Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen nelikymppinen ja kaikki ystäväni ovat masentuneita. Miksi?
16.12.2020 |
Olen tässä viime aikoina huomannut, että lähes kaikki ystäväni voivat huonosti. Ovat tietysti uupuneita pikkulapsiarjesta, mutta suurin osa myös syö tai on syönyt mielialalääkkeitä ja käy terapiassa ja on ollut mieliala/jaksamisasioiden takia sairauslomalla.
Mistä oikein on kyse. Liioista vaatimuksista ruuhkavuosina vai mistä? Kaikki ovat korkeasti koulutettuja.
Kiitos näkökulmista ja kommenteista.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies 52v ikinä lukenut omia kommenttejasi ja miettinyt minkäköhänlaista seurasi on naisten näkökulmasta? Pidätkö itseäni hyvänä ihmisenä, kenties jopa kunnioittamisen arvoisena? Vähän vaikea nimittäin kuvitella, että edes alistumaan taipuvainen nainen olisi kovin onnellinen miehen kanssa, joka näkee naisen vain palvelijana. Sellaiselle miehelle naisen uhraukset ovat itsestäänselvyyksiä, ei jotain josta pitäisi olla kiitollinen tai antaa arvostusta, saati antaa jotain vastavuoroisesti takaisin. Kaikenlaista sitä maailmaan mahtuu, en voi muuta sanoa.
Oma villi veikkaus, että "todellisuus" naisen kulmasta olisi varsin antoisaa jossa rakkautta ei puuttuisi, eikä tylsyys vaivaisi edes kotona. Matkusteltaisiin paljon ja sitäkautta saataisiin uusia elämyksiä maailmasta.
mies52v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain juuri masennuspaperin kouraan, todellinen syy oli burn out.
Naurettavia nuo väitteet, että tässä jotenkin itsesäälissä olisi kieriskelty eikä kestettäisi elämää.
Itse olen ollut monta vuotta vain suorittava robotti. Tehtäväni elämässä on ottaa p*skaa niskaan töissä, tehdä 10 tunnin työpäiviä ja tarjota perheelle ruokahuolto. Kuvaavaa varmaan on, että diagnoosin saatuani mies totesi, että dramatisoin ja liioittelin lääkärille eikä minussa ole mitään oikeaa vikaa. Yksi työkaveri lähetti seuraavana päivänä henk. koht. Whatsappiin viestin, että tarvitsee yhden töihin liittyvän koodin. Ei muuta.
En nuku hyvin, elimistöstä on hävinnyt kylläisyyden- ja näläntunne, suussa maistuu rauta ja lähimuisti on mennyt. Lääkärillä käydessäni unohdin, mihin parkkeerasin autoni, mitä lääkäri ohjeisti tekemään, mitä ohjeita lääkkeisiin liittyi ja unohdin mennä verikokeisiin. Kauppaan mennessäni unohdin ottaa lompakon mukaan, sieltä lähtiessä unohdin sen tiskille. Unohdin jääkaapin auki, uunin päälle, auton ovet lukitsematta...
Trendisairaus, juupajuu. En suosittele kokeilemaan.
Voimia ja rauhallista toipumista sinulle. ❤️ Kaikki tuntuu nyt brutaalilta, mutta myöhemmin kiität vielä onneasi miehen ja työkaverin reaktioista, kamala mutta tehokas tapa saada asiat kertaheitolla oikeaan perspektiiviin. Itse en enää edes pieraise hyödyntäjien suuntaan samantyyppisten kokemusten jälkeen ja olo on hyvä.
Minulla on sama tilanne. Olen 40+ ja neljä läheisintä samaa ikäluokkaa olevaa ystävääni on masentuneita. Lisäksi itsekin olen masentunut. Tämä ikävaihe vaikuttaa olevan hirveä! Hyviä syitä onkin jo tullut tässä ketjussa. Minusta pääsyitä ovat: 1. Olemme suurten ikäluokkien kasvattamia. He ovat syntyneet heti sodan jälkeen ja traumatisoituneet aikanaan lapsena, mutta heitä ei ole koskaan hoidettu millään tavoin. 2.Meidät on kasvatettu hyvin suorituskeskeisesti ja me olemme hyvin suorituskeskeisiä. Kuten joku jo sanoikin esimerkiksi vanhemmuutta ja parisuhdetta ei voi kuitenkaan suorittaa. Ne ovat tunnepuolen asioita. 3. Meidän työelämän aikana työelämän paineet ja epävarmuus ovat kasvaneet valtavasti verrattuna aiempiin sukupolviin. 4. Samalla vanhemmuus on muuttunut vaativammaksi ja monilla lapsilla/teineillä on ongelmia, jotka kuormittavat valtavasti juurikin äitejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alle 40v ja olen jo nyt masentunut, samoin aika moni ystävistäni.
Itsellä se johtuu siitä, että olen ikuisessa vauvakuumeessa, mutta lapset on jo tehty, eikä enempää vauvoja ole mahdollista saada.
Elämässä ei jotenkin ole enää jäljellä mitään saavutettavaa. On vain vääjäämätön vanhentuminen. Kroppakin rapistuu, kauneus ja viehättävyys katoaa (jos sitä nyt olikaan).
Ei ole mitään odotettavaa, ei mitään niin ihanaa kuin vaikka rakastuminen tai vauva. Elämällä ei oikein ole pointtia, pelkkää loputonta raadantaa oravanpyörässä ja ruuhkavuosissa ja sen jälkeen vain ehkä raihnainen vanhuus. Ainakin minua se masentaa.No ei todellakaan elämä pääty 40 vuotiaana. Täytän ensi kesänä 50 ja ainut lapsemme tammikuussa 18, hän muuttaa yksin asumaan ja minä ja mieheni aloitamme uuden aikakauden, muutamme italiaan. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
Samat mietteet. Olen 45v ja lapseni 19v armeijassa. Muutama kuukausi sitten ostimme mieheni kanssa pienen talon kotiseudulta. Unelmamme on ollut asua sekä täällä kaupungissa että tuolla pikkupaikkakunnalla. Ja nyt kun lapsi on jo iso, oli vihdoin se hetki. Tässä ei ehdi nyt masistella :)
Ja me, 41 ja 42, tytär 19 maailmalla, himmattiin jo työntekoa ja ollaan puolet vuodesta tien päällä (ilman koronaa), onnellisempina kuin koskaan. Kun on tilaisuus toteuttaa itseään, miksei?
Mites teillä on noin nuorina varaa lopettaa työnteko ja reissailla puolet vuodesta? Saitteko perintöä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat naisia.
Tätä ajattelin itsekin: he ovat heteronaisia suhteessa miehen kanssa. Vähempikin masentaa.
Miesvihaajan mielestä nainen on aina uhri. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NUORET NAISET MASENTUNEEMPIA KUIN MIEHET
Ammattihenkilöiden vastaanotolla on jo ollut jonkin aikaa havaittavissa ilmiö: nuorten (25-35-vuotiaiden) naisten henkinen pahoinvointi lisääntyy. Se näkyi ja näkyy syömishäiriöoireena, henkisenä kireytenä, haluttomuutena, uupumisena, masennuksena, ilmiönä, jonka nuori nainen mielellään ilmaisee muodikkaasti sanalla: "burn out". Yhä useammin se näkyy myös "naiseus hukassa, äitiys hukassa" -syndroomana.
Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.
Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.
Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.
Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.
On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.
Nuori kunnollinen, kiltti, puurtamalla elämässään selviytymään oppinut ja kasvatettu nainen joutuu yllättäen huomaamaan, että elämä ei enää menekään suorittamalla. Että on olemassa muitakin sääntöjä. Jos nämä säännöt ovatkin hukassa, nuori nainen menettää elämänsä hallinnan tunteen. Ja sehän onkin kaikkein kauhistuttavinta tästä nuoresta naisesta, joka on tottunut nimenomaan hallitsemaan itsensä, ympäristönsä ja siten siis elämänsä.
http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html
Oma mielipide on se, että nainen tehtiin palvelemaan miestä. Nyt joutuvat ottaa jopa päävastuuta perheestä.
mies52v
Niinkö? Olen lesbo enkä koskaan ole ollut masentunut. Eivät myöskään lesboystäväni.
Taitaa kuitenkin olla niin, että naiset masentuvat heterosuhteissa :P
Enpä usko että lesboilla on sen auvoisempaa. Kaverini joutui tämän tästä käydä rauhoittelemassa lesbopariskuntaa kun toinen osapuoli ei ollut aivan varma omasta sukupuoli-identiteetistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies 52v ikinä lukenut omia kommenttejasi ja miettinyt minkäköhänlaista seurasi on naisten näkökulmasta? Pidätkö itseäni hyvänä ihmisenä, kenties jopa kunnioittamisen arvoisena? Vähän vaikea nimittäin kuvitella, että edes alistumaan taipuvainen nainen olisi kovin onnellinen miehen kanssa, joka näkee naisen vain palvelijana. Sellaiselle miehelle naisen uhraukset ovat itsestäänselvyyksiä, ei jotain josta pitäisi olla kiitollinen tai antaa arvostusta, saati antaa jotain vastavuoroisesti takaisin. Kaikenlaista sitä maailmaan mahtuu, en voi muuta sanoa.
Oma villi veikkaus, että "todellisuus" naisen kulmasta olisi varsin antoisaa jossa rakkautta ei puuttuisi, eikä tylsyys vaivaisi edes kotona. Matkusteltaisiin paljon ja sitäkautta saataisiin uusia elämyksiä maailmasta.
mies52v
Tuleeko sen rakkauden mukana myös kunnioitusta? Matkustelu on tietysti kivaa, mutta ei se kauan kanna jos miehellä on pohjimmiltaan ylimielinen tai halveksuva asenne ja oletus, että nainen on lähinnä miehen tarpeita varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua masentaa, koska en saanut sellaista elämää, kun olisin halunnut. Olisin halunnut perheen. Eli kyllä tämä aika näköalattomalta tuntuu näin 42-v naisena, jolla ei ole miestä eikä lapsia. Työstä ei elämäntarkoitusta saa revittyä. Nytkin yksinäinen joulu edessä, vanhempien luo syömään ja sitten yksin kotiin kökkimään. En ole kenelläkään kertonut tai paljastanut kuinka koville tämä ottaa ja kuinka huonona olen tämän asian vuoksi. Jotenkin tuntuu, että jos myönnän sen jollekin ääneen niin syöksyn sellaisen masennuksen alhoon etten enää nouse sieltä. Eli tekohymy kasvoilla reippaana eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies 52v ikinä lukenut omia kommenttejasi ja miettinyt minkäköhänlaista seurasi on naisten näkökulmasta? Pidätkö itseäni hyvänä ihmisenä, kenties jopa kunnioittamisen arvoisena? Vähän vaikea nimittäin kuvitella, että edes alistumaan taipuvainen nainen olisi kovin onnellinen miehen kanssa, joka näkee naisen vain palvelijana. Sellaiselle miehelle naisen uhraukset ovat itsestäänselvyyksiä, ei jotain josta pitäisi olla kiitollinen tai antaa arvostusta, saati antaa jotain vastavuoroisesti takaisin. Kaikenlaista sitä maailmaan mahtuu, en voi muuta sanoa.
Oma villi veikkaus, että "todellisuus" naisen kulmasta olisi varsin antoisaa jossa rakkautta ei puuttuisi, eikä tylsyys vaivaisi edes kotona. Matkusteltaisiin paljon ja sitäkautta saataisiin uusia elämyksiä maailmasta.
mies52v
Matkustelua😂 Niin varmaan. Ja vaimon rahoilla koko elämä niin kuin tyypillisesti sitten eletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alle 40v ja olen jo nyt masentunut, samoin aika moni ystävistäni.
Itsellä se johtuu siitä, että olen ikuisessa vauvakuumeessa, mutta lapset on jo tehty, eikä enempää vauvoja ole mahdollista saada.
Elämässä ei jotenkin ole enää jäljellä mitään saavutettavaa. On vain vääjäämätön vanhentuminen. Kroppakin rapistuu, kauneus ja viehättävyys katoaa (jos sitä nyt olikaan).
Ei ole mitään odotettavaa, ei mitään niin ihanaa kuin vaikka rakastuminen tai vauva. Elämällä ei oikein ole pointtia, pelkkää loputonta raadantaa oravanpyörässä ja ruuhkavuosissa ja sen jälkeen vain ehkä raihnainen vanhuus. Ainakin minua se masentaa.No ei todellakaan elämä pääty 40 vuotiaana. Täytän ensi kesänä 50 ja ainut lapsemme tammikuussa 18, hän muuttaa yksin asumaan ja minä ja mieheni aloitamme uuden aikakauden, muutamme italiaan. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
Samat mietteet. Olen 45v ja lapseni 19v armeijassa. Muutama kuukausi sitten ostimme mieheni kanssa pienen talon kotiseudulta. Unelmamme on ollut asua sekä täällä kaupungissa että tuolla pikkupaikkakunnalla. Ja nyt kun lapsi on jo iso, oli vihdoin se hetki. Tässä ei ehdi nyt masistella :)
Ja me, 41 ja 42, tytär 19 maailmalla, himmattiin jo työntekoa ja ollaan puolet vuodesta tien päällä (ilman koronaa), onnellisempina kuin koskaan. Kun on tilaisuus toteuttaa itseään, miksei?
Mites teillä on noin nuorina varaa lopettaa työnteko ja reissailla puolet vuodesta? Saitteko perintöä?
Toivottavasti ei vielä aikoihin. Miehellä tk-eläke ja minulla tusinatyö, johon voi ilmoittaa, koska on käytettävissä. Pieni veroprosentti ja menot minimissä sen aikaa kun ollaan paikallaan. Meillä on lainat jo maksettu.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat sittenkin vahvempia kuin naiset. Senhän tämä todistaa.
Niin. Tai sitten heiltä vaaditaan vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsenne ovat läskejä ja tyhmempiä kuin te itse. Näette maaiman tuhon heissä. He tulevat kuolemaan aiemmin läskeihinsä. Odotatte armahtavaa asteroidia, joka ei koskaan saavu. Elämä on lyhyt ja onneton, merkitystä vailla.
Vierailija kirjoitti:
Mua masentaa, koska en saanut sellaista elämää, kun olisin halunnut. Olisin halunnut perheen. Eli kyllä tämä aika näköalattomalta tuntuu näin 42-v naisena, jolla ei ole miestä eikä lapsia. Työstä ei elämäntarkoitusta saa revittyä. Nytkin yksinäinen joulu edessä, vanhempien luo syömään ja sitten yksin kotiin kökkimään. En ole kenelläkään kertonut tai paljastanut kuinka koville tämä ottaa ja kuinka huonona olen tämän asian vuoksi. Jotenkin tuntuu, että jos myönnän sen jollekin ääneen niin syöksyn sellaisen masennuksen alhoon etten enää nouse sieltä. Eli tekohymy kasvoilla reippaana eteenpäin.
Olen pahoillani. Luulisin kuitenkin, että puhuminen voisi auttaa käsittelemään asiaa. Saisit kunnolla padot purettua etkä jäisi niin jumiin tuohon asiaan, ehkä sitä muuta kiinnostavaa elämänsisältöä olisi sitten helpompi löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 38v enkä tunne ketään masentunutta. Tai sitten tunnen montakin, aika moni varmasti salaa masennuksen ja siitä ei puhuta kuin ihan lähipiirille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alle 40v ja olen jo nyt masentunut, samoin aika moni ystävistäni.
Itsellä se johtuu siitä, että olen ikuisessa vauvakuumeessa, mutta lapset on jo tehty, eikä enempää vauvoja ole mahdollista saada.
Elämässä ei jotenkin ole enää jäljellä mitään saavutettavaa. On vain vääjäämätön vanhentuminen. Kroppakin rapistuu, kauneus ja viehättävyys katoaa (jos sitä nyt olikaan).
Ei ole mitään odotettavaa, ei mitään niin ihanaa kuin vaikka rakastuminen tai vauva. Elämällä ei oikein ole pointtia, pelkkää loputonta raadantaa oravanpyörässä ja ruuhkavuosissa ja sen jälkeen vain ehkä raihnainen vanhuus. Ainakin minua se masentaa.No ei todellakaan elämä pääty 40 vuotiaana. Täytän ensi kesänä 50 ja ainut lapsemme tammikuussa 18, hän muuttaa yksin asumaan ja minä ja mieheni aloitamme uuden aikakauden, muutamme italiaan. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
Samat mietteet. Olen 45v ja lapseni 19v armeijassa. Muutama kuukausi sitten ostimme mieheni kanssa pienen talon kotiseudulta. Unelmamme on ollut asua sekä täällä kaupungissa että tuolla pikkupaikkakunnalla. Ja nyt kun lapsi on jo iso, oli vihdoin se hetki. Tässä ei ehdi nyt masistella :)
Ja me, 41 ja 42, tytär 19 maailmalla, himmattiin jo työntekoa ja ollaan puolet vuodesta tien päällä (ilman koronaa), onnellisempina kuin koskaan. Kun on tilaisuus toteuttaa itseään, miksei?
Mites teillä on noin nuorina varaa lopettaa työnteko ja reissailla puolet vuodesta? Saitteko perintöä?
Pieni perintö ja meidän töitä voidaan tehdä missäpäin vain maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NUORET NAISET MASENTUNEEMPIA KUIN MIEHET
Ammattihenkilöiden vastaanotolla on jo ollut jonkin aikaa havaittavissa ilmiö: nuorten (25-35-vuotiaiden) naisten henkinen pahoinvointi lisääntyy. Se näkyi ja näkyy syömishäiriöoireena, henkisenä kireytenä, haluttomuutena, uupumisena, masennuksena, ilmiönä, jonka nuori nainen mielellään ilmaisee muodikkaasti sanalla: "burn out". Yhä useammin se näkyy myös "naiseus hukassa, äitiys hukassa" -syndroomana.
Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.
Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.
Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.
Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.
On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.
Nuori kunnollinen, kiltti, puurtamalla elämässään selviytymään oppinut ja kasvatettu nainen joutuu yllättäen huomaamaan, että elämä ei enää menekään suorittamalla. Että on olemassa muitakin sääntöjä. Jos nämä säännöt ovatkin hukassa, nuori nainen menettää elämänsä hallinnan tunteen. Ja sehän onkin kaikkein kauhistuttavinta tästä nuoresta naisesta, joka on tottunut nimenomaan hallitsemaan itsensä, ympäristönsä ja siten siis elämänsä.
http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html
Oma mielipide on se, että nainen tehtiin palvelemaan miestä. Nyt joutuvat ottaa jopa päävastuuta perheestä.
mies52v
Niinkö? Olen lesbo enkä koskaan ole ollut masentunut. Eivät myöskään lesboystäväni.
Taitaa kuitenkin olla niin, että naiset masentuvat heterosuhteissa :P
Enpä usko että lesboilla on sen auvoisempaa. Kaverini joutui tämän tästä käydä rauhoittelemassa lesbopariskuntaa kun toinen osapuoli ei ollut aivan varma omasta sukupuoli-identiteetistään.
Tsorppa, en kirjoittanut ihan vakavissani. Tuli vain tarve vastata tuolle miehelle 52 v.
On ihan totta, etten minä tai ystäväni ole olleet masentuneita. Ei kyllä myöskään moni heteroystäväni. Olemme nelissäkymmenissä, useimmat vähän erikoisemmilla aloilla
Minulla on myös ystävissä paljonkin masentuneita ja burn outin kokeneita.
Tuntuu olevan kaksi syytä: työelämä ja/tai ongelmat lasten kanssa.
Onneaan saa kiittää se, joka on saanut hyvät kortit noiden asioiden suhteen.
Tuntuu oikeasti olevan tuurista kiinni, ei henkilökohtaisista taidoista.
Pohjimmainen syy noidenkin takana on uskoakseni se, mitä täällä jo muutkin kirjoitti: meidän kulttuuri on kova ja kylmä ja kaikkien pitäisi pärjätä omillaan. Kannustamisen sijasta kilpaillaan toisia vastaan.
Itse elän tosi onnellista vaikka ristiriitaista aikaa, rakastunut uuteen ihanaan mieheen ja sopuisa ero takana 25 vuoden suhteesta ja avioliitosta.
Kyllähän se aiheutti surua ja masentunuttakin fiilistä mutta toisaalta avas mahdollisuuden rakastua tosi kovaa ihmiseen, joka toivottavasti on mun elämän mies. Lapsilla menee ihan mukavasti, talous kunnossa ja työkin motivoi niin en voi valittaa mistään.
Ympärillä tosin kaikki sitten enemmän tai vähemmän masentuneita tai huonoilla fiiliksillä
Nainen 30v., masennuksen sairastanut ikuisuusopiskelija. Nuoremmista opiskelukavereista sekä vanhemmista muista kavereista suurin osa masentuneita.
Masentavaa on elämän päämäärättömyys ja kaiken turhuus. Resurssien ainainen puute ja päivästä toiseen samanlaisena toistuva harmaa arki. Epävarmuus tulevasta ahdistaa: löytyykö töitä, ja löytyykö töitä, joiden parissa viihtyy. Lapsistakaan ei iloa, jos ja kun ei lapsia halua.
Alue: Aihe vapaa
Ja me, 41 ja 42, tytär 19 maailmalla, himmattiin jo työntekoa ja ollaan puolet vuodesta tien päällä (ilman koronaa), onnellisempina kuin koskaan. Kun on tilaisuus toteuttaa itseään, miksei?