Mitä teette, kun lapsenne ei tottele?

Ihan oikeasti. Onko kasvatuskeinoja? Väittää tottelevansa, mutta tekee päinvastoin.

Minusta(kin) tuli mallikelpoinen vastuullinen kansalainen ja toiset huomioiva hyvä ihminen, jota arvostetaan sekä siviilissä että työyhteisössä, vaikka sain 80-luvulla kasvatuksen jonka malli oli, että lapsi tottelee tai sitten itkee ja tottelee. Siinä oli vaihtoehdot. Simple as that. Kyllä opittiin olemaan! Toimi silloin ja toimisi edelleen, jos se vain sallittaisi.

Esim. tarvitaan kahta vanhempaa paikalle, olen kiinni paistinpannun kanssa ja sanon: menisitkö hakemaan isän. Ei reaktiota. Sanon uudestaan. Ei mitään. Sanon kovempaa. Hän sanoo, että ei saisi huutaa.

Täysin turhaa.

Sanoitan tunteita ja käytän tunnekortteja. Jos se ei auta niin luovutan, koska a) en halua heikentää lapseni itseluottamusta ja tunnetaitoja ja b) muutenkin katson, että on parempi valita taistelunsa.

Komennan, kiristän ja uhkailen. Näillä on pärjätty eikä ole ollut ongelmia.

En kiinnitä asiaan mitään huomiota/tee siitä mitään numeroa. Sitten kun toimii oikein, niin vastaavasti kehutaan kovasti ja palkitaan. On toiminut hyvin niin mieheen, kahteen lapseen kuin kolmeen koiraankin.

Vierailija kirjoitti:

En kiinnitä asiaan mitään huomiota/tee siitä mitään numeroa. Sitten kun toimii oikein, niin vastaavasti kehutaan kovasti ja palkitaan. On toiminut hyvin niin mieheen, kahteen lapseen kuin kolmeen koiraankin.

Just näin meilläkin. Huonoa käytöstä ei palkita huomiolla, kyllä se siitä yleensä loppuu kun sillä ei mitään saavuta.

Vierailija kirjoitti:

Komennan, kiristän ja uhkailen. Näillä on pärjätty eikä ole ollut ongelmia.

Tämä. Jos ei auta niin vedän kilarit.

Minkä ikäinen lapsi? Jos kyse on jostain olennaisesta asiasta (syöminen, turvallisuus, pukeutuminen, muiden ihmisten kohtelu); en koskaan anna periksi. Siten menetät auktoriteettisi! Keskeytän kaikki hommat kunnes lapsi noudattaa ohjetta. Toistan ohjeen tarpeeksi monta kertaa päättäväisellä äänellä ja odotan että hän käyttäytyy. Hän tietää jo etten anna periksi. Nykyään ei yleensä tarvitse sanoa montaa kertaa. Lapsi on 4 vuotta.

Lisäyksenä edelliseen: lapseni on hyvin iloinen. Uskon että jämptiys rajat tuovat turvallisuutta eivätkä heikennä itsetuntoa. ( nro 9)

Kasvatus aloitetaan pienestä. Jos sillon annetaan periksi jo. Peli on menetetty.

Komennan.

Pannaan tottelemaan.

Sinulla ei taida olla auktoriteettia. Selitä lapselle miksi haluat isän paikalle ja edellytä että hän tottelee. Älä luovuta.

Vierailija kirjoitti:

Esim. tarvitaan kahta vanhempaa paikalle, olen kiinni paistinpannun kanssa ja sanon: menisitkö hakemaan isän. Ei reaktiota. Sanon uudestaan. Ei mitään. Sanon kovempaa. Hän sanoo, että ei saisi huutaa.

Täysin turhaa.

Lapsen iällä iso vaikutus. 4 v vähän eri kuin tottelematon 10 v. 4-vuotiaan sai paljon helpommin tottelemaan kuin 10-vuotiaan.

Meillä kolme vuotias on ihan mahdoton. Kuuluu varmasti ikään ja uhmaikäkin painaa, mutta välillä meinaa järki mennä itselläkin. Kaikista toimivin keino on vain olla tiukkana, jos jotain päättää. Vaikka minua esim. säälittääkin välillä lapsi nostaa pois ruokapöydästä ja jättää ruokailu kesken, mutta eihän se koskaan opi, jos saa hölmöillä siinä miten haluaa ja välillä juoksennella jossain ihan muualla. Yhtenä hetkenä on on yksi riiviö, mutta kohta taas niin ihana pieni. Jäähyt yms on testattu, mutta niistä ei kyllä meidän lapselle apua ollut. Helpommalla pääsee puhumalla ja jos meinaa käytös överiksi mennä, niin mietitään yhdessä vaikka joku kiva leikki, niin tilanne rauhottuu.

Pistän nurkkaan seisomaan, kasvot seinässä kiinni. Tepsii tosi hyvin ainakin meidän lapsiin, ja ymmärtäähän sen, ettei se nurkan tuijottelu muutaman sentin etäisyydeltä kovin mukavaa ole... Nytkään ei ole useampaan viikkoon kukaan siellä seissyt, pelkkä uhkaus riittää varmaan 95%:ssa tapauksista.

Vierailija kirjoitti:

Minusta(kin) tuli mallikelpoinen vastuullinen kansalainen ja toiset huomioiva hyvä ihminen, jota arvostetaan sekä siviilissä että työyhteisössä, vaikka sain 80-luvulla kasvatuksen jonka malli oli, että lapsi tottelee tai sitten itkee ja tottelee. Siinä oli vaihtoehdot. Simple as that. Kyllä opittiin olemaan! Toimi silloin ja toimisi edelleen, jos se vain sallittaisi.

Oli se vielä vuosituhannen vaihteessakin noin. Vasta myöhemmin on tavallisen kansan keskuuteen tullut tämä "positiivisen pedagogiikan" ihanne ja käsitys siitä, että lapsi menee rikki jos sitä rankaisee.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen iällä iso vaikutus. 4 v vähän eri kuin tottelematon 10 v. 4-vuotiaan sai paljon helpommin tottelemaan kuin 10-vuotiaan.

Näinhän se on, mutta (yleistän aika rankasti omien kokemusten pohjalta) kun sille lapselle on aina tehty selväksi, että totella täytyy. Kyllä se 10 v. Ja vanhempikin tottelee myös.

Nostan vaatteista eteisen naulakkoon hetkeksi riippumaan ja rauhoittumaan. Kun on rauhoittunut saa tarran. Lasta ei satu, mutta ei pääse mihinkään jatkamaan riehumistaankaan.