia kun olin juuri katkaisemassa puhelua (puhui siis jo miten kuolee yksin).

En aio vastata hänelle enää, lähetän ehkä jonkun auttavan puhelimen numeron.

Samanlainen kokemus. Eräs vanhempi mies jo yli 70-vuotias soitteli joka päivä ja puhui puhelimessa aina 2-4 tuntia kerrallaan. Jos sanoin hänelle, että pitää mennä kauppaan tai saunaan, niin ei tajunnut vinkkiä, vaan kysyi monelta tulen pois, niin soittaa uudestaan. Olen ehkä liian hienovarainen, niin en saanut sanottua hänelle, että en jaksa jutella joka ainoa päivä monta tuntia hänen kanssaan puhelimessa, kun itsellä olisi ollut muutakin tekemistä. Kerta viikkoon soitto olisi ollut vielä ok, mutta ei joka saatanan päivä. Lopetin vastaamasta hänen puheluihin. Hän hankki rinnakkaisen liittymän ja yritti soittaa siitä. Onneksi otin numerosta selvää ennen kuin vastasin tai soitin takaisin. Estoon meni se numero. No yrittää edelleen aika ajoin soittaa siitä alkuperäisestä numerostaan. En ole yli vuoteen vastannut, koska sama ruljanssi alkaisi taas. Soittaisi joka päivä ja jos ei vastaa niin ainakin kymmenen kertaa yrittää soittaa 20 min välein. Kaikista ärsyttävintä oli se kun oli aina närkästynyt jos en ollut vastannut puheluihin moneen päivään. Ei hän varmaan itse tiedostanut sitä häiritseväksi ja ymmärrän, että hänellä ei ollut paljon juttukavereita. Olen siis itsekin mies, eikä hänen soittelunsa ollut mitään homojuttuja, vaan ihan heterojuttuja.

Mulla tulee oikeastaan vain pari tapausta mieleen. Ensimmäinen niistä vaikutti muuten mukavalta, mutta puhui armottoman paljon töistään ja työkavereistaan, minulle tuiki tuntemattomista ihmisistä. Vaikka juttu luisti muuten, niin mm. tv-sarja/leffa/musiikkimaku oli meillä todella eriävä. Hänellä olikin tapaamistemme aikana tapana mm. kuunteluttaa minulla haluamiaan biisejä, jotka ei olis voineet vähempää kiinnostaa. :D Riitti vain kuin sanoin etten ole kuullut, "no sehän on sitten pakko kuunnella". Tavallaan harmittaa, koska hänessä olisi ollut potentiaalia ystäväkseni, mutta lopulta ne tietynlaista ärsytystä aiheuttavat asiat kasvoivat vähän liian suuriksi. Hän oli loppujen lopuksi jotenkin liian ehdoton, eikä ymmärtänyt että en tule innostumaan samoista asioista.

Toiselle huomasin kelpaavani loppujen lopuksi vain kuulevaksi korvaksi miesasioissa. Ymmärrän kyllä että on ihanaa kun on toinen sinkkuystävä jonka kanssa analysoida jokainen ihastuksen laittama viesti tai teko, mutta se alkoi mennä jo niin yli että en vaan jaksanut enää, kun käytännössä mitään muuta puhuttavaa ei ollut. Pari vuotta kaveruuden hiipumisen jälkeen tuli vielä viesti että on 'ikävä sitä, kun sun kanssa sai puhua miesjuttuja'. Vastasin muistaakseni tyyliin 'aijaa heh' ja sen koommin ei hänestä kuulunut.

Miksi olen lopettanut jo olemassa olevan ystävyyssuhteen: Kaikki klassiset syyt yhdessä. Tunsin etten saa enää tarpeeksi vastavuoroisuutta. Kiinnyin ehkä itse tähän ystävään liikaa ja kun hän aloitti parisuhteen, niin tuntui ettei aikaa enää minulle riittänytkään. Kaiken lisäksi mulla oli ennakkoluuloja hänen poikaystäväänsä kohtaan tämän käytöksen perusteella, joskaan näistä en koskaan ystävälleni kertonut. Olisi ehkä pitänyt, sillä ne jäivät vaivaamaan joka aiheutti sen, että en halunnut edes tututustua kyseiseen ihmiseen. Ihan omankin itseni takia aloin jäähdyttää välejä, kun käännöstä parempaan ei alun kuukausienkaan jälkeen tullut. Tätä ihmistä on yhä ikävä, mutta nyt alkaa elämäntilanteet olla jo niin erilaiset että mietin onko se enää sen arvoista. Lisäksi hänestä paljastui myös muita juttuja jotka vähän hämmensi, selän takana toimimista, kaksinaismoralismia ym. joskaan ei minuun kohdistuvaa mutta kuitenkin. Tämä juttu kokonaisuudessaan alkoi vaan viedä niin paljon energiaa ja aiheuttaa pahaa mieltä, että koin lopulta helpommaksi päästää irti kuin alkaa selvittää ongelmia.

1. Liian nopeasti liian lähelle yrittävät. Ahdistuin suunnattomasti kun eräs tuttu vuodatti parisuhteen ongelmat heti kättelyssä päälleni, yritti kutsua itse itsensä ja perheensä viikonlopuksi minun luokseni, pyysi minua ja miesystävääni remppa-avuksi kun kunnostivat taloa - maksutta tietty! Yritti halailla ja sanoi että olen kuin sisko hänelle. Emme olleet nähneet lähes viiteentoista vuoteen. Tosi ahdistavaa.

2. Äkkiväärä luonne. Tutustuin mukavan oloiseen ihmiseen työni kautta. Lisäsimme toisemme facebookissa kavereiksi ja muuta. Ei mennyt kauaakaan kun tämä ihminen poisti minut facebookista ilman mitään ennakkovaroitusta. Olin kuulemma puhunut hänen yksityisasioita eteenpäin. En kyllä ollut, eikä hän suostunut kertomaan mistä asiasta oli kyse. Hän alkoi alkoi puhua minun tietyistä piirteistä ikävään sävyyn ja samalla alkoi kuitenkin itse tehdä asiat niin kuin minä olin tehnyt. Välillä tämä henkilö yrittää lähentyä kanssani ja välillä taas jättää tervehtimättä ja kohtelee ihan oikeasti kuin ilmaa, jos näemme yhteisten tuttujen kautta. Olen tullut siihen tulokseen, että noin hankala ihminen kannattaa pitää etäällä.

3. Takertuja. Mulla on tuttu, jonka kanssa oltiin yhteen aikaan tosi tiivisti tekemisissä. Hän olisi halunnut tavata noin viisi kertaa viikossa ja loukkaantui kun sanoin että tarvitsen aikaa ihan itsenikin kanssa. Kun muutin, välimme hiipuivat. Somen kautta olen kuitenkin huomannut, että hänellä on aina vuoden tai pari joku tosi hyvä ystävä, jonka tägää reissupostauksiin, ravintolapostauksiin jne. Sitten tyyppi vaihtuu seuraavaan ja edellinen poistuu elämästä.

4. Oma epävarmuus. Joskus yläasteikäisenä eräs mukava rinnakkaisluokan tyttö tuli juttelemaan minulle. Minut oli jätetty oman luokan tyttöporukoista ulos, joten mietin jotenkin että miksi tämä rinnakkaisluokan hyvän perheen tyttö haluaisi tutustua selkeästi vähävaraisesta perheestä tulevan tytön kanssa, jota jo valmiiksi hyljeksitään. Pelkäsin paljastuvani ihan surkeaksi reppanaksi, enkä osannut tarttua hänen mukavaan eleeseen. Myöhemmin kuulin, että tämä henkilö on ollut vähän jotenkin vahingoniloinen kun kuuli yhteisiltä tutuilta, että sain parikymppisenä lapsen, erosin ja asun yksin tyttäreni kanssa. En keksi muuta syytä moiseen vahingoniloon, kuin että hän koki tulleensa jotenkin nöyryytetyksi kun en osannut ottaa hänen ystävyyttään vastaan. Joskus olen miettinyt, että olisi kiva selittää hänelle miksi suhtauduin häneen niin kuin suhtauduin, että hänessä ei ollut mitään vikaa.

5. Liika pinnallisuus. Tutustuin joskus mukavaan tyyppiin, jonka kanssa alun hauskuuden jälkeen alkoi olla tylsää. Hän mietti vain omaa täydellistä kroppaansa, kauneuttaan, reissaamista ja merkkitavaroita. Ikinä emme saaneet kovin syvällisiä asioita puhuttua ja jotenkin emme olleet yhtään samalla aaltopituudella.

6. Huono käytös muita ihmisiä kohtaan ja empaattisuuden puute. Minulla oli kaveri, joka kohteli muita yhteisiä tuttuja huonosti. Aikani touhua ja tunnekylmyyttä katselin ja totesin, etten halua olla ilkeän ja piittaamattoman ihmisen vaikutuspiirissä.

Minulla on vain vähän ystäviä, mutta he ovat kultaakin kalliimpia. ❤️

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut sellaisia tilanteita. Kaikki kelpaavat kaveriksi minulle. Joitain raskaita tapauksia en jaksa tavata useasti, mutta silloin tällöin kyllä. 

Minun ajattelutapani on samankaltainen. Jos on ihan ystävällinen ja rehellisen oloinen ihminen niin ehdottomasti voin olla tekemisissä. En lokeroi ihmisiä sen enempää. Pari raskasta tapausta olen kyllä valitettavasti itsekin joutunut jättämään viime vuosina kelkasta. Toisella oli alkoholiongelma, vakavia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Rupesi jossain vaiheessa lähettelemään minulle kännipäissään todella törkeitä viestejä ja muutenkin käyttäytymään sen verran asiattomasti, että lopulta oli pakko katkaista välit. Toinen näistä raskaista tapauksista ei ollut varsinaisesti ystäväni, enemmänkin tuttava yhteisen kaverin kautta. Tämä henkilö on miespuolinen eikä meinannut millään ymmärtää, että en ole hänestä kiinnostunut romanttisessa mielessä, vaikka sanoin sen hänelle suoraan. Parempi varmaan siis, että emme enää tapaa.

Olen introvertti, en välttis tarvitse ystäviä, ainakaan kovin monta yhtä aikaa, menen pois tolaltani jos on useita kontakteja. Tapaamiset ovat rasittavia, jopa puhelut käyvät voimille. Huomasin sen juuri hiljattain, kun pitkästä aikaa syntyi maratonpuhelu henkilön kanssa, jonka olin jo sulkenut pois elämästäni. Eli en ollut puhunut moneen vuoteen sen kanssa. Ja nyt sain toden teolla katua, että mursin oman puhumattomuuteni. Asiat kääntyivät todella salamavauhtia sellaisiksi, että nyt en siedä edes ajatella olevamme missään tekemisissä.

Tällaista kun tarpeeksi monta kertaa sattuu niin oppiihan ihminen olemaan vain omassa seurassaan. Mieli on paljon tasaisempi eikä elämä ole niin rasittavaa kuin jos antaisi ihmisten tulla puhe-etäisyydelle.

Onko kenelläkään muulla sellaista kokemusta, että ihmiset hyvin herkästi ovat kateellisia, kun ovat vähän nähneet toisen elämää ja tutustuneet (pintapuolisesti). En ole rikas eikä minulla ole mitään ulkoisia menestyksen merkkejä otsaani leimattuina. Ihmettelen vain, kateus on pilannut monta orastavaa ystävyyttä ja tehnyt minusta entistä vannoutuneemman erakon.

Itseään kannattaa ajatella ystävänä ja ystävällisesti. Olen paras ystäväni...

Tosi puheliaat ihmiset on todella raskasta seuraa. En tiedä, onko se kaikilla itsekkyyttä, mutta aika monella varmasti on. Siis sellaiset, jotka puhuu ihan loputtomasti niin, että et saa suunvuoroa välttämättä ollenkaan, vaikka istuttais pari tuntia kahvilla. Mietin aina, että mitä ne oikein edes saa ihmisten tapaamisesta irti? Eivät selvästi hae kanssakäymistä, koska vetävät sitä loputonta monologia eikä muiden asiat tai reaktiot kiinnosta pätkääkään. Helpompi olis sama puhua seinille, ne ei yritä päästä karkuun.

Eli liian puheliaat ihmiset on mulla ikuisessa bannissa.

Erilaiset elämänarvot estävät ystävystymisen. Esim. minä uskon Jumalaan ja käyn kirkossa, toinen ei halua kuullakaan tällaisesta.

En jaksa jyrääviä ja komentelemaan taipuvaisia ihmisiä, en myöskään ilkeitä ihmisiä.

tutustuin baarissa erääseen henkilöön jonka kanssa synkkasi loistavasti. Juotiin yhdessä koko ilta ja juttu luisti. Selvisi että hänellä ei ole luottotiedot kunnossa. Tämä oli kuitenkin liikaa ja paljasti ettei arvot sittenkään kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen introvertti, en välttis tarvitse ystäviä, ainakaan kovin monta yhtä aikaa, menen pois tolaltani jos on useita kontakteja. Tapaamiset ovat rasittavia, jopa puhelut käyvät voimille. Huomasin sen juuri hiljattain, kun pitkästä aikaa syntyi maratonpuhelu henkilön kanssa, jonka olin jo sulkenut pois elämästäni. Eli en ollut puhunut moneen vuoteen sen kanssa. Ja nyt sain toden teolla katua, että mursin oman puhumattomuuteni. Asiat kääntyivät todella salamavauhtia sellaisiksi, että nyt en siedä edes ajatella olevamme missään tekemisissä.

Tällaista kun tarpeeksi monta kertaa sattuu niin oppiihan ihminen olemaan vain omassa seurassaan. Mieli on paljon tasaisempi eikä elämä ole niin rasittavaa kuin jos antaisi ihmisten tulla puhe-etäisyydelle.

Onko kenelläkään muulla sellaista kokemusta, että ihmiset hyvin herkästi ovat kateellisia, kun ovat vähän nähneet toisen elämää ja tutustuneet (pintapuolisesti). En ole rikas eikä minulla ole mitään ulkoisia menestyksen merkkejä otsaani leimattuina. Ihmettelen vain, kateus on pilannut monta orastavaa ystävyyttä ja tehnyt minusta entistä vannoutuneemman erakon.

Itseään kannattaa ajatella ystävänä ja ystävällisesti. Olen paras ystäväni...

Mulla on myös kokemusta tuosta kateudesta. Olen pienipalkkainen, ylipainoinen yksinhuoltaja. En valita koko ajan kaikesta joten ihmiset luulevat että minulla ei ole koskaan mitään vastoinkäymisiä vaan asiat jotenkin itsestään järjestyvät elämässäni täydellisesti. Elämäni ei ole todellakaan täydellistä, teen kuitenkin paljon töitä sen eteen että elämä olisi mukavaa. Esim. töissä varmaan löytäisi ystäviä helpommin jos itsekin nurisisi joka asiasta, mutta kun en ole sellainen ihminen.

Taustaa: olen introvertti ja tapaan ystäviäni aika harvoin (n. kerran kuukaudessa), jolloin jutellaan syvällisesti kahden kesken ja keskitytään kunnolla kuuntelemaan toista eikä esim. räplätä puhelinta samalla. Tapaamisen jälkeen on hyvä mieli, kun on saanut puolin avautua luottamuksellisesti. Soitamme puhelimella toisillemme vain silloin, jos on tärkeää asiaa ja silloinkin laitamme etukäteen tekstarin: "sopiiko, että soitan sulle tänään klo 18.30?"

Sitten tutustuin ihmiseen, joka olisi halunnut tavata monta kertaa viikossa ja jos emme tavanneet, hän soitti mulle monta kertaa päivässä. Kun tapasimme, hän saattoi samanaikaisesti soittaa tai tekstailla muiden ystäviensä kanssa tai ravintolassa pyytää omia kavereitaan istumaan pöytäämme. Kun hän soitti mulle, puhelut olivat tyyliä "missä oot? ei mulla mitään asiaa oo, ajattelin vain kysyä kuulumisia. Tässä Maijan kanssa istutaan metrossa ja tuli mieleen, että mitä sä oot tekemässä?" Väsyin siihen, että en pystynyt keskittymään omiin hommiini kun hän halusi jatkuvasti huomiota ja yhdessäolo oli sitten tuollaista levotonta asiasta toiseen pomppimista, hän ikäänkuin kyllästyi minun seuraani ollessaan minun kanssani, mutta sitten taas jonkun toisen seurassa halusikin puhua minun kanssani...

Toinen tapaus oli, kun olin viikonloppukurssilla ja jaoin saman hotellihuoneen yhden naisen kanssa, joka vaikutti hyvin samanhenkiseltä kuin minä. Juttelimme iltaisin syvällisesti ja minusta alkoi tuntua, että voisimme tosiaan ystävystyä. Hänen liika innokkuus kuitenkin pilasi kaiken: hän alkoi innoissaan suunnitella, että voisin heti seuraavana viikonloppuna tulla hänen mökilleen ja voisimme lenkkeilyä yhdessä joka ilta ja lähteä kesällä ulkomaanmatkalle. Menin paniikkiin: olen tuntenut henkilön vasta pari päivää ja hetkessä hän onkin suunnitellut yhteisen tulevaisuuden jo pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Taustaa: olen introvertti ja tapaan ystäviäni aika harvoin (n. kerran kuukaudessa), jolloin jutellaan syvällisesti kahden kesken ja keskitytään kunnolla kuuntelemaan toista eikä esim. räplätä puhelinta samalla. Tapaamisen jälkeen on hyvä mieli, kun on saanut puolin avautua luottamuksellisesti. Soitamme puhelimella toisillemme vain silloin, jos on tärkeää asiaa ja silloinkin laitamme etukäteen tekstarin: "sopiiko, että soitan sulle tänään klo 18.30?"

Sitten tutustuin ihmiseen, joka olisi halunnut tavata monta kertaa viikossa ja jos emme tavanneet, hän soitti mulle monta kertaa päivässä. Kun tapasimme, hän saattoi samanaikaisesti soittaa tai tekstailla muiden ystäviensä kanssa tai ravintolassa pyytää omia kavereitaan istumaan pöytäämme. Kun hän soitti mulle, puhelut olivat tyyliä "missä oot? ei mulla mitään asiaa oo, ajattelin vain kysyä kuulumisia. Tässä Maijan kanssa istutaan metrossa ja tuli mieleen, että mitä sä oot tekemässä?" Väsyin siihen, että en pystynyt keskittymään omiin hommiini kun hän halusi jatkuvasti huomiota ja yhdessäolo oli sitten tuollaista levotonta asiasta toiseen pomppimista, hän ikäänkuin kyllästyi minun seuraani ollessaan minun kanssani, mutta sitten taas jonkun toisen seurassa halusikin puhua minun kanssani...

Toinen tapaus oli, kun olin viikonloppukurssilla ja jaoin saman hotellihuoneen yhden naisen kanssa, joka vaikutti hyvin samanhenkiseltä kuin minä. Juttelimme iltaisin syvällisesti ja minusta alkoi tuntua, että voisimme tosiaan ystävystyä. Hänen liika innokkuus kuitenkin pilasi kaiken: hän alkoi innoissaan suunnitella, että voisin heti seuraavana viikonloppuna tulla hänen mökilleen ja voisimme lenkkeilyä yhdessä joka ilta ja lähteä kesällä ulkomaanmatkalle. Menin paniikkiin: olen tuntenut henkilön vasta pari päivää ja hetkessä hän onkin suunnitellut yhteisen tulevaisuuden jo pitkälle.

Olen melko introvertti ihminen myös ja mulla on ystävä, joka ripustautuu ja takertuu, joka päivä useita viestejä ja kun hän soittaa, hän olettaa, että olen juttutuulella. Alan olla todella väsynyt häneen, mun pitää vaan jatkossa varmaan laittaa, että jutellaan myöhemmin. Usein viesteissä luettelee syömisensä, kenen kanssa on jutellut jne. , juo kutakuinkin koko ajan tissuttelemalla ja mä olen yleensä selvinpäin lähes aina. Messengerissäkin pidän keskustelun suljettuna hänen takiaan. On yksinäinen ja alkoholi- ja mielenterveysongelmainen, ei juuri tee mitään kotitöitä kummempaa päivittäin. Niin, ja roikkuu minussa. Pidän puhelimen äänettömällä usein hänen takiaan, ainakin silloin, kun nukun (siitäkin on mua syyllistänyt). Samoin some on äänettömällä, haluan itse päättää, milloin reagoin viesteihin, jollei jotain hirveän tärkeää ja vakavaa ole sattunut. Tämän linjan aion pitää, muuten räjähdän joku kerta pahasti. 

Vierailija kirjoitti:

tutustuin baarissa erääseen henkilöön jonka kanssa synkkasi loistavasti. Juotiin yhdessä koko ilta ja juttu luisti. Selvisi että hänellä ei ole luottotiedot kunnossa. Tämä oli kuitenkin liikaa ja paljasti ettei arvot sittenkään kohtaa.

Mitä se toisen rahatilanne sinulle kuuluu?

Työkaveri, jonka Facebook-kaveripyynnön olin tyhmyyksissäni hyväksynyt ja joka oli ihan täysin eri aaltopituudella kuin minä:

Kun olin sinkku ja avauduin Facebookissa, että minua surettaa ja pelottaa ajatus siitä, etten koskaan löydä puolisoa, niin hän kirjoitti pitkän, katkeran vuodatuksen että miehistä on pelkkää harmia ja että HÄN ei ainakaan ikinä enää halua parisuhdetta ja että on lapsellista, että aikuiset naiset haaveilevat unelmien prinsseistä ja prinsessahäistä.

Sitten rakastuin, tulin raskaaksi ja menin mieheni kanssa naimisiin maistraatissa melko lyhyen ajan sisällä. Työkaveri jätti työpöydälleni artikkeleita, miten moni avioliitto päättyy nykyään eroon sekä huomautteli jatkuvasti, että HÄN ei ainakaan haluaisi naimisiin ja HÄN ei ymmärrä, miksi joku haluaa ottaa miehen sukunimen tai pitää maistraattihäissä morsiuspukua, hääkimppua ja huntua.

Kaiken huippu oli, kun kerroin Facebookissa keskenmenostani, ja työkaveri kommentoi, että eihän sellaista kannata surra, mitä ei ole koskaan ollutkaan! Siinä vaiheessa estin hänet näkemästä päivityksiäni, valitettavasti samassa työpaikassa olemme edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tutustuin baarissa erääseen henkilöön jonka kanssa synkkasi loistavasti. Juotiin yhdessä koko ilta ja juttu luisti. Selvisi että hänellä ei ole luottotiedot kunnossa. Tämä oli kuitenkin liikaa ja paljasti ettei arvot sittenkään kohtaa.

Mitä se toisen rahatilanne sinulle kuuluu?

Sitä ne vaan kuuluu jotta  sellaisesta 'ystävyydestä' ei pidemmän päälle ole kuin vahinkoa...rahan lainaamista, takaajaksi ruinaamista ehkä kotoani varastelua....en ole tuo jolle vastasit, mutta itse en halua mitään epämääräisiä tyyppejä ystävikseni.

Yksikin jo viikon päästä rahaa kinusi lainaksi, nyt en ole sittemmin tavannut edes sattumalta, mieskaverinsa oli joku 'keikantekijä' ja tarvi 'lääkkeisiin ' rahaa.