"Mun lapset, sun lapset, meidän lapset" HUOH!

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:05"]

Kun erosin miehestäni niin päätin olla ottamatta enää miestä ja elän vain lapsien kanssa. Siinäkin on monelle sulattamista, että miksi minulla ei ole miestä.

[/quote]

On tämäkin surullista. Lapset eivät voi korvata miehen kosketusta, seksistä nyt puhumattakaan.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 17:55"]

Surullista, mutta totta että elämästä ja parisuhteesta et koskaan voi päättää, kuin omasta puolestasi. Nykyisen puolisosi mielipide voi muuttua - hän saattaa/voi rakastua, tai sinulle voi käydä niin. Teille voi tulla niin vaikea kriisi, jossa toista loukataan alunperin tarkoittamatta niin syvälle, ettei niistä loukkauksista toivuta niin vain ja se kriisiyttää perheen elämän. Kumpi tahansa voi sairastua...

En usko, että kevein perustein erotaan. Uskon sen sijaan, että nykyinen elämäntapa tekee ihmisistä entistä enemmän rikkonaisempia, moraalikäsitys on ihmisillä muuttunut ja vaikka maailmassa on tapahtunut paljon hyvää, on hyvinvointiyhteiskunnalla myös kääntöpuoli: lähimmäisestä ei tarvitse välittää, kun on aina "joku yhteiskunta" joka huolehtii.

Ennen puhallettiin enemmän yhteen hiileen, koska se oli välttämätöntä. Minnepä kouluttamaton kuuden lapsen emäntä olisi tiluksiltaan kaivannut? Tai isäntä omalta maaltaan, vaikka piikoja pistettiin lapsi kainalossa joskus taloista ulos :P Ajat ovat muuttuneet, ihmiset siinä mukana. Biologia ei pysy perässä, sisimmässä meissä on edelleen se ruodussa pidettävä eläin, kun kaikenlaisia ilmaisia, halpoja elämän tarjoamia houkutuksia on kevein perustein tarjolla... Osa pilaa elämänsä ja katuu, toiset löytävät kenties onnensa.

Ja mikä oikeus kenelläkään on tuomita siitä oikeastaan? Joskus mietin, millaisiksi lapset kasvavat vaihtuvien aikuisten ympäröimänä? Uskaltaako sitä kiintyä enää keneenkään? Toisaalta useat tutkimukset väitöskirjaa myöten todistavat, että yhden vanhemman perheiden lapset ovat yhtä onnellisia, kuin ydinperheetkin. Tärkeämpää on vuorovaikutusmalli, joka perheessä on ja kiintymyssuhde, ei se ketä perheessä asuu, vaan mitä siellä tapahtuu ja millä säännöillä eletään...?

[/quote]

kannattaa vähän katsoa kenelle ne lapset tekee, eikä heti eka poikaystävälle väännetä vauvakuumeessa lapsia. Pikkuisen malttia. Jos se eron jälkeen uusperheen mies muka on juuri se oikea ja ihana, niin miksi ei maltettaisi odottaa ja jättää ne lapset ekalle poikaystävälle (moni kai tekee siksi, että saisi sidottua miehen itseensä) ja odottelisi rauhassa ja katsoisi maaimaa ja ottaisi ensimäiseksi mieheksi sen, kenen kanssa sen uusperheen perustaa.

Yleensä uusperheet on niitä, joissa ensimäinen suhde ja lapset on tehty tosi nuorina. Hiukan malttia ja ikää lisää, niin saattaisi se ensimäinenkin suhde onnistua. Mutta eihän kiirehtimällä tule kuin kusipääkakaroita, jos tällainen sanonta sallitaan

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 17:42"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:57"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:54"]

Se on kova isku, kun tuon kaiken panostamisesi jälkeen miehesi lähtee uusioperhettä perustamaan jonkun muun kanssa.
Ehkä luulet vielä, että se on pelkästään sinun halustasi kiinni.

[/quote]

Onneksi myös mieheni on täysin samoilla linjoilla kanssani ja yhdessä tätä monesti ihmettelemme. Juu, sen tajuan että liiton kestävyyteen tarvitaan molempien panosta ja ehkäpä vaan sitten olen ollut hemmetin onnekas että olen saanut miehekseni sellaisen, joka myös teoillaan näyttää toteen sen että arvostaa juuri tätä samaa asiaa.  -ap

[/quote]

Ja jos miehesi delaa, kun olet vaikka 25v. niin uutta perhettä et saa siis perustaa?

t: ydinperheessä asuva, jolla on etälapsi

[/quote]

No jos se on lapsellesi parasta niin ei. Joillekin lapsille ja vanhemmille sopii perustaa uusi perhe, mutta yllättävän moni lapsi kärsii ja kokee jäävänsä "ylimääräiseksi" ja saaneensa huonommat kortit. Jotkut saavat puolisisaruksistaan korvaamatonta tukea elämäänsä.

En ehkä ottaisi riskiä oman lapseni kanssa ja lapsi tulee aina etusijalla. Elämää on vielä senkin jälkeen kun lapsi lähtee omilleen.

Sitä en ole koskaan tajunnut miks uuden kumppanin löydyttyä on pakko heti alkaa niitä yhteisiä lapsia väsäämään vaikka entuudestaankin olisi molemmilla puoli tusinaa kakaraa elätettävänä?

Onko se jotain todella huono itsetuntoa ja pelkoa siitä että sen udenkin äijän menettää että on pakko jollain tavalla saada sille pallo jalkaan?

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:51"]

Onko todella niin, että ap:lla on ätydellinen mies, täydellinen anoppi ja appi, täydellisetmiehen siskot ja veljet sekä näiden molemmat puolisot, miehellä on ätydelliset ystävät ja ystävien puolisot sekä lapset?

Kukaan näistä ei koskaan, ei missään, eikä millään tavoin ärsytä tai harmita?

[/quote]

Miten voit aloituksesta tulkita jotain tällaista? Ei kai ap siinä edes väittänyt että hänellä olisi täydellinen mies, muista asioista puhumattakaan. Hänhän kertoi vain olevansa onnelinen omasta perheestään ja kertoi että ITSE ei jaksaisi uusioperheen pyöritystä. Tää palsta jaksaa kyllä aina yllättä. 

Se on surku, ettet sinä jaksaisi moista. Ehkä se saa sut arvostamaan uusperheiden vanhempia ja heidän kykyjään jaksaa erilaisia asioita ;)

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:47"]

Perustelkaapa itse, jos mies jättäisi kestäisittekö itse elää yksin, kun lapset isänsä ja tämän uuden onnen kanssa? Miten moni eronnut haluaa lapsettoman miehen, joka ei tajua perheen arjesta mitään? Siis mitkä ovat vaihtoehdot? Jotkut sitten haluavat uuden kanssa lisää lapsia. Onko lapsi onnellinen, jos äiti on yksinäinen ja surullinen vuodesta toiseen?

[/quote]

Se, ettei asu avo/avioliitossa ei tarkoita sitä, että olisi yksinäinen.

Surullista on myös se, jos äiti on niin läheisriippuvainen, ettei pysty ottamaan itse vastuuta omasta elämästään ja lapsistaan itsenäisesti.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:47"]

Perustelkaapa itse, jos mies jättäisi kestäisittekö itse elää yksin, kun lapset isänsä ja tämän uuden onnen kanssa? Miten moni eronnut haluaa lapsettoman miehen, joka ei tajua perheen arjesta mitään? Siis mitkä ovat vaihtoehdot? Jotkut sitten haluavat uuden kanssa lisää lapsia. Onko lapsi onnellinen, jos äiti on yksinäinen ja surullinen vuodesta toiseen?

[/quote]

Se, ettei asu avo/avioliitossa ei tarkoita sitä, että olisi yksinäinen.

Surullista on myös se, jos äiti on niin läheisriippuvainen, ettei pysty ottamaan itse vastuuta omasta elämästään ja lapsistaan itsenäisesti.

[/quote]

komppi tälle

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:45"]

Täällä av:n ihmeellisessä maailmassa seikkailleena arvostan entistä enemmän omaa ydinperhettämme, johon kuulumme me mieheni kanssa ja meidän yhteiset lapset ja arvostan sitä että olemme vuosien varrella vaalineet liittoamme ja pitäneet siitä kiinni, tehneet työtä sen eteen että viihdymme myös mieheni kanssa keskenään. 

En ikinä jaksaisi sitä hirveää rumbaa mitä kaikki exät, nyxät, exien exät ja heidän lapset tuo tullessaan. Miten ihmeessä te uusioperheelliset jaksatte sitä ja vähintäänkin eikö se ollut siinä vaiheessa selvää kun ottaa puolisokseen ihmisen, jolla on lapsia edellisistä liitoista että varmasti hankaluuksia monet asiat tuo tullessaan aikä se aina sittenkään vaihtamalla parane.

Aion kyllä jatkossakin entistä enemmän panostaa siihen että olen yhdessä aviomieheni kanssa myös 20 vuoden päästäkin. Samaa suosittelisin monelle muullekkin.

[/quote]

Se elämä kun ei aina meine niin kuin olisi voinut luulla ja ennakoida. Olet pumpulissa kasvanut ja täynnä itseäsi.

Mulla on nyt uusi mies ja me tehdään vauvaa, Ja olen onnellinen ja uskon että liitto tulee kestämään. Joskus parempi uusiperheessä, kun parisuhteessa jossa sinut painetaan täysin lyttyyn ja itsetuntosi murennetaan.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 19:54"][quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:47"]

Perustelkaapa itse, jos mies jättäisi kestäisittekö itse elää yksin, kun lapset isänsä ja tämän uuden onnen kanssa? Miten moni eronnut haluaa lapsettoman miehen, joka ei tajua perheen arjesta mitään? Siis mitkä ovat vaihtoehdot? Jotkut sitten haluavat uuden kanssa lisää lapsia. Onko lapsi onnellinen, jos äiti on yksinäinen ja surullinen vuodesta toiseen?

[/quote]

Se, ettei asu avo/avioliitossa ei tarkoita sitä, että olisi yksinäinen.

Surullista on myös se, jos äiti on niin läheisriippuvainen, ettei pysty ottamaan itse vastuuta omasta elämästään ja lapsistaan itsenäisesti.

[/quote]

Siis jos olet eronnut, mutta haluat joskus vielä parisuhteen olet läheisriippuvainen? :-D sitten tuolla logiikalla kaikkien pitäisi erota ja elää lapset ja naiset yksin.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 20:55"][quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:47"]

Perustelkaapa itse, jos mies jättäisi kestäisittekö itse elää yksin, kun lapset isänsä ja tämän uuden onnen kanssa? Miten moni eronnut haluaa lapsettoman miehen, joka ei tajua perheen arjesta mitään? Siis mitkä ovat vaihtoehdot? Jotkut sitten haluavat uuden kanssa lisää lapsia. Onko lapsi onnellinen, jos äiti on yksinäinen ja surullinen vuodesta toiseen?

[/quote]

Se, ettei asu avo/avioliitossa ei tarkoita sitä, että olisi yksinäinen.

Surullista on myös se, jos äiti on niin läheisriippuvainen, ettei pysty ottamaan itse vastuuta omasta elämästään ja lapsistaan itsenäisesti.

[/quote]

komppi tälle

[/quote]

Miksi eronneen pitää ottaa vastuu yksin mutta naimisissa olevan ei? Useimmiten naiset ovat eron jälkeen pitkiä aikoja yksin. Tämän ei tarvitse tarkoittaa lopullisesti elämää yksin.

Kuten täällä on jo sanottu, uusperhe tuskin on kenenkään tavoite tai ihanne. Kaikkeen ei vain voi itse vaikuttaa, ja erosta/leskeytymisestä huolimatta meillä kaikilla on oikeus onneen :)

Entinen mieheni lähti minulta kysymättä, olin vielä todella nuori ja jäin yksin pienen vauvan kanssa. En olisi uusperhettä "halunnut", ero tuntui siinä tilanteessa maailmanlopulta ja pelkäsin viettäväni loppuelämäni yksin.

Nyt vuosia myöhemmin mulla on maailman ihanin mies, ihanimmat lapset, ihanin perhe. On biologisesti mun lapsi, miehen lapsi ja meidän yhteinen, mutta yhtä rakkaita kaikki.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:30"][quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 17:55"]

Surullista, mutta totta että elämästä ja parisuhteesta et koskaan voi päättää, kuin omasta puolestasi. Nykyisen puolisosi mielipide voi muuttua - hän saattaa/voi rakastua, tai sinulle voi käydä niin. Teille voi tulla niin vaikea kriisi, jossa toista loukataan alunperin tarkoittamatta niin syvälle, ettei niistä loukkauksista toivuta niin vain ja se kriisiyttää perheen elämän. Kumpi tahansa voi sairastua...

En usko, että kevein perustein erotaan. Uskon sen sijaan, että nykyinen elämäntapa tekee ihmisistä entistä enemmän rikkonaisempia, moraalikäsitys on ihmisillä muuttunut ja vaikka maailmassa on tapahtunut paljon hyvää, on hyvinvointiyhteiskunnalla myös kääntöpuoli: lähimmäisestä ei tarvitse välittää, kun on aina "joku yhteiskunta" joka huolehtii.

Ennen puhallettiin enemmän yhteen hiileen, koska se oli välttämätöntä. Minnepä kouluttamaton kuuden lapsen emäntä olisi tiluksiltaan kaivannut? Tai isäntä omalta maaltaan, vaikka piikoja pistettiin lapsi kainalossa joskus taloista ulos :P Ajat ovat muuttuneet, ihmiset siinä mukana. Biologia ei pysy perässä, sisimmässä meissä on edelleen se ruodussa pidettävä eläin, kun kaikenlaisia ilmaisia, halpoja elämän tarjoamia houkutuksia on kevein perustein tarjolla... Osa pilaa elämänsä ja katuu, toiset löytävät kenties onnensa.

Ja mikä oikeus kenelläkään on tuomita siitä oikeastaan? Joskus mietin, millaisiksi lapset kasvavat vaihtuvien aikuisten ympäröimänä? Uskaltaako sitä kiintyä enää keneenkään? Toisaalta useat tutkimukset väitöskirjaa myöten todistavat, että yhden vanhemman perheiden lapset ovat yhtä onnellisia, kuin ydinperheetkin. Tärkeämpää on vuorovaikutusmalli, joka perheessä on ja kiintymyssuhde, ei se ketä perheessä asuu, vaan mitä siellä tapahtuu ja millä säännöillä eletään...?

[/quote]

kannattaa vähän katsoa kenelle ne lapset tekee, eikä heti eka poikaystävälle väännetä vauvakuumeessa lapsia. Pikkuisen malttia. Jos se eron jälkeen uusperheen mies muka on juuri se oikea ja ihana, niin miksi ei maltettaisi odottaa ja jättää ne lapset ekalle poikaystävälle (moni kai tekee siksi, että saisi sidottua miehen itseensä) ja odottelisi rauhassa ja katsoisi maaimaa ja ottaisi ensimäiseksi mieheksi sen, kenen kanssa sen uusperheen perustaa.

Yleensä uusperheet on niitä, joissa ensimäinen suhde ja lapset on tehty tosi nuorina. Hiukan malttia ja ikää lisää, niin saattaisi se ensimäinenkin suhde onnistua. Mutta eihän kiirehtimällä tule kuin kusipääkakaroita, jos tällainen sanonta sallitaan

[/quote]

Edelleenkään kenestäkään et tiedä varmaksi, etkä ketään voi omistaa. Samalla tavoin vanhempana lapsia hankkinut saattaa joutua kokemaan eron, mutta ei ehdi enää uudelleen perhettä perustaa. En ehdi itsekään, mutta ei ole tarvetta. Ex on hyvä isä, mutta rakastui työkaveriinsa ja jätti perheensä. En olisi koskaan uskonut hänestä, enkä päässyt tilannetta valitsemaan itse.

Ymmärrän niitä, jotka haluavat vielä perheen. Minä olen tyytyväinen näin. On hyvä ammatti, työpaikka, omistusasunto ja lapset, vaikka ei miestä enää. Olen tyytyväinen elämääni, enkä tehnyt lapsia kovinkaan nuorena saati ensimmäisen poikaystävän kanssa-onneksi. Hän olisi ollut vielä exää huonompi mies :-D.

Sinun kirjoituksesi kuvastaa vähäistä elämänkokemusta ....

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 21:57"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:30"][quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 17:55"]

Surullista, mutta totta että elämästä ja parisuhteesta et koskaan voi päättää, kuin omasta puolestasi. Nykyisen puolisosi mielipide voi muuttua - hän saattaa/voi rakastua, tai sinulle voi käydä niin. Teille voi tulla niin vaikea kriisi, jossa toista loukataan alunperin tarkoittamatta niin syvälle, ettei niistä loukkauksista toivuta niin vain ja se kriisiyttää perheen elämän. Kumpi tahansa voi sairastua...

En usko, että kevein perustein erotaan. Uskon sen sijaan, että nykyinen elämäntapa tekee ihmisistä entistä enemmän rikkonaisempia, moraalikäsitys on ihmisillä muuttunut ja vaikka maailmassa on tapahtunut paljon hyvää, on hyvinvointiyhteiskunnalla myös kääntöpuoli: lähimmäisestä ei tarvitse välittää, kun on aina "joku yhteiskunta" joka huolehtii.

Ennen puhallettiin enemmän yhteen hiileen, koska se oli välttämätöntä. Minnepä kouluttamaton kuuden lapsen emäntä olisi tiluksiltaan kaivannut? Tai isäntä omalta maaltaan, vaikka piikoja pistettiin lapsi kainalossa joskus taloista ulos :P Ajat ovat muuttuneet, ihmiset siinä mukana. Biologia ei pysy perässä, sisimmässä meissä on edelleen se ruodussa pidettävä eläin, kun kaikenlaisia ilmaisia, halpoja elämän tarjoamia houkutuksia on kevein perustein tarjolla... Osa pilaa elämänsä ja katuu, toiset löytävät kenties onnensa.

Ja mikä oikeus kenelläkään on tuomita siitä oikeastaan? Joskus mietin, millaisiksi lapset kasvavat vaihtuvien aikuisten ympäröimänä? Uskaltaako sitä kiintyä enää keneenkään? Toisaalta useat tutkimukset väitöskirjaa myöten todistavat, että yhden vanhemman perheiden lapset ovat yhtä onnellisia, kuin ydinperheetkin. Tärkeämpää on vuorovaikutusmalli, joka perheessä on ja kiintymyssuhde, ei se ketä perheessä asuu, vaan mitä siellä tapahtuu ja millä säännöillä eletään...?

[/quote]

kannattaa vähän katsoa kenelle ne lapset tekee, eikä heti eka poikaystävälle väännetä vauvakuumeessa lapsia. Pikkuisen malttia. Jos se eron jälkeen uusperheen mies muka on juuri se oikea ja ihana, niin miksi ei maltettaisi odottaa ja jättää ne lapset ekalle poikaystävälle (moni kai tekee siksi, että saisi sidottua miehen itseensä) ja odottelisi rauhassa ja katsoisi maaimaa ja ottaisi ensimäiseksi mieheksi sen, kenen kanssa sen uusperheen perustaa.

Yleensä uusperheet on niitä, joissa ensimäinen suhde ja lapset on tehty tosi nuorina. Hiukan malttia ja ikää lisää, niin saattaisi se ensimäinenkin suhde onnistua. Mutta eihän kiirehtimällä tule kuin kusipääkakaroita, jos tällainen sanonta sallitaan

[/quote]

Edelleenkään kenestäkään et tiedä varmaksi, etkä ketään voi omistaa. Samalla tavoin vanhempana lapsia hankkinut saattaa joutua kokemaan eron, mutta ei ehdi enää uudelleen perhettä perustaa. En ehdi itsekään, mutta ei ole tarvetta. Ex on hyvä isä, mutta rakastui työkaveriinsa ja jätti perheensä. En olisi koskaan uskonut hänestä, enkä päässyt tilannetta valitsemaan itse.

Ymmärrän niitä, jotka haluavat vielä perheen. Minä olen tyytyväinen näin. On hyvä ammatti, työpaikka, omistusasunto ja lapset, vaikka ei miestä enää. Olen tyytyväinen elämääni, enkä tehnyt lapsia kovinkaan nuorena saati ensimmäisen poikaystävän kanssa-onneksi. Hän olisi ollut vielä exää huonompi mies :-D.

Sinun kirjoituksesi kuvastaa vähäistä elämänkokemusta ....

[/quote]

Mitä ihmettä? Jos on jo lapsia, niin perhehän on jo olemassa!

Ap ja moni muu kummastelee luultavasti juuri tätä seikkaa: "vanhat" lapset ovat ikään kuin oman onnensa nojassa, kun vanhemmilla on uusi, parempi perhe.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 21:59"][quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 21:57"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:30"][quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 17:55"]

Surullista, mutta totta että elämästä ja parisuhteesta et koskaan voi päättää, kuin omasta puolestasi. Nykyisen puolisosi mielipide voi muuttua - hän saattaa/voi rakastua, tai sinulle voi käydä niin. Teille voi tulla niin vaikea kriisi, jossa toista loukataan alunperin tarkoittamatta niin syvälle, ettei niistä loukkauksista toivuta niin vain ja se kriisiyttää perheen elämän. Kumpi tahansa voi sairastua...

En usko, että kevein perustein erotaan. Uskon sen sijaan, että nykyinen elämäntapa tekee ihmisistä entistä enemmän rikkonaisempia, moraalikäsitys on ihmisillä muuttunut ja vaikka maailmassa on tapahtunut paljon hyvää, on hyvinvointiyhteiskunnalla myös kääntöpuoli: lähimmäisestä ei tarvitse välittää, kun on aina "joku yhteiskunta" joka huolehtii.

Ennen puhallettiin enemmän yhteen hiileen, koska se oli välttämätöntä. Minnepä kouluttamaton kuuden lapsen emäntä olisi tiluksiltaan kaivannut? Tai isäntä omalta maaltaan, vaikka piikoja pistettiin lapsi kainalossa joskus taloista ulos :P Ajat ovat muuttuneet, ihmiset siinä mukana. Biologia ei pysy perässä, sisimmässä meissä on edelleen se ruodussa pidettävä eläin, kun kaikenlaisia ilmaisia, halpoja elämän tarjoamia houkutuksia on kevein perustein tarjolla... Osa pilaa elämänsä ja katuu, toiset löytävät kenties onnensa.

Ja mikä oikeus kenelläkään on tuomita siitä oikeastaan? Joskus mietin, millaisiksi lapset kasvavat vaihtuvien aikuisten ympäröimänä? Uskaltaako sitä kiintyä enää keneenkään? Toisaalta useat tutkimukset väitöskirjaa myöten todistavat, että yhden vanhemman perheiden lapset ovat yhtä onnellisia, kuin ydinperheetkin. Tärkeämpää on vuorovaikutusmalli, joka perheessä on ja kiintymyssuhde, ei se ketä perheessä asuu, vaan mitä siellä tapahtuu ja millä säännöillä eletään...?

[/quote]

kannattaa vähän katsoa kenelle ne lapset tekee, eikä heti eka poikaystävälle väännetä vauvakuumeessa lapsia. Pikkuisen malttia. Jos se eron jälkeen uusperheen mies muka on juuri se oikea ja ihana, niin miksi ei maltettaisi odottaa ja jättää ne lapset ekalle poikaystävälle (moni kai tekee siksi, että saisi sidottua miehen itseensä) ja odottelisi rauhassa ja katsoisi maaimaa ja ottaisi ensimäiseksi mieheksi sen, kenen kanssa sen uusperheen perustaa.

Yleensä uusperheet on niitä, joissa ensimäinen suhde ja lapset on tehty tosi nuorina. Hiukan malttia ja ikää lisää, niin saattaisi se ensimäinenkin suhde onnistua. Mutta eihän kiirehtimällä tule kuin kusipääkakaroita, jos tällainen sanonta sallitaan

[/quote]

Edelleenkään kenestäkään et tiedä varmaksi, etkä ketään voi omistaa. Samalla tavoin vanhempana lapsia hankkinut saattaa joutua kokemaan eron, mutta ei ehdi enää uudelleen perhettä perustaa. En ehdi itsekään, mutta ei ole tarvetta. Ex on hyvä isä, mutta rakastui työkaveriinsa ja jätti perheensä. En olisi koskaan uskonut hänestä, enkä päässyt tilannetta valitsemaan itse.

Ymmärrän niitä, jotka haluavat vielä perheen. Minä olen tyytyväinen näin. On hyvä ammatti, työpaikka, omistusasunto ja lapset, vaikka ei miestä enää. Olen tyytyväinen elämääni, enkä tehnyt lapsia kovinkaan nuorena saati ensimmäisen poikaystävän kanssa-onneksi. Hän olisi ollut vielä exää huonompi mies :-D.

Sinun kirjoituksesi kuvastaa vähäistä elämänkokemusta ....

[/quote]

Mitä ihmettä? Jos on jo lapsia, niin perhehän on jo olemassa!

Ap ja moni muu kummastelee luultavasti juuri tätä seikkaa: "vanhat" lapset ovat ikään kuin oman onnensa nojassa, kun vanhemmilla on uusi, parempi perhe.

[/quote]

Voi huokaus sinun kanssasi! Miten sun miehes jaksaa vääntöä kanssasi, jos olet yhtä pikkumainen...:-) Minä olen tyytyväinen perheeseen tällä kokoonpanolla, mutta tiedän että elämässä joku voi haluta tehdä toisinkin

Perhe on entinen ja uusperhe :-).

Perustelkaapa itse, jos mies jättäisi kestäisittekö itse elää yksin, kun lapset isänsä ja tämän uuden onnen kanssa? Miten moni eronnut haluaa lapsettoman miehen, joka ei tajua perheen arjesta mitään? Siis mitkä ovat vaihtoehdot? Jotkut sitten haluavat uuden kanssa lisää lapsia. Onko lapsi onnellinen, jos äiti on yksinäinen ja surullinen vuodesta toiseen?

Onko todella niin, että ap:lla on ätydellinen mies, täydellinen anoppi ja appi, täydellisetmiehen siskot ja veljet sekä näiden molemmat puolisot, miehellä on ätydelliset ystävät ja ystävien puolisot sekä lapset?

Kukaan näistä ei koskaan, ei missään, eikä millään tavoin ärsytä tai harmita?

Mielestäni moni aloitus on täällä vain tunteita avatakseen, ei niinkää muuten vakavissa mielin.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:47"]Perustelkaapa itse, jos mies jättäisi kestäisittekö itse elää yksin, kun lapset isänsä ja tämän uuden onnen kanssa? Miten moni eronnut haluaa lapsettoman miehen, joka ei tajua perheen arjesta mitään? Siis mitkä ovat vaihtoehdot? Jotkut sitten haluavat uuden kanssa lisää lapsia. Onko lapsi onnellinen, jos äiti on yksinäinen ja surullinen vuodesta toiseen?

[/quote]

Ja puhutaan nyt vuosista yksin, ei muutamasta vuodesta jotka hyvä viettää yksin ja ainakin puolivuotta tapailla ennen kuin esitellään lapsille. Eikä seurustelun tarvitse tarkoittaa heti yhteenmuuttoa eikä uusperheen myöskään tarvitse olla heti kasassa eron jälkeen

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:19"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:05"]

Kun erosin miehestäni niin päätin olla ottamatta enää miestä ja elän vain lapsien kanssa. Siinäkin on monelle sulattamista, että miksi minulla ei ole miestä.

[/quote]

On tämäkin surullista. Lapset eivät voi korvata miehen kosketusta, seksistä nyt puhumattakaan.

[/quote]

No onhan ne lapset isällään välillä... Miksi on niin surullista kantaa vastuunsa lapsistaan ja siirtää omat tarpeet hetkeksi taka-alalle? Minusta se on kunnioitettavaa ja kertoo hyvästä vanhemmuudesta. Aikuiset ihmiset osaavat laittaa lapset etusijalle.