Minulta loppui työt ja nyt haluan vain kuolla pois. Vihaan itseäni.

Voi Jeesus...

Se nyt oli vaan työ...

Taitaa olla Provo.

Vierailija kirjoitti:

Kuulutko siihen ihmisryhmään, joka on aina vihannut työttömiä? Ja nyt olet sellainen itse, joten olet alkanut vihaamaan itseäsikin?

Tiesitkö, että työttömyys ei ole "parantumaton tauti", vaan välivaihe elämässä, kahden eri työpaikan välinen ajanjakso, "between jobs".

Unohda vanhat kaunat, ja etsi itsellesi uusi työpaikka.

Ap taitaa olla rankan manipuloinnin uhri eli on vuosikausia kuunnellut miten "paremmat" ihmiset hokee miten työtön on luuseri ja yhteiskunnan elätti, jolta pitäisi ottaa kaikki tuet pois . Oppikirja esimerkki siitä että kaikkea ei kannata uskoa mitä sanotaan. Suomessa varsinkin häpeä-kulttuuri elää ja on voimissaan, kaikkea pitäis osata hävetä. Sitäkin että toisen ihmisen perustamalla yrityksellä menee maailmanlaajuisen pandemian keskellä huonosti ja joutuu irtisanomaan työntekijöitään. Yksinkertaiset ihmiset hokee tätä samaa mantraa työttömistä, silkasta pelosta (että itselle käy samoin) ja huonosta itsetunnosta johtuen. Tässä auttaa ap kun mietit työkavereitasi tarkasti että ovatko hekään sitä oikeasti parasta A-ryhmää vaan vain tällä kertaa paremmalla tuurilla siunattu. Häntä pystyyn ja elämässä eteenpäin. Itsetuhoiset ajatukset pois, et  ole yhtään huonompi kuin kukaan työelämässä olevakaan.

Jonkin ajan kuluttua saatat löytää itsesi työstä, joka tuntuu paljon palkitsevammalta kuin aiempi työsi. Kenenkään ei tule rakastaa työtään liikaa. Yrittäjät ovat asia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa nykymaailmaan jossa vakituiset työpaikat katoavat vauhdilla. Kannattaa sen takia tähdätäkin siihen omaan unelma-alaan eli työhön jota aidosti myös tykkää tehdä muunkin kuin vain sen rahan takia. Seuraa intohimojasi ja käytä nämä uudet vapaat 8 tuntia päivässä hyödyksi!

Voiko tätä tämän paremmin ja tiiviimmin sanoa. Ei voi. 👏

Minulla on hirveän paha mieli ja kauhea ahdistus. En syönyt eilenkään mitään enkä nuku öisin. En ole mikään trolli vaan ihan oikeasti olen ihan shokissa ja järkytyksen vallassa. Minulla oli jo ennen potkuja diagnoosi vakavasta masennuksesta ja työuupumuksesta. Itseinho on niin suurta, että tekee mieli hypätä sillalta. Potkut eivät johtuneet koronasta vaan minusta. En kelvannut enää töihin.

Voi htti sentään, se on vaan työtä, ei sulta ole henki lähdössä. Tekstisi ja sanavalintojesi perusteella olet kliinisesti masentunut. Hae apua.

Olen jo hakenut apua. Sain lääkereseptin kouraan, sairasloman ja keskusteluajan HELMIKUULLE.

Nyt on tosiaan shokki päällä! Sen aikana mitkään ajatukset eivät ole "tosia", eikä niiden perusteella pidä toimia. Ota heti yhteyttä kriisipuhelimeen tai terveyskeskukseen, jotta pääset juttelemaan ääneen noita kovia ahdistuksen tunteitasi, mitkä ovat lauenneet järkytyksestä.

Minä kävin jo lääkärissä. Aloitin joidenkin nappien syömisen sekä sairasloman ja keskusteluaika on 2 kk:n päästä. Tuntuu ihan hirveältä, että aika on vasta helmikuussa, eikä vielä ole edes vuosi loppunut.

Jos jotain olen oppinut työelämästä, niin sen, että hyvin usein ne eivät ole parhaimpia työntekijöitä, jotka saavat arvostuksen.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut työtön. Jotkut hommat ovat loppuneet, joistain olen lähtenyt itse. Aina ihminen tekemistä keksii. Asennekysymys.

Tiedätkö, joskus vaan tulee se hetki ettei jaksa enää "asennoitua oikein" kun on vuodesta toiseen "asennoitunut oikein" ja se ei johda mihinkään. Kun yhtään mikään tekeminen ei tunnu mielekkäältä. Mutta hyvä jos et ole kokenut tätä kamalaa olotilaa.

Ap, sanoit aiemmin, että lähipiiri arvostelee työttömiä, mutta löytyisikö kuitenkin joku ystävä tai sukulainen, jonka kanssa voisit tästä jutella? 

Muista myös Mieli ry kriisipuhelin ja verkkotuki. https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua

Sinä olet arvokas ja hyvä ja tulee päivä, jolloin tunnet olosi paremmaksi. 

Masennuslääkkeillä kestää pari viikkoa ennen kuin alkaa vaikuttaa ja kuukausi ennen kuin täysi teho saavutetaan. Se helmikuun keskusteluaika on ihan hyvä juttu. Kunhan et tee nyt mitään harkitsematonta. Jos siltä tuntuu niin soita ensin johonkin. Mutta aloita ne lääkkeet heti ja et aloittanut jo. T. Lääkealan ammattilainen

Siis jos et aloittanut. Autocorrect.

Vapaa-aika ei kelpaa?

Soita johonkin auttavaan puhelimeen edes, kyllä sulle apua löytyy aikaisemmin, kun kerrot kuinka paha olo sulla on. Jos joku kysyy, että etkö pärjää 2kk:n päähän, niin sanot että et. Päivystävä sairaanhoitajakin kyllä kuuntelee, jos otat yhteyttä. Kaikki kyllä järjestyy, vaikka nyt tuntuu ihan paskalta. Tarvitset turvallisia ihmisiä ympärillesi ja kohtele itseäsi kuin parasta ystävää. Mulla oli ihan hirveä olo, kun aloitin masennuslääkkeet, mutta se tunne menee kyllä ohi. Äläkä vietä niiden kanssa aikaa, jotka ei hyväksy sua omana itsenäsi. Tietysti myös asioista murehtiminen on rankkaa myös lähipiirille, että kokeille tehdä jotain, joka saa sun ajatukset oikeasti muualle ikävistä asioista.

Kuules ap, jos sulla on masennus ja työuupumus alla, niin eihän ne silloin susta halunneet ihmisenä eroon, vaan aloit olla ahdistavaa nähtävää töissä. Ihmiset kestää huonosti nähdä sitä, kun toinen voi huonosti. Siis ei kaikki, mutta töissä se on tosi monelle hankala paikka, kun itse pitäisi olla hyväntuulinen ja tehokas. Eihän se onnistu jos ympärillä kärsitään.

Miksi sulla on noin paska lähipiiri, että ovat noin tuomitsevia? Ei ole sitten kyllä mikään ihme, että susta tuntuu tuolta, jos läheisesi on  sanonko mä mitä. Alkaa m:llä ja loppuu uuhun.

Minäkin ihmettelen, eikö sulla ole ketään joka oikeasti ymmärtäisi jotain jostain. Eli josta olisi tukea sulle nyt sokkivaiheessa, ennen kuin alat nähdä mahdollisuuksiakin ympärilläsi.

Aletaan kaikki ajamaan etua, että saadaan 800€ perustulo Suomeen!

Niin, se on kyllä surullista kun elämä pyörii vaan sen työn ympärillä, eikä muuta sisältöä ole.

En halua kertoa potkuista kenellekään. En kestäisi sitä häpeää ja muiden reaktioita ja tuomitsemista. Pelkään, että kaikki inhoavat minua. En myöskään kehdata kohdata enää työkavereitani. Minulla jäi töihin omaisuuttani enkä kehtaa hakea sitä pois. En halua selittää kenellekään mitään.

Olen jäänyt ihan yksin. Minusta tuntuu, ettei elämä voi muuttua enää hyväksi. Luulen, etten saa mitään töitä enää koskaan. Kaikki saavat kuitenkin tietää. Kannan tätä leimaa ja häpeää lopun ikäni.