Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1035)
En pitänyt erään naisen tungettelevaa ja yliuteliasta käytöstä, kyseli ummet ja lammet jopa lapsuuteni yksityiskohdista (ei oltu tunnettu kuin 2 pv), mieheni lapsuudesta, isäni ja äitini elämänarvoista ja luonteesta... jotenkin tuli ahdistava olo kertoa niistä kun minulla menee aikaa ennenkuin voin kertoa luotettavasti toiselle. Puhelinnumerot poimittiin toisiltamme mutta en usko että olemme enää yhteyksissä. Ihan mukava ja avoin ihminen muuten... mutta ei ole minun tyyppiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten ADHDD on mulle vaan liikaa. Voin olla pinnallisesti kaveri, mutta jaksaminen ei riitä syvempään ystävyyteen. En kestä sitä kaaosta, jatkuvia muutoksia ja myöhässä olemista sekä tietynlaista rajattomuutta. Mulle vaikka yhteinen mökkiviikonloppu ADHD-seurassa on liikaa ja oken ihan poikki.
Mulla on ADHD, mutten myöhästele tms. Ymmärrän silti täysin. Tunnen itsekin kuvailemasi kaltaisia ihmisiä, joilla kenties ADHD:n hoito ei ole jostain syystä onnistunut tai on erilaista laatua kuin omani. He ovat syy siihen, etten huutele diagnoosiani. ADHD ei ole lupa käyttäytyä huonosti, vaan syy tehdä enemmän töitä ajoissa olemisen sun muun eteen. Jos ei kaiken eteen jaksa tehdä töitä(ymmärrettävää, joskus pakko priorisoida) , pitää olla valmis sietämään ettei joku halua olla tekemisissä.
Syyt top 3 (kaikki torjuttu tosielämässä):
- En halua ystävystyä kenenkään työpaikkani ihmisen kanssa: Inhoan työpaikkaani osin juuri kaikenlaisten juoruklikkien takia ja osin esimieheni takia. En halua viettää kivankaan ihmisen kanssa vapaa-aikaa, jos hän on siellä töissä. Ystävien kanssa kuuluu saada ajatukset pois työstä tai vähintään haukkua estottomasti omia töitä ilman pelkoa rintamalinjojen muutoksesta.
- En halua luoda kaverisuhteita kehenkään ihmisiin, jotka kuuluvat johonkin tiukkapipouskonlahkoon. Sellaiset aloittavat käännytystyön ennemmin tai myöhemmin, koska se on heidän velvollisuutensa eivätkä halua kaverin joutuvan helvettiin. Ja jos eivät aloita, niin omituiselta tuntuisi sekin. Ja nyt tosiaan tarkoitan niitä tosi tiukkapipolahkoja.
- En halua ryhtyä kaveriksi kenellekään diagnosoidusta anoreksiasta tai bulimiasta kärsivälle ihmiselle. Itselläni on painon kanssa täysin vastakkaisia ongelmia eikä tee minulle pyrkimyksissäni terveempään elämään hyvää olla tiiviisti tekemisissä aikuisen ihmisen kanssa, joka painaa ehkä 40 kg ja puhuu jatkuvasti itsestään lihavana.
Nämä kaikki ovat tietysti sellaisia, mistä en ole voinut sanoa kyseisille innokkaille suoraan sitä syytä. Joten vaikutan tylyltä. Sori siitä. Vika on todellakin teissä.
Tutustuin kerran erääseen tunnettuun vaatesuunnittelijaan, joka vaikutti aivan älyttömän mukavalta ja empaattiselta. Lopulta paljastui, että kyseessä olikin vain pelkkä kuori. Sen alta paljastui veemäinen ämmä. Ymmärsin hänen olevan mukava ainoastaan siihen asti, kun asiat meni niin miten hän halusi. Mutta jos pienikin asia asettua hänen tahtoaan vastaan, niin tämä nainen muuttui heti kiukuttelevaksi draamakuningattareksi. Oli aikoinaan asunut pitkän aikaa jenkeissä. Ilmeisesti tämä keinotekoinen ystävällisyys oli opittu sieltä. Tästä lähin olen varannut yltiömukavia ihmisiä.
Itselläni ollut ainakin nämä syyt jättää ystävystyminen välistä:
- todella nuorena kymmeniä vuosia vanhempi mies (oltiin siis noin 19-vuotiaita ja paljastui, että tällä muuten ihan mukavalla tytöllä oli viisikymppinen miesystävä, ja mua alkoi yksinkertaisesti kuvottaan niin paljon, etten enää vastannut tälle tytölle enkä tavannut häntä enää)
- epämääräiset, sekavat ja suorastaan psykoottiset jutut somessa (olin tavannut naisen bileissä irl, mutta Facebook-kaveruus paljasti massiiviset mt-ongelmat enkä jaksanut ketään ”hyysättävää”/raskasta tyyppiä elämääni kun oli sellaisesta kokemusta, ja hänessä oli kaikki merkit pahasti ilmassa)
- epäsopiva luonne, eli en vain koe yhteyttä eikä kiinnosta toisen jutut, ei naurata samat asiat jne. vaikka ihmisessä ei mitään vikaa sinänsä olisikaan (tämä on yleisin syy)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juoruilu arkaluonteiseista asioista muille. Ilman luottamusta ei voi olla ystävyyttä.
Tai jos tulee sellainen tunne, että minua tarvitaan johonkin rooliin, tai materiaaliksi kauhisteluun / päivittelyyn / oman itsensä paremmaksi tuntemisen välikappaleeksi.
Tai tarvitaan toteuttamaan jotain aktiviteettia, joka tarvitsisi vielä yhden henkilön (minut) toteutuakseen. Tullaan esittämään muodossa "me ajateltiin että tehdään näin". Jos kieltäydyin kohteliaasti ajan ja jaksamisen takia, leimataan hankalaksi.
Päätin olla ystävystymättä naiseen joka on aikoinaan käyttänyt huumeita. Vaikka hän olikin kuivilla nykyään, hänen positiivinen suhtautumisensa huumeisiin oli minulle liikaa. Ei narkkeja kiitos, eikä ex-sellaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaisia on nyt kuluvana vuotena ollut kaksin kappalein, kumpaankin olisin voinut haluta tutustua tarkemmin mutta ryssivät itse asian heti ensimetreillä niin etten enää pystynyt arvostamaan heitä ja sain mielikuvan siitä että ilmeisesti oma pärstäkertoimeni ei miellytä..
-Heti ensimmäisellä tapaamiskerralla alkoi puuttua minun ja mieheni välisiin asioihin ja käyttäytymään miestä kohtaan omistushaluisesti.
Tapaaminen loppui huutamiseen ja siihen että tämä henkilö ei käytännössä jättänyt muuta mahdollisuutta kuin sen, että itse poistuin paikalta lopulta kokonaan.
-Alkoi syyttämään että minä havittelen hänen miestään ja muutenkin sekoilemaan siihen malliin, että oli pakko laittaa estot päälle. Myös tämä yhden ainoan tapaamiskerran jälkeen.
Olisihan se kiva jos olisi enemmän naispuolisia ystäviä tai edes kavereita, mutta ei näihin sekoilijoihin viitsi edes yrittää tutustua kun heti aluksi tekevät sen selväksi että tämmöstä tää on.
En kaipaa "ystäviä", jotka haluavat vain hyötyä. Se, että suostun tänä vuonna jonkun koiravahdiksi matkan ajaksi, ei tarkoita sitä, että sama toteutuu ensivuonna ja taas seuraavana. Eikä se tarkoita sitä, että samalla alan hoitamaan myös puutarhaa jne. Ihmisten toiveillahan ei oikeasti ole mitään rajoja. En maksa matkalippua toiseen kaupunkiin sen takia, että pääsen olemaan puistotätinä lapsille, kun äiti haluaa siivota.
Takertujat, rajattomat ja mykkäkoululaiset ovat myös vältettävien joukossa. Ei ole aikaa jatkuvasti vain yhtä ihmistä ja hänen asioitaan varten. Toisen ihmisen ilmana pitäminen on jo kiusaamista. Aikuiset, jotka vain hymyilevät lapsiensa tempauksille, vaikka se loukkaisi muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tatuoidut, tupakoivat, humalaiset, crocs sandaalit jne en vaan kohtaa, en voi sille et kohtaamiselle on esteet.
Ilkeys ja pahansuopuus. Kiusaaminen. Selkäänpuukotus. Juoruilu. Tai jos naisella on mies joka yrittää iskeä. Siinäpä ne minkä vuoksi ystävystyminen jäänyt tai katkennut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syitä:
- liian extrovertti luonne, ei kiinnosta hänen somepäivityksensä
- juoppo, sivistymätön tai pelkästään tyhmä
- hedonismi joka näkyy
- päällekäyvä
- väärä poliittinen näkemys
- väärä uskonnollinen vakaumus
- epäilys siitä että minusta yritetään hyötyä
- kaikki muu epämiellyttävä käytös tai tieto
Mulle on tosi raskasta jos ihminen on ns. uusavuton. En halua sanoa, että joku kyselee tyhmiä kysymyksiä, koska pakkohan se on kysyä jos ei tiedä, mutta mulla ei hermo kestä jos aikuinen ihminen kerran viikossa kysyy jotain tyyliin "joisitko maitoa jos se on yhden päivän vanhaa" (siis yksi päivä yli parasta ennen -päiväyksestä). Olen alkanut ignoorata paria tuttua, joilta vastaavia kysymyksiä tuli aikoinaan jatkuvalla syötöllä, en todella halua että välimme tästä lähentyvät enää. Tukea voin antaa, jos on todella raskas ja poikkeava tilanne, mutta tollaisissa arjen pikkujutuissa en jaksa enkä ehdi auttaa aikuista ihmistä.
Toinen tapaus, missä en vaan jotenkin halua luottaa ja ystävystyä yhden tyypin kanssa on tavallaan tyhmä, mutta mulla vaan on sellainen olo, etten halua. Tyypit A ja B olivat kämppiksiä joskus opiskeluaikoina. Tästä on aikaa jo liki 10 vuotta. A oli jo silloin (ja on edelleen) mun todella läheinen ystävä. Näiden kämppiskuvio ei sujunut alkuunkaan. Lopputuloksena B asetti A:n tosi tukalaan tilanteeseen muuttamalla sanaakaan sanomatta pois sieltä kimppakämpästä ja sotku oli valmis. Lopulta vuosien saatossa A ja B on sopineet välinsä, vaikka eivät mitään ylimpiä ystäviä ole vieläkään - tapaamme B:tä kuitenkin erinäisissä illanvietoissa toisinaan jne. Tyyppi on sinänsä ihan mukava, mutta mä en vieläkään voi suhtautua henkilöön neutraalisti niin, että oikeastaan haluaisin viettää hänen kanssaan erityisemmin aikaa tai ystävystyä paremmin. En tavallaan ole edes vihainen siitä, mitä silloin tapahtui, en vaan luota tähän henkilöön vieläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alusta saakka kyseinen henkilö on laittanut minua jonkinlaiseen pikku apulaisen rooliin. Pitää minua jonkinlaisena siipi-naisenaan. Olen ottanut etäisyyttä ja pyydän nykyisin mukaan vain ja ainostaan, jos ei oikeasti ole muuta parempaa seuraa ja tekemistä. Tunnistan nämä valta-asetelmat kyllä, koska nuoruuden ystävä muuttui vuosien mittaan kyykyttäjäksi. Hänestä olen hankkiutunut kokonaan eroon.
Yksi tyyppi, joka puhui aina vain itsestään, mutta ei koskaan kysellyt mitään elämästäni, alkoi kyllästyttämään. Minäminäminä. En jaksanut enää tätä kaveruutta.
Olen kolmekymppinen enkä enää jaksa ystävystyä kenenkään kanssa. Olen kyllästynyt siihen, että kiltteyttäni käytetään hyväksi, en enää luota ihmisiin. Niin monta kertaa olen ollut ns varakaveri, eli minuun otetaan yhteyttä silloin kun kenellekään muulle ei sovi tai vaihtoehtoisesti silloin kun ollaan jotain vailla. Osa ex-kavereistani oli myös varsinaisia lokkeja. Minun luona käytiin mm mielellään syömässä, mitään vastavuoroisuutta ei tietenkään ollut.
Tiedän että tilanne on osoittain ihan omaa syytäni.
Syy 1. "Vika ei ole sinussa, vaan minussa" :
Viihdyn omissa oloissani / niitten ihmisten kanssa jotka jo tunnen/ joiden kanssa tunnen oloni turvalliseksi, enkä jaksa välttämättä tutustua uusiin ihmisiin. Kärsin jonkinverran sosiaalisesta ahdistuksesta, enkä siksi yritä tyrkyttää seuraani kenellekään. Pelkään vaivautuneita hiljaisia hetkiä uusien ihmisten kanssa.
Syy 2. "Vika ei ole minussa, vaan sinussa":
Toinen on vaan ihmisenä vähän liikaa. Jos toinen vie ilman huoneesta ja kaiken tilan ja puhua pälättää tauotta, sosiaaliset voimavarani ehtyvät alta aikayksikön. Heidän seurassaan oleminen on henkisesti niin uuvuttavaa, etten halua viettää heidän kanssaan enempää aikaa kuin on pakko.
Ihana ketju pitkästä aikaa. Järkeviä, perusteltuja mielipiteitä, oikein kirjoitettuja lauseita, joista selviää mitä kirjoittaja ajaa takaa...
Olen ihmetellyt tarjolla olevia "ystäviä" jo pidempään ja lähes päätynyt pitämään itseäni sinä viallisena ja näitä muita todennäköisin syin normaaleina ja tavoiteltavina.
Mutta, monet täällä kirjoittaneet antavat toivoa, en olekaan mielipiteineni yksin
Voi kun haluaisin ystävystyä monen ketjussa kirjoittaneen kanssa!
Koska en ole tykännyt hänestä, enkä ole masokisti.
Alue: Aihe vapaa
Ei siihen ole välttämättä sen ihmeellisempää syytä. Ystävystyn harvoihin ja valittuihin, koska olen introvertti ja viihdyn yksinkin. En jaksa huolehtia kovin monesta ystävyydestä.
Sen sijaan ystävyyksiä olen päästänyt hiipumaan seuraavissa tilanteissa:
1) vastavuoroisuuden puute
2) juorunnut tms. joka vienyt luottamuksen
3) tapaamisten jälkeen raskas olo
4) minulla ollut vaikeaa ja ei ole ollut tukena